Jamie Woon (UK) konsertoi The Circuksessa 28. marraskuuta!

Crimz

Tämän vuoden FLOW -festivaaleilla ´Black Tent´ -teltassa monta tuhatta
katsojaa kerännyt Jamie Woon saapuu ensimmäiselle soolokeikalleen Suomeen
marraskuussa. Singer-songwriter -ideologiasta ammentava Jamie esiintyy
Helsingissä, The Circus klubilla 28. marraskuuta.

Jamie Woon on kiistatta yksi uuden brittimusiikin suunnannäyttäjistä.
Redbull Music Academyssä vuonna 2008 opiskellut Jamie on kerännyt oppinsa
musiikkimaailman huipuilta ja hän yhdistelee erilaisia
musiikkityylejä ja instrumenttejä kekseliäällä tavalla. Miehen
tavaramerkki ovat laajat äänimaisemat, joihin hän tekee usein pohjan
omilla vokaaleillaan, sekä human beatbox -perinteitä sopivasti omaan
tyyliinsä taivuttamalla. Jamien musiikissa on kuultavissa myös
kasarihenkisiä runsaita kaikuja, yhdisteltynä melodiseen lauluun, matalaan
bassoon, sekä muihin instrumentteihin.

Miestä on musiikkimedioissa tituleerattu myös helposti lähestyttäksi James
Blakeksi, joka oli myös yksi tämän vuoden Flow festivaalin vetonauloista.
Musiikillisena monitaiturina Jamie on lukuisten klubi ja festarikeikkojen
lisäksi ehtinyt mm. lämmittelemään edesmennyttä Amy Winehousea ja
soittamaan rumpuja Dubsteb DJ/tuottaja Reson kanssa Sonar -festivaaleilla.
Musiikkialalle Jamie pääntyi luontevasti, sillä hänen äitinsä on
legendaarinen skotlantilainen folk laulaja Mae McKenna, joka on tehnyt
taustavokaaleita mm. Bjorkin ja Michael Jacksonin kappaleisiin.

Jamien debyyttialbumi ´Mirror Writing´ on kerännyt positiivisia arvioita
myös Suomen musiikkimedioissa. Parhaiten miehen musiikki pääsee esiin
livekeikoilla, joilla suurta osaa näyttelevät hänen musiikillinen
monitaituruutensa yhdistettynä eteerisiin ja tunnelmallisiin vokaaleihin.

Konserttiliput maksavat ennakkoon 25 euroa toimituskulut ja ovelta 30
euroa. RL Concertsin klubiasiakkaat voivat ostaa lippunsa ennakkoon
maanantaista 26.9 alkaen osoitteesta http://www.rle.fi. Konserttiliput
saatavilla myös Tiketistä ( http://www.tiketti.fi) perjantaina 30. syyskuuta alkaen.

Konsertin järjestäjä: RL Concerts, http://www.rle.fi
Jamie Woonin kotisivut: http://www.jamiewoon.com
http://www.youtube.com/watch?v=qVQQaFh5FIk

3

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Crimz
    • Crimz
    • Crimz

      Jamie Woonin lämppäriksi on kiinnitetty lupaava Helsinkiläinen
      HeadHeartHands -bändi. HeadHeartHands on tuore indie pop -trio, jonka
      soundimaailmassa on kuultavissa myös elektrovivahteita. Bändin musiikissa
      yhdistyvät vahvat melodiat ja moderni äänimaisema luoden
      ainutlaatuisen ja kansainvälisen soundin.

      HeadHeartHands kotisivut: www.headhearthands.net

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      59
      3321
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      1064
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      910
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      20
      890
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      800
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      734
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      44
      694
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      27
      692
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      28
      632
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      627
    Aihe