avioliitto masentaa

Meillä tilanne on ajautunut avioliiton osalta siihen että olen todella masentunut koko suhteesta. Emme enää edes halaile toisiamme. En vain jaksa enää. Tätä on jatkunut monta vuotta.
Lapset ovat pieniä ja joutuvat kärsimään jatkuvasta tappelusta (tai oikeastaan siitä kun vaimo huutaa, itse kun olen sitä sorttia että en viitsi tapella lasten nähden)
Tietenkin pitäisi jo harkita eroa, mutta kun asian ottaa esille alkaa vain huutaminen ja keskustelusta ei tule mitään. Välillä vaimo ei edes tajua että meillä olisi jotain ongelmia.
Pelottaa miten tämä kaikki vaikuttaa lapsiimme.
2410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Terve. Olet huomannut miten nainen muuttuu lesbo elämäntavan myötä, ja sellainen heijastuu koko perheelämään, ja nyt ole huolissasi lapsien vuoksi, niin ei siinä mikään auta kuin antaa lapsille isän kautta turvallisuutta, ja huolehtia lapsista rauhallisuutesi kautta, ja olla entistä enemmän läsnä lastesi kanssa. Ota tämä elämänvaihe rauhallisesti ja keskity lapsiisi entistä enemmän, ja sulje poies vaimosi jatkuva huutaminen mielestäsi. Lapset antavat sinulle nyt tarkoitusta elämään, ja sinä olet lapsillesi entistä tärkeämpi turvallisuuden lähde kuten isältä odotetaankin. Kyllä sinä jaksat, kun ymmärrät että vaimosi on elämäntapansa takia sulkemassa itseään poies perheelämän piiristä, ja hänen nais ystävänsä antavat hänelle sitä samaa mikä oli ennen miehen osuus vaimosi elämässä. Niin harkitse kaikessa rauhassa eroa avioliitosta, ja järjestele kaikkea lastesi etuisuuden takia. Salut.

Äänestä

Suurin vahinko tulee lapsille. Heidän kehityksensä häiriöt näkyvät keski-iällä. Usein heistä tulee hypomaanikkoja, jotka etsivät suorituksillaan huomiota itselleen, samaan tapaan kuin lapsi hakee huomiota vanhemmiltaan. Työnantajan kannalta on toki hyvä kasvattaa hypomaanisia ihmisiä työelämään, mutta heidät joudutaan heittämään sivuun keski-iän kynnyksellä, koska kun kehon ja mielen rajat saavutetaan, ei sairaasta työntekijästä ole enää mitään hyötyä yritykselle.

Mikäli yhtään ajattelet lasten tulevaisuutta, hoidat asian kuntoon. Miten sitten menettelet, että saat asian kuntoon? Tässä muutama ajatus läpikäytäväksi:

- Poissulje vaimon synnytysmasennus tekijänä. Jos sellaista on, yritä kestää, se helpottaa pian.
- Jos tuntuu, että kaikki on päin helvettiä, mene vaikka Intiaan ja vertaa elämääsi slummien lapsiin. Saat hieman kontrastia sille, mikä on hyvä ja mikä paha.
- Suhteeseen tarvitaan kaksi osapuolta. Jos toinen ei tee suhteen eteen töitä, on selvitettävä miksi ei. Tähän auttaa keskustelu, mutta jos ette pysty keskustelemaan syvimmistä asioista, hakeutukaa terapeutille. Ei ole häpeä myöntää tarvitsevansa apua parisuhteeseen tai mielenterveyden ylläpitämiseen.
- Tarkastele omia tekemisiäsi tai tekemättäjättämiäsi. Oletko antanut syyn vaimosi pahalle ololle? Jos olet, selvitä, miten voit asian korjata.
- Mieti elämää jatkumona, jossa tarkoituksenasi on jatkaa elämää (lapset) kohtuullisin kärsimyksin. Kohtuullisuus riippuu sinun omasta maailmankäsityksestä. Et voi saada elämääsi jatkuvaa orgasmia ilman merkittävää vahinkoa toisille osapuolille. Jotain on kestettävä, mutta mitä se on, ratkaiset itse.
- Kirjaa ylös eroon liittyvät plussat ja miinukset. Ongelmana on tehdä tunteisiin liittyvä päätös järjellä. Tunteet ja järkihän eivät kulje samaa rataa.
- Lopuksi, tee päätös. Muutosta ei tapahdu ilman jostain luopumista. Jos katsot, että suhde ei tule paranemaan pidemmälläkään aikavälillä, lähde suhteesta ja yritä tehdä itsesi onnelliseksi. Loppujen lopuksi kyse on sinun elämästäsi ja muistoista joita jälkeesi jätät. Lapset ovat turvassa jos he saavat rakkautta. Parhaiten he saavat rakkautta jos sinäkin olet terve ja onnellinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miehen elämää kirjoitti:

Meillä tilanne on ajautunut avioliiton osalta siihen että olen todella masentunut koko suhteesta. Emme enää edes halaile toisiamme. En vain jaksa enää. Tätä on jatkunut monta vuotta.
Lapset ovat pieniä ja joutuvat kärsimään jatkuvasta tappelusta (tai oikeastaan siitä kun vaimo huutaa, itse kun olen sitä sorttia että en viitsi tapella lasten nähden)
Tietenkin pitäisi jo harkita eroa, mutta kun asian ottaa esille alkaa vain huutaminen ja keskustelusta ei tule mitään. Välillä vaimo ei edes tajua että meillä olisi jotain ongelmia.
Pelottaa miten tämä kaikki vaikuttaa lapsiimme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu