Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa reilut neljä vuotta ja arki sujuu ihan OK, omalla painollaan. Ongelma on se, ettei minun ja tyttöystäväni välillä ole kovinkaan hyvää yhteyttä, emme ole samalla aaltopituudella. Juttelemme lähinnä perusasioista, kuten ruoasta, säästä, töistä jne, ja näistäkin jotenkin todella triviaalilla tasolla. Rakastan tyttöystävääni tietyssä mielessä, pidän hänen iloisesta asenteestaan, ennakkoluulottomuudestaan ja siitä että hänen kanssaan on ylipäätään helppo tulla toimeen. Mutta en voi mitään sille faktalle, että kommunikaatiomme on tyhjää ja minulla on tylsää. Joskus tuntuu että juttelisin lapsen kanssa. Hän ei yleensä ole oikein mitään mieltä mistään asiasta ja asiat ovat hänelle tavallisesti ”ihan sama”. Tämä estää normaalin keskustelun synnyn melko tehokkaasti. Hän ei juuri kysele asioista jos ei ymmärrä, vaan nyökkäilee. Alkuvaiheessa suhdettamme oli käytännössä aivan sama mitä sanoin, hän oli aina samaa mieltä, jolloin keskustelu kokonaisuudessaan tuntui turhalta. Keskustelut varmaan sen vuoksi vähitellen vähenivät.
Nyt on sitten ikää lasissa sen verran (hiukan yli 30), että ajankohtaiseksi on tullut suhteen vakavoittaminen ja lapsen hankinta tai suhteen lopettaminen. Jos jollain on järkeviä neuvoja tällaiseen tilanteeseen, olisi mukava kuulla. Tämä suhde kyllä menee ihan ok, jos sen haluaa menevän ja kestää tätä tilannetta, mutta ei taideta olla mitään sielunkumppaneita. Olen yrittänyt ymmärtää ja laskea vaatimustasoani. Toisaalta onko koko sielunkumppani-ajatus harhaista toiveajattelua? Hänessä on hyviä puolia, hänen kanssaan on helppo tulla toimeen enkä tiedä löydänkö yhtään sen parempaa tulevaisuudessakaan. Haluan perheen eikä mikään loputon etsiminen totta puhuen enää kiinnostaisi. Jotenkin olen kuitenkin kuvitelmissani toivonut että suhteessa kommunikointi olisi elävämpää, joskus jopa hauskaa ja ennen kaikkea luonnollista. Että tulisi tunne, että toinen tuntee sinut ja sinä toisen ja teillä oma juttu keskenään. Laskeako vaatimustasoa suhteen sisällöstä ja jatkaa tätä, mikä sujuu periaatteessa ihan ok, mutta ilman syvempää sielunkumppanuutta vai jatkaako polkuja omin päin?
Nyt on sitten ikää lasissa sen verran (hiukan yli 30), että ajankohtaiseksi on tullut suhteen vakavoittaminen ja lapsen hankinta tai suhteen lopettaminen. Jos jollain on järkeviä neuvoja tällaiseen tilanteeseen, olisi mukava kuulla. Tämä suhde kyllä menee ihan ok, jos sen haluaa menevän ja kestää tätä tilannetta, mutta ei taideta olla mitään sielunkumppaneita. Olen yrittänyt ymmärtää ja laskea vaatimustasoani. Toisaalta onko koko sielunkumppani-ajatus harhaista toiveajattelua? Hänessä on hyviä puolia, hänen kanssaan on helppo tulla toimeen enkä tiedä löydänkö yhtään sen parempaa tulevaisuudessakaan. Haluan perheen eikä mikään loputon etsiminen totta puhuen enää kiinnostaisi. Jotenkin olen kuitenkin kuvitelmissani toivonut että suhteessa kommunikointi olisi elävämpää, joskus jopa hauskaa ja ennen kaikkea luonnollista. Että tulisi tunne, että toinen tuntee sinut ja sinä toisen ja teillä oma juttu keskenään. Laskeako vaatimustasoa suhteen sisällöstä ja jatkaa tätä, mikä sujuu periaatteessa ihan ok, mutta ilman syvempää sielunkumppanuutta vai jatkaako polkuja omin päin?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suosittelen yhteistä lomaa tai jotain erikoista mit ette ole vielä kokeilleet yhdessä, kummasti piristää suhdetta ja yhteistä puhuttavaa löytyy. Vaikka esim. viikonlopputeissukin voi auttaa.
Oletko teistä kahdesta se määräävämpi luonne, ehkä huomaamattakin?
Tytöllä taas huono itsetunto.
Etkö voi ottaa asiaa puheeksi, mutta ei tyyliin " tasoa laskemalla", vaan kertomalla mielenkiintosi asiasisältöisiin keskusteluihin ja kysyisit häneltä, haluaisiko hän treenata sitä sinun kanssasi.1. Oman mielipiteen sanominen, 2 toisen mielipiteen vastaaminen, oli sitten samaa mieltä tai ei... jne
Ilmeisesti tyttöystäväsi on vähän pahvi ja lisäksi hänellä ei ole mielipiteitä. Voi olla että hän henkisesti kehittyy vähän hitaasti. Jos hän nyt on edes lähellä 30 ikävuotta niin kehitys pitäisi näkyä jo. Ehkä olisi aika puristaa hänestä vähän mielipiteitä ulos tai sanoa ihan suoraan että voisimme puhua vähän syvällisempiä joskus.
Itse en voisi olla yhdessä tyttöystäväsi kaltaisen ihmisen kanssa loppuelämääni, kaipaan keskusteluita ja ajatusten vaihtoa, en pelkästä säästä puhumista. Minusta kommunikointi on yksi suhteen kulmakivistä, jonka tulisi olla kunnossa.
Jos hän on koko suhteenne ajan ollut samanlainen, niin ihmetyttää, että mikset ole aiemmin asiasta hänen kanssaan keskustellut. Taidat kuitenkin nähdä hänessä jotain potentiaalia loppuelämän kumppaniksesi, joten olisi varmasti hyvä aika alkaa harjoittelemaan kommunikaatiota. Kuten ylläkin on jo sanottu, kerro tyttöystävällesi mitä kaipaat ja harjoittele keskustelua hänen kanssaan. Yleensä ihmisillä on asioista jonkinlaisia mielipiteitä, eikö hän uskalla sanoa niitä sinulle? Tietysti aina on olemassa se vaihtoehto, että tuo on yksi hänen luonteenpiirteensä, mikä ei tule ajankaan kanssa muuttumaan, pystytkö oikeasti elämään sen asian kanssa? MInä en ainakaan alkaisi perustamaan perhettä ihmisen kanssa, jos palaset eivät vain tunnu loksahtavan paikoilleen yrittämisestä huolimatta. Jos tyttöystäväsi ei vain ole keskustelu-tyyppiä ja tykkää enemmänkin myötäillä toisten mielipiteitä, niin kannattanee miettiä, että haluatko olla sellaisen ihmisen kanssa, tyydyttääkö se sinun tarpeesi? Jos parisuhteesta puuttuu syvällisempi kommunikointi, niin jossain vaiheessa väkisinkin toisesta erkaantuu.
Ja tähän loppuun vielä sen verran, että itse ihastuin omassa miehessäni siihen, että hän kykenee syvälliseenkin keskusteluun ja kertoo tuntemuksistaan ja haluistaan. Tietysti homma toimii myös toisin päin. Olemme vieläkin kuin vastarakastuneet, vaikka yhteistä taivalta on takana kuusi vuotta.
Hommatkaa yhteinen lapsi ja kohta huomaatkin, että mielipiteitä ja tahdonilmauksia ja vaikka mitä ilmestyykin yhtäkkiä kuin tyhjästä. Jotkut kehittyvät jo lapsina aikuisiksi "vanhoiksi sieluiksi", jotkut sinnittelevät teinimäisellä miellyttämistasolla pitkäänkin, mutta tuskin kukaan on tyystin persoonana kehittymättä jäänyt. Tulet vielä hämmästymään tytön uusista puolista, mitä kaikkea vielä paljastuukin.
No eihän nyt lasta ole mitään järkeä hommata, jos suhde ei ole vakaalla ja varmalla pohjalla! Ei lapsi sitä ainakaan missään nimessä paranna!
Mistäpä sinä sitä tiedät? Siinähän on sellainen yhteinen projekti, joka ei enää olekaan "aivan sama" vaan erittäin merkityksellinen molemmille.
Onhan heidän suhteensa ollut jo vuosia vakaalla varmalla pohjalla, mutta nyt mies keksimällä keksii nöyrästä, hieman hömelöstä tyttöystävästään vikaa, miksi pääsisi etsimään jotakin fantastista, sielunkumppania. Sanon vaan että hyvin harva löytää, tai moni luulee löytäneensä ja pettyy sitten pahasti kun ymmärtää totuuden. Luulen, että tyttö rakastaa tosissaan tätä aloittajaa, omalla tavallaan, siten kuin pystyy ja ehkä luulee jopa miehen pitävän siitä kun saa päteä tiedollisesti ja mielipiteillään.
Syvällisiä voit aloittaja puhua kavereidesi kanssa, ei siihen tarvita avoeroa.
Epäillessäsi tyttoystäväsi kykyä omata mitään mielipedettä mistään, ehkä hän vain yksinkertaisesti ei tiedä mistään mitään.
Miksi ette katsoisi yhdessä uutisia, lukisi yhdessä sanomalehtiä, myos muilla kielillä kuin suomeksi, vuokratkaa ulkomaisia elokuvia (iranialaiset ovat mekein kuin dokumentteja), avartakaa yhdessä ja erikseen maailmankuvaanne. Aivan varmasti hän alkaa saamaan omia ajatuksia kun tietää ensin mitä verrata ja mihin.
Nykyisin on niin helppo seurata maailmantapahtumia, taideuutisia, musiikki-, ruokakulttuuri-, rakennus-, aivan mitä tahaansa vain hiirtä liikuttamalla netissä.
Ellei häntä todellakaan kiinnosta mikään, se onkin sitten aivan eri asia.
Jotkut ihmiset ovat vain täydellisen onnellisia omassa pienessä kuplassaan.
Lasta EI missään tapauksessa kannata hankkia vielä hänen kanssaan. Epäilet haluatko viettää loppuelämäsi juuri tämän tyton kanssa. Ajattele miten lapsi, äiti ja tietysti sinäkin joudutte kärsimään kun muutaman vuoden päästä huomaat että "alkaa kuristaa, pois pois..."
Tietysti voit päättää että tytto on juuri sinulle sopiva puutteine kaikkineen ja että sinä tulet pysymään hänen rinnallaan vaikkei hänestä saakkaan henkevien keskustelujen seuralaista.
Onhan sinulla omaa aikaa liittyä kirjakerhoon, keskusteluryhmiin jne jossa voit tuulettaa aivojasi.
Ihan kuin omasta parisuhteestani, toinen puolisko vain on mies ja minä se nainen. Oma mieheni ei ole osoittanut kiinnostusta kuin rajatuista aihealueista, eikä välttämättä pysty itse avoimesti keskustelemaan asioista, jotka eivät ole hänen ominta aluettaan tavallaan mitätöimättä toisen mielipiteitä, ellei niitä olla jotenkin "osoitettu" toteen tai joku auktoriteetti todennut asian olevan vastaavalla tolalla. Hän on hyvin itsekeskeinen ja keskustelun aiheetkin ovat mitä ovat, ainakaan niiden kautta, ehkä keksutelujen luonteenkin vuoksi, kun ne etenevät miten etenevät, minua ei hänen kanssaan huvita edes enää keskustella. Minulle on ajan kanssa syntynyt vaikutelma, että hänelle on tärkeää pystyä keskusteluissa ilmaisemaan itseään hyvin ja keskittymään siihen, ei kuulemiseen tai näkökulmansa laajentamiseen asiasta, jossa voi olla useita eri puolia.
Olen itse hyvin henkinen ja ajattelen, että mieheni on "tunneköyhä", ts.kykenemätön ottamaan toista suhteessa huomioon ja jakamaan asioita. Hän ei juurikaan osoita kiinnostusta tai arvostusta minulle tärkeistä asioista tai huomioi tapaani toimia. Asiat sovitaan ja hän toimii omasta näkökulmastaan. Vaikeammista asioista hän ei haluaisi keskustella, vaan on jopa sanonut että älä mieti asiaa enempää, kun kyseessä on asia, jonka saisi juuri kaskustelemalla ja jakamalla pois mielestä. Hän ei myöskään osoita luonnollisesti ja spontaanisti tunteitaan, vaan toimii rutiininomaisesti, ihan kuin siihenkin olisi määrätty kellonaika. Olen henkisesti melko "kuollut" tässä suhteessa. Olenkin ajatellut päättää tämän, kun saan voimia kasata tavarani ja häipyä. En usko että hän pystyy muuttumaan, koska olen asioita tuonut esille useaan otteeseen, nyt jo heikommalla kärsivällisyydellä ja nyt se alkaa olla lopussa. Toimintatavat ovat perua lapsuudesta ja kasvatuksesta.
Viimeinen vastaaja: teetä miehellä tai tee itse hänen puolestaan Asperger-testi. Rajoittuneista teoreettisista asioista vaikka tunteja puhuva, arjen touhuista ja toisen tunteista kiinnostumaton miehesi saattaa hyvinkin olla asperger-henkilö. Tällöin ei ole kysymys kasvatuksesta vaan neurologisesta tilasta. Lopputulos silti saattaa olla ero aivan oikein perustein. Kunhan tiedätte miksi.
Kiitos vihjeestä, jäljillä olen ollut autisminkin suhteen, miettinyt mitä tämä voisi olla. Hän on kyllä hyvin erikoinen ja erilainen, makunsa poikkeaa monelta osin nk.yleisestä samanikäisten linjasta mitä tulee makuasioihin. Monet ominaisuuksista pitää paikkaansa, mitä aspergerin oireyhtymään tulee. Luulenpa, ettei hän hyväksy ajatusta testistä tai erikoislääkärillä käymisestä. Enhän tiedä vaikka hänellä jo diagnoosi olisikin. Hänet on kasvatettu kätkemään joitakin asioita, kuten tunteita ja puhumaan asioista ei-niillä oikeilla nimillä. Olen pohtinut sitä, ettei hän ole se miksi antaa itsensä ymmärtää olevan, ikään kuin salaisi jotain. Voihan se olla, että taustalla on esim. jotain tällaista. Mutta kuitenkin olen hänen kumppaninsa ja minunhan pitäisi olla se kaikkein läheisin. Olen kuitenkin itse hänelle asioistani ja elämästäni kertonut kipeitäkin asioita. Mutta hänelle se läheisin taitaa löytyä sieltä lapsuuden ydinperheestä...
Olen pohtinut rinnan aleksitymiaa, jotain autismiin liittyvää, tai kasvatuksesta jothtuvaa itsekeskeisyyttä. On huolestuttavaa, jos kaikki johtuu viimeksi mainitusta. Voihan se olla, että vanhemmat, tai toinen on yritänyt omaa vaille jäämistään korjata tilanteen oman lapsen kohdalla. Nämä ovat täysin hypoteettisia, mutta järjeenkäypiä ajatuksia...ehkä joku niistä osuu oikeaan.
menkää extreme lomalle, tytön todelliset puolet ja ajatukset tulee esiin, kun hän joutuu outoihin tilanteisiin.
ehkä hän haluaa välttää konflikteja vähän liikaa? kuinka usein riitelette? jos olet itse vitsikäs, avoin ja positiivinen on toisenkin helpompi ilmaista omia mielipiteitään.
jos muut osa-alueet toimii suhteessa, voisitte mennä parisuhdeterapeutille, jotta saisitte uusia kykyjä kommunikoida toistenne kanssa?
hankkikaa lemmikki, lemmikit tutkimusten mukaan lisää ihmisten sosiaalisuutta ja kommunikointia.
Sitten lapsen jälkeen erootte, kun tapaat esim. työpaikallasi jonkun "sielunkumppanin" ja rakastut siihen ihmiseen. Sitten vaan ero vireille. Miksi olla suhteessa, jos ei ole onnellinen? Elämä on aika lyhyt aika ja tyhmää viettää se ihmisen kanssa, jota ei rakasta. Sinähän et ole rakastunut tyttöystävääsi. :(
Tärkeä kysymys-- Rakastatko häntä? rakastaisitko silloinkin kun vauva valvottaa ja pinna kireenä molemmilla?..mitä haluat suhteelta?oletko onnellinen? Ei kukaan jaksa kovin kauan itsekseen keskustella ja toisen "IHANSAMA" kommentit alkaa puuduttaa ja ärsyttää...Kysy näitä myös siltä avokiltasi..eiköhän joku ratkaisu synny ennenpitkää...
Olen ollut vastaavassa tilanteessa, itse olin ajattelematon parikymppinen tyttö ja miesystäväni muutaman vuoden minua vanhempi. Miesystävä pohti laajasti asioita ja halusi tehdä tulevaisuuden suunnitelmia jne. johon en itse tuolloin kyennyt, halusin vain tienata rahaa jotta voin ne tuhlata bailaamiseen jne. Olimme muutaman vuoden yhdessä tajuttuamme ettei suhteesta voi tulla mitään. Suhteen jälkeen kävin monen vuoden prosessin läpi jossa yritin ns. löytää itseni.. silloin en tietenkään tätä vaihetta tajunnut. Nykyään olen opiskelemassa uutta alaa tajuttuani etten saa edellisestä työstä ns. mitään irti. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös lapsi ja muutto isompaan asuntoon jne. Olen siis löytänyt parisuhteen johon vihdoin olen valmis. Exän kanssa olen vieläkin kaveri, juttelemme puhelimessa toisinaan pitkät pätkät ja välillä tuntuukin että olemme toisillemme terapeutteja. Sinuna jättäisin tyttöystäväsi, hän ei ehkä ikinä löydä itseään, omia mielihalujaan ja toiveitaan jos ei pääse prosessia aloittamaan. Ehkä voitte tilanteen niin salliessa palata myöhemmin yhteen. Itse tosin koen että olemme exän kanssa parempia kavereita kuin seurustelukummppaneita.
Kukaan ei voi sinun puolestasi sanoa, että mitä pitäisi tehdä. Sinä vain ja ainoastaan tiedät mitä elämältäsi haluat ja sisimmissäsi tunnet jaksatko hiirulaisen kanssa loppuelämäsi. Kylmä fakta on että nainen ei tuosta tuon syvällisemmäksi ikinä muutu. Se on hänen luonteensa ja olisi hyvin loukkaavaa ja mahdotonta pakottaa äkkiä avautumaan, kun ei ole toisella mitään mistä avautua.
Ei kannata kuitenkaan mitään yhteisiä omakotitaloja rakennella tai lapsia ainakaan varsinkaan hankkia ennenkuin olet täysin sujut asian kanssa ja varma että haluat kokea elämäsi surut, juhlat ja arjen juuri tuon naisen kanssa loppuun asti. Luultavasti löytäisit jonkun joka olisi parempi keskustelukumppani, mutta toisaalta hyvin mahdollista että et löydäkään ketään. Joskus kyllä kannattaa ottaa riskejäkin. Puolin jos toisin. Ja toisalta voithan hakea syvällistä yhteyttä ystävistäkin. Jos se vain riittää.