Kiivaan jahtaamisen ja sitkeän piirittämisen jälkeen suostuin suhteeseen itseäni nuoremman miehen kanssa. En halunnut miksikään puumaksi, sen takia estelin ja olin torjuva pitkään. Tunteet kuitenkin ilmestyivät peliin ja yhteen päädyttiin.
Nyt olen huomannut että mies on alkanut oirehtia, haluaa bailata kavereiden kanssa useammin, ei lähde esim. kauppaan minun kanssani, yhteiset kävelylenkitkään eivät häntä kiinnosta.
Erosta olen puhunut hänelle, siitä suorastaan suuttuu ja muutoinkin käyttäytyy ristiriitaisesti. On mustasukkainen jos minä menen jonnekkin. Olen ikäiseni näköinen nainen, mutta hyvännäköinen, jos nyt itseään voi näin mainostaa. Kunnostani pidän huolta, kroppa on hyvin hoidettu jne. Mieheni pelkää jatkuvasti että menettää minut jollekin toiselle kun on huomannut että miehet ovat kiinnostuneita minusta.
Olen itse ollut luotettava kaikin puolin ja hyvin vähän edes liikun missään "ihmisten" ilmoilla.
Ärsyttää tavattomasti kun huomaan että mies toisaalta häpeää ikäeroamme ja kuitenkin on kovin riippuvainen eikä halua erotakaan.
Lapsellisuutta tuo käytös tietenkin on ja sen riskin tiedostin itsekin kun suhteeseen aloin, nyt vaan en tiedä mikä neuvoksi kun keskustelustakaan ei mitään tule. Mies ei myönnä häpeäänsä, vetoaa siihen että tulen hyvin toimeen esim. hänen vanhempiensa kanssa ja siten hän ei minua muka häpeä.
Kelpaan oikein mainiosti kun olemme kahden tai lähimpien ystävien seurassa mutta muualle en sitten kelpaakaan.
Itsetunto alkaa murenemaan pikku hiljaa.
Välitän hänestä kyllä ihan aidosti, mutten halua olla mikään hävettävä olio, mielummin eroan.
Miksi ihmeessä tuo vastapuoli ei saa suutaan auki, olen tarjottimella tarjonnut hänelle peräytymistietä, mutta ei.
Tuleeko tähän koskaan muta ratkaisua kuin ero, en tiedä. Onko kellään kokemusta samanlaisesta häpeilystä?
Nyt olen huomannut että mies on alkanut oirehtia, haluaa bailata kavereiden kanssa useammin, ei lähde esim. kauppaan minun kanssani, yhteiset kävelylenkitkään eivät häntä kiinnosta.
Erosta olen puhunut hänelle, siitä suorastaan suuttuu ja muutoinkin käyttäytyy ristiriitaisesti. On mustasukkainen jos minä menen jonnekkin. Olen ikäiseni näköinen nainen, mutta hyvännäköinen, jos nyt itseään voi näin mainostaa. Kunnostani pidän huolta, kroppa on hyvin hoidettu jne. Mieheni pelkää jatkuvasti että menettää minut jollekin toiselle kun on huomannut että miehet ovat kiinnostuneita minusta.
Olen itse ollut luotettava kaikin puolin ja hyvin vähän edes liikun missään "ihmisten" ilmoilla.
Ärsyttää tavattomasti kun huomaan että mies toisaalta häpeää ikäeroamme ja kuitenkin on kovin riippuvainen eikä halua erotakaan.
Lapsellisuutta tuo käytös tietenkin on ja sen riskin tiedostin itsekin kun suhteeseen aloin, nyt vaan en tiedä mikä neuvoksi kun keskustelustakaan ei mitään tule. Mies ei myönnä häpeäänsä, vetoaa siihen että tulen hyvin toimeen esim. hänen vanhempiensa kanssa ja siten hän ei minua muka häpeä.
Kelpaan oikein mainiosti kun olemme kahden tai lähimpien ystävien seurassa mutta muualle en sitten kelpaakaan.
Itsetunto alkaa murenemaan pikku hiljaa.
Välitän hänestä kyllä ihan aidosti, mutten halua olla mikään hävettävä olio, mielummin eroan.
Miksi ihmeessä tuo vastapuoli ei saa suutaan auki, olen tarjottimella tarjonnut hänelle peräytymistietä, mutta ei.
Tuleeko tähän koskaan muta ratkaisua kuin ero, en tiedä. Onko kellään kokemusta samanlaisesta häpeilystä?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kuin iso ikäero teillä on? Olen jostain syystä päätynyt aina vanhempien naisten vietäväksi. Nyt miellä on ikäeroa vain seitsemän vuotta (hän ei ole kylläkään ns. hyvin säilynyt), mutta minusta tuntuu että olen löytänyt sen oikean. Aikaisemmat kumppanini ovat niinikään hävenneet ikäeroamme julkisilla paikoilla (sitä on toki ollut vähän enemmän mitä 7v), mutta nyt olemme kummatkin ylpeitä toisistamme ja liikumme mielellämme esim käsikynkkää kaupungilla. Täytyy kylläkin mainita, että eteenkin keski-ikäiset naiset tuijottavat monesti tosi pitkään meitä, mutte eipä se mua haittaa. Uskottelen itselleni että he ovat kateellisia - totuutta en tiettykään halua tietää.. Mutta kaikki ystävät ovat sanoneet että olemme upean näköinen pari. Naistani vaivaa joskus se että mitä sitten kun hän on esim. 60 ja mä 53, mutta mä olen vakuttunut siitä että ei tämä tule ikinä kaatumaan ikäeroon.
Sanoisin että asiat kannattaa puhua kunnolla halki ja valmiiksi. Ja jos päädyt taas sinkuksi niin älä silti rupea karsastamaan vähän nuorempia miehiä - kyllä niistäkin voi löytyä se oikea. Sympatiani ovat kyllä vahvasti sun puolellasi. Voimia!
On ihan mahdollista, että hän häpeää ikäeroanne, mutta ei sinua. Häntä nolottaa myöntää kavereilleen, miten "vanha" nainen hänellä on, mutta kun hänet hyvin tuntevat ihmiset ovat tutustuneet sinuun, niin se ei ole mikään ongelma.
Fiksu hyvän itsetunnon omaava mies olisi päinvastoin ylpeä. Hän voisi kehaista kavereilleen, että miten ihana ikioma puuma hänellä onkaan tai että hän ei koskaan kuvitellut, miten hän alkaisi seurustella niin paljon vanhemman naisen kanssa, mutta kyllä vaan kokeneempi nainen tietää, mistä mies pitää. Tällä tavoin huumorin varjolla hänen ei tarvitse hävetä tilannetta, vaan hän voisi oikeasti auttaa ikäisiään miehiä tajuamaan, että ikäero ei ole tosiaankaan mikään hävettävä asia.
Juuri näin! Minäkin sanon aina leikkisästi että minulla on puuma. Naistani en viitsi enää kiusata puuma-jutuilla koska sieltä tulee heti takaisin pojuttelua ym. Huumoria mukaan!
Meillä ikäeroa kymmenen vuotta, ja suoraan sanottuna paskat välitän siitä mitä mieltä siitä ollaan kun minulla on "puuma". Itsellenihän minä tätä elämää elän, enkä kavereille :)
Tai sitten te vaan vietitte jo liikaakin aikaa yhdessä ja häntä ei huvita ravata kaupassakin jatkuvasti sun kanssa. En tiiä mikä tein ikäero on, mutta mulla on mun exällä ei ollut yhtään ja silti aloin ottaa etäisyyttä. Kun joka s-tanan paikassa ois pitänyt olla ku paita ja peppu, en mä mitään hävennyt eikä ollut aikomustakaan pettää, mutta mä vaan en jaksanut että kaupassa käynnitkin pitää tehdä yhdessä (sehän ei tajunnut koskaan oma-aloitteisesti mitään ostaa ja mukaan piti tulla aina), harrastuksista pitäs hakea, aina joka bileissä nyhjätä kiinni ja jopa kotibileet se ääliö pilasi kiukuttelemalla kun "en anna huomiota": ne oli MUN synttärit ja meillä on semmoisiakin ystäviä, ketkä käy tosi harvoin ja asuu muualla. Juttelin sitten kaikkien kanssa tasapuolisesti. Jne. Mutta ei, ja mikä nyt milloinkin: en anna huomioo, häpeän häntä (joo, toikin on kuultu) tai etin jotain toista tai välttelen tai mitä milloinkin. No, lopulta kyllä välttelinkin ja etinkin omaa aikaa ihan tosissaan.
Että kyllä mä aloin käydä ihan yksin kaupassa ja muualla, tosin mä en ollut kyllä mustasukkainen. Mutta että muitakin syitä on tehdä asioita erikseen kun häpeä (tai pettäminen).
Jos sitä vaan ei kiinnosta yhteiset kävelyt ja sitä vaan nyt huvittaa bailata. Hanki oma elämä ja tekemistä itsellesi, siinä on sulle ratkasua.
Jos te jo olette yhdessä, näätte lähimpiä ystäviä ja vanhempia, niin mitä vielä pitäs olla? Kenelle sitä yhteistä suhdetta pitää kuuluttaa?
Ehkä toi häpeä on sun päässäs ja hei, häpeäkin on inhimillistä, kyllä sillä on oikeus miettiä omia ratkaisujaan ja käydä asioita läpi. Se käy ne läpi ja sitten kaikki on ok tai te eroatte, mutta mikä kiire sulla on?
Jos aikuisella naisella murenee itsetunto tuollaisen takia, on vika kyllä sun omassa itsetunnossas: kasvata sitä vähän. Et sä voi murentua toisten et edes miehesi mielipiteitten tai pohdinnan takia. Kasva siis aikuiseksi ja ota vastuu omasta itsetunnostasi.
Toisekseen, jos sä oisit aikuinen ja omaisit ihmissuhdekokemusta, sä tietäisit, että kyllä siitä toisesta miettii joskus eroakin, haluaa omaa aikaa ja kyllä jokaisessa jotain hävettävääkin on. Että toi on ihan tekopyhää mun mielestä, sua vaan pelottaa, sun oma itsetunto on heikko ja sä itse mietit "mitä muut ajattelee" - jos se nuori mies jättää sut. Sinä pelkäät, mitä ne sitten sanoo ja naureskeleeko ne. Ja sinä olet se, kenellä ei ole omaa elämää. Hanki se.
Että siis, katto ensin noi ja mieti vasta sitten uudemman kerran kuka häpeää ja mitä häpeää. Mutta toisaalta, kokemuksesta tiedän senkin, että kun riittävän kauan hokee toiselle että pitäisi erota, se toinen lopulta uskoo sen. Ehkä sä sitä toivotkin?
Joo o..tuosta ajankäytöstä. Mies on se joka hakeutuu minun luokseni, eli siis nyhjää nimenomaan täällä neljän senän sisällä kanssani.
Oma aika ei ole mikään ongelma, hän saa täsmälleen niin paljon omaa aikaa kun haluaa. Hän on ennemmin se roikkuja, eli minun menoni haluaisi estää ja loukkaantuu kun en kiinnitä häneen tarpeeksi huomiota. Menen vaikka yksin lenkille kun hän ei jaksa....naama rutussa on vastassa.
Kysymys on siitä ajasta jonka vietämme yhdessä. Jos sinä aikana tulee kauppareissu tai muu arkimeno, joudun kantelemaan ostokset yksin. Onhan se nyt aika epäkohteliastakin että minä joudun hänen sapuskansa raahaamaan tänne kun hän "ei jaksa tai ei huvita".
Ystäviä näemme silloin kun he tulevat minun luokseni, emme käy yhdessä juuri missään.
En nyt sillä tavalla ole tässä sortumassa että maailma kaatuisi, lähinnä vain ärsyyntynyt kun en saa selvää mikä mättää.
Ei minulla aiemmissa suhteissa ole ollut ongelmia tällä saralla. Olen yhdessä kumppanieni kanssa voinut käydä missä tahansa.
En pelkää jättämistä, olen sentään eronnut aiemminkin, ei ole ongelma. Myöskään ulkopuolisten mahdollinen naureskelu ei heiluta.
Minulla on elämä, teen asioita joista tykkään ja ihan yksin. Onko elämän hankkiminen mieslestäsi sitä että pitäisi alkaa juosta baareissa kuin teini? Ei kiinnosta enää sellainen elämä.
En ole myöskään estellyt miestä mistään hänen menoistaan, eikä ne häiritse sinänsä.
Myöskään kaupassa käynti ei ole julkista esittelyä vaan ihan normi toimintaa, en edes halua mitään julkisia lääppimisiä, riippumatta siitä kenen kanssa seurustelen. En tarvitse sellaista egoni pönkitteeksi, mutta henkilökohtaisen hyväksynnän ja arvostuksen tarvitsen. Se ei liene liikaa pyydetty missään parisuhteessa.
Itsetunnon mureneminen ei johdu siis ulkopuolisista ihmisistä vaan keskinäisistä asioista.
Verrattavissa vaikka siihen että jollain olisi lihava nainen ja sen takia ei mentäisi yhdessä minnekkään.
Yllä oleva kirjoittaja sotkee nyt vähän puurot ja vellit sekaisin eikä ymmärrä mistä on kysymys.
Voivoi. Olet selvästikin tervejärkinen ja varmasti upeakin nainen. Kyllä omaa kumppania pitäisi voida "ulkoiluttaa" rinta rottingilla. Ja parisuhdehan on juuri sitä että arjen askareita ei tarvi aina tehdä yksin. Minä en ainakaan välitä ihmisten uteliaista katseista kun liikumme mun "puumani" kanssa turuilla ja toreilla. Päin vastoin olen ylpeä hänestä.
Jos et saa asioita puhumalla kuntoon, niin mitä muuta on enää tehtävissä..?
Toyboy....olet oikeilla jäljillä.
Puhuminen on se tie jonka kautta asiat pitäisi ratkoa, se nyt ei ole miehen parhaimpia puolia... eli vaikeaa hänelle.
Otin asian esille ja saimmekin vyyhtiä hieman purettua. Asia olikin niinpäin että mies häpeää itseään, tuntee alemmuutta kun olen kokeneempi ja on myös mustasukkainen. Hän perusteli asioihin osallistumattomuuttaan sillä ettei kestä esim. sitä että minulla on enemmän rahaa ja parempi työpaikka kuin hänellä.
Kerroin hänelle että arvostan kovasti hänen työtään, mikä on totta, enkä koskaan vertaile palkkojamme. Tulevaisuudessa voimme vaikka pitää yhteisen tilin, minulle on aivan sama mistä ne rahat ovat sinne ilmestyneet, kunhan niillä elää.
Mies kertoi myös että haluaisi enemmän käydä kanssani ulkona, mutta oma epävarmuus estää häntä ja menettämisen pelko.
Siihen en voinut muuta todeta kuin että riski on varmaan pienempi minun kanssani koska olen juoksuni jo juossut, eikä minulla aiemminkaan ole ollut tapana vaihtaa miestä kuin paitaa.
Saimmepa ainakin pään avattua ja ehkäpä asiat siitä lähtevät etenemään.
Niin...sitä ikäeroa on 12 vuotta...joku kysyi.
Hieman huvittaa tuo erään ihmisen kommentti : "Jos olisit aikuinen ja omaisit hieman enemmän ihmissuhdekokemuksia..."
Olen taatusti aikuisempi kuin tuon kirjoittaja...eli iässä jolloin omat lapset on jo lähteneet maailmalle. Ja ihmissuhteillahan ne lapsetkin on jotenkin saatettu maailmaan...et se siitä sitten :)
P.s. Myös meillä aikuisilla tulee eteen uusia tilanteita joihin ei ole osannut valmistautua. Kuten nyt minulla tämä nuorempi mies... ihminen ei koskaan ole täysinoppinut eikä valmis paketti. kasvamme hautaan saakka.
No joo, hauskasti se ylemmän kirjoittajan kirjoitus vaan näytti kolahtavan, kun kommentoit sitä jo toisellekin kirjoittajalle. Ei kai kukaan ajatuksia voikaan lukea ja kai sitä kirjoituksista saa sen kuvan minkä saa (se on aina puolueellista, kun ei ole ilmeitä eikä välitöntä keskustelua), mutta joo että heti oli puurot ja vellit sekaisin, mutta vielä tässä korostat miten aikuinen sitä oletkaan ja kyllä on lapset saatettu maailmalle. Ok, joo, olet tosi expertti ja aikuinen, ihme että kuitenkin tällä palstalla joudut sitten neuvoja kyseleen. Ja ittees kuitenkin todistelet jo toisellekin kirjoittajalle.
Joskus kun kirjoituspalstalla kyselee, saattaa saada myös vastauksia, missä asiat ajatellaan eri tavalla tai vastauksia mitä ei halua.
Taisi olla ihan uusi tilanne sekin aikuiselle vai?
Mua huvittaa siis tuo, että ihmiset haluaa aina osoittaa, miten ne väheksyykään jonkun kommenttia alentuvasti, kun se (toinen) on niiiiiiin väärässä, ja he eivät edes huomioi semmoista hölyn pölyä: ja sitten kommentoivat sitä ja huomioivat ja todistelevat. Tulee mieleen, että ehkei se suoraan sitten osunut, mutta kyllä siinä joku osui. Mikä?
Ok, mutta "Mies kertoi myös että haluaisi enemmän käydä kanssani ulkona, mutta oma epävarmuus estää häntä ja menettämisen pelko."
Tätä mä en uskos ikinä. Niin varmaan. Ai että kun te liikkusitte yhdessä, niin se pelkäis menettävänsä sut vai?
Senkö takia se ei kaupassakaan käy eikä ostoksia kanna koskaan?
Mä ajattelin aijemmin että se vaan on harkintavaihe suhteessa, koska se on kyllä totta, ja sunkin se pitäs kyllä tuolla suurkokemuksellasi tietää, että harkintavaiheita suhteeseen aina tulee (millon mistäkin syystä, tässä vois ikä hyvinkin olla yksi), mutta enpä tiiä... Kun ei tunne miestä, niin vaikee sanoo.
Mutta se että käy yksin bailaamassa ja on mustis, tarkottaa kyllä mun korviin jotain muuta. Yleensähän se epäilee ja selittelee eniten, kenellä on seliteltävää ja kuka tietää, miksi epäillä. Ja selitys, että jos yhessä käytäs ulkona, niin se pelkäis menettävänsä... Mä ymmärtäisin jos sä menisit yksin, mutta mahdollisuus on kyllä siihenkin että se pelkää menettävänsä kyllä jotain. ja se on se muu pelaaminen. Ei välttämättä, mutta nyt toi kuulostaa siltä.
PS. Lapsia ei saateta maailmaan ihmissuhteilla, (alkuun) panemiseen riittää muutama minuutti. Että niihin ei kandee kauheesti vedota.
Kiitos neuvoista lapsien suhteen ja kiitän muutenkin vaivannäöstäsi sekä kannanotoistasi tähän asiaani.
Sinulla nyt vain paistaa läpi sellainen asenne että haluat kiistellä, et keskustella.
Kyllä minulle kelpaa kaikenlaiset vastaukset, itselleni ammennan sellaisista jotka ymmärrän, ovat empaattisia/positiivisesti lähestyviä.
En nyt edes jaksa kommentoida edelliseen muuta kuin että sanat jotka sieltä pomppaa silmille ja "kolahtaa" ovat :
korostat
tosi expertti
todistelet
suurkokemuksellasi
ja sitten lopuksi vielä tuo ohjeesi lasten tekoon....
Näistä sanoista mikään ei kuvasta sitä mitä halusin omalla kirjoituksellani tuoda esille. Juuri enenpää ei voi persoonaani väärin ymmärtää.
Senpä takia en saa tuosta tekstistäsi mitään irti, en suoranaisesti ymmärrä, haluatko auttaa vai vittuilla.
Täällähän on ne kaksi koulukuntaa, oikeasti empaattiset ja auttamishaluiset ja sitten ne vittuilijat. Kumpaan kuulut?
Hei nyt on pakko jatkaa, näin valon!!!!
Mitätöidään toi edellinen kirjoitus.
Tehdään näin, otan oppia kahdesta kirjoituksesta, joihin aiemmin luulin vastanneeni siksi että halusin oikaista väärinkäsityksiä. Nyt ymmärrän paremmin.
Nuo kaksi kirjoitusta ovat niin samanhenkiset että niihin kannattaa pureutua tarkemmin.
Elikkä siis...nyt lähtee!!!!
Kasvan aikuisesksi (saako murrosiän jättää väliin, oli niin hanlala ja vaihdevuodetkin on kohta tulossa). Kasvan IHAN silmissä, etenen kohti ekaa rakkauttani, mitätöidään, eihän se ollutkaan mitään ihmissuhdekokemusta tarkemmin ajatellen. Toinen, kolmas ja neläskin seurustelukin kai voidaan unohtaa, en usko että nekään täyttää kriteerejä ihmissuhteista.
Nyt olen niin iso että menen töihin. kasvattaako se? Ehkä, hyvä.
Miten tämän eka avioliiton kanssa ja lasten? (samaan ö-mappiin vaan)Ja menköön se toinenkin, nyt ollaa reilulla päällä!
Ai niin, pitää hankkia se elämä. missä perkeleessä mun napapaita on ja muut releet. Ei muuta ku bilettämään ja baariin....ai ai oonpas kännis...no mut nythän vois saada niitä ihmissuhteita....ai ei vai...no ei sit...kotiin sammumaan.
Lopuksi guruille voin ilmoittaa että olen alkanut peilin edessä harjoitukset joissa toistan mantraa: Älä luule olevasi mitään, älä mainosta itseäsi, älä kehuskele. Toinen mantra perään: Epäile kaikkea mikä liikkuu,ole tarkkana ku kettu pesällä, kyllä se ukko sinua pettää. Älä missään nimessä kirjoita tänne, sinulla ei voi olla huolia.
Ai niin saako siitä aikuistumispisteitä jos on hoitanut kodin ja talouden 30vuotta, tä, ei vai, no prkl.
Mitäs sit seuraavaks, nii se keskustelu miehen kanssa. Mut mitäs sitä oikeestaan juttelee, minähän tässä se lapsi olin ja alikehittynyt.
Elikkä kaikki hyvin, nyt oon aikuinen ja nöyrä. Luen kiltisti kommentoimatta kaikki vastaukset, en puolustaudu, en oikaise väärinymmärryksiä.
Ei tää ollu ollenkaan vaikeeta kun Gurujen ohjausta seurasin :))))
Jippiaajjeeeee.
Minunkin "puuman"i on paremmassa työssä kuin minä ja minun palkkani laski suunnilleen samalle tasolle häneen verrattuna kun muutin hänen perässään Suomeen. Ja asumme hänen valehtelematta hulppeassa kivitalossaan (josta tosin minä ilmeisesti lunastan puolet itselleni). Mutta minulla ei tekisi pahaa olla edes työtön tässä tilanteessa. Mitä sen on väliä jos eletään tasavertaisessa ja toisia kunnioittavassa parisuhteessa!!!!!!!????
Vähän sama tilanne minullakin:( Missään ei käydä yhdessä kuin pitkin hampain, eikä minua juuri ystävillekään ole esitelty, vaikka onkin aika varhaisessa vaiheessa tää juttu vielä. Ei jaksa sellaista ikusta kahdestaan kotona istumistakaan. Kyllä se tunne, että toinen jotenkin häpeää, on niin ikävä että itsekin olisin mieluummin yksin. Ja monesti olen sanonutkin että antaa olla koko jutun ja etsiköön parempaa seuraa. Mutta kun ei sitäkään halua. Ja tosiaan, ehkä se häpeä on myös omassa päässäni, ainakin osittain. Inhoan sitä kun olemme jossain kahdestaan ja vastaan tulee hänen ikäisiään vetäviä naisia. Uskon heti että katsovat jotenkin kummastellen ja mietin vain miksei mieheni ole mieluummin heidän kanssaan. On alkanut tuntua siltä, että itsetuntoni ei vaan ole tarpeeksi vahva kun naisen ulkonäkö muutenkin on kokoajan tarkkailussa tässä yhteiskunnassa, paljon enemmän kuin miehen. Kyllä se toinenkin sitten aistii sen, että olen epävarma ja se jos mikä on epäseksikästä...No juu, pitää varmaan muuttaa ainakin omaa ajattelua tai jos ei tätä julmaa peliä vaan kestä, hankkia joku vanha ukko viereen...
Vastaan vain tuohon kommenttiisi kauniista nuorista naisista: Jos pitää kypsemmästä naisesta, niin sitten vain pitää. Silloin ei pikku-tytöt kiinnosta. Näin se vaan on. Siksi sinunkin kumppanisi ei haluaisi menettää sua. Minäkin häpesin aiempia puumiani, mutta tämän uuden kanssa olen tullut "kaapista ulos" ja tuntuu niin niin pirun hyvältä ja oikealta.
Se on niin, että jos mies sattuu olemaan naista nuorempi, niin miehellä pitää olla hemmetin hyvä itseluottamus sekä uskallusta elää elämäänsä haluamallaan tavalla muista välittämättä. Ja vaikuttaa siltä, että sinun miehelläsi ei sitä valitettavasti ole! Sinuna miettisin kaksi kertaa, haluatko jatkaa suhteessa, joka todennäköisesti aiheuttaa sinulle vain surua. Jos miehesi ei tuosta "kasva" ja hänen itseluottamuksensa nouse, niin ei kovin hyvältä näytä. Jos mies on tuollainen kuin esim. nimimerkit toyboy, nuori mies tai poitsu, niin suhde voikin toimia. Heillä kaikilla näyttää olevan asiat itsensä kanssa kunnossa ja vähät välittävät ympärillään olevista. Kuten 'nuori mies' sanoi, itselleen tätä elämää eletään. Valitettavan moni vain tuntuu elävän sitä muille kuin itselleen eikä kestä ulkopuolisten v.mäisiä arviointeja (joita tulee joka tapauksessa aina jostain asiasta, ei pelkästään iästä. Ihmiset ovat niin kateellisia kaikesta!). Onnea, minkä ratkaisun päätätkin tehdä!
Mitä muutakaan odotit? Poikanen kokeili ajankulukseen onneaan, että "mahdankohan mä saada tollasen vanhemman akan kiinnostumaan itsestäni". Niin meni käymään, että vanha akkahan kiinnostui. Tehtävä suoritettu! Nyt voi taas bailata kavereiden kanssa, hengailla oman ikäisten tyttöjen kanssa ja sen sellaista.
Nyt on sun vuoro sanoa HEIPPA POJU ja mennä sinne kävelylle jonkun vanhemman herrasmiehen kanssa...
Heh...no ei tuo nyt ihan niin mustavalkoista voi olla.
Tämä poikanen ei varmaankaan ajakulukseen kokeillut kiinnostunko. Eikö hänelle siinä tapauksessa olisi riittänyt pelkkä seksisuhde.
Miksi hän enää luuhaisi luonani...
Bailaaminen on tälle pojalle sen luontoista että vetävät jätkien kanssa jonkun kämpässä kaljaa...eipä siellä tiettävästi naisia ole edes ollut paikalla.
Miksi hän vaivautuisi siivoilemaan, osallistumaan menoihin ym. jos asia ihan väittämälläsi tavoin olisi.
Ajan- ja rahanhukkaa hänelle jos kerran nuorempi nainen kiinnostaa enemmän. En käsitä miksi minua enää tässä kuviossa pitää roikottaa jos tehtävä kerran on suoritettu.
Eilen viimeeksi muistaakseni tiedusteli joulusuunnitelmista, se ei oikein istu nyt tuohon edellisen kirjoittajan arvioon suhteemme laadusta.
Kyllä mies kaiketi minua kuitenkin jollain tavoin rakastaa, muutoin varmaan menisi menojaan, tai etsisi toisen. Ei näytä olevan haluja etsiä.
Mielestäni bailata saa, silloin tällöin, mitäs pahaa siinä on jos se kerran on hauskaa.
Ja kiitos vaan, en mene lenkille vanhemman herrasmiehen kanssa, hän ei kestä vauhdissani mukana, muuten kyllä :).
Mitä sitten itket täällä, jos kaikki on loppujenlopuksi ihan hyvin? Mikset kysy häneltä itseltään, että häpeääkö hän kulkea kanssasi tuolla ihmisten ilmoilla? Että mikä siinä mättää? Oletko ja näytätkö todellakin paljon vanhemmalta kuin hän? Onko ikäero todella niin iso, että voisit käydä hänen äidistään?
Niin. Miksi itken täällä? Kai siksi että luulin että tänne saa kirjoitella asioita jotka askarruttavat.
Erehdyin, mutta vahinkoja sattuu.
cool story bro