Poliisi korvaa vanhat virka-aseensa uusilla. Poliiseilla on käytössään noin tuhat vanhaa virka-asetta, jotka ovat osin huonokuntoisia.
Uusien aseiden kilpailutus päättyy ensi viikolla.
- Tammikuussa päättynyt ensimmäinen kilpailutuskierros epäonnistui, sillä emme saaneet yhtään tekniset vaatimukset täyttävää tarjousta. Asia tuli meille vähän yllätyksenä, kertoo ylikomisario Ilkka Höysti Poliisin tekniikkakeskuksesta.
Höystin mukaan aseen vaatimuksia täytyi hiukan löysentää, mutta uudellakin kilpailutuskierroksella aseelle on asetettu 20-sivuinen vaatimuslista.
- Haemme korkealuokkaista, modernia voimankäyttövälinettä poliisin käyttöön.
Poliisin tekniikkakeskus kilpailuttaa samalla myös Tullin ja Rajavartiolaitoksen käsiasehankinnat.
Poliisijohtaja Seppo Kolehmainen muistuttaa, että virka-aseen täytyy olla mahdollisimman turvallinen.
Itävaltalaista Glockia on käytetty virka-aseena jo parikymmentä vuotta. Vanhimmat aseet ovat 1970-luvulta.
Julkaistu: la 01.10.2011 klo 03:16| Päivitetty: la 01.10.2011 klo 14:22| Kotimaa
http://www.nelonen.fi/uutiset/kaikki/kotimaa/poliisi-luopuu-vanhoista-virka-aseista

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vanhat virka-aseet ovatkin vaarallisia, varomaton käyttö voi johtaa yllättävien reikien ilmaantumista huumehörhön auton renkaisiin ja kaikkea muuta.
Nyt hightec insinöörit kehittävätkin uutta asetta joka ei edes pamahda ko tilanteissa. Samalla se ohjelmoidaan sellaiseksi ettei vahingossakaan voi ampua varoituslaukausta kun "nuorukaiset" ryöstävät pyörätuolissa olevaa invalidia. Sehän voisi johtaa lökäpöksyjen kuraantumiseen sisäpuolelta!
No ei ne ainakaan noilla eagle sarjan palikoilla niitä korvaa, jotka ovat liki yhtä vanhoja tekniikaltaan lisäksi hyödyttömiä raskaita möhkäleitä... tai ehkä silloin niistä on apua jos on hukannut vasaran ja pitää lyödä naulaa seinään.
"Vanhimmat aseet ovat 1970-luvulta." VÄÄRIN. Glock on kyllä alettu suunnitelemaan 1979, mutta tuotanto on alkanut VASTA 1982.