Kaksikin asiaa: Ensiksikin :Kysyisin miten teillä muilla isovanhemmat tapaavat lapsen lapsiaan eron jälkeen?
Meillä ex-puolisoni ei halua, että minä vien lapsia omalla viikollani/viikon puolikkaallani lapsia hänen vanhemmilleen heitä tapaamaan eivätkä he halua antaa minulle hoitoapua jos sitä tarvitsisin.Itselläni ei olisi ongelmaa jos ex-puolisoni tarvitsisi minun tai äitini apua omilla viikoillaan.
Toinen kysymys liittyykin tähän: Miten on joustatteko tapaamisien aikana niin että lapset näkevät teitä myös toisen viikolla?
Järjestelyn tiukkuus on välillä tuonut harmaita hiuksia minulle koska tuttavapiirini ei ole niin laaja, jotta lasten harrastuksiin kuskaaminen onnistuisi minulta helposti. Monet harrastukset alkavat lapsilla arkisin niin aikaisin, etten ehdi viedä lapsia niihin. Hänellä taas on arsenaali ihmisiä valjastettu näihin kuskaamisiin. Joustoa tai minun apuani ei ole halunut ottaa vastaan silloinkaan kun olin työttömänä ja olisin halunnut viedä lapsia harrastuksiin.
Meillä ex-puolisoni ei halua, että minä vien lapsia omalla viikollani/viikon puolikkaallani lapsia hänen vanhemmilleen heitä tapaamaan eivätkä he halua antaa minulle hoitoapua jos sitä tarvitsisin.Itselläni ei olisi ongelmaa jos ex-puolisoni tarvitsisi minun tai äitini apua omilla viikoillaan.
Toinen kysymys liittyykin tähän: Miten on joustatteko tapaamisien aikana niin että lapset näkevät teitä myös toisen viikolla?
Järjestelyn tiukkuus on välillä tuonut harmaita hiuksia minulle koska tuttavapiirini ei ole niin laaja, jotta lasten harrastuksiin kuskaaminen onnistuisi minulta helposti. Monet harrastukset alkavat lapsilla arkisin niin aikaisin, etten ehdi viedä lapsia niihin. Hänellä taas on arsenaali ihmisiä valjastettu näihin kuskaamisiin. Joustoa tai minun apuani ei ole halunut ottaa vastaan silloinkaan kun olin työttömänä ja olisin halunnut viedä lapsia harrastuksiin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täsä tulee esiin, että miten sen eron olet hoitanut aikanaan. Loukkasitko kaikkia , silloin lienee nyt oleva tilanne esissä.
Muuten miksi veisit lapsia ex;n vanhemmille, miksi et vie omille vanhemmillesi.
Mietihän kuka tästä asiasta kärsii kaikkein eniten, lapset tietenkin.
Luueln vahvasti, että ero ei oel mennyt moraalisesti oikein.
No miksi sinun pitäisi sitten viedä lapsia tapaamaan exäsi vanhempia? Eikös se ole hänen asiansa? Ei isovanhemmilla ole mitään velvollisuutta antaa hoitoapua, ei sinun sen kummemmin kuin exäsi vanhemmilla. He ovat omat lapsensa kasvattaneet ja velvollisuutensa hoitaneet. Sorry, jos kuulostan kylmältä, mutta noin se vaan menee - en ole ennen eroa enkä eron jälkeen lähtenyt oletuksista, että isovanhemmat ovat mitään "hoitoautomaatteja".
Ainahan voit yrittää keskustella exäsi kanssa järjestelyistänne. Toiset ihmiset vain haluavat pitää tiukasti kiinni sovituista asioista ja kokevat kiusallisena sen, että niitä lähdetään muuttamaan. Omalla kohdalla olemme sopineet, että kumpikin järjestää menonsa ja tekemisensä lasten "tahdissa" ja vain sellaisissa tapauksissa, kun ei esim jotain työmenoa voi siirtää itsestä johtumattomista syistä, pyydetään toisen joustamista ja sitäkin hyvissä ajoin. Olemme lasteni isän kanssa kohtuu hyvissä väleissä, joten siksi ei tarvitse pingottaa - olemma vain huomanneet, että meille sopii paremmin selkeät säännöt ilman yllättäviä muutoksia.
Kiitos vastauksistanne. Ero ei tosiaan ole mennyt nappiin kuten ei mennyt liittokaan. Olen omalta osaltani tehnyt paljon virheitä mutta olen myös joustanut mielettömästi. Olette oikeassa ei isovanhemmat ole hoitoautomaatteja eikä siihen ole tarvettakaan oikeastaan vaan kun lapset ovat luonani haluan heidät hoitaa itse sen lyhyen ajan. Joskus on vaan lisäavun tarve kun on pelejä ja harrastuksia.
Mun elämänkatsomus on muuttunut kuitenkin ja koen että kaikkea ei tarvitse tehdä yksin eikä se tarkoita että olisin riistämässä esim. exää tai isovanhempia. Suomalaisilla on näköjään edelleen sellainen käsitys että sukulaisia ja naapuria ei vaivata ja jokainen hoitakoon oman tonttinsa.
Jos tietäisitte kuinka sisarukseni hoitaa omat muka lastenhoito-ongelmansa-lapset lähes päivittäin äidilläni niin minua ei "haukuttaisi" kysymyksestäni koska en todellakaan toimi niin.
Näkökulmaa voisi ajatella myös siten että sekä lapset että isovanhemmat saavat tapaamisista eikä niin että nyt he joutuvat hoitamaan. Monet isovanhemmat myös haluavat hoitaa lapsiensa lapsia. Ja minä lapsiani vaikkapa exäni viikolla. Ajatelkaapa sitä-eikös olekin outoa, omia lapsiani haluan hoitaa!!!
Miksi olet kitkerä siitä, että sisaruksesi vievät lapsiaan äidillesi hoitoon ja ylpeilet kuitenkin samalla sillä, ettet itse tee niin..?
Jos kerran sinä ja exäsi olette sopineet vuoroviikoista, miksi sitten tarjoat "hoitoapua" ja pillastut, kun et koe vastavuoroisuutta? Ymmärrätkö ollenkaan, että vuoroviikoilla "vuorossa" oleva vanhempi hoitaa lapset ja arjen toimien pyörityksen - exäsi kaiketi ymmärtää eikä odota sinulta "hoitoapua", mutta ei toki siitä kieltäydy, jos sitä tarjoat. Jollet tarjoaisi, tuskin hänkään sitä kysyisi vaan hoitaisi asiat omalla tavallaan omalla vastuuvuorollaan.
Jotenkin kirjoituksistasi tulee sellainen olo, että sinulla on kova tarve todistaa jotain..? Vakuuttelet toimivasi pyyteettömästi "outoa, omia lapsiani haluan hoitaa"-tyyliin ja silti odotat saavasi jotain takaisin... Elämä ei vain mene niin. Harvemmin itseasiassa menee ja siksi itse pidänkin huolen tasan omista velvollisuuksistani enkä heittäydy marttyyriksi odottaen, että joku nostaa minua jalustalle siitä, mitä "ylimääräistä" teen pyytämättä.
Noh. Ajattele, että selviät lopulta hyvin ja helpolla, kun teillä on sentään omat viikot. Minä olen hoitanut lapsiani aina yksin. Ennen eroa ja sen jälkeen. Exää ei kiinnosta eikä lapsiakaan käydä hänen luonaan. Onneksi muksut ovat jo teini-iässä kaikki.
Teepä niin, että et ota exän viikolla lapsia.
Tyttäreni avomiehellä on lapsi ja tämä lapsi on asunut kaukana isästään ja molemmista isovanhemmistaan (noin 500 km) jo pienestä lähtien.
Isänsä on ammatiltaan opettaja ja lapsi on pystynyt tulemaan hänen luokseen aina pidemmillä lomilla, syys, kevät ja kesälomilla. Lapsen toiset isovanhemmat ovat eronneet mutta esim. kesälomien aikana lapsi on saanut olla myös isovanhempiensa luona yötä ja tavata kaikkia muita sukulaisia isänsä luona.
Eronneilla isovanhemmilla on uudet asuinkumppanit ja kaikki joustavat hienosti ja etukäteen sopivat vuoro viikot, myös isovanhempien kanssa jotka eivät ole eronneet, milloin lapsi on voinut mennä luokseen yöksi ja jopa ulkomaan lomillekin kanssaan. Kaikki tämä sovitaan yhdessä lapsen äidin ja isän kanssa etukäteen.
Lapsen äidillä on arkielämässä tietenkin ollut suurin vastuu organisoida lapsen harrastuksiin viemiset koska kukaan isovanhemmista ei ole koskaan asunut lähellä lastenlastaan.
Isovanhempia tavataan lukuisilla lasten serkkujen synttäreillä vuodessa ja muutoinkin, jos aikaa ja halua riittää. Isovanhemmat eivät ole koskaan osallistuneetkaan lasten hoitoon, vaikka tapaamisia onkin.
Olet jo todennut, ettei joustoa ex-mieheltäsi eikä heidän vanhemmiltaan tule lastenhoidon suhteen. Lasten hoito on eri asia kuin heidän tapaaminen. Eli järjestä lasten harrastukset uudelleen, niin että ne sopivat sinun aikatauluusi tai joku toinen kuskaamaan heitä.