Avioliiton jatkaminen "vääristä syistä"

Tunteet vaihtelevat. Pääasia on, että haluaa jatkaa ja pitää perheen ehjänä. Omat tuntemyukset ovat tärkeitä mutta ne eivät synny tyhjästä, omat ajatuksemme vaikuttavat siihen, mitä tunnemme. Ja omia ajatuksia ja asenteitamme voimme muokata, jos siis haluamme. Silloin kun ihminen ei viitsi nähdä vaivaa omien asenteidensa kanssa, puhutaan usein "tunneihmisistä", jotka tosiasiassa jättävät kohtalonsa muun kuin oman tahdon varaan - helppo vaihtoehto mutta heikko.

Pitkä avioliitto on arvokas ja jos ei mitään varsinaista syytä ole rikkoa sitä ja perhettä, en suosittele eroa vaan keskittymistä niihin asioihin, jotka ovat hyvällä mallilla esim. neljä ihanaa yhteistä lasta ja oma koti.

Tuskin sinä ihan entisen laisia tunteita saat takaisin koska te molemmat olette muuttuneet ja toisia kohtaan tuntemat tunteet muuttuvat. Moneen hyvään avioliittoo riittää toimiva perusarki, tyydyttävä seksielämä ja mahdollisuus toteuttaa itseään jollakin tavalla. Monelta puuttuvat nämä. Yksinään on harva onnellinen.

En usko, että voit päättää olla onnellinen, eikä mikään varmaan tuo vanhoja ihastuksentunteita takaisin. Mutta voit päättää olla ystävällinen tai ainakin asiallinen puoliso. Kohtele miestäsi ainakin yhtä hyvin, kuin kohtelet ystäviäsi.

Odotat, että hyvin elämisen palkka on hyvä olo. Sitä taetta elämä ei suo. Keskity nyt siihen, että neljällä lapsellasi olisi hyvä lapsuus ja ehjä koti.

Moni sanoo, että lapset eivät voi olla onnellisia, jos vanhemmat ovat onnettomia. Minä uskon toisin. Lapset eivät hirveästi kiinnitä huomiota vanhempiensa sielunelämään, eikä heidän kuulukaan. Mutta heitä järkyttää, jos vanhemmat riitelevät, haukkuvat toisiaan, ryyppäävät ja hyppivät vieraissa. Siksi vanhempien pitää suhtautua työhönsä ammattilaisen ottein.

Kyllä se kaikille se arki tulee suhteessa ja on vain itsestä kiinni, miten sen käsittelee.
Itse huomasin kuluttavani liian paljon aikaa suhteemme tilaan, kun niitä alkuaikojen huumia nyt ei vain saa takaisin ja sen verran olen realisti, että tiedän uudessakin suhteeessa törmääväni samaan ilmiöön aikanaan, joten eron heitin mielestäni ja aloin panostaa aivan muihin asioihin.

Ensinnäkin menin töihin!
Olen huomannut, että kotona jappasu vain pahentaa parisuhdetta, kun sitä on niin paljon aikaa miettiä sitä parisuhteen tilaa jatkuvasti.
Aloitin myös opiskelun työn ohessa, kun lasten hoito antoi siihen tilaa ja vanhemmat lapset pärjäsivät koulussa mainiosti.

Sitten aloitin vielä liikuntaharrastuksen, joka vie iltaisin pari tuntia, joten jos vielä jää aikaa typerille pohdinnoille, kaivelen vain opiskelukirjat esiin ja muu unohtuu. Ja tämä on toiminut minulla.
Mieheni on ollut täysin tietämätön mielessäni myllertäville ajatuksille, enkä häntä niillä vaivaakkaan, hän on hyvä isä ja hyvä mies ja minä olen hormoonien vallassa hyörivä nainen, joka on löytänyt oikean suunnan tälle perhe-elämälle.
Neuvoni onkin, että keksikää tekemistä elämällenne ja jättäkää se rakkauden perässä juokseminen vähemmälle, se kuuluu nuoruuteen.
Te olette aikuisia.

Kyseessä voi olla 40 kriisiä tai jotain sen suuntaista. Itse olen huomannut vastaavaa tosin toisin päin, eli vaimo on alkanut tuntua "ahdistavalta”. Tämä on kauheaa aikaa kun tuntuu että mikään ei riitä ja kaipaisi jotain keskustelukumppania tai tukea saamatta sitä mistään. Ja jos on pieniä lapsia, tilanne on vielä pahempi.

Laitan kopioimiani pätkiä Mannerhein lastensuojululiiton tukisivuilta. Osaavat sanoa paremmin kuin minä. Joka siis vuosi-pari -sitten painin samojen asioiden kanssa. Meni ohitse. Onneksi.

" Eriytymisen vaiheessa puolisoissa kasvaa tunne siitä, että he ovat kaksi erilaista ihmistä. Se mikä toisessa aikaisemmin nimenomaan kiinnosti ja täydensi omaa persoonaa, alkaa lopulta peräti ärsyttää. Puolisoiden tarve omaan yksityisyyteen ja oman elämän tarpeiden huomioon ottamiseen nousee tärkeäksi. Tämä on luonnollinen vaikkakin koetteleva vaihe parisuhteessa.

Monet kuvaavat tätä sanoilla ”kasvoimme erilleen”. Voi tulla ajatus että kumppanin valinta on ollutkin väärä. Vaara ajautua eron tielle piilee siinä, että heittäydytään tyydyttämään vain omia tarpeita. Tässä vaiheessa voivat ulkopuoliset suhteet alkaa kiinnostaa. Kuvitellaan, että niistä löytyy ratkaisu ongelmiin, mutta todellisuudessa ongelmat jäävät ratkaisematta ja seuraavat mukana.

Vuonna 2008 Suomessa päättyi 13 471 avioliittoa eroon (Tilastokeskus). Totaalisen erilleen ajautumisen voi välttää sillä, että puolisot varaavat aikaa keskusteluille. On tarpeen kertoa kumppanille omista tarpeista ja toiveista. On tarpeen tehdä myös kompromisseja. Molemmat joutuvat luopumaan ainakin aika ajoin yksilöllisten tarpeiden tyydyttämisestä yhteisen edun hyväksi. Molemmilla täytyy olla myös mahdollisuus johonkin omaan alueeseen, olkoon se vaikka piirongin laatikko, päiväkirja, jokin harrastus tai omat sukulaiset ja ystävät. Henkilökohtaisen pankkitilinkään ei tarvitse olla mikään epäluottamuksen aiheuttaja.

Kun jaksetaan selvittää perussuhteen karikot, löytyy sen myötä entistä lujempi pohja yhteiselle elämälle. Puhumalla ja sopimalla asioista päästään kiperien tilanteiden yli.

Kumppanuuden vaihe

Kumppanuusvaiheessa puolisot ovat oppineet hyväksymään erilaisuutensa ja tukemaan toisiaan siinä, he antavat tilaa toisilleen. Samalla on kuitenkin vallalla henki “kaveria ei jätetä”. Tässä vaiheessa koetaan mielihyvää siitä, että toinen on olemassa, omana itsenään ja erilaisenakin. Kumppanuuden vaiheeseen päässeet osaavat usein tuulettaa menestykselleen: useasta parisuhdetta koetelleesta tilanteesta on otettu yhdessä selkävoitto."

Toivottavasti on apua!

Kiitos! Sai ajattelemaan.

Minä myös kiitän kirjoituksistanne. Monenlaisia ajatuksia heräsi :)

Mittauta hormonitasoja. Joillakin selkeät vaihdevuosioireet alkavat jo iässäsi. Kaikki ärsyttää, puoliso varsinkin, jne. Tähän voi olla apua saatavissa lääkkeellisesti, tai tiedät ainakin mistä on kyse. Toki omat elintavat ja niiden terveellisyys kannatta käydä läpi, syödä kalaöljykapseleita jne. Myös hormoniehkäisy ja jopa hormonikierukka voivat heikentää mielialaa ja sitä kautta suhteen laatua. Kannattaa aloittaa ihan tällaisista perusasioista ennen terapioita tai parisuhdemyrskyjä.

Kuulostaa juuri niin minun elämältä, paitsi se että en käy ravintoloissa enkä ole veittänyt iltaani vieraan miehen kanssa.

Jaksamista tässä tarvitaan, mutta ei tämä tilanne ole oikein kenellekkään.

Ainakin se on väärin että kielletään avioero siksi että muka raamattu ei antaisi eroon lupaa. Vanhempani olvat vanhoilliselestadiolaisia. isä on ollut aina hyvin väkivaltaina ja suorastaan julma, senkä henkisesti eetät fyysisesti äitiä kohtaan. Mutta lestadioalisliike opettaa että erota ei saa. Äitini on kärsimyt pahasti koko ajan, niin kauan kuin itseläni on mitään muistikuvia. Itse en ole ollut lestadiolainen enää vuosiin jätin liikkeen lukioiässä. ja menin aviooon vasta pitkän seurustelun jälkeen.

Minäkin olen samassa tilanteessa. Kaikki miehessäni ärsyttää, koko olemus ja kaikki sanomiset. En kestä hänen seuraansa yhtään, vaan tuntuu että olen masentunut kun täytyy olla naimisissa. Muuta yhteistä meillä ei ole kuin lapsi. Kauankohan tämä vaihe sitten kestää?

"Muuta yhteistä meillä ei ole kuin lapsi. Kauankohan tämä vaihe sitten kestää?"

Minkä ikäinen lapsenne on? Viimeistään 19-vuotiaana varmaan jo muuttaa kotoa.