Miten etenen, että en ole tungetteleva ja karkoita miestä pois liiallisella innokuudella?
Eli nyt on kyse exästä, jonka kanssa on alettu vähäsen viritetellä suhdetta uudelleen. Hän aikanaan lopetti suhteen, minä olisin halunnut jatkaa. Toissa viikolla laitoin Mitä kuuluu -tekstarin, se johti siihen, että soiteltiin ja viestiteltiin kolmena päivänä useita tunteja. Viime viikolla soiteltiin pari kertaa. Tänään en ole soittanut, vaikka mieli olisi tehnyt, haluaisin kuulla hänen ihanaa ääntään koko ajan. Milloin on asiallista soittaa seuraavan kerran ja mitä kannattaa sanoa?
Hänellä ei ole uutta suhdetta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
laittaisin jäitä hattuun ja pöksyt kiinni... Kyllä hän sinulle pimpsan toivossa nyt kärkkääästi vastailee. Älä ota yhteyttä muutmaan päivään ja jos voit hankkidu treffeille jonkun muun kanssa . Muista muutenkin olla hyvin kiireinen oma elämäsi kanssa ja ole yhteyksissä vain jos hän on sinuun yhteyksissä. vältät pilluhaukan iskut.. jos hän satuu olemaan vain panoa vailla.