Tulipa tässä mieleen, että kun alatte hautoa mielessänne eromasista, jonkin tyhmän syyn, kun mikään ei tunnu miltään, tai eletään erisuuntiin, seksi ei luista, toinen ei osallistu kotihommiin, vaan harrastukset ja viihde vievät.
Kenellä teillä olisi se rohkeus mennä juttelemaan asiosita ennen eroa perheasiainneuvotteluun, jotta se kaikki tapahtui sitten mitä hyvänsä sujuisi jotenkin järjen kanssa. Mikä on tärkeää elämässä, kun on pieniä lapsia.
Itse ainakin vielä olen vahvasti sitä mieltä, että teen kaikkeni lasteni hyvinvoinnin hyväksi, he ovat vain kerran lapsia, sekään ei kestä kovin kauan. En koskaan saa enää takaisin tuota aikaa jos olen itsekeskeinen ja ymmärtämätön äiti heille.
Siksi koen itselleni hyvin tärkeäksi, että pysyn itse järjissäni, jotta ymmärrään asiat oikein, enkä ala teloittamaan pahasta olostani ketään muuta ja varsinkaan lapsiani tai hakemaan seuraa harkitsemattomasti.
Kenellä teillä olisi se rohkeus mennä juttelemaan asiosita ennen eroa perheasiainneuvotteluun, jotta se kaikki tapahtui sitten mitä hyvänsä sujuisi jotenkin järjen kanssa. Mikä on tärkeää elämässä, kun on pieniä lapsia.
Itse ainakin vielä olen vahvasti sitä mieltä, että teen kaikkeni lasteni hyvinvoinnin hyväksi, he ovat vain kerran lapsia, sekään ei kestä kovin kauan. En koskaan saa enää takaisin tuota aikaa jos olen itsekeskeinen ja ymmärtämätön äiti heille.
Siksi koen itselleni hyvin tärkeäksi, että pysyn itse järjissäni, jotta ymmärrään asiat oikein, enkä ala teloittamaan pahasta olostani ketään muuta ja varsinkaan lapsiani tai hakemaan seuraa harkitsemattomasti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No ei olla käyty terapeuteilla, mutta liitossa virun vielä pari vuotta.
Sitten lapset ovat jo niin isoja, että voin kodin hajoittaa.
Nyt en uskalla olla niin itsekäs, että ajattelisin vain itseäni ja kerran pystytään vetämään tätä ihan kaveripohjaltakin, rakkaus on kuitenkin loppunut, eikä haittaa, liikaa pahaa mieltä se tuottikin aikanaan.
Eroa olen miettinyt nimenomaan, koska elämme molemmat oma elämää, nimittän ei juuri tehdä yhdessä. Teemme erillään toisistamme viikonlopun vietot, matkustukset, eikä seksikään suju. Pitäs saada kaveri, joka mökkeilee, lähtee lavatansseihin ja tulee kainaloon koti-iltoina.
Ihmettelen suuresti sitäkin asiantuntijoiden kuuluisaa neuvoa, että "toiselle pitää antaa tilaa suhteen tullessa tiettyyn pisteeseen", kun juurihan se sitä tarkoittaa sitten, että eletään omissa kuvioissa kumpikin ja se ei kyllä ainakaan mitenkään voi lähentää välejä ja edesauttaa yhteiselon mielekkyyttä?
En itsekkään aio eläkepäiviä viettää jonkun omaa elämää viettävän jurnukkeen kanssa, joka käy kotona vain pyykit pesettämässä ja katsomassa, mitä ruokaa on hellalla..murinoitten kera ja sitten taas mennään.
Parisuhteessa joko ollaan yhdessä tai sitten ei olla, harmaa väli alue on sitten sitä pelkureitten pelikenttää, jonka ymmärtää vain, jos on pienet lapset vielä kuvioissa.
Mutta kyllähän jotkut viihtyy ihan kaveri-periaatteellakin aviossa, se on ihan jokaisen mietittävä oma juttunsa, mutta parisuhde ei kukoista, jos kummallakaan ei ole halua siihen panostaa, rakkaus ei tule enää toista kertaa samaan suhteeseen kuin salama kirkkaalta taivaalta, kerran vain.
Kannattaisko ensin miettiä, mihin toisessa alunperin ihastui. Kyllä niitä samoja tunteita on mahdollisuus herätellä ja elää uudelleen, myös myöhemmin avioliitossa. Katseppa jotain vanhoja valokuvia joissa olette yhdessä.
Eronneet parit ovat usein kuin muovisia Zombieita kohdatessaan toisensa ja yrittävät vain jäykästi puhua "asioista, jotka koskevat vain lapsia." Tuota typeryyttä on nyt tullut seurattua vuosikausia. Minusta tuo jäykkyys on luonnotonta kun muutama vuosi sitten oltiin perheinä aivan luontevia ystäviä. Kuitenkin tämä uusi kumppani saa aivan inhimillisen ja ihastuttavan kohtelun. Ihme hommaa.
Rakkaus on tunnetila, joka katoaa kun arki astuu kuvioihin.
Ei kestetä arvosteluja, kaikki otetaan loukkauksena, vaikka se arki ei pyöri, jos ei kumpikin tule vastaan ja tee kompromisseja.
Ja lasten syntymä saa juuri ne negatiiviset tunteet pintaan, kun mikään ei toimi, jos ei puhalleta yhteen hiileen ja osata antaa mennä niiden loukkauksien, mitkä kumpuaa väsyneestä mielestä, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Monikaan ei tätä taitoa osaa ja niitä väsyneenä suusta tulleita sammakoita jaksetaan kaivella vuosien päästäkin:"kun se sanoi silloin niin ja näin.."
Ne ei katoa mielestä.
Uuden kumppanin kanssa on taas toisin, varsinkin, jos lapsia ei vielä ole ja toinen saa sen jakamattoman huomion ja ei ole vaikeuksia vielä, pelkkää hymistelyä vaan ja vain itsekästä yhdessä oloa..
Sekin vaan muuttuu, kun aletaan taas tekemään niitä muksuja siihen.
Elämä on semmoista.