En lukisi saavutettavien tunteiden luetteloon TÄSSÄ ollenkaan mitään kauhean fyysistä urheilusta tulevaa väsymystä ja mielihyvää, ja kun pääsee lepäämään tai syömään, tai masturbointi ja naimis-sadomasoiluista tulevaa lihallista mielihyvää. Tarkoitan tunteita, jotka ovat YHTÄ TUNNETTUJA, mutta vaikeammin saavutettavissa kuin nuo em.
Itse tunnen melko usein toivoa paremmasta ja iloa, joskaan en usein mistään huumorista, vaan onnistumisestani, jossakin ihmisen, (itseni) tai Jumalan asettamassa kokeessa ja tehtävässä... Sen huumorikomiikan ymmärtäminen minulla on melko pahaa, en osaa sellaisessa usein nauraa kuin vanhingonilosta, kun pikkupoika saa esim. "tappavan iskun" äidiltään enempi tai vähempi "vahingossa" tms. Pikkuällyytys nauratuksissa ja saippuaooperoissa, joita amerikkalaiset nykyään paljon kaupittelevat, naurattaa lähinnä se taustanaurukuoro, että miksiköhän ne taaskin nauroivat, vaikkei oikeasti mitään erikoista tapahtunut tai sanottu.
Nöyryytys, vaikka siitä NAUTTIMINEN onkin vain em. masoilua, ei ole kovin yleisesti haluttu tunne maailmassa, vaikka meistä suomalaisista MIEHISTÄ sanotaan usein, että me jäämme rypemään itsesäälissämme, mitä se "rypeminien" noin konkreettisesti sitten aina onkaan...
Ylpeys ja matemaattisten logiikkojen yms. SUUREN tiedon ymmärtäminen ja osaaminen on petollisella tavalla eniten haluttu tunne, sitähän juuri Jumalat eniten kokevat, kun kaikki OIKEAT uskovaiset heitä ylistävät. Kuitenkin oikeata ylpeyttä olisi se, että jatkuvasti jakaisi suosionosotuksia ja palkintoja MUILLE ja kannustaisi heitä valitsemallaan tiellä ja ikuisessa kilpailuvietissään, ja sen oikean asian murtaminen itseltään pois(ei kopiomalla sitä, vaan siirtämälllä), esim. rahallisen tai tietopalkinnon muodossa ei ole niin hekumallista tai helppoa kuin väitetään....
Vihan tunnetta kaikkein vähiten halutaan vaikka sen harjoittajia silti on paljon, mutta se ei silti ole helppo tunne kokea, koska se johtaa aina siihen, että alkaa mennä paikkoja rikki, lähiympäristössä ja ihmisiä ja eläimiä kuolee. Pelko on ehkä yleisin ja eniten janottu tuntemus, kaikki pelkäävät jotakin, ja se yleensä pitääkin ihmisen HENGISSÄ sangen pitkään, juurikin tuollaisia VIHAAJIA kohtaan, mutta sekin on tavallisesti vain pahaa, koska peloissaan ihmiset tappavat syyttömiäkin, ja sitten nämä tekevät aina itsarin, koska menehtyvät, kun pelkäävät sitä, miten heitä kidutettaisiin sen rangaistuksen takia, jos jäävät henkiin.
Rohkeus on harvinainen tunne, sitä ei moni sydämeensä saa, ja heitä todella ON VÄHÄN, koska harva selviää voittajana ja elossa ROHKEISTA ja yleensä melko typeristä yrityksistään saada kuolematonta kuuluisuutta. Rakkaudesta lauletaan paljon, mutta kovin harva oikeasti haluaa tuntea rakkautta- yleensä vain sitä vihan ja pelon tuottamaa himohaureutta tunnetaan, eli ei ole maailmassa paljon pyytetöntä ja vilpitöntä omistautumista rakkaalleen... Usein laulajan äänensävykin laulaessaan paljastaa, ettei hän itse rakasta juuri mitään tai ketään, vaikka itse sanat olisivat melko oikeaoppisesti ja loogisesti rakkauden puolella. Harvoinhan onkaan niin että laulelijat, jotka ovat noita pelkureita, itse olisivat sanansa sovittaneet ja luoneet, itsenikin ehkä tähän kategoriaan pistäen toisinaan.
Suru ja juurikin se nöyryys ovat yleisiä tuntemuksia myös, ja kun vähän isommaksi MIES kasvaa, hän alkaa tuntea suurta murhetta siitä, että tämä maailmamme on väärille laeille perustettu, syntiemme tähden, eikä pelastusta sittenkään taida olla näköpiirissä, vaikka Jeesus ristillään korahdelleessankin vielä niin lupaili, uskokoon ken voi, ei se joka vain tahtoo...
Ei ole liikaa oikeasti ERILAISIA tunteita, mitä ihminen on kykenevä sielullisesti kokemaan. Tietysti olisi viisautta YRITTÄÄ jotenkin edes nimensä tuntea, mutta moni nimi on kirottu monissakin kirjoituksissa pahaksi(mm. Raamatussa moni nimi ja sen variaatio on teilattu pahaksi), mutta niinhän se onkin, että "ei nimi miestä tai naista pahenna, jos ei mies tai nainen nimeään"... Kaimasta voi tulla hyvä, vaikka kaima olisi ollut paha.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikään ei voita kiinnostavien asioiden perinpohjainen ymmärtäminen.
Oivallus siihen suuntaan tuottaa melkoista mielihyvää.
Melkoisesti niitä kiksejä on jo koettukin.
Joo, vaikka sanoin perusluonnoltani olevani iloinen tai siihen pyrkivä, niin vielä mieluummin kuin olla iloinen, olen sitä, että jään PELKÄSTÄÄN pohdiskelemaan asioita....Sitten sitä kyllä vähän saa nauraakin, kun huomaa kohta, ettei muista enää mitään tunnin päästä siitä, mitä hetki sitten niin tärkeästi ajatteli ja pohdiskeli:-) Iloa lisää tietysti myöhemmin, se, että seuraavana iltana, suurinpiirtein samaan ajankohtaan, saa jatkaa siitä, mihin edellisenä iltana pääsi.
Viime aikoina olen pääni puhki miettinyt sitä, MISTÄ ajatuksemme päähämme pälkähtävät! Onko kaikki vain suurien ajattelijoiden KUOLEMIEN tuomien suurien linojen jankutusta, jotka pistivät paperilleenkin, vai voiko ihminen oikeasta avata jonkun "subspacen" sillä, että alkaa ajatella asioita vähän eri tavalla, eri sanoin, ja mahdollisesti eri kielelläkin....
Kuitenkin usein havaitsee myös pahan läsnäolon silloin... Ei ole hyvä asia "sytyttää jatkuvasti elämän pyörää tuleen ajatuksillaan", varsinkaan siten, että keksii ovelan tavan ahmaista sieluja itselleen ajattelemalla asioita vastenmielisesti ja epäloogisesti, silloin aika usein ihmisille murtuu muittein ihmisten vihaisia ja pelokkaita ääniä oman päänäsä sisään, ja siihen paha varmaan pyrkiikin, että saisi olla mahdollisimman monen kanssa "juhlimassa" pelkkiä ajatusvalheitaan...