Jussi Halla-ahon uusin "Rasismin kitkentää Vaasassa"!!

3.10.2011
Rasismin kitkentää Vaasassa

Viimeisten parin vuoden ajan olemme jotakuinkin päivittäin kuulleet sosiaalidemokraattien sekä pääkirjoitustoimittajien suusta, että vihapuhe, muukalaisviha ja rasismi on kitkettävä, juurittava, poistettava ja tuhottava. Nollatoleranssia on vaadittu ihmisvihaajia kohtaan. Korostettu on, ettei vastuuta voi lykätä ainoastaan viranomaisille, vaan tavallisten ihmisten on sanottava, että "nyt riittää".

Vastuulliset kansalaispiirit ovat nyt ottamassa varteen ylhäältä annetusta ohjeistuksesta. Suvaitsevaisen kansanosan terveet vaistot ovat heräämässä. Pohjanmaa on sanonut rasismille jyrkän "ein".

Viime perjantaina Vaasan Varastokadulla joukko nuoria otti haltuun avointa kaupunkitilaa suhaamalla autolla ja virtsaamalla luovasti talon pihamaalle. Talon asukas, 38-vuotias impivaaralainen mieshenkilö, vihapuhui nuorille, että näiden pitäisi mennä muualle riehumaan, koska meteli hänen mielestään esti lapsia nukkumasta.

Kun 38-vuotias myöhemmin lähti ulkoiluttamaan koiraansa, samainen nuorisojoukko kritisoi häntä "rasistiksi" ja uhkasi harjoittaa nollatoleranssia ajamalla autollaan miehen koiran yli.

Vielä myöhemmin miehen koti-ikkunaan alettiin heitellä kiviä. Kun 38-vuotias vihanlietsoja ja ksenofobi kurkisti ikkunastaan, häntä ammuttiin nuorisojoukon auton suunnasta tehokkaalla ilmakiväärillä rintaan. Tämän jälkeen auto kaahasi renkaat ulvoen karkuun.

Lehtitietojen mukaan mies leikattiin viikonloppuna ja hengenlähtö ei ollut kaukana.

Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Eero Välimäki:

Sanotaan näin, että autoporukka oli väärässä paikassa väärään aikaan.
Sanotaan vain. Tuleehan sitä uhkailtua ja ihmisiä kohti ammuttua, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Sanotaanko vielä tähän päälle, että Anders Breivik sattui heinäkuussa olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Haluaisin tiedustella rasismin juurimista, kitkemistä, tuhoamista ja poistamista ponnekkaimmin vaatineilta päättäjiltämme, kuten ulkoministeri Erkki Tuomiojalta, sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanilta, sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungnerilta ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaarelta, allekirjoittavatko he tavan, jolla kansakunnan parhaat voimat ovat Vaasassa ryhtyneet toteuttamaan heidän vetoomuksiaan.

Mikäli he eivät allekirjoita vaasalaista nollatoleranssia, haluaisin kuulla, kokevatko he olevansa minkäänkokoisessa, edes pikkuriikkisessä, vastuussa siitä, että rasismia on nyt heidän toiveidensa mukaisesti alettu panna halki ja pinoon.

Helsingin Sanomat ei ole uutisoinut Vaasan rasisminvastaisesta iskusta. Toimittaja Jukka Huuskolta haluaisin kysyä, olisiko nyt paikallaan aloittaa "täysin perusteltu journalistinen prosessi, jossa kiveäkään ei jätetä kääntämättä". Olisiko "rohkeasti perattava syitä, pestävä pyykkiä, kysyttävä hankalia kysymyksiä ja etsittävä vastauksia siihen, miksi Vaasassa kävi niin kuin kävi".

http://www.halla-aho.com/scripta/rasismin_kitkentaa_vaasassa.html

Täyttä asiaa!
17204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

täyttä paskaa taas

Äänestä

Hömm tuota... Halla-aho kirjoittaa tekstin joka perustuu vain median antamiin tietoihin yhden henkilön versiosta. Onko tämä nyt sitä rehellistä asiainkäsittelyä, mitä hallintovaliokunnan puheenjohtajalta voi edellyttää?

Äänestä
  • Tämä on sitä ihan samaa vouhotusta kuin Allah-Aholla aina.

    Eikös se juuri heinäkuussa, vähän ennen Norjan tapahtumia todennut että viharikoksia ei tapahdu missään koskaan, ja että kaikki terroristit ovat muslimeja.

    Nyt sitten kun joku hörhö Vaasassa kertoo että "en minä mitään tehnyt mutta ne muut ampuivat ja hakkasivat ja uhkasivat ja vielä pissasivat päälle"... ei Allah-Aho epäile yhtään vaan kaikki on täyttä totta.

    Jos kerta Allah-Aho uskoo yhden henkilön todistamaa tekoa noin kritiikittömästi, niin miksei hän puutu siihen tönäistyn somalitytön mysteeriin?

    Hallintovaliokuntaa johtaa mies joka on kenen tahansa rasistin johdatettavissa. Jos vihaat vammaisia, karjalaisia, ulkomaalaisia, ennenaikaisesti syntyneitä, likinäköisiä, vasenkätisiä, homoja tai ketä vähemmistöä tahansa, on sanasi aina laki Allah-Aholle.

    Äänestä

Halla-aho ei käytöksellään Suomesta ole rasismia ainakaan kitkenyt. Mielestänimi poliittiset keskustelufoorumit voisi kielää lailla, paitsi nimellä tapahtuvan kirjoittelun osalta. Jos tännekin Suomi24:n pitäisi törkyturpien lain edessä _ihan omilla_ nimillään kirjoittaa törkynsä, niin arvatkaas, että kirjoittaisiko moni mitään, koska eivät kirjoittaisi, kiun tietäisivät olvans sisällöistään linnaanmenokorvauksien edesssä, kuten on esim. yli puolet Hommaforumin kirjoittajakunnasta, jotka huiiruilee törkyä nimittä. Saa kirjoittaa Suomen demokratiassa nimettä, mutta jos ei osaa kuin solvata ja tietoisesti vääristellä, ei tartte kirjoittaa. Halla-aho on hullu nettikirjoitustensa perusteella, sori, ja tosta sun nimettä kirjoittavan asiasta taas en tiedä, kun en ole koskaan elämässäni edes käynyt Vaasassa, enkä menisi sinne.

Äänestä
  • Kirjoita sitten omalla nimelläsi, äläkä itke. Mielestäni sinun kirjoitukset voi kieltää lailla ja kuljettaa sinut malliksi vankilaan heti.

    Äänestä

  • olet pelle kirjoitti:

    Kirjoita sitten omalla nimelläsi, äläkä itke. Mielestäni sinun kirjoitukset voi kieltää lailla ja kuljettaa sinut malliksi vankilaan heti.

    Ihan varmaan siinä tapauksessa noin, jos normaalin kenenn tahansa sivullisen normaalit tekstit voitaisiin, mutta valitan etten tiedä mitään vankikoista ja etten ole elämäsäni ollut poliisien kanssa tekemisisissä, vaan nyt sä nimetön nettitoimija vainoat sivullista ihan tavispääkopalla paiskattua anonyymityyppiä,. joka nimettä kiijoitan nettiin tänne Suomi24:n joskus, ilman mitäämn osallisuutta nettiyhteisöihin.

    Miksi mun pitäisi kirjoittaa nimellä? Jos kirjoittaisin, niin kai mä tuntemieni kanssa keskustelisin ja omien tuntemieni ihmisten piireissä siinä tapauksessa, eikä mulla ole teidän sun kaltaisten mimettömien kanssa mitään haluakaan tulla edes keskustelemaan tai sanmann teille mitään, jos ajattelisin esittäväni jonkun "mielipiteen", vaan ainoastaan siksi kirjoittanut tähän Suomi24:n keksustleuihinkin, että on se kiinnostavaa, että miten monenlaisia ihmisiä maailmassa on tän lukemani nimettömän kirjoittelun perusteella johon itse nimettä osallstiun kommentoille nimettömille ja mä kirjoittelen tänmne Suomi24:n siksi, että tälle kirjoittaa taustoistaan erilaisia ihmisiä, kuin mä olen. Lähinnä valitettavasti kuitenkin idiootteja, eikä mitään normaalijärkisiä, vaan joitakin ihan pimeitä arjesta irronneita ääriryhmien edustajia ja muita hulluja nää keskusrelupalstat ttäynnä ja pilaatte kaiken sivistyneen keskustelun.

    Äänestä

  • törystä netissä... kirjoitti:

    Mielisairautesi hoitoon et saa apua säälittävillä kirjoituksillasi tuntemattomia kohtaan. Poliisikin on kyllästynyt sekoiluusi ja ei halua olla missään tekemisissä kanssasi.

    Äänestä

  • Kerro nimesi jo kirjoitti:

    Mielisairautesi hoitoon et saa apua säälittävillä kirjoituksillasi tuntemattomia kohtaan. Poliisikin on kyllästynyt sekoiluusi ja ei halua olla missään tekemisissä kanssasi.

    Maajussi todisti nimimerkin "törystä netissä" väitteen täysin oikeaksi. Henkilöönkäyvää haukkumista jota maajussit harrastavat ei tosiaan voi kutsua keskusteluksi.

    Äänestä

  • Kerro nimesi jo kirjoitti:

    Mielisairautesi hoitoon et saa apua säälittävillä kirjoituksillasi tuntemattomia kohtaan. Poliisikin on kyllästynyt sekoiluusi ja ei halua olla missään tekemisissä kanssasi.

    Kyllä haluaisi, koska jos soittaisin poliisille, saisin teidän ilman nimiä esiintyvien saamistani julkisista nettiherjauksista korvaukset, koska vähänkö se törkeää on, että mua sivullista - näemmä????- kommenteissa kohdellaan muka osallisena Suomi24:n, mutta luuletko, että mulla olisi mitään intressiä alkaa joidenkin tuntemattomien torvipäiden nimettömistä nettisanomisista väitellä, kun en halua rahaa mistään tai ainakaan itelleni, vaan korkeintaan sitä, että normaalit saa asiallisiin viesteihinsä tällaisella nimettömällä palstalla nimettömien nimettömiin viesteihin normaalia kohtelua. vaikka tää nimetön palsta onkin... Ihan ehkä vähän paha herjaus nimettömään tekstiin netttiplastalla toi,että väitetään rikostaustan omaavaksi ihan väitteellä - mä en kehtaisi ikinä! Mä en ole mikään pelle. joka doittelisihj tylseni poliisille. yhden ilmoituksejm rlämässäni olen tehnyt ja se oli siitä, kun rikollinen joku romani ryöväsi eläkeikäöisen isoäitini - muuten en koskaan elämässänmi ole ollut poliisin kanssa tekemisissä, enkä kuulu sellaisiin tyyppeihin, jotka n iidne kanssa ongelmiensa vuoksi koko ajan asioi.

    Ja ihan hyvä olisi, jos et väittäisi nimettömän teksissäsi mun sivullisen keskustleijan muka suorananisena väitteenä ihan muka omaavankin mielisairauden. EN OMAA. Mikäs muka velvollisuus kaikila meillä normaaleilla ihmisillä, jotka joskus tullaan Suomi24:n nimettöminä ja ilman intressiä sanomaan mitään asiallisesti, on muka kärsiä tollasesta nimettömästi toimivista pääpöpeistä kommentissa tai edes nähdä tollasta asiattomuutta?

    Äänestä

Jussi on loistavassa vedossa!

Äänestä

Yksi puute, ampujat olivat ulkomaalaistaustaisia.

Äänestä
  • Joko se jihadi alkoi? Ei noita tarvitse enää Suomalaisten hyysärien yllyttää noihin "Kulttuuritekoihinsa".

    Äänestä

Onko vittuuilu vihapuhetta?

Äänestä
  • Yleensähän "Vittuillaan" virne suupielessä ja jopa hymyillään pääälle.
    Mitenkä se voi olla vihaista hymyily?

    Äänestä

Se nyt on vaan niin,että rasismin vastaisessa "hirveässä"
sodassa mikä on meneillään ns.yhtämaalia tyyli.
Eli rasismifobia kasvaa ja siihen lääkkeenä on luvallinen
viha ja rasismi niin hullultako se kuulostaakin.
Eipä tietenkään edellistä uutista uutisoitu,eihän se ollut
mikään uutinen kun asialla eivät olleet Perus-Suomalaiset
tai vastaavat tahot.
Kuka tästä nyt ottaa selvää ja viheltää pelin poikki,ennenkuin
nämä vihaiset "vihan ja rasismin metsästäjät tekevät jotain
kamalaa.Luvan kanssa.
Sanoisin niinkuin Jan Hus kun häntä alettiin polttaa roviolla
kristillisyyden takia aikoinaan ja muistaakseni vanha mummo toi risuja
roviolle,Jan Hus sanoi lyhyesti,Voi pyhä yksinkertaisuus!
Tämä kuolermaton lause sopii hyvin tämän päivän
rasismivallankumoukseen vai miksikä tuota
vainoharhaisuutta voisi kutsua.

Äänestä

Totta joka sana, ja taas liian totta muut eivät tykkää.

Äänestä

täällä vaasas kulkies pitää miettiä onko suomes vai jossai afrikas..joka nurkalla lojuu noita pussihousuja aikaansa tappamas ja ihmisiä ryöstelemäs.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totuus esiin kirjoitti:

3.10.2011
Rasismin kitkentää Vaasassa

Viimeisten parin vuoden ajan olemme jotakuinkin päivittäin kuulleet sosiaalidemokraattien sekä pääkirjoitustoimittajien suusta, että vihapuhe, muukalaisviha ja rasismi on kitkettävä, juurittava, poistettava ja tuhottava. Nollatoleranssia on vaadittu ihmisvihaajia kohtaan. Korostettu on, ettei vastuuta voi lykätä ainoastaan viranomaisille, vaan tavallisten ihmisten on sanottava, että "nyt riittää".

Vastuulliset kansalaispiirit ovat nyt ottamassa varteen ylhäältä annetusta ohjeistuksesta. Suvaitsevaisen kansanosan terveet vaistot ovat heräämässä. Pohjanmaa on sanonut rasismille jyrkän "ein".

Viime perjantaina Vaasan Varastokadulla joukko nuoria otti haltuun avointa kaupunkitilaa suhaamalla autolla ja virtsaamalla luovasti talon pihamaalle. Talon asukas, 38-vuotias impivaaralainen mieshenkilö, vihapuhui nuorille, että näiden pitäisi mennä muualle riehumaan, koska meteli hänen mielestään esti lapsia nukkumasta.

Kun 38-vuotias myöhemmin lähti ulkoiluttamaan koiraansa, samainen nuorisojoukko kritisoi häntä "rasistiksi" ja uhkasi harjoittaa nollatoleranssia ajamalla autollaan miehen koiran yli.

Vielä myöhemmin miehen koti-ikkunaan alettiin heitellä kiviä. Kun 38-vuotias vihanlietsoja ja ksenofobi kurkisti ikkunastaan, häntä ammuttiin nuorisojoukon auton suunnasta tehokkaalla ilmakiväärillä rintaan. Tämän jälkeen auto kaahasi renkaat ulvoen karkuun.

Lehtitietojen mukaan mies leikattiin viikonloppuna ja hengenlähtö ei ollut kaukana.

Pohjanmaan poliisin rikoskomisario Eero Välimäki:

Sanotaan näin, että autoporukka oli väärässä paikassa väärään aikaan.
Sanotaan vain. Tuleehan sitä uhkailtua ja ihmisiä kohti ammuttua, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Sanotaanko vielä tähän päälle, että Anders Breivik sattui heinäkuussa olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Haluaisin tiedustella rasismin juurimista, kitkemistä, tuhoamista ja poistamista ponnekkaimmin vaatineilta päättäjiltämme, kuten ulkoministeri Erkki Tuomiojalta, sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmanilta, sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungnerilta ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaarelta, allekirjoittavatko he tavan, jolla kansakunnan parhaat voimat ovat Vaasassa ryhtyneet toteuttamaan heidän vetoomuksiaan.

Mikäli he eivät allekirjoita vaasalaista nollatoleranssia, haluaisin kuulla, kokevatko he olevansa minkäänkokoisessa, edes pikkuriikkisessä, vastuussa siitä, että rasismia on nyt heidän toiveidensa mukaisesti alettu panna halki ja pinoon.

Helsingin Sanomat ei ole uutisoinut Vaasan rasisminvastaisesta iskusta. Toimittaja Jukka Huuskolta haluaisin kysyä, olisiko nyt paikallaan aloittaa "täysin perusteltu journalistinen prosessi, jossa kiveäkään ei jätetä kääntämättä". Olisiko "rohkeasti perattava syitä, pestävä pyykkiä, kysyttävä hankalia kysymyksiä ja etsittävä vastauksia siihen, miksi Vaasassa kävi niin kuin kävi".

http://www.halla-aho.com/scripta/rasismin_kitkentaa_vaasassa.html

Täyttä asiaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu