Nirvana on kovaa kamaa

Liian moni arvioi musiikkia ulkomusiikillisilla kriteereillä ja jostain typerästä idealogiasta käsin. Hirveän voimakkaita mielipiteitä karkealla kiroilevalla kielellä esitettynä - ja vaikka yhtäkään musiikillista termiä.

Nirvanan keulahahmon Kurt Cobainin melodiantaju oli erinomainen. Hän sävelsi esim. kappaleet Lithium ja Smells Like Teen Spirit, jotka ovat luovia ja käyttävät taidokkaasti melodian mahdollisuuksia.

Nirvanan biiseissä on hyvin mieleenpainuvat melodiset ideat, olivat ne rock-mittapuulla mutkikaitakin.

Myöskään miehen soinnutuksessa ei ole sitten mitään vikaa, vaikka tietysti rockiahan tämä on, ja harmonisessa mielessä tietysti esim. powersointujen käyttö vähentää luontevaa vertailua sellaiseen musiikkiin, joka on ensisijassa harmonista.

Yksi koko rock-musiikin historian parhaista laulunkirjoittajista tämä Kurtti. Mutta jotkut eivät erota jyvää akanasta.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


*Mielipiteeni* kirjoitti:

Liian moni arvioi musiikkia ulkomusiikillisilla kriteereillä ja jostain typerästä idealogiasta käsin. Hirveän voimakkaita mielipiteitä karkealla kiroilevalla kielellä esitettynä - ja vaikka yhtäkään musiikillista termiä.

Nirvanan keulahahmon Kurt Cobainin melodiantaju oli erinomainen. Hän sävelsi esim. kappaleet Lithium ja Smells Like Teen Spirit, jotka ovat luovia ja käyttävät taidokkaasti melodian mahdollisuuksia.

Nirvanan biiseissä on hyvin mieleenpainuvat melodiset ideat, olivat ne rock-mittapuulla mutkikaitakin.

Myöskään miehen soinnutuksessa ei ole sitten mitään vikaa, vaikka tietysti rockiahan tämä on, ja harmonisessa mielessä tietysti esim. powersointujen käyttö vähentää luontevaa vertailua sellaiseen musiikkiin, joka on ensisijassa harmonista.

Yksi koko rock-musiikin historian parhaista laulunkirjoittajista tämä Kurtti. Mutta jotkut eivät erota jyvää akanasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu