Teen lopputyötäni sairaanhoitajaopintoihin Jyväskylän ammattikorkeakoulussa aiheena nuorten aikuisten surutyö ja jaksaminen.
Etsin (kohtalotovereitani) nuoria aikuisia, iältään 22-28vuotta, jotka ovat menettäneet jommankumman vanhempansa syöpään. Kuolemasta tulisi olla mielellään vähintään 3 vuotta aikaa.
Tarkoituksena on karkoittaa minkälaista kriisiapua oli tarjottavilla. Mitä olisit kaivannut / mikä oli hyvää? Lisäksi haluisin tietää, kuinka olet selvinnyt elämässäsi eteenpäin surun kanssa.
Jos tuntuu siltä että haluaisit lähteä kertomaan tarinasi, minuun voi ottaa yhteyttä joko tämän keskustelupalstan kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen 1248 (at) jamk.fi
Kiitos.
Etsin (kohtalotovereitani) nuoria aikuisia, iältään 22-28vuotta, jotka ovat menettäneet jommankumman vanhempansa syöpään. Kuolemasta tulisi olla mielellään vähintään 3 vuotta aikaa.
Tarkoituksena on karkoittaa minkälaista kriisiapua oli tarjottavilla. Mitä olisit kaivannut / mikä oli hyvää? Lisäksi haluisin tietää, kuinka olet selvinnyt elämässäsi eteenpäin surun kanssa.
Jos tuntuu siltä että haluaisit lähteä kertomaan tarinasi, minuun voi ottaa yhteyttä joko tämän keskustelupalstan kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen 1248 (at) jamk.fi
Kiitos.
Vastaukset 2
Vanhimmat
helpottaa että miettii kaikkia hyviä hetkiä ja hauskoja letkautuksia. Kuolema ja loppuvaiheet kannattaa unohtaa. En missään nimessä halunnut kuvia hautajaisista. Sitten kun katson kuvia, ne on niitä iloisia hetkiä. Eikä omaiset sillä tavoin kuole koskaan mielestä pois.
Itse en saanut minkäänlaista Kriisiapua vaikka tulin tuomituksi syyttömänä vankilaan. Ainoa apu minkä sain oli kasa psyykenlääkkeitä vankilan lääkäriltä.
Tämä kaikki siitä huolimatta, että myöhemmin tuomioni purettiin, koska sain pitkän taistelun jälkeen poliisin pakotettua lisätutkimuksiin jotka todistivat minun olevan syytön rikoksiin josta minut tuomittiin.
Ikinä en ole saanut viranomaisilta edes anteeksipyyntöä koko elämäni tuhoamisesta ja kaikesta surusta, jota tapahtumat ovat aiheuttaneet.
Tästä on jo viisi vuotta, mutta masennuslääkkeitä syön edelleen, enkä ole vieläkään työkykyinen.
Ennen vankilaan joutumista olin hyvin urheillullinen ja hyvässä työpaikassa.