todella repivä, ja nyt vaikka vuosia erosta, se välillä ahdistaa, eikä edes uskalla ajatella uutta suhdetta enää kenenkään kanssa.
Ei uskalla enää rakastua?
Ei uskalla enää rakastua?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ei se rakastuminen ole kahlittu uskaltamisen tunteeseen..
Sitä vaan rakastuu, kun rakastuu kun se oikealta tuntuva henkilö astuu kuvioihin.
Eli sinunkin kohdallasi on vain kyse siitä, ettei ketään jalat alta vievää tyyppiä ole nyt osunut kohdallesi.
Eri asia on se, kun huomaa, varsinkin näin vanhempana hormoonimyrskyjen jo laannuttua hieman, ettei se välttämättä ole koko rakastuminen sen arvoista, että sitä enää jaksaisi..
Kukapa sitä enää vanhana niin jaksaisi toista palvoa, mikä rakkauteen kuuluu.
Mukavampaa vetää vain lonkkaaa.. ;)
Hemmo on kyl nyt asian ytimessä. Oon reilu 30-kymppinen ja mul on jo nyt sama fiilis. Se on jotenkin työlästä elämää, siis jos hoitaa suhdetta niin kuin kuuluu.
Elämä on paljon helpompaa ja huolettomampaa näin yksin kuhan muistaa vältellä kaikkia juhlia missä sit huomaa olevansa yksin. Muuten ei paljo painele.
Jep, samoilla linjoilla.
Kun oppii elelemään poikamiehenä ja hyväksyy sen niin elämä on uskomattoman vapauttavaa.
Avioero astui tällä viikolla voimaan. Miehelläni on nainen 450 kilometrin päässä. En pysty kuin itkemään. Haluan olla vain peiton alla ja odotan koko ajan, että hän tulee käymään. Tiedän että roikun hänessä mutta 16 yhteistä vuotta, sydämeni on palasina.
Myötätuntoni ja virtuaalinen halaus! Minulla takana yli 20 yhteistä vuotta ja luulin, että rakastamme toisiamme. Oli hirveä shokki, kun eksä ilmoitti tylysti talvella, että rakastaakin toista miestä. Olen edelleen pirstaleina ja joka kerta kun näen heidät yhdessä, minulle tulee niin hylätty olo, että tekee ihan kipeää. Yritän välttää kaikkia tilanteita, etten törmäisi heihin. Sillä tavalla rajoitan omaa elämääni. Minäkin haluan vain olla peiton alla ja nuolla haavojani. Kai minäkin roikun vielä hänessä, kun en voi vain unohtaa. Erosta on kuitenkin jo yli puoli vuotta.
Vain puoli vuotta, ei jo. Ja varsinkin kun pitkä liitto takana. Molemmat jätetyt, halaus ja paijaus teille, antakaa itsellenne aikaa. Tuntekaa ne tunteet, sattuu niin pirusti mutta eräänä päivänä huomaatte että hei, siitäkin selvittiin. Aikaa se vie ja paljonkin, hakekaa ammattiapua jos tuntuu ettei jaksa, tsemppistä!
Kannattaisi opetella jo suhteessa ollessaan päästämään pikku hiljaa irti, niin ero on sitten vain helpotus kummallekkin.
Ero ei tule koskaan puun takaa, vaan ilmassa on ollut merkkejä jo pitemmän aikaa.
Suhdetta ei ole vain haluttu huoltaa ja se jo kertoo siitä, että täysillä ei olla enää siinä mukana.
Tottakai se harmittaa, kun viereltä lähtee se tuttu ja turvallinen, mutta kun sen kumppanin virka ei ole olla aviopuolisolle mikään isän eikä äidin korvike!
Rakkaus kuolee ennenpitkää ja rakastuminen uuteen on niin ihana kokemus, ettei sitä halua sivuuttaa, ei täällä maailmassa nyt niin paljon ole niitä samanlailla ihanaa tuntemusta herättävää, kuin ihastuminen toiseen.
Siitä on kyse.
Miksi ette soisi exillenne onnea uuden kanssa? Itsekkyyttäkö?
Toki rakkaus kuolee jos ei sitä hoideta. Sekä toki rakastumisen tunne on ihana ja mukaansa tempaava. Ja onhan sitä rakastanut tätäkin johon se rakkaus on kuollut. Mutta miksi yleensä aina lähdetään yrittämättä saada se rakkaus uudelleen syttymään. Monien kannattaisi käydä ulkopuolisten terapeuttien kanssa juttelemassa ja yrittää ratkaista ongelmansa ja löytää se rakkaus siihen olemassa olevaan kumppaniin. Mikäli tämän jälkeen edelleen huomataan ettei rakkaus löydy. Sitten lähdettäisiin eri suuntiin. Molemmat lähtisivät silloin ehyempinä uusille urille. Varsinkin kun toiselle se ero tulee yleensä yllätyksenä.
Toivotatko itse onnea exälle jos/kun menee uuden kans. Oletko ite niin voimakaa että pettäminen ei satuta vaan toivotat vain onnea uuteen suhteeseen?.
Totta. En uskalla enää rakastua samalla tavalla kuin ennen. Rakastuminen sokaisee ja sitä haluaa vaan kieltäytä näkemästä kaiken, mikä voi vahingoittaa tunnetta. Pelkään sitä ja mahdollista heräämistä toimimattomassa parisuhteessa.
Avioeron jälkeen koin aivan erilaisen suhteen alun. Etenimme ystävyyden kautta rakkauteen ilman euforista rakastumista. Tällä hetkellä tuntuu, että olen lähtenyt kaikkiin aikaisempiin suhteisiini ihan väärin perustein. Näillä haavoilla ja arvilla tämä tuntuu ainoalta mahdolliselta tieltä.
Paljon hyviä kommentteja. Itse olen juuri eroamassa, muutamme parin viikon päästä erilleen. Lapsi on joka toisen viikon minun luona ja joka toisen äidillään ja olemme saaneet hoidettua käytännön asiat sovussa.
Aluksi eropäätös tuntui pahalta, mutta nyt jo odotan hivenen innoissani omaa aikaa ja asioita. Ja tietysti yhteisiä hetkiä lapsen kanssa. Olin ennen suhdetta melko pitkään yksin, joten nyt yksinjääminen ei oikeastaan tunnu niin pahalta. Olen tosin persoonanakin sellainen, etten osaa jäädä kovin pitkäksi aikaa murehtimaan asioita, vaan pyrin hakemaan ne positiiviset asiat, pienetkin sellaiset.
En tällä hetkellä mieti mahdollisesta seuraavaa suhdetta tai mitään muutamaan sen suuntaista. Haluan antaa aikaa itselleni ja nauttia siitä. Jos jotain mielenkiintoista tulee eteen, niin sitten tulee, tai jos ei tule niin ei tarvitsekaan :) Päivä kerrallaan ja niistä nauttien, eikös juu :)
Itselläkin tuo sosiaalinen verkko päässyt pahasti ruostumaan, joten varmaan siihenkin olisi syytä satsata. Ehdotuksia otetaan vastaan :)
Kaikille eronneille voima ja jaksamista. Kaikki asiat kyllä selviää, jos vain itse haluaa.
VS