Mitä mieltä olette isovanhempien lasten tapaamisoikeudesta kun erotaan? Suomeen kuulemma kaavaillaan samanlaista sovittelumenetelmää kuin Australiassa, jossa erotilanteessa lapsen läheiset isovanhempia myöten kokoontuvat yhteen. Tavoite on päästä sopuun yhteydenpidosta, jossa kukaan ei kärsi. Lain edessähän tällä hetkellä isovanhemmilla ei ole juridisia oikeuksia lastenlastensa suhteen (onneksi!!).
Itse hieman pelkään tätä ajatusta, koska olemme mieheni kanssa eroamassa ja hänen äiti on oikeasti todella erikoinen persoona ja voin kuvitella, että hän kyllä haluaa tavata lapsiamme ihan vain sen takia, että tällainen laki on. Tällä hetkellä hän ei näe lapsia, koska lapset pelkäävät häntä ja itse pelkään lapsille jäävän traumoja hänestä.
Kommentoikaa mitä itse ajattelette lakiehdotuksesta ja mitä se tarkoittaisi teidän perheessänne?
Itse hieman pelkään tätä ajatusta, koska olemme mieheni kanssa eroamassa ja hänen äiti on oikeasti todella erikoinen persoona ja voin kuvitella, että hän kyllä haluaa tavata lapsiamme ihan vain sen takia, että tällainen laki on. Tällä hetkellä hän ei näe lapsia, koska lapset pelkäävät häntä ja itse pelkään lapsille jäävän traumoja hänestä.
Kommentoikaa mitä itse ajattelette lakiehdotuksesta ja mitä se tarkoittaisi teidän perheessänne?
Vastaukset 31
Vanhimmat
No hei, maalaisjärkeä kehiin! Olette siis miehesi kanssa eroamassa - eli prosessi jo käynnissä..?
Ei tuo laki nyt suit sait ole läpi menossa - vaatii aikamoiset resurssit saada nuo läheispalaveritkin pyörimään.
Toisekseenkin, ei lasten ole pakko tavata edes omaa etävanhempaansa, jos he tätä syystä tai toiseesta pelkäävät. Tapaamiset lähtevät AINA lasten oikeudesta molempiin vanhempiinsa - eivät vanhempien oikeuksista! Sama tulee pätemään aivan varmasti sittenkin, jos ja kun tuo kertomasi "Aussilan malli" saadaan Suomessa toimintaan.
Itse en koe ongelmaksi lasteni ja heidän isovanhempiensa välejä, mutta isovanhemmat ovatkin ihan "täyspäisiä" immeisiä, joille lapset ja lapsenlapset ovat kaikki kaikessa.
Kysyn vaan mitä se lasten pelko on. Ettei vaan sitä, että lapset pelkäävät narsisti äidin saavan jonkun kohtauksen kun menevät tapaamaan isää ta isän äitiä. Isä ja erityisestii hänen äitinsä on aina pahoja kun lasten äiti ei ole heille kaikki kaikessa. Lapsilla kiristäminen varmaan tuo narsisti tyydytystä, että hei nythän mua kuunnellaan ja nyt mut huomataan. Samaan aikaan uskotaan, että henkisesti paljon tasapainoisemmat isä ja hänen äitinsä ovat lasten mielestä pelottavia.
...hyvä ja täyspäinen kommentti !
Jos epäilet, että joko äidissä tai isässä ja isän äidissä on narsistisia piirteitä, voit tarkkailla heidän muita ihmissuhteitaan. Narsistille tyypillistä on katkaista ihmissuhteet kerrasta poikki ja löytää aina vikaa muista. Narsisti riitelee tai ei ole missään tekemisissä sukulaistensa kanssa, katkaisee ystävyyssuhteita ja joutuu usein työpaikalla vaikeuksiin.
Sinänsä jättäisin diagnoosien teon ammattilaislle. Muistatahan, että narsistiksi nimittely on kunnianloukkaus!
Hei,
Mitäs siihen sanotte kun lapsi haluaa tavata ja pitää yhteyttä isäänsä ja
isovanhempiinsa mutta äiti ei halua...sosiaalitoimi menee äidin kelkaan
ja oikeuslaitos ratkaisee asian äidin ja sosiaaliviranomaisten totuuden-
vastaisen lausunnon mukaisesti.
Lapsen tapaamisoikeus 12h/ kk, ei perusteita
No ei nuo mainitsemasi asiat kyllä ihmisestä narsistia tee! ;D
Ei se että on "kuumapäinen" tai lyhytpinnainen niin töissä, kuin sukulaisuhteissakin, ystävyyssuhteista puhumattakaan todellakaan ole mitään narsun piirteitä, höpö höpö!
Jätä todellakin narsistin analysointi ihan asiantuntijaporukalle, kyllä täällä maailmassa, varsinkin nyt ADHD:n tultua yhä yleisimmäksi vaivaksi, niitä vähästä pimahtelevia riittää, varsinkin kun maailmankuva on vääristynyt ja kiire on tullut elämän ainoaksi tavoitteeksi, mikä taas aiheuttaa kitkaa yhä useimmilla normaalia elämänrytmiä haluavalle.
Narsisitin eroittaa siitä yhdestä hyvin tyypillisestä ominaisuudesta, mikä oikein paistaa narsun käytöksestä ja se on se omahyväisyys ja minä-keskeisyys, jota ei voi olla sivullinen huomaamatta.
Narsun voi kuvitella kävelemässä peili kädessä 24 tuntia vuorokaudessa itseään ihaillen, siitä narsistin tunnistaa..ei riitelystä.
Kyllä narsistilla todella on ongelmia ihmissuhteissa, koska narsisti ei kykene tuntemaan empatiaa eikä tunnustamaan omia virheitä, joten tarkista, mitä kirjoitat. Narsistilla on harvoin läheisiä ihmissuhteita. Jos omissa ihmissuhteissa on paljon ongelmia, on varmaankin syytä tarkastella omaa käytöstään ja omia ongelmiaan. Diagnoosien taakse ei voi piiloutua. Jos ihmisellä on ongelmia ystävyyssuhteissa, sukulaisuussuhteissa ja työpaikalla, on niitä varmaan parisuhteessakin.
Narsistia ei todellankaan sivullinen tunnista, se on asiantuntijoillekin vaikeaa. Jätä siis diagnosointi ammattilaisille!
Kuule, pitäisköhän sun käydä itse siellä lääkärillä?
Vaikutat ihan narsistiselta persoonalta.
Täälläkin vain riitelet ihmisten kanssa, miten lie siellä töissä?
Taitaa kotonakin olla ihmissuhteet solmussa?
Joo, varsinkin kun on ihan saman henkilön kommentti.
Käyhän peukuttamassa itsellesi lisää! ;D
Yritä pärjätä argumentoinnilla. Diagnosien teko kuuluu vain lääkäreille. Väittelyssä heikompi osapuoli joutuu turvautumaan alatyyliin ja nimittelyyn. Kehitä siis keskustelutaitoasi ja pärjäät tälläkin foorumilla paremmin:)
Todella hyvä lakialoite, toivottavasti on totta.
gammasäde olen samaa mieltä, että nyt kiristetään todella monissa tapauksissa lapsilla. Ja kaikkein enemmän tästä asiasta käsrsivät lapset.
Ethän tietenkään laske olet nyt narsisti tai muu hullus iskenyt isovanhempien luo, kun pelkäät että lapsesi kertovat näille asioita, jotka olet mahdollisesti itse kertonut ihan toisin tai olleenkaan.
Kukahan tästäkin kärsii, lapsesi.
Isovanemmat eivät missään nimessä halua lapsillesi mitään pahaa ja tuskin sinullekaan, joten on järkevää että jokin ulkopuolinen taho tulisi väliin ja saisi tämän nykyhetken järkyttävän suuren eroamismäärän sekä lasten kautta kiristämisen loppumaan.
Kuuntelin tuossa erään eronneen äidin juttelua, aivan järkytyin kuinka kamalaa tekstiä hän lateli lasten kuulleen ja niin järjejöntä. Kukaan täydellä järjellä varustettu ihminen ei tuollaisia puhu ja varsinkaan lastensa kuullen.
on oikeasti todella erikoinen persoona..."
Voisitko ystävällisesti täsmentää, mitkä isoäidin persoonan ominaisuudet aiheuttavat pelkoja ja traumoja lapsillenne.
jk. ihan hyvä ja tarpeellinen keskustelunavaus muuten
Suomessakin joku oikein professori puhui tästä. Professori oli itse vanhempi naishenkilö. Olin pitkästä aikaa oikein todella tyrmistynyt noin kummallisesta ehdotuksesta. Jotenkin tuli sellainen tunne, että jotkut sinänsä fiksut, filmaattiset, kykenevät ja etevät ihmiset ovat erittäin vieraantuneita vallitsevasta todellisuudesta.
Sen huomaisi helposti, kun katsoisi tilastoja huoltajuuskiistoista, joita on aina vain enemmän. Kun lasten vanhemmat eivät saa keskenään eikä lastenvalvojankaan kanssa soviteltua lasten tapaamisia ja lasten asumista, niin miten ihmeessä tähän soppaan otettaisiin vielä isovanhemmat mukaan?????!!! ETENKIN kun isovanhemmat ovat monesti vanhoja/sairaita ja asuvat kaukana. Tai heillä on hoitamattomia mielenterveyden ongelmia. Tai alkoholiongelma.
Kaikista tärkein pointti on kuitenkin: ihmissuhteita ei voi määrätä millään lailla. Eikä ole tarkoituksenmukaista sovitella sellaista, jota ei ole koskaan ollutkaan. Eli kun isovanhemmat eivät ole useinkaan olleet lasten elämässä mukana ennen vanhempiensa eroa, niin miten sitten eron jälkeen? Pitäisi myös muistaa, että myös monet isät ovat lusmuilleet lasten huolenpidosta ja arjesta (ja juhlastakin..) ehkä koko elämän. Kun pari sitten eroaa, niin isä otetaankin tasavertaisena huoltajana huomioon. MIKSI?
Omalta kohdaltani tilanne on hyvä: lapset ovat pian kaikki täysikäisiä. Tapaavat sitten ketä sukulaisia heitä huvittaa tavata.
Huh! "Isovanhemmat ovat monesti vanhoja/sairaita. Tai heillä on hoitamattomia mielenterveyden ongelmia. Tai alkoholiongelma." Onpa sulla negatiivinen käsity isovanhemmista.! Useimmat isovanhemmat kyllä taitavat vielä olla työelämässä, ikää tietysti on pakko olla vähän, mutta vanhuus on suhteellinen käsite. Mielenterveys- ja alkoholiongelmia ei varmaan ole enempää kuin muillakaan. Vai aiheuttaako isovanheemmus meielenterbveys- ja alkoholiongelmia,vai mitä oikein tarkoitat? Ja useimmat isovanhemmat aivan vamasti ovat mukana lastenlastensa elämässä! Ja minusta heidän pitää saada olla mukana vanhempien mahdollisen eron jälkeenkin! Silloin lapsella on yksi turvallinen aikuinen erotilanteessa.
Aiotko itse olla mukana tulevien lastenlastesi elämässä? Vai onko sinullakin mielenterveys- ja alkoholiongelma ja olet vanha ja sairas?
Ei negatiivinen, vaan realistinen. Itselläni on nimittäin läjäpäin ystäviä/tuttavia/sukulaisia, joiden lapset tapaavat isovanhempiaan harvakseltaan tai ei oikeastaan koskaan. Joskus syynä isot välimatkat. Joskus isovanhemmilla ei ole aikaa (eikä kiinnostustakaan?) tai sitten lastenlapsilla ei ole aikaa(kiinnostusta?). Jotkut (lasten)lapset harrastavat viikon jokaisena päivänä eikä edes heidän vanhempansa näe heitä juuri koskaan! Hyvin usein lasten isä loistaa poissaolollaan kotoa - silloin kun lapset ovat pieniä tai/ja suurempiakin.
Alkoholi ja päihteet ovat yleensäkin erittäin suuri ongelma. Avioeroon päädytään hyvin usein toisen vanhemman suuren alkoholinkulutuksen vuoksi. Moni nykyinen vanhempi myös tietää alkoholin ja/tai mielenterveysongelmien olleen suuri mörkö heidän lapsuudenkodissaan.
Monet isovanhemmat ovat työelämässä lastenlasten syntyessä. Monet taas ovat silloin jo sairaseläkkeellä, ellei sitten ihan vanhuuseläkkeellä. Yleensä lasten vanhemmat eivät kuitenkaan eroa lasten ollessa ihan pieniä, vaan vasta muutaman vuoden kuluttua.
Yleensä kannattaisi pitää järki kädessä eikä keksiä kaikenlaisia lakivouhotuksia, kuten tämäkin. Jos isovanhemmat ovat olleet yhteyksissä lastenlapsiinsa eroa ennen niin eiköhän se järjesty myös eron jälkeen, mahdollisuuksien rajoissa tietenkin.
Ydinperheissäkin isovanhemmat tapaavat lastenlapsiaan eritavoin (mikäli tapaavat). Yleensä vanhemmat kylyläilevät isovanhempien luona tai isovanhemmat lastensa luona. Miksei tämä onnistuisi eron jälkeen? Yleensä lapset jäävät äitinsä hoiviin ja lasten isällä on tapaamisoikeus. Tätä oikeutta suuri osa isistä kyllä kaihtaa - eivätkä he tapaa lapsiaan. Perhesuhteet ovat ihan täysin tapauskohtaisia. Kukaan toinen ei niihin voi puuttua.
Minulla on kolme lasta, joista kaksi jo täysikäisiä. Toivon hurjasti tulevani isoäidiksi sekä terveyttä! Jos sattuisi niin huono tsägä, etten koskaan lastenlapsia saisi, niin paaposin sitten tuttavieni ja ystävieni lapsia/lastenlapsia ja/tai alkaisin varamummoksi/-tädiksi. Tämä vaihtoehto myös siinä tapauksessa, että omat lapseni muuttavat lapsineen toiselle puolelle Suomea tai ulkomaille. Kuten monet ystävien/tuttavien/sukulaisteni lapset ovat jo tehneetkin.
Huh huh!
Onko tullut koskaan mieleesi, että taitaa omassa päässäsi olla nyt niitä narsistin piirteitä.
Tuo hirveä omistamisen halu ja ihmisten lokerointi kuulostaa ihan täydeltä
skeidalta ja harrastat vissiin aika mielelläsi "hajoita ja hallitse"-tyyliä pitääksesi narut tiukasti hallussasi?
Moni isovanhempi ei ole pitänyt lapsenlapsiinsa yhteyttä monestikkaan sen vaikean miniän takia ja eron jälkeen vasta solmivat lämpimät suhteet kauan kaipaamiinsa lapsenlapsiinsa isän tapaamisvuoroilla.
Tuota viinaongelmaakin ihmettelen?
Vai sellaisia juoppoja ne isovanhemmat yleensä mielestäsi ovat?
Enpä ole törmännyt vanhusten kotipalvelussa työskennellessäni kuin pariin "vanhaan poikaan", jotka käyttävät alkoholia, joten ei kovin yleistä taida luulosi olla silläkään saralla.
Luulo ei ole tiedon väärtti.
Haloo. Minussa on narsistin piirteitä, omistamisen halu, ihmisten lokeroimisen halu VAIN SIKSI, että kerron miten asiat maailmassa oikeasti makaavat. Jotain rajaa hei... Vaikka sinä et ole törmännyt alkoholiongelmaisiin isovanhempiin, niin minä olen.Olen törmännyt myös juopotteleviin vanhempiin sekä myös juopotteleviin teini-ikäisiin. Heitä ihan oikeasti on. Luojan kiitos, omat vanhempani ovat absolutisteja, samoin isovanhempani olivat.
Jos isovanhemmat tapaavat lastenlapsiaan lasten isän tapaamisvuorolla, niin todella hieno juttu. Näin minäkin sen olen ajatellut, ei siihen mitään lakia tarvita.
Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää, että jo varttuneet lapseni tapaavat isovanhempiaan mahdollisimman usein silloin, kun kaikille sopii ja järjestyy. Kuten ennen eroakin. Lapset vierailevat itsenäisesti isänsä vanhempien luona muutaman kerran vuodessa. Yhdessä käymme omien vanhempieni luona. Lasteni isovanhemmat isänsä puolelta käyvät meillä kahvilla useita kertoja vuodessa, vaikka asuvat toisessa kaupungissa. Poikansa luona he käyvät harvemmin, koska hän on luonteeltaan erakko eikä halua tapaamisia usein. Kenenkään kanssa. Ei lastensa, vanhempiensa, sisartensa ja veljiensä. Ystäviä lasten isällä ei ole. Tästä johtuen olemme vierailleet lasten ollessa pieniä ainoastaan minä lapset -porukalla myös lasten isän sukulaisten luona. Nykyisin kuin teineillä on omia rientoja, olen joskus vieraillut ex-mieheni sukulaisten luona myös ilman lapsia. Ex-mies vierailee sukulaisissaan vain, jos hänellä on jotain "hyödyllistä" asiaa. Kuten esimerkiksi tuo tavaroitaan varastoitavaksi toisten nurkkiin. Näin hän tapasi toimia jo ennen eroamme.
Huh huh!
Kuulisipa sen exäsi tarinankin, varmaan olisi ihan erinlaista juttua.
No, toivon ainakin minä, ettet todellakaan ala varamummoileen kenellekkään muulle lapselle, itse en antaisi lapsiani tuollaisen hoitoon hetkeksikkään!
Onneksi nykyajan fiksut ihmiset ymmärtävät jo, että erotilanteessa eroavat vain puolisot liitostaan. Kenenkään muun ei tarvitse erota kenestäkään toisesta, ei lasten vanhemmistaan eikä isovanhemmistaan, ei muista sukulaisista eikä kavereista, jne.
Voikos tämän ymmärtää niin, ettei sosiaaliviranomaiset ole "fiksuja ihmisiä"
Eivät ymmärrä, että vain puolisot eroavat, eivät lapset.
Isä ja lapsen tapaamisoikeus 12h/ kk, ei perusteita.
Oikeuslaitos rikkoo oikeudenkäymiskaaren säädöksiä
eikä suostu käsittelemään asiaa...
Eikö juttu mene niin, että sossu tulee kuvaan mukaan vain niissä tapauksissa, kun eroavat puolisot eivät kykene keskenään asioitaan hoitamaan, vaan erosta seuraa sotatantere. (Siinä taitaa olla yksi syy, miksi en itse ole eronnut, kun toinen ei ymmärrä mitä tarkoittaa sopuero.)
Jos vanhemmat, aikuiset ihmiset, pystyvät keskenään sopimaan kaikenlaiset eron ehdot ja säädöt, niin mitä siinä ulkopuolisilla tehdään. Ja no. vain aikuisiksi kasvaneet, terveet, normaalit, tasapainoiset ... kykenevät ajattelemaan ja hoitamaan yhteisten lastensa tulevaisuuden erotilanteessa niin, että lapsille seuraa erosta mahdollisimman vähän surua, murhetta, stressiä ja traumoja. Ja tämä on ainut asia, millä on oikeasti väliä.
Jospa ohitat oikeuslaitoksen ja kohtaat silmästä silmään sen ihmisen, jonka kanssa olet perillisesi maailmaan saattanut. Välität, olet rehellinen, teet ja toimit niin, että kaikille osapuolille tulee selväksi, että haluat hoitaa asiat niin, että kaikkien toiveet, halut, tahdot, näkemykset ja kokemukset tulevat huomioiduiksi.
Sovimme erotessamme, ettei lapsia sotketa eroon, yhteishuolto,
lapset asuvat äidillä ja saan olla lasten kanssa niin paljon kuin
itse haluan. Kun sitten piti vahvistaa asia lastenvalvojalla, ex:llä ja lastenvalvojalla oli vain yksi päämäärä, miten saada isä maksa
maan mahdollisimman paljon elatusapua...ei ymmärretty, että
isä haluaa maksaa elatusavun käytännössä, olemalla lapsien
kanssa, kasvattamalla ja huolehtimalla yhteisistä lapsista
rakkaudesta lapsiinsa. lapsen tapaamisoikeudesta viis veisattiin,
lapsen toiveista piittaamatta...ei suostuttu mihinkään, valehdeltiin
lapsen ja isän lausunnot oikeudelle, estettiin lapsia tapaamasta
isää, estettiin isän huoltajuus heti asumuseron alkaessa jo yhteis-
huollon aikana lainvasteisella menettelyllä....
Valitettavasti ihan näin ei aina ole. En mikä tulee äidille tai isälle, jotta hän tekee eroa myös vanhempiinsa ja samalla estää myös lastenlasten tapaamiset, vaikka aikaiemmin on tavattu melko usein.
Mitä erotessa todella tapahtuu ihmiselle, kun tuntuu, että ihminen on muuttunut aivan eri ihmiseksi ja välttämättä ei ollenkaan hyvään suuntaan. Lapset on ahdistettu nurkkaan, ei todellakaan anneta isovanhempien auttaa, vaikka kuinka haluaisivat olla tueksi ja avuksi. Kaikki lopuu kuin seinään isku, ihan yllättäen.
Mitä todella tapahtuu??? En ymmärrä.
Aviopari vastaa itse erostaan, joten ulkopuolinen arvostelu ei ainakaan auta ollenkaan tilanteessa.
Isovanhempien ei pidä mennä koskaan arvostelemaan tai kiihkoilemaan omia päämääriään tyrkyttäen eroavalle lapselleen, siitä seuraa vain välirikko ja yhteys lapsenlapsiin katkeaa varmasti!
Se mikä on sopinut äidille, ei sovikkaan tyttärelle, joten tuollaisista neuvoista seuraa vain ärtymys, eihän eroava, aikuinen lapsi ole enää vanhempiensa vallan alla. Onneksi!
Se pitäisi aina muistaa. Puhutaan kuitenkin aikuisista ihmisistä ja vaikka itsellä olisikin mielipide eroon sanottavana, sen voi jättää oman siipan korville nukkumaan mentäessä.
Kukahan ne loppujen lopuksi ne lapsetkin sinne nurkkaan ahdistaa?
Ettei vaan se manipuloiva, uteleva isoäiti?
Juuri näin!
jokaisen ero on kaikkea muuta, kuin isovanhempien temmellyskenttä!
Näinpä on, mutta helpottaisiko se "temmeltäviä isovanhempia", jotka ovat huolesta kankeita, jos eroavat näyttäisivät, käyttäytyisivät, selvittäisivät ja aikuisesti pitäisivät läheiset ajan tasalla, missä mennään ja miten. Sen voi näyttää suhtautumistavalla, teoilla, elkeillä ja olotilalla, että erosta huolimatta kaikki on kunnossa ja asiat hoituvat ja sujuvat eteenkin päin hyvässä järjestyksessä.
Vanhempien ihmisten huoli ja sekaantuminen johtuu useimmiten siitä, että tilanne on outo, uusi, pelkoja ja ahdistusta herättävä, niin kuin luopuminen 'vanhasta hyvästä' heille aina on. Kun ei ole kokemusta eroista, ei ole näkemystäkään, miten kaikki hoituu.
Kuulepas lapset rauhaan ihminen.
Mietipäs nyt jälkeenpäin mitä muistat eroamisesi ajasta, mitä sanoit kaikille tai mitä sanoit lapsillesi.
Ehkä sillä on nähty aivan sekaisin oleva ihminen, jonka jututkin ovat niin ristiriitaisi, että niihin ei juuri sisälly minkänlaista totuutta.
Mieti olisko lapsillesi hyvä olla tuttujen ja turvallisten isovanhempien huomassa siten kuten ennen eroakin, eikä näille lapsille olisi kuitenkin parasta säilyttää jotain, mikä on ollut hyvää. Miksi rikot heiltä tuon yhdeyden erosi vuoksi.
Tuskin kukaan järkevä isovanhempi lähtee kyselemään juuri mitään asioista, eikä misään tapauksessa lapselta.
Mutta tilanne on varmasti kamala kaikkien osalta, sillä eihän nämä isovanhemmat tiedä yhtään mitään mistään. Jokaista sanaa täytyy miettiä, minkä suustaan päästää, jotta sitä ei tulkittaisi joksikin arvosteluksi ja loukkaisi tätä eroperhettä mitenkään.
Tästäkin pitää päästä yli jotenkin, myös sinun eronnut ihminen, ei ole omaistesi syy erosi, kuten ei lastesikaan, mutta molemmat luultavasti käyvät henkintä taistoa ajatustensa kanssa, onko vikaa itsessä, olenko tehnyt jotain tai jättänyt tekemättä jotain, joka on vaikuttanut perheen eroamiseen , pettämiseen, uskottomuuteen.
Eron ei pidä rikkoa kaikkea, varmasti omat äiti ja isä odottavat eronneen lapsen tulevan luokseen kuten ennenkin, tosin aluksi on kankeaa, sillä todellkanaan ei uskalla oikein puhua, ei oikein ole naurunkaan aiheita.
Tätä elämää pitää elää yhdessä eteenpäin, karkuun täällä ei pääse erojaan ei mitään tekemisiään, kyllä ne kulkevat mukana aina.
Onko tullut mieleen, että eroavat vanhemmatkin voivat olla huolesta kankeina, ahdistuneita, turhaantuneita, vihaisia jne.? Heidän mielessään on vain selviytyminen tästä päivästä ja ehkä vielä huomisesta. Miten vanhemmat voivat näyttää omille vanhemmilleen, että erosta huolimatta kaikki on kunnossa ja asiat hoituvat, kun mikään ei ole kunnossa ja kaikki asiat kaatuvat päälle? Totuudennimessä erossa vain aniharvoin on ideaalinen tilanne ja asiat edes suurinpiirtein kunnossa.
Kun vanhemmat eroavat liitostaan tilanne on ennenkaikkea heille outo, uusia pelkoja ja ahdituksia herättävä. Siinä tilanteessa isovanhemmat voisivat ottaa vastuuta (aikuisen oikeasti) ja tukea lastenlapsia ja heidän eroavia vanhempia eikä aiheuttaa heille lisäahdistuksia.
Erostani puhuin omille vanhemmilleni, sisarelleni jo kauan ennen eron 1. vaihetta. Ex-miehen veljen vaimolle 1. vaiheen jälkeen. Ex-mies kertoi vanhemmilleen vasta myöhään 2. vaiheen jälkeen, silloin kun lapset ja minä olimme muuttamassa.
No kuuleppas sitten itse!
Mistäkähän sellaisen virkkeen tempaisit, että minä olisin muka eronnut ja tehnyt väittämäsi jutut kenellekkään? ;D
Kertoo paljon omasta luonteestasi, että tulet tänne kuvitelmiesi kanssa syyttelemään ihmisiä teoista, joita ei ole olemassakaan.
Olen ollut tukena ystävälleni hänen erottuaan ja hyvin läheltä nähnyt kaltaisiasi isovanhempia, jotka ovat oikeastaan huolissaan vain siitä, mitä ne ihmisetkin nyt ajattelevat, kun se ylläpidetty kuvankiiltävä perheidylli paljastuikin pelkäksi romahtavaksi korttitaloksi.
Senkin olen nähnyt, että ne ymmärtävät isovanhemmat ovat edelleen kuvioissa mukana, eivätkä rasita muutenkin eron kourissa väsynyttä lastaan enää enempää omilla huolillaan.
Kova olet syyttelemään ihmisiä, eronneita, kuviteltuja sellaisia ja kaikkia muita, kuin itseäsi.
Olisiko nyt sen peilin eteen menemisen aika?
Vai ei lasten kanssa ole eron jälkeen naurunaiheita! No, silloinhan niitä vasta onkin. Ainakin minä ja lapset olemme nauraneet eron jälkeen huomattavasti enemmän kuin ennen eroa. Juuri sen takia ihmiset eroavatkin, kun yhteiselo ei luista ja elämä on yhdessä synkkää ja ikävää.
Mietipä missä tilanteessa itse torjuisit vanhempiesi/lastesi tai muiden läheistesi avun?
Minulla tuli ensinnä mieleen, että torjuisin avun keneltä tahansa silloin kun sitä tyrkytetään. Periaatteenani on aina ollut, että apua tarvitseva itse pyytää apua. Hienovaraista rohkaisua avun voi tietenkin esittää. Parasta sanoa "Jos tarvitset jossain apua, autan mielelläni". Ellei pyyntöä kuulu, niin ei kuulu. Minulle ei kuulu myöskään syyt miksei pyyntöä kuulu. Erotilanteessa kuitenkin monet haluavat olla rauhassa.