Kenelle on lakoista haittaa?

Lakon vaikutukset

Laajasta lakosta olisi eniten haittaa:

1.Valtiolle, veromenetykset
2.Kansalaiset, palveluiden puute
3.Työntekijät, tulomenetykset

Ainoa osapuoli kenelle lakosta ei olisi haittaa lainkaan
on työnantaja. Työnantaja hyötyy pitkästä lakosta koska työväkeä saadaan
siirrettyä palkanmaksun ulkopuolelle nopeasti ilman yt neuvotteluja.
Tässä tilanteessa sopivin lakon pituus työnantajille olisi
puolesta vuodesta vuoteen.

24

1766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10

      Hyötyjä lakoista:

      1. Valtiolle, palkkasumman kasvaessa kasvavat verotulot, nimenomaan kasvaa korkeasti verotetun työtulon osuus, eikä kevyesti verotettu pääomatuloa

      2. Kansalaiset, työllisyystilanne paranee, koska ihmisillä on vara kulutta, muillakin varakkaimmalla 0,2 prosentilla

      3 Työntekijät, ostovoima kasvaa

      Työnantajille lakoista on pelkästään haittaa. Tilanteet, joissa työnantaja haluaa vähentää kapasiteettia, ovat harvinaisia. Eli työntekijät ovat tärkeitä. Mieleen tulee paperiteollisuus, jossa kiistasta joulun seudun työstä saatiin tekosyy työSULKUUN, jolla tehtaita pidettiin edullisesti seisokissa viikkokausia.

    • Lakosta ei hyötyä

      "3 Työntekijät, ostovoima kasvaa"

      Tuo ei pidä paikkaansa vähänkään pidemmässä lakossa.

      Jos laskee ansiomenetyksen, minkä lakko aiheuttaa, verrattuna siihen muutaman prosentin korotukseen, jonka MAHDOLLISESTI lakon avulla saa, niin työntekijä jää aina miinuksen puolelle.

      • Oikeutettu lako

        No otappas huomioon ku palataan töihin nii pääsee kalliilla viikonloppu töillä paikkaa kiireen pois mitä lakko aiheuttaa. Saa takas lakon aikana menetetyt pennoset :P


      • Nimimerkki varattu.

        Itse hyödyn rahallisesti joka vuosi siitä, että metalliliitto oli vuonna 1971 7 viikkoa lakossa, jonka yhtenä lopputuloksena oli ns. lomiltapaluu raha. Ilman metallinlakkoa tuskin tuota(kaan) korvausta olisi.


    • Työssä Palaa

      Niin että kynnysmatoksiki pitää työntekijä ryhtyä. Lakoilla taistellaan työolosta myös, ne on vedetty joillakin aloilla epäinhimillisiksi ja jos kaikkeen suostuu ei jaksa enään sairastuu ja putoaa kelkasta.
      Lakkoa ei mitata rahalla vaan myöskin terveydellä, miettikää jos te joutuisitte tekemään 12tunnin työpäiviä ja työantaja esittäisi vielä lisää huononnuksia.

      • Palaa ja väsyy

        Huonot palkat ja joustavat palkanmaksut aiheuttavat myös paljon sairaslomia, niin kuin myös huonot työolot sairauksia.


    • älyäläjätä

      Oletko aina ollut hieman hölmö vai oletko ottanut tunteja ??

      "Ainoa osapuoli kenelle lakosta ei olisi haittaa lainkaan
      on työnantaja."

      Mistähän ta saa numerot "viivan alle" ???

    • Pätkä työläinen

      Minulle. Menetän palkkani ja korotukset on hyödyttömiä, kun sitä pitää ottaa mitä saa ja sillä palkalla mitä saa. En aio lakkoilla, tarvitsen rahani vielä lokakuulta. Enkä näe mitään syytä tukea näitä, jotka haukkuvat työhaluttomiksi ja juopoiksi. Minä neuvottelen palkkani joka tapauksessa uuden työsuhteen alussa aina itse ja pyydän riittävän vähän, että saan edes jotain työtä. Kun on tehnyt työmarkkinatuellakin töitä, niin tonnikin on ihan hyvä raha.

    • neljäs-nainen

      Oletpa osaava! Mitä järkeä on neuvotella palkka RIITTÄVÄN pieneksi kun kusee omaan viuluun????? Työstä PITÄÄ saada työehtosopimuksen mukainen palkka, että saa edes sen työmarkkinatuen!!!

      Onnea vaan uuno! toimeentulotuen luukku on raollaan!!!

    • neljäs-nainen

      Karrikointisi ei ole rakentavaa; jokainen meistähän taplaa tyylillään.

      Olet kuitenkin oikeassa siinä, että työehtosopimuksen mukainen minimipalkka on maksettava alan työntekijöille; ilman poikkeusta ja rikkojalle kovat sanktiot.

      Nykyisessä taloustilanteessa olisin kuitenkin suonut TA:n viimeisen palkkaratkaisun olleen riittävän. Pitempiaikaisesta lakkoilusta ei kärsi ainoastaan valtio vaan myös työntekijät ajanjaksolta mikä kuluu lakon aikana menetettyjen ansioiden takaisin saamiseen.

      Työnantajalla on aina mahdollisuus YT -neuvotteluihin, ja tai parjattuun ulosliputukseen mikäli tilanne käy Suomessa yritykselle kannattamattomaksi.

      Oli mten tahansa, kunnioittakaamme toisiamme ihmisinä, ja sallikaamme myös toisinajattelijoille mahdollisuus kannanottoihin.

      • oikeutettu lakko

        Kyllähän täältä on ulosliputettu se mitä on voitu. Jatkossa ulosliputetaan lisää kuhan kiinalaiset vaa oppii jotain tekemään. Siinä menee viel vuosia.


      • neljäs-nainen

        Olet oikeassa, jokainen taaplaa tyylillään eikä kaikkilla ole rohkeutta pitää puoliaan eikä siihen aina pysty, vaikka haluaisikin.

        Samaa mieltä olen siitä, että nyt olisi ollut sovun paikka, kaikesta huolimatta. Työnantajat voivat pistää yt - neuvotteluja pystyyn, ulosliputtaa ja lopettaa siinä ei kärsi vain duunari vaan myös työnantaja yt - neuvotteluissa ei tuotanto pyöri, mutta kulut kulkee.

        Sen verran kimurantti olen, että en malta olla muistelematta erästä kannaottoa: lanta on sontaa ja sonta on lantaa!!! En ole yhdeltäkään toisinajattelijalta yhtäkään tilaisuutta omiin kannaottoihinsa rajoittanut mitenkään!!! Enkä pysty siihen, enkä halua rajoittaa!!!

        San on vapaa, toivottavasti myös minun kohdallani!


      • Pätkä työläinen
        neljäs-nainen kirjoitti:

        Olet oikeassa, jokainen taaplaa tyylillään eikä kaikkilla ole rohkeutta pitää puoliaan eikä siihen aina pysty, vaikka haluaisikin.

        Samaa mieltä olen siitä, että nyt olisi ollut sovun paikka, kaikesta huolimatta. Työnantajat voivat pistää yt - neuvotteluja pystyyn, ulosliputtaa ja lopettaa siinä ei kärsi vain duunari vaan myös työnantaja yt - neuvotteluissa ei tuotanto pyöri, mutta kulut kulkee.

        Sen verran kimurantti olen, että en malta olla muistelematta erästä kannaottoa: lanta on sontaa ja sonta on lantaa!!! En ole yhdeltäkään toisinajattelijalta yhtäkään tilaisuutta omiin kannaottoihinsa rajoittanut mitenkään!!! Enkä pysty siihen, enkä halua rajoittaa!!!

        San on vapaa, toivottavasti myös minun kohdallani!

        Mulla on vapaus tehdä työtä sillä palkalla millä haluan. Vai onko niin, että työttömyyskorvauksella risuja keräämään, mutta ei missään tapauksessa omalle alalle muutamaa satasta paremmalla palkalla? Kyllä minulla osaamista on, mutta pätkätyöhistoria ja työttömyyttä, mikä kumoaa osaamisen. Minä tulen toimeen vähälläkin. Mitäs haukutte, me muita työttömyysuhan alaisemmat poljemme palkkoja.

        EN lähde risuja keräämään työmarkkinatuella, jos kaksinkertaisella summalla - joka sinusta on kuitenkin liian pieni palkka - saan tehdä koulutustani vastaavaa työtä. Nykyisessäkin työssä pidettäisiin, mutta kun ei ole enää töitä mitä tehdä, tulin vain ylimääräisenä tekemään projektin, joka ei ole varsinaisesti edes firman alaa. Firman päätoimialalle minulla ei ole koulutusta - eikä pienessä firmassa mitään apuhommia ole. Toimistotyöt on ulkoistettu jo aikoja ennen minua.


      • Pätkä Työläinen
        Pätkä työläinen kirjoitti:

        Mulla on vapaus tehdä työtä sillä palkalla millä haluan. Vai onko niin, että työttömyyskorvauksella risuja keräämään, mutta ei missään tapauksessa omalle alalle muutamaa satasta paremmalla palkalla? Kyllä minulla osaamista on, mutta pätkätyöhistoria ja työttömyyttä, mikä kumoaa osaamisen. Minä tulen toimeen vähälläkin. Mitäs haukutte, me muita työttömyysuhan alaisemmat poljemme palkkoja.

        EN lähde risuja keräämään työmarkkinatuella, jos kaksinkertaisella summalla - joka sinusta on kuitenkin liian pieni palkka - saan tehdä koulutustani vastaavaa työtä. Nykyisessäkin työssä pidettäisiin, mutta kun ei ole enää töitä mitä tehdä, tulin vain ylimääräisenä tekemään projektin, joka ei ole varsinaisesti edes firman alaa. Firman päätoimialalle minulla ei ole koulutusta - eikä pienessä firmassa mitään apuhommia ole. Toimistotyöt on ulkoistettu jo aikoja ennen minua.

        Sain kyllä jo uuden työn ja palkka nousee itse asiassa 20 %...mutta väliin jää kuukauden mittainen työttömyyspätkä, eikä tuokaan palkka nyt hirveän iso ole, mutta ihmiselle, joka on saanut välillä nollaakin, mikä tahansa palkka jo kelpaa. Älä viitsi jauhaa "palkan on oltava sellainen millä tulee toimeen" ihmiselle, joka ennen nykyistä työtä sai nollaa...


    • neljäs-nainen

      Minullakin kokemusta työvoimatoimistosta on ja siellä on yksiselitteinen kanta työssäoloehdon täyttymiselle riittävän pitkä työllisyysjakso ja työehtosopimuksenmukainen palkka. Jos palkka on alle alan sopimusten työssäoloehto ei täyty, vaikka aika riittäisikin.

      Mitään muuta en kannanotollani tarkoitanut tai tahtonut sanoa. Jokainen saa tehdä niin kuin haluaa ja parhaaksi näkee.

    • Pätkä Työläinen

      Se on yksi ja sama sille työssoloehdolle, jos on saanut nollaa. Hmm..ottaisinko edelleen nollan, vai alle TESsin palkan. ei jatkan nollilla, kun palkka ei riitä ansiosidonnaisen kertymään...no meidän alalla (suunnittelu, missä tarkempia ammattinimikkeitä ja tehtäviä on niin valtavasti, että sitovaa TESsiä on mahdoton antaa) on vain suosituspalkkoja, joten se siitä TESsistä, käytännössä se on työkkärin minimi, mikä on vähän päälle tonnin. Itse olen tämän hetken nimikkeellä suunnitteluassistentti, siitä etsimään TES...

      • TyöEhtoSopimus

        Niillä ammattinimikkeillä ei ole mitään tekemistä TES:n kanssa, ainoa joka merkitsee on ammattiliiton jäsenmäärä verrattuna alalla työnkenteleviin. Kun ammattiliitossa on riittävästi jäseniä voi neuvoteltu TES saada yleissitovan statuksen, ja sitä kautta siitä tulee pakottava, eli sitä on noudatettava kaikissa alan firmoissa.


    • Ei tiedä

      Mutta mulle ihan sama tulee tai ei, kun palkka kuitenkaan oikeesti nouse, työn antaja PA. Ja mitä ihmeen kusetusta noi prosentit oikein on jos 4,3 onkin sitten kuitenkin 0,1?

    • Itseänsä myyny 30v

      No johan taas pomppasipi.

      Lakoista kärsii kaikki.
      Lakkoja ei halua kukaan neuvotteluosapuolista koska siinä häviää kaikki se on totuus.

      Työnantanjat : Työntekijoiden työstä saatu taloudellinen voitto, asiakkaat voivat vaihtaa toimittajaa, ja yritys voi pahimmassa tapauksessa ajautua kassakriisiin kun vuokrat lainat, ym palkkakulujen lisäksi juoksevat menot ei lakkoile.

      Kunnat valtio: Menetettyinä verotuloina lisääntyneinä sosiaalikuluina. Ketään ei saa enää nälkään tappaa ei edes lakkoilevaa duunaria tai heidän lapsiaan.

      Palkansaajat: Saamatta jääneinä palkkoina. Jos elin kustannukset nousevat seuraavana vuonna 3 prossenttia palkka vaatimus on ahneilla liitoilla 5 % erotukseksi jää siis 2 % jos keskituloinen duunari tienaa 35 000 euroa vuoden todellinen ansion nousu on siis 700 euroa. eli viikko lakossa ja korotus on syöty.

      Kyllä lakkoa lakko on viimeinen keino. tosin onhan aina se toinenkin vaihtoehto ansiotulojen pudottaminen tosin siitäkin kärsivät kaikki edellä kirjoitetulla tavalla.

      • Hame Kähärä

        Kuljetusalalla , etenkin linja-autoliikenteessä 12 tuntiset päivät. Kiitos soikoon periksiantaville AKT edunvalvojille jotka hyväksyvät kaiken , sekä niinsanotuille elämäntapatyöntekijöille , jotka viis veisaavat palkastakaan ja ovat valmiita suorastaan asumaan autossa , siis työpaikalla.


      • Pätkä Työläinen

        Lakkohan onkin oikeasti työnantajien ja liittopomojen yhteinen sopimus siitä, että saadaan vähäksi aikaa tilanne, että ei tarvitse maksaa palkkaa - korotuksia on tullut muutenkin hyville työntekijöille - nämä yleiskorotukset hyödyttävät enemmän laiskureita. Nykytyöntekijä on vaan ongelma, kun osaavat ryökäleet jo ajatella ja laskea.


      • Hame Kähärä
        Pätkä Työläinen kirjoitti:

        Lakkohan onkin oikeasti työnantajien ja liittopomojen yhteinen sopimus siitä, että saadaan vähäksi aikaa tilanne, että ei tarvitse maksaa palkkaa - korotuksia on tullut muutenkin hyville työntekijöille - nämä yleiskorotukset hyödyttävät enemmän laiskureita. Nykytyöntekijä on vaan ongelma, kun osaavat ryökäleet jo ajatella ja laskea.

        Sepä se ja työnantajaressukka kun ei kuitenkaan tule ilman heitäkään toimeen kovin kauaa yksinään.


    • Nyt lakkoon vaan

      Ei työntekijä mitään menetä, saa kuitenkin 50 € päivältä lakkoavustusta ja ylitöillä lakon jälkeen se loppu osa takaisin. Joten se on kuin 2 viikkoa ilmaista lomaa.

      Tuo sopimus on vaan työnantajalle edullinen, koska firmat saa sen verta veron vähennyksiä valtiolta.

      Pitäisi pitää siitä 6 % korotuksesta kiinni vaikka sitten lakolla. Pieni työnantajan kyykytys on hyvää välillä.

    • Hame Kähärä

      Jäämme mielenkiinnolla odottamaan kasvaako AKT.n maitohampaiden tilalle ikinä hampaita. Ehkä sadan vuoden päästä kuljetusalakin herää penäämän oikeuksiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      198
      1519
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      931
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      720
    7. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      262
      719
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      646
    Aihe