Väyrysestä isänmaallinen presidentti Suomelle

Näin totesi Paavo Väyrynen elokuussa vastaehdokkaistaan Sauli Niinistöstä ja Paavo Lipposesta: "Sisäpolitiikassa Lipponen ja Niinistö löysivät toisensa toteuttamalla keskittävää ja eriarvoisuutta kasvattavaa politiikkaa. Molemmat ovat federalisteja, ja he veivät yhdessä Suomen perustuslakiamme rikkoen euroalueeseen. Niinistö ajaa Suomea Natoon, Lipposen linja on ollut horjuva. Keskustan ehdokkaan tulee olla vahva vastavoima näiden kahden politiikalle." Väyrynen on Suomen presidenttiehdokkaista isänmaallisin vaihtoehto ja siksi myös Suomen länsimielisen valtamedian eniten kaltoin kohtelema. Jokaisen kansallismielisen suomalaisen velvollisuus on äänestää häntä.

Nyt kun Timo Soini, sen sijaan että olisi - Suomen edun nimissä - asettanut oman henkilönsä ja puolueensa kokonaan Väyrysen käytettäväksi ja tueksi, itsekkäästi ryhtyi kilpailemaan Väyrysen kanssa samoista äänestäjistä, mikä kenties ratkaisevasti huonontaa Väyrysen mahdollisuuksia päästä vaalien toiselle kierokselle, toivoisi Väyrysen sivaltavan yhtä terävästi myös Soinin ja Perussuomalaisten suuntaan. Niin kuin Jussi Halla-aho aiheutti kevään vaaleissa välillisesti sen, että Euroopan nykyisen talouspolitiikan radikaalein kriitikko Markku Uusipaavalniemi putosi eduskunnasta, näyttää Soini nyt saavan aikaan saman Väyrysen suhteen presidenttikilvassa. Ja muistamme miten jo keväällä Soinin tahallinen passiivisuus hallitusneuvottelujen aikana johti siihen, että Katainen sai kuin saikin EU-myönteisen hallituksensa muodostettua kokoomuspuolueen johdolla eikä Väyrysen kaavailema EU-kriittinen SDP-PS-Keskusta-hallitus toteutunut. Kokoomus, Suomen puolueista epäisänmaallisin, tuo suurin suomensyöjä, on Soinille suuressa kiitollisuudenvelassa, samoin kokoomuslaisten liittolaiset SDP:ssä ja keskustapuolueessakin.

Isänmaalliset suomalaiset eivät unohda, kuinka Paavo Väyrynen taisteli v. 1994 eduskunnassa Suomen huonoa EU-sopimusta vastaan, Suomen itsenäisyyden puolesta, kuin leijona katkeraan loppuun asti. Siihen aikaan ei sitävastoin Soinista, jostain Halla-ahosta tietysti nyt puhumattakaan, ollut kukaan kuullut mitään. Monet niistä ajatuksista, joita ajamalla - joskin epäjohdonmukaisesti - Perussuomalaiset on menestynyt ja noussut suurpuolueeksi, on varastettu Väyryseltä ja alkuperäinen lähde jätetty mainitsematta. Aikooko Perussuomalaiset nyt varastaa - kokoomuslaisia jälleen hyödyttäen - Väyryseltä myös presidenttiyden, jonka Väyrynen, Suomen kokenein poliitikko, viimein pitkän elämäntyönsä kruunuksi ansaitsisi?

Väyrysen linja on isänmaallisin: Suomi eroon EU:n mädästä "ytimestä" ja NATO-sodanlietsojien kädet irti Suomesta! Kuten paljon syyttä suotta parjattu Tarja Halonen, Väyrynen on terveen länsiskeptinen ja NATO-kielteinen ja tahtoo toisaalta ylläpitää luottamuksellisia suhteita Venäjään, josta tällä vuosisadalla jälleen tulee muuttumattomien geopoliittisten olosuhteiden pakosta Suomen tärkein ystävämaa ja yhteistyökumppani, vaikka tuskin edes Väyrynen näkee kunnolla ennalta tulevan muutoksen koko radikaalisuuden. Väyrynen jos kuka on kuitenkin ainoa, jolla ei ole henkisiä estoja tehdä eroa Suomen viimeisen parinkymmenen vuoden ajan harjoittamaan "länsittyneeseen" politiikkaan ja nähdä eurasianistisen suuntauksen potentiaaliset edut Suomen kannalta varsinkin, jos Suomen poliittisen eliitin yhtä ikuiseksi kuin aikoinaan Neuvostoliitto kuvittelema EU hajoaa.

Timo Soini on vakavien valintojen edessä. Jatkaako Soini taitamattomuudellaan Suomen tulevaisuuden sabotointia, vai nouseeko hän poliitikosta valtiomiehen tasolle, siis Väyrysen tasolle? Olen pessimistinen, mitä Soiniin tulee. Soini ei ymmärrä geopolitiikkaa, tunne ulkopolitiikkaa eikä hoida kunnolla puolueensa idänpolitiikkaa. Soini ei nauti Moskovan luottamusta. Venäläisten toimittajien hankalat kysymykset Soinille paljastivat, mistä kiikastaa. Soini suvaitsee puolueeseensa pesiytynyttä länsi- ja NATO-myöntiestä, russofobista ja islamofobista äärioikeistoa, joka tekee parhaansa - tietoisesti tai tietämättään - neutralisoidaksen kaiken sen positiivisen merkityksen, joka populistisella ja EU-vastaisella PS-puolueella voisi Suomen politiikassa olla.
269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Soini on näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta jonkinasteinen mysteeri. Onko hän
a) häikäilemättömästi omaa etuaan ajava opportunisti,
b) sanavalmiudestaan huolimatta onneton tohelo ja tunari,
c) tehnyt henk.koht. kassakaappisopimuksen kokoomuksen kanssa,
d) jotain muuta, tai
e) yhdistelmä edellämainituista.

Haloselle en liiemmälti arvoa antaisi, hänen länsivastaisuudessaan lienee kyse vain nuorena ulkoa opetellusta reaktiosta. Monissa vanhemman polven poliitikoissa on nähtävissä se ettei uran alkupuolella tarvinnut liiemmin perustella kantojaan, riitti kun vain oli oikeaa mieltä. Ja nykyään sitten kiukutellaan kuin pikkulapset kaikille jotka rohkenevat heitä kyseenalaistaa.

Äänestä

Paavo Väyrysen ulko- ja sisäpoliittinen kokemus on huomattavasti suurempi kuin Niinistöllä ja Lipposella. Soinilla on vielä paljon tehtävää perussuomalaisten puheenjohtajana ja päivän poliitikkona. Väyrynen kuulee kansalaisten ääntä,eikä ole vain eturyhmien edustaja.

Paavo pressaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koroljov kirjoitti:

Näin totesi Paavo Väyrynen elokuussa vastaehdokkaistaan Sauli Niinistöstä ja Paavo Lipposesta: "Sisäpolitiikassa Lipponen ja Niinistö löysivät toisensa toteuttamalla keskittävää ja eriarvoisuutta kasvattavaa politiikkaa. Molemmat ovat federalisteja, ja he veivät yhdessä Suomen perustuslakiamme rikkoen euroalueeseen. Niinistö ajaa Suomea Natoon, Lipposen linja on ollut horjuva. Keskustan ehdokkaan tulee olla vahva vastavoima näiden kahden politiikalle." Väyrynen on Suomen presidenttiehdokkaista isänmaallisin vaihtoehto ja siksi myös Suomen länsimielisen valtamedian eniten kaltoin kohtelema. Jokaisen kansallismielisen suomalaisen velvollisuus on äänestää häntä.

Nyt kun Timo Soini, sen sijaan että olisi - Suomen edun nimissä - asettanut oman henkilönsä ja puolueensa kokonaan Väyrysen käytettäväksi ja tueksi, itsekkäästi ryhtyi kilpailemaan Väyrysen kanssa samoista äänestäjistä, mikä kenties ratkaisevasti huonontaa Väyrysen mahdollisuuksia päästä vaalien toiselle kierokselle, toivoisi Väyrysen sivaltavan yhtä terävästi myös Soinin ja Perussuomalaisten suuntaan. Niin kuin Jussi Halla-aho aiheutti kevään vaaleissa välillisesti sen, että Euroopan nykyisen talouspolitiikan radikaalein kriitikko Markku Uusipaavalniemi putosi eduskunnasta, näyttää Soini nyt saavan aikaan saman Väyrysen suhteen presidenttikilvassa. Ja muistamme miten jo keväällä Soinin tahallinen passiivisuus hallitusneuvottelujen aikana johti siihen, että Katainen sai kuin saikin EU-myönteisen hallituksensa muodostettua kokoomuspuolueen johdolla eikä Väyrysen kaavailema EU-kriittinen SDP-PS-Keskusta-hallitus toteutunut. Kokoomus, Suomen puolueista epäisänmaallisin, tuo suurin suomensyöjä, on Soinille suuressa kiitollisuudenvelassa, samoin kokoomuslaisten liittolaiset SDP:ssä ja keskustapuolueessakin.

Isänmaalliset suomalaiset eivät unohda, kuinka Paavo Väyrynen taisteli v. 1994 eduskunnassa Suomen huonoa EU-sopimusta vastaan, Suomen itsenäisyyden puolesta, kuin leijona katkeraan loppuun asti. Siihen aikaan ei sitävastoin Soinista, jostain Halla-ahosta tietysti nyt puhumattakaan, ollut kukaan kuullut mitään. Monet niistä ajatuksista, joita ajamalla - joskin epäjohdonmukaisesti - Perussuomalaiset on menestynyt ja noussut suurpuolueeksi, on varastettu Väyryseltä ja alkuperäinen lähde jätetty mainitsematta. Aikooko Perussuomalaiset nyt varastaa - kokoomuslaisia jälleen hyödyttäen - Väyryseltä myös presidenttiyden, jonka Väyrynen, Suomen kokenein poliitikko, viimein pitkän elämäntyönsä kruunuksi ansaitsisi?

Väyrysen linja on isänmaallisin: Suomi eroon EU:n mädästä "ytimestä" ja NATO-sodanlietsojien kädet irti Suomesta! Kuten paljon syyttä suotta parjattu Tarja Halonen, Väyrynen on terveen länsiskeptinen ja NATO-kielteinen ja tahtoo toisaalta ylläpitää luottamuksellisia suhteita Venäjään, josta tällä vuosisadalla jälleen tulee muuttumattomien geopoliittisten olosuhteiden pakosta Suomen tärkein ystävämaa ja yhteistyökumppani, vaikka tuskin edes Väyrynen näkee kunnolla ennalta tulevan muutoksen koko radikaalisuuden. Väyrynen jos kuka on kuitenkin ainoa, jolla ei ole henkisiä estoja tehdä eroa Suomen viimeisen parinkymmenen vuoden ajan harjoittamaan "länsittyneeseen" politiikkaan ja nähdä eurasianistisen suuntauksen potentiaaliset edut Suomen kannalta varsinkin, jos Suomen poliittisen eliitin yhtä ikuiseksi kuin aikoinaan Neuvostoliitto kuvittelema EU hajoaa.

Timo Soini on vakavien valintojen edessä. Jatkaako Soini taitamattomuudellaan Suomen tulevaisuuden sabotointia, vai nouseeko hän poliitikosta valtiomiehen tasolle, siis Väyrysen tasolle? Olen pessimistinen, mitä Soiniin tulee. Soini ei ymmärrä geopolitiikkaa, tunne ulkopolitiikkaa eikä hoida kunnolla puolueensa idänpolitiikkaa. Soini ei nauti Moskovan luottamusta. Venäläisten toimittajien hankalat kysymykset Soinille paljastivat, mistä kiikastaa. Soini suvaitsee puolueeseensa pesiytynyttä länsi- ja NATO-myöntiestä, russofobista ja islamofobista äärioikeistoa, joka tekee parhaansa - tietoisesti tai tietämättään - neutralisoidaksen kaiken sen positiivisen merkityksen, joka populistisella ja EU-vastaisella PS-puolueella voisi Suomen politiikassa olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu