Miten tätä elämän tarkoitusta voi ymmärtää? Se on niin mahdotonta..
Tuntuu etten pääse tästä ikinä yli. Eilen aamulla tapahtui jotain kamalaa.
Koko päivän olin valittanut aivan turhista asioista ja sitten menin koneelle. Ystäväni facebookissa kysyi, että: "Arvaa mitä, Joni (nimi muutettu) on kuollu".
En voinu uskoa sitä. Meni varmaan puoli tuntia, että en voinut käsittää/ uskoa asiaa todeksi. Yritin väittää että minua huijataan, ja että ei se voi olla mahdollista, vastahan näin Jonin koulussa. Vasta nähtyäni uutisen aamulehden sivuilta ja kun Jonin facebook-seinälle alkoi ilmestyi "rest in peace" kirjoituksia, ymmärsin sen olevan totta.
Jouduin kamalaan paniikkiin ja sain paniikkikohtauksen, joita olen saanut ennenkin mutta en näin suurta.
Joni oli jäänyt junan alle, ja sain tietää että teko oli tahallinen. Hän oli lintsannut koulusta, pyöräillyt varmaan tunnin matkan junaradan luo, ja jääny odottamaan junan tuloa ja kuollut.
Kamalinta on, ettei teolle ole minkäänlaista syytä KENELLÄKÄÄN. Joni oli kaikkien silmissä se iloinen, nauravainen, rento ja positiivinen ihminen, se hauska ja kaikkien suosiossa. Kukaan ei osannut odottaa tätä, emmekä ymmärrä tätä vieläkään. Pelkään etten saa koskaan tietää, miksi.
Olen vain niin surullinen, jos jonilla oli huolia niin paljon ettei hän nähnyt muuta pakotietä. Miksei kukaan huomannut mitään? Miten Joni peitti huolensa niin hyvin, aurinkoisen hymyn taakse? En osaa käsitellä asiaa ollenkaan.
Illalla sitten menimme moneksi tunniksi ison joukon kanssa viemään kynttilöitä Jonille muistopaikalle eikä kukaan osannut uskoa asiaa. Joni oli vielä aamulla edossa, ilmassa oli vain niin paljon kysymyksiä.
Tänään koulussa koko päivä oli pelkkää Jonin muistamista ja kriisiapua. Koko koulu oli järkyttynyt ja voin vain kuvitella perheen tuskaa. Koulu on täynnä Jonin kuvia ja Jonille on omistettu kokonainen luokka, jossa on tekstejä ja kuvia hänestä. Lisäksi menen nyt illalla Jonin muistotilaisuuteen kirkkoon.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, en millään. On niin kertakaikkisen tyhjä ja rikkinäinen olo.
En puhunut Jonille paljon yhtään pariin viime vuoteen, mutta koko ala-asteen hän oli luokkakaverini ja yläasteellakin häntä tietysti näin. Hän oli niin ihana ihminen, ja on niin paljon muistoja.
En tiedä, miten tästä pääsee yli. Tietämättömyys on kamalaa. Jos teillä on huolia, kertokaa niistä, älkää luovuttako ja ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ ILMAN SELITYKSIÄ!
On kamalaa surra ja miettiä samalla syytä koko ajan, keksimättä mitään vihjettäkään siitä mistä tämä johtuu. Mikä sai hänet tekemään tämän päätöksen. Käsittämätöntä... :(( IKÄVÖIN
Tuntuu etten pääse tästä ikinä yli. Eilen aamulla tapahtui jotain kamalaa.
Koko päivän olin valittanut aivan turhista asioista ja sitten menin koneelle. Ystäväni facebookissa kysyi, että: "Arvaa mitä, Joni (nimi muutettu) on kuollu".
En voinu uskoa sitä. Meni varmaan puoli tuntia, että en voinut käsittää/ uskoa asiaa todeksi. Yritin väittää että minua huijataan, ja että ei se voi olla mahdollista, vastahan näin Jonin koulussa. Vasta nähtyäni uutisen aamulehden sivuilta ja kun Jonin facebook-seinälle alkoi ilmestyi "rest in peace" kirjoituksia, ymmärsin sen olevan totta.
Jouduin kamalaan paniikkiin ja sain paniikkikohtauksen, joita olen saanut ennenkin mutta en näin suurta.
Joni oli jäänyt junan alle, ja sain tietää että teko oli tahallinen. Hän oli lintsannut koulusta, pyöräillyt varmaan tunnin matkan junaradan luo, ja jääny odottamaan junan tuloa ja kuollut.
Kamalinta on, ettei teolle ole minkäänlaista syytä KENELLÄKÄÄN. Joni oli kaikkien silmissä se iloinen, nauravainen, rento ja positiivinen ihminen, se hauska ja kaikkien suosiossa. Kukaan ei osannut odottaa tätä, emmekä ymmärrä tätä vieläkään. Pelkään etten saa koskaan tietää, miksi.
Olen vain niin surullinen, jos jonilla oli huolia niin paljon ettei hän nähnyt muuta pakotietä. Miksei kukaan huomannut mitään? Miten Joni peitti huolensa niin hyvin, aurinkoisen hymyn taakse? En osaa käsitellä asiaa ollenkaan.
Illalla sitten menimme moneksi tunniksi ison joukon kanssa viemään kynttilöitä Jonille muistopaikalle eikä kukaan osannut uskoa asiaa. Joni oli vielä aamulla edossa, ilmassa oli vain niin paljon kysymyksiä.
Tänään koulussa koko päivä oli pelkkää Jonin muistamista ja kriisiapua. Koko koulu oli järkyttynyt ja voin vain kuvitella perheen tuskaa. Koulu on täynnä Jonin kuvia ja Jonille on omistettu kokonainen luokka, jossa on tekstejä ja kuvia hänestä. Lisäksi menen nyt illalla Jonin muistotilaisuuteen kirkkoon.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, en millään. On niin kertakaikkisen tyhjä ja rikkinäinen olo.
En puhunut Jonille paljon yhtään pariin viime vuoteen, mutta koko ala-asteen hän oli luokkakaverini ja yläasteellakin häntä tietysti näin. Hän oli niin ihana ihminen, ja on niin paljon muistoja.
En tiedä, miten tästä pääsee yli. Tietämättömyys on kamalaa. Jos teillä on huolia, kertokaa niistä, älkää luovuttako ja ÄLKÄÄ LÄHTEKÖ ILMAN SELITYKSIÄ!
On kamalaa surra ja miettiä samalla syytä koko ajan, keksimättä mitään vihjettäkään siitä mistä tämä johtuu. Mikä sai hänet tekemään tämän päätöksen. Käsittämätöntä... :(( IKÄVÖIN
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ensin haluan osoittaa surullisimmat osanottoni ystäväsi kuoleman johdosta. =(
Kuolema jättää aina jälkeensä surua ja kaipuuta sekä lukuisia ajatuksia, jotka tuntuvat varsinkin kuoleman jälkeisinä viikkoina ja kuukausina todella voimakkailta.
Usein, kun ihminen kuolee yllättäen ja ilman minkäänlaista ennakkovaroitusta, tulee poislähtö todellakin 'puun takaa' ja aluksi tieto ystävän kuolemasta saattaakin tuntua aivan epärealistiselta ja joskus jopa todella huonolta vitsiltä. Totuuden valjetessa: ystävä onkin todella poissa, on tunne suorastaa musertava.
Surua ja kaipuuta ei tietenkään helpota, kun kuoleman syyksi osoittautuukin ystävän oma päätös päättää elämänsä. Kysymysten virta saattaa hämärtää pään aivan täysin, kun yrittää epätoivoisesti löytää syytä sille, miksi niin monille rakas ja ulospäin iloinen ihminen halusi lopettaa elämänsä ja juuri sillä hetkellä.
Saattaa hyvin olla, ettei moniin kysymyksiin ystäväsi päätöksestä kuolla, tulla ikinä saamaan sitä samaista vastausta, jonka ehkä vain edesmennyt ystäväsi itse tiesi ja piti sisällään.
Tärkeintä onkin nyt Sinulle apuatarvitseva keskustella ja surra yhdessä muiden ystäviesi ja kavereidesi kanssa asiaa, ja antaa aikaa ja sijaa tunteille, joita varmasti tulee vielä pitkän aikaa pintaan.
Tunteita saa ja pitääkin kokea, eikä mieleen tulevia kysymyksiä ystävästäsi kannata jäädä pohtimaan yksikseen! Kuuntelevia ja välittäviä ihmisiä löytyy kyllä, kunhan vain haluaa itse apua pyytää.
Elämä saattaa juuri nyt tuntua aivan mahdottomalta, tulevaisuudesta edes puhumattakaan, mutta lukiessani kirjoittamiasi ajatuksia, tuli minulle todella positiivinen käsitys ystävästäsi ja uskon, että näitä myönteisiä ja tärkeitä asioita ystävässäsi kannattaa ehdottomasti vaalia ja muistella lämmöllä. Vaikka Jonilla on todennäköisesti ehtinyt olla jo pitempäänkin sisimmissään kovin paha olla, hän on kuitenkin aina halunnut olla ympäröiville kavereilleen iloinen ja positiivinen ja ei ehkä juuri tästä syystä johtuen ole huoliaan muille jakanut.
Toivon ja uskon, että löydät oman reittisi suremisen ja muistelemisen kautta takaisin arkeen. Syksyn tullessa, luonto valmistautuu talven lepoon lohduttavan kirkkailla ja moninaisilla väreillään, mutta tuo mukanaan myös pimeän ja kylmyyden; ehkä tämä kaunis vuodenaika muistuttaa meitä juuri siitä elämän hauraudesta, ja kuolemasta, joka meitä kaikkia joskus odottaa.. Kunpa vain saisimme pitää sen kaiken kauniin ja rakkaan vielä vähän pitempään.
Löysin Sinulle muutaman sivuston, joista toivottavasti saat helpotusta, jos tuntuu, että haluat jutella asiasta ammattilaisen kanssa vielä kahden kesken sekä luottamuksellisesti. Myös terveysasemat ja koulujen kuraattorit ja psykologit kuuntelevat varmasti ja auttavat henkisesti.
http://tiny.cc/cnjwm
http://tiny.cc/y3bjw
Toivottavasti vastaukseni auttoi Sinua.
Sytytän tänään kynttilän Sinulle ja ystävillesi apuatarvitseva. PALJON VOIMIA JA JAKSAMISTA! < 3
Kiitos paljon! Eiköhän tämä tästä... kiitos.
EIMMITENKÄÄN