Nuoren Työttömyys.

Eipä ole kyllä herkkua olla nuori ja työtön. Siitä kärsii niin omatunto, kuin kehokin. Vaikka vapaa-aika on hieno asia, ei kuitenkaan ole hienoa, kun unirytmi on mennyt suurimmalta osin ja nukkuu puolillepäivin kun ei saa unta öisin. Useimmiten tulee vaan mietittyä väkisinkin kaikkia negatiivisia asioita, ei juurikaan niitä mukavia. Vaikka itse en ole kauhean taipuvainen masennukselle, eikä minua varsinaisesti masenna mikään, silti ahdistaa tämä. Töitä, sekä Kouluunkin olen hakenut ja odotan kyllä että tärppäisi. Luovuttaa ei kannata ikinä, vaikka mikäs olisi.
141132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Itse olen ollut nyt vuoden työttömänä enkä tunnu kelpaavan mihinkään hommaan. Ikää on 28 joten iästä ei pitäisi olla kiinni. Myös mulla unirytmi on sekaisin ja joka päivä vituttaa se, että ei ole oikein rahaa ja lisäksi jokainen päivä on ihan samanlainen eli siis tylsä. Viikonloputkin menee sillä samalla kaavalla - perjantaina ja lauantaina humalassa, tai ainakin toisena päivänä. Niin no, viikonloput menee lähes aina tuolla tavalla, olin sitten töissä tai en.

Aluksi työttömyys on oikeasti todella mukavaa. Ei tarvitse stressata töistä tai mihinkään siihen liittyvästä mutta kun se työttömyys vain pitenee ja pitenee, koska mihinkään työhön ei kelpaa, niin silloin alkaa jo ottamaan sen verran päähän, että tekisi mieli jo pistää hiukan "hulinaksi".

Äänestä

Juuri teidänlaisia ihmisiä varten on luotu kuntouttava työtoiminta ja muut maanmainiot työvoimapalvelut. Apua saat lähimmästä Työvoiman Palvelukeskuksesta, missä palvelee myös sosiaaliviranomainen!

Äänestä
  • ei saakeli repesin :DDDDDDDD

    Äänestä

Menkää kouluttautumaan alalle, joilla on tarjolla töitä! Hoitoalalle pääsee vaikka heti jos haluaa. Turha valittaa työttömyyttä jos ei tee asialle mitään.

Äänestä
  • ja turha sun on tulla sanoo kellekään mitään "turha valittaa ku et tee asialle mtn", koska tosiaanki jotkut tekee asialle jotain, ja et tasan tarkkaan tiedä täällä kenenkää tekemisistä yhtään mitään!!! joten pidä sä sun paska negatiiviset neuvos päässäs

    Äänestä

Itse olen 22v työtön myös valmistuin juuri ja työtä ei vaan löydy sanoivat että kuljetusalalla on pulaa no ei näytä olevan! samaa sanoivat kun valmistuin suurtalouskokiksi ja kappas lama tuli ja meni työtä ei ole eikä tule.... nää henkilöstövuokraus ovat ihan viimeinen riesa! pääset haastatteluun mutta töitä et saa vaikka kuinka innostunut ja ahkera olisitkin.. on helppoa sanoa että hae sitä työtä mitä hakea mitä ei ole?

Äänestä
  • Entinen luokkakaveri sai henkilöstövuokrausfirmasta rakennusapulaisen hommia.... tai ainakin niin luvattiin, mutta mitään ei oo kuulunut.

    Äänestä

Palstan Kaalepit tulivat "yllättäen" tännekin.

Äänestä

Aivan ihanaa, kun aina patistetaan hoitoalalle. Kaikista vain ei ole siihen työhön, en ikinä esim. itse voisi olla hoitoalalla. Luonteeni ei siihen sovi ollenkaan. Mieluummin myyn vaikka lehtiä.

Äänestä

Vain laiska on työtön. Työtä on tarjolla jatkuvasti.

Äänestä
  • Niinhän niitä töitä on. Mutta jos on erittäin nuori kokematon tai erittäin kokenut jolla jo kertynyt ikää niin tarjonta on pienempi. Itse olin tässä äskettäin vielä työtön ollessani 45-vuotias. 20 vuoden asiantuntijatehtävät teknillisillä aloilla myynti puolella. Jos hain hieman vaatimattomampaa ja pienepipalkkaisia töitä niin työnanatjat epäilivät heti että en tyytyisi ja lähtisin heti tilaisuuden tulleen pois. Siihen alaan mihin olin erityisesti erikoistunut ei ollut yhtään töitä koko vuoden aikana ja päätin hakeutua muille tekniikan aloille. Usein koin ongelmaksi sen että hakivat noin 35 vuotiasta henkilöä tai nuorempaa jolle ei vielä palkkataso ole noussut kovin korkealle työelämässä. Monesti rekrytointifirman sanoivatkin että minulla hieman liian hieno CV ja tausta tehtäviin jotka hain. No keväällä sain myyntipäällikön paikan mukavasta firmasta. Tosin olen joutunut perehtymään aivan uuteen alaan vaativan tekniikan parissa. Joka periaatteessa tekee minulle ihan hyvää että olen ns. oppipoikana 20 vuoden jälkeen.

    Äänestä

Pitäis luokitella rikolliseksi näitä keskikäisiä jotka kannustavat nuoret lähtemään opiskelemaan näitä "tulevaisuuden ammattialoja" ku se on pelkkää hujausta.

Persevako tai siis valtio aikoo laittaa miljonia euroja siihen että saadaan nuoret työharjoitteluun OLISIKO PAREMPAA LAITTAA RAHAA SIIHEN ETTÄ NUORET SAISIVAT VAKITUISTA PAIKKAA??

Päästäis samantien eroon ostovoiman heikennyksestä, masennuksesta. Työ ja RAHA parantaa kaiken.

Äänestä

Ootteko iha vitu homoja vai?

Äänestä

kyllähän tää että vanhat ei saa töitä, on iso vale, ei tarte kuin tilastoja katella, yleensä kaikki jotka on töissä on jotain 50 tai virolaisia, mitä kattoo

koita pärjäillä, varo nekatiivisia ajatuslähteitä kun olette herkässä tilassa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Työtön 23-vuotias. kirjoitti:

Eipä ole kyllä herkkua olla nuori ja työtön. Siitä kärsii niin omatunto, kuin kehokin. Vaikka vapaa-aika on hieno asia, ei kuitenkaan ole hienoa, kun unirytmi on mennyt suurimmalta osin ja nukkuu puolillepäivin kun ei saa unta öisin. Useimmiten tulee vaan mietittyä väkisinkin kaikkia negatiivisia asioita, ei juurikaan niitä mukavia. Vaikka itse en ole kauhean taipuvainen masennukselle, eikä minua varsinaisesti masenna mikään, silti ahdistaa tämä. Töitä, sekä Kouluunkin olen hakenut ja odotan kyllä että tärppäisi. Luovuttaa ei kannata ikinä, vaikka mikäs olisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu