Liikaa tietoa
Naimisissa 17v ja kolme lasta. Vaimo rakastaa ja on muutenkin aivan ihana. Voisin kertoa pitkästi siitä, miten hyvin kaikki on ja miten onnellisia olemme, mutta kerron nyt sen, mitä tässä kaikessa ihmettelen. Vaimollani on ollut aiemmin yksi suhde, jossa ei ole ollut seksiä ja hän ei omien sanojensa mukaan rakastanut tuota miestä. Siksi myös jätti hänet. No ok. Luulisi, että kaikki on ihan kunnossa, mutta minua on vaivannut suhteen alusta asti jotkin puheet joita hän heittelee välillä ja ne ovat minulle kuin miekan pistoja. Hän vertaa minua ihan kaikessa entiseen poikakaveriinsa ja tekee sen suht avoimesti. Minusta löytyy epäkohtia, joissa entinen oli parempi ja asioita, joissa hän toteaa, että minä olen entistä parempi. Tämä on minusta ollut hieman hämmentävää ja usein esim. riidoissa hän on käyttänyt häikäilemättä lyömäaseenaan sitä, että entinen oli parempi jne. No, voihan ne laittaa riidan piikkiin, mutta olen ajan mittaan vain huomannut, että nuo kovat aseet ovat aina vain helpommin esillä. Pienikin erimielisyys, tai vastoin käyminen johtaa siihen, että hän kertoo minulle, miten entistä voi kunnioittaa helpommin ja miten hän sentään oli mies jne. Ajan myötä nämä sanat ovat tehneet työtään minussa ja olen alkanut hieman ihmettelemään hänen käytöstään. Olen sitten pyrkinyt muuttumaan ja olemaan kaikessa samanlainen kun hänen exänsä, vaikka olenkin aika paljon eriluonteinen. Tuntuu välillä siltä, että minun pitäisi muuttua eri ihmiseksi ja tässä tapauksessa hänen entiseksi poikakaverikseen, että kelpaisin hänelle. Kuten sanoin, meillä menee pääsääntöisesti ihan hyvin ja vaimoni rakastaa minua, mutta tässä jutussa on jokin paradoksi, joten en ole päässyt ymmärtämään. Huomaan joissain ihan arkitilanteissa, miten hän huomaamattaan puhuu entisestä poikakaveristaan ja ikään kuin muistelee jotain. Lisäksi hän on sanonut minulle, että heillä olisi seksi sujunut ja tätä hän on toistanut useita kertoja. Olen tietenkin hieman loukkaantunut tuollaisista sammakoista ja väkisinkin tulee mieleen, että no, meillä se ei sitten suju. Tämä tuntuu erityisen pahalta siksi, että olen mielestäni erinomaisen hyvä sängyssä ja teen kaikkeni, että vaimo saisi parhaan madollisen tyydytyksen. Kerran hän sanoi minulle yhdessä riidassa, että exä teki kaikki sata kertaa paremmin kuin minä(siis liittynen heidän fyysiseen kanssa käymiseensä). Seksiähän heillä ei ollut, mutta kait sitten jotain säätöä liittyen ylävartalon alueille. Välillä, kun kuuntelee hänen juttujaan, tulee mieleen, että mistä hän oikein puhuu, kun tuntuu tietävän niin paljon kaikesta. Aina muut miehet ovat jotenkin parempia peti puuhissa ja muutenkin romanttisempia kuin minä jäyhä pohjalainen mies. Hän on kertonut minulle myös ihan suoraan sen, että hän oli ihastunut johonkin mieheen, jonka kanssa ei sitten tullutkaan mitään, mutta se mies oli kuulemma se oikea hänelle. Hän siis kulki ”johdatuksensa” ohi, mutta minusta tuo nyt tuntuu siltä, että olen ilmeisesti jokin varapyörä hänelle, kun muita ei nyt sattunut käteen jäämään. Hän yritti seurustella erään toisenkin miehen kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Tuokin mies, oli hänen omien sanojensa mukaan se oikea ja hänen kanssaan kaikki tuntui kuulemma yhtä hyvältä kuin minun kanssani. En ole luonteeltani (ollut) mustasukkaista sorttia ja minua ei hänen exänsä ole kiinnostanut vähäänkään. Nykyään kuitenkin olen siinä tilanteessa, että koen olevani jotenkin hajalla. Minusta tuntuu tosi oudolta. Pyrin olemaan hänelle joku muu kuin mitä olen ja tiedän, että en mitenkään voi yltää samalle tasolle kuin se joku toinen. Koen myös olevani jokin varasuunnitelma hänen elämässään, kun kerran ne oikeat menivät sivu suun. Olen sanonut hänelle, että minä en tee tuolla tiedolla mitään ja, että toivoisin, että en tietäisi sitä. On asioita, joita voi puhua ja asioita, joita ei saa, tai kannata puhua. Minulle on puhuttu liikaa asioita, joita en haluaisi tietää, enkä saa päätäni tyhjäksi niistä. Vaimoni on yrittänyt myöhemmin korjailla joitain sanomisiaan, mutta pääasiassa niissä korjailuissa on lipsahdellut vain lisää sammakoita, joita ihmettelen. Ei ole tästä kauaa, kun hän sanoi, että se ensimmäinen on aina se oikea ja mikään ei tunnu enää miltään sen ensimmäisen jälkeen. Kun hän huomasi vaivautuneen ilmeeni, hän kiirehti korjaamaan, että hän valitsi minut siksi, kun minussa on paljon samoja piireteitä kuin entisessä poikakaverissa, olen melkein samanpituinenkin kuin hän oli. Yhteen väliin vaimoni pyytämällä pyysi minua leikkaamaan tietyn laisen tukan, mutta en leikannut, kun en itse pidä siitä hiusmallista. Myöhemmin huomasin jostain vahoista valokuvista, että samanlaiset hiukset olivat sillä exällä. Hän ei ottanyt valokuvia pois albumistaan, vaan säilytti niitä ihan avoimesti. Sanoin hänelle, että lasten takia ne olisi hyvä ottaa pois ja nyt ne ovatkin kadonneet, johonkin salaiseen kätköön. Olen naimisissa ja takana on yhteistä taivalta 17v, mutta tiedän asioita, joita en tahtoisi tietää.

Vastaukset 23
Vanhimmat
paha tilanne, vaimosi saisi lopettaa moiset puheet, ota ja ripitä asiasta kunnolla häntä, noin ei saa tehdä.
Mutta muista kuitenkin, että sinä tulit valituksi mieheksi, ei entinen, eli sinä olet joka tapauksessa myös parempi riippumatta vaimosi puheista.
Itse olen maininnut exästäni miehelleni vain kerran ja sekin oli negatiivista. Mieheni on puhunut exästään vähän enemmän,mutta nekään eivät ole olleet positiivissävytteisiä. Päinvastoin,kehuu minua,kun hän voi elää kanssani onnellisesti ja saa olla oma itsensä.
Eri asia toki on,jos kerrotaan,kuinka paljon entinen oli parempi siinä ja siinä. Mielestäni todella törkeää,eikä sitä tule sietää hetkeäkään,sehän nakertaa toisen itsetuntoa ja saa ihmisen muuttumaan,joksikin mitä ei ole.
Useimmalla on ollut aikaisempia suhteita,mutta niitä ei kannata tuoda sen hetkiseen suhteeseen.
Niinpä niin. En minäkään ole puhunut mitään entisistä ja eivät ne minulle mitään edes merkitse. Kaikki puheet siitä, miten entinen, tai ensimmäinen olisi se ainut oikea, ovat minulle tosi vieraita ajatuksia. Miksi lähteä entisestä suhteesta, jos se on se oikea. Minä en ainakaan ole etsinyt mitään sellaista, jota olen nähnyt entisessä, vaan jotain ihan muuta. Vaimoni puolestaan etsii minusta exäänsä. Olen tullut siihen johtopäätökseen, kun olen miettinyt tätä, että siitä puhe mistä puute. Vaimoni sai ilmeisesti niin upean kokemuksen miehestä ensimmäisessä suhteessaan, että se jätti häneen lähtemättömän vaikutuksen. Mikään ei ole enää mitään sen kokemuksen jälkeen ja minun on turha edes kuvitella, että voisin ikinä olla mitään tuohon aiempaan verrattuna ja tällainen tieto on minulle sama, kuin se, että vaimoni lähtisi kävelemään. Koen, että suhde meni jotenkin kokonaan pilalle noista oudoista puheista. Joskus tulee sellainen olo, että palautanko hänet sinne, mistä tulikin, kun siellä on kerran se ainut oikea. Muutenkin, jos naiselle merkitsee entinen mies, tai miehet näin paljon, niin neuvoni on, että älkää miehet ikinä ottako naista, joka on seurustellut yhdenkään toisen kanssa. Sehän pilaa suhteesta kaiken hienon ja ainutlaatuisen, kun sinä et kuitenkaan ole yhtään mitään siihen entiseen verrattuna. Tiettyyn pisteeseen asioita voi sietää, mutta liika on liika ja minulla se raja on ylitetty. Olen vaimolleni avautunut aiheesta, mutta hän on vain sitä mieltä, että minulla on huono itsetunto, vaikkakin on pahoillaan puheistaan ja katuu, että ylipäätään on mitään puhunut. Kaikilla muilla miehillä kuulemma parempi on parempi itsetunto, kun minulla. Tämäkin on tullut selväksi tämän liiton aikana, vaimoni sanomana. No, katuu että on puhunut, mutta silti puhuu edelleen ohi suunsa yhtä jos toista.
Kokeile muistella entisiä naisiasi kaihoisasti ja vertaile, että parempia olivat. Ehkä vaimo sitten huomaa miltä tuntuu tulla lytättyä noin törkeästi :-(
Siitä sotkusta ei sitten selvittäisi varmaan ikinä. Tulisi vuosisadan tappelu, joten en viitsi ja muutenkin, ei minulla ole mitään erityistä muistelemista. Pitäisi melkein keksiä päästään, jotain huippua ja muutenkin. Se on tosi vaarallista leikkiä noilla asioilla. Vaimoni on sen tien valinnut ja leikkinyt sillä, mutta itse en sitä korttia käytä. Se on vähän sama, kun kantaisi asetta mukanaan ja kun oikein tiukka paikka tulee, niin sitä voisi käyttää. Siinä vaan tapahtuu jotain lopullista, jota ei sitten auta katua jälkikäteen, jos menee hajottamaan toisen sydämen. Se on myös raukkamaista, jos lyö tahallaan vyön alle ja siksi pelaan mieluummin reilua peliä. Ne on pahuksen hankalia juttuja, kun niitä joutuu pyörittelemään pienessä päässään. Ne tulee välillä väkisinkin mieleen, eikä siinä auta mikään.
tulee lähinnä meileen että vaimosi on joko erittäin epävarma itsestään (ei mahdollisesti kelvannut noille exilleen) tai on tyyppiä joka aina haikailee aidan toiselle puolelle tai kolmanneksi on vain yksinkertaisesti V-mäinen luonteeltaan. (veikkaisin kolmatta vaihtoehtoa)
Vaadi vain sitä tasa-arvoa. Joko molemmat puhuvat tuolla lailla tai sitten ei kumpikaan. Tiedosta tämä vaimollesi.
Voishan sitä kokeilla. Päivällä sain viimeksi kuulla, että en osaa puolustaa häntä yhtä hyvin, kun muut miehet ja kuten miehen ylipäätään tulisi osata vaimoaan puolustaa. No, johtuu lähinnä siitä, kun en ole laittanut välejä poikki niiden tahojen kanssa, jotka joskus ovat loukanneet vaimoani. Toki olen puolustanutkin, mutta en ole siltoja lähtenyt polttamaan. Huomautin, että minuakin on loukattu ja en ole vaatinut häntä katkaisemaan suhteitaan lähisukuunsa. No, se ei ole tietenkään sama ja kaikki miehet olivat toimineet noin ja näin, vaan en minä... jne. Tätä tämä on ja taas on mennyt loppupäivä nieleskellessä. On halattu ja sovittu, mutta kun jää aina miettimään sitä, että miksi pitää aina verrata muihin miehiin. Se on aivan käsittämätöntä. Joka kerta se täytyy tuoda julki, oli asia sitten mikä tahansa. Se on ihan sama, vaikka huutaisin kurkku suorana, että lopeta jo tuo kettuilu, niin se vaan jatkuu. Tulee ilmeisesti niin selkäytimestä, ettei sitä huomaa.
Tuota, tuo tulee jatkumaan hamaan loppuun saakka, loppua ei tule olemaan.
Parempi poistua esityksestä seuraavalla väliajalla.
Minulle tulee tunne kirjoituksestasi, että ensinnäkin olette hyvin erilaisia luonteiltanne, ja tämä erilaisuus ei tässä ole hyvää kemiaa välillänne. Sinä vaikutat herkältä ja empaattiselta ihmiseltä, joka loukkaantuu ja on herkkä vaistoamaan asioita, haluat että välillänne on hyvä olla. Kärsit vaimosi epäkypsästä ja loukkaavasta käytöksestä sinua kohtaan. Hänen käytöksensä ei ole arvostavaa, ei sinua eikä häntä itseään kohtaan.
Ei näihin tilanteisiin ole ratkaisua. Vaimollasi ei ole kovin hyvä luonne tässä suhteessa ja kärsit siitä. Ei hänen luonteensa muutu. Voit pohtia ja kärsiä "tilanteita" ja sammakoitaan loputtomiin, kun niitä tulee aina vain uusia.
Tee ratkaisusi. Puntaroi plussat ja miinukset. Kestätkö elää vaimosi ikävien luonteenpiirteiden kanssa (vertailu, tyhmät kommentit, loukkaavuus)? Jos plussia on tarpeeksi, sivuuta loukkukset ja muut typeryydet, nauti elämästäsi, arvosta itseäsi ja nauti perheesi hyvistä asioista. Ajattele, että vastuu ei ole sinun, jos vaimosi käytös on tyhmää ja huonoa. Vastuu siitä, miten siihen suhtaudut, on sinun. Jos et kestä elää noin ikävän ihmisen kanssa, niin sinun täytyy tehdä ratkaisu.
Samahan se on täällä itse kullakin. Aikaa myöten tajuaa, että toinen on just noin ikävä ja tekee elämästä kärsimystä. Sitten on jotain hyvää. Toisaalta kello raksuttaa koko ajan ja tuntuu, että elämä menee hukkaan. Ratkaisua on vaikea tehdä, koska en ainakaan tässä vaiheessa kykene jättämään toista. Toisen luonne on, mikä on. Itse käyn tätä prosessia itseni kanssa ja huomaan että kun alan myöntämään, että toinen tosiaan loukkaa minua ja käyttäytyy rumasti, enkä enää mieti onko näin vai eikö ole, näenkö harhoja, kuvittelenko... Myönnän tosiasiat, katson totuutta silmiin, uskon ja luotan omaan kokemukseen, niin aikaa myöten asiat tapahtuvat. Ei sitä voi avioliitosta lähteä yks kaks.
Hyvässä ihmissuhteessa on yleensä kaksi hyvänluonteista ihmistä. Mikäs siinä on ollessa. Toisen luonne on mikä on, hyvässä ja pahassa. Monet ihmissuhteiden vaikeudet johtuvat siitä, että joillakin ihmisillä on vain paskamaiset perusluonteet.
Hei,
olet ollut tavattoman pitkämielinen ja kärsivällinen mies. Sanottua ei saa sanomattomaksi, mutta yrittäkää selvittää asiat. En ymmärrä, mikä on vertailun tarkoitus. Keskustelun avaukseksi voisit näyttää tämän viestiketjun vaimollesi.
Ihan ensiksi lopetat tuon että yrität mukautua vaimon oikkujen mukaan sellaiseksi hänet exänsä olivat. Ohitat kaikki kommentit jotka liittyvät liittyvät exien ja sinun vertailuun. Sanot , että ole hyvä ja lopeta. Sanot, että jos exät ovat olleet noin loistavia niin miksi ihmeessä vaimosi valitsi kaltaisesi miehekseen. Jos tämä ei auta niin ilmoitat että vaimo on vapaa lähtemään exän luokse. Et halua olla hänen onnensa esteenä.
Vaimon olisi ollut mahdollista aikanaan valita exät. Miksi hän ei valinnut toisin. Tuon käytöksen perusteella asiassa on kyse siitä että exät eivät huolineet häntä. Vaimo purkaa pettymystään sinuun. Ehkä vaimo vertaili heitäkin edellisiin.
Olet kiltti mies, joka antaa epäkypsän vaimon pomputtaa itseään. Nyt pitää löytyä sen verran munaa, että laitat stopin toisen huonolle käytökselle.
Ei tavallisissa perheissä juurikaan puhuta existä. Meillä puhuttiin jonkun verran suhteen alussa, kun kummallakin oli takana traaginen ero. Silloin paino oli exien negatiivisissa piirteissä ja käytöksessä. Toisen kerran mies joutui työasioissa tekemisiin tietämättään nuoruuden poikaystäväni kanssa ja mainitsi hänestä kotona. Silloin katsoin viisaimmaksi kertoa, että tunsin 'tämän asiakkaan'. Hän on ollut poikaystäväni. Ajattelin että on parempi että hän kuulee sen minulta kuin kyliltä.
Sinua pomputetaan niin kauan kun annat sen tapahtua. Jos tilanne jatkuu tyytymättömyytesi kasvaa. Ei onnellisessa ja hyvässä suhteessa lyödä toista vertailemalla exiin pahalla.
Vaimosi vaikuttaa miesvertailussaan lapselliselta.
Nythän on oikeastaan kyse haavemiehestä, vaikka hänelle onkin laitettu entisen poikaystävän fyysinen olemus.
Jos vaimosi olisi elänyt poikaystävänsä kanssa sen 17 vuotta ja tehnyt lapsia, niin vertailut olisivat ihan samanlaiset. Jokin entinen tai toinen mies olisi parempi.
Voit ihan huoletta "heittää pyyhkeen kehiin" ja olla välittämättä ja noteeraamatta mitenkään vaimon vertailemisia.
Jos tämä menneiden vuosien haavekuva on hänestä parempi, niin so what, olkoon sitten. Hyväksy se, sehän on vain hänen mielipiteensä (ja typeryytensä).
Noita ajatuksiahan et hänen päästään voi tyhjentää kuin roska-astiaa.
Ainoa keino on se, että muutat omaa suhtautumistapaasi vertailuihin ja opettelet autuaan välinpitämättömäksi asiaan.
Opettele arvostamaan itseäsi juuri sellaisena kuin SINÄ olet. Älä yritä ojentautua vaimosi haavemiehen kaltaiseksi. Se on pelkkä valhekuva eikä varmaankaan vastaa täysin todellisuutta.
Vaimollasi on vaikeuksia itsensä suhteen ja hänen on itse hoidettava todellisuudessa eläminen.
Ehkä pieni irrottautuminen tekisi hyvää sinulle. Harrastukset, uudet ystävät, matkat... elämässä kun on muutakin kuin se, mitä menneisyyden höpö-höpö kuvitelmissa elävän naisen mielipide on sinusta.
Tärkeämpää on, että mitä mieltä itse olet itsestä: ja tottakai sinä olet mainio, hyvä ja arvokas mies.
Jokaisessa ihmisessä on virheensä, niin siinä entisessä poikaystävässäkin. Kuka tietää, ja kuka mittaa, tällaiset asiat ovat vaikeita mitattavissa. Absoluuttista totuutta ei ole.
Hyvin kirjoitit. Suunnilleen näin olen pyrkinytkin tekemään, eli tyyliin so what. Nimittäin välillä ja aika useinkin on tullut sellaista tekstiä päin naamaa, että huh.. jos niitä ryhtyy miettimään ja työstämään, niin ei se vain onnistu. Ne on pakko laittaa pois ja ajatella vaikka, että en kuullut mitään : ) Välillä ne jutut kuitenkin sattuvat liian lujaa ja se, miksi esim. nyt käyn tätä prosessia läpi, johtuu siitä, kun vaimoni nosti seksin esiin puheissaan ja onnistui lyttäämään minut siinä. Tuli aika arkaan paikkaan ja veikkaan kyllä, että kukaan mies ei kestäisi iskuja sille alueelle. Minulle on tehty selväksi, että exä on minua viisaampi ja sekin, että olen suoraan sanottuna tyhmä. Olen myös kuullut, että exää oli helppo kunnioittaa, vaan ei minua. Nämä olen niellyt ja ajatellut, että so wahat, mutta sitä on ollut vaikea niellä kun sanotaan, että exän kanssa olisi seksi sujunut paremmin. Otin tämän asian puheeksi ja sanoin, että tuntui pahalta, että sanot noin, johon vaimoni, että en ole sanonut mitään sellaista. Sanoin, että olet ja montakin kertaa, johon hän täsmentää, että tarkoitti samoja seksi kemioita. No, tuota noin.. se onkin sitten vissiin ihan eri asia huoh… kuten jo sanoin… tiedän liikaa.
Oli hieman paksua tekstiä ilman kappalejako, siksi luin hieman huolimattomasti, mutta sain käsityksen. Tai luulisin:)
Minusta sinä itse olet omalta osaltasi vastuussa siitäm miten annat muiden kohdella itseäsi. En lainkaan nyt kiistä sitä, että vaimosi käytös on lievimmillään typerää ja pahimmillaan tuhoavaa. Mutta sinä et voi vaimollesi valitettavasti mitään. Sille sinä voit, mitä otat vastaan ja miten. Kenties kyse on vaimosi "huonosta tavasta" johon hän ei itse tajua kiinnittää edes huomiota ja pitää sitä vähäpätöisenä, koska et reagoi.
Toinen on se, että vaikutat eräältä tuntemaltani ihmiseltä. Ex-mies. Hän oli kuin savuseinä, josta ei saanut otetta. Mikään ei oikein aiheuttanut reaktiota, sanoin tai tein mitä tahansa. Epätoivoisina hetkinä minäkään en keksinyt enää mitään muuta kuin pistellä sanamiekalla. Toivoen, että edes joku menisi joskus johonkin. Erohan siitä lopulta tuli. Minä olin hyvin ahdistunut siitä, että mies oli niin reagoimaton, ei suuttunut, pitänyt omia rajojaan minuun tai sukulaisiinsa. Hyväksyi sen, että he kohtelivat minua huonosti, mutta hän ei halunnut poltella siltojaan takanaan. Enkä minä sitä halunnut, mutta olisi edes yhden kerran reagoinut sisarustensa ilkeilyihin.
Sinä voit, ja sinun täytyy pitää rajat vaimoosi. Tuollaisena sinusta kasvaa marttyyri, joka kerää jokaisen piston syntisäkkiinsä ja lopulta hakee sieltä oikeutuksen kaikkeen huonoon. Esimerkiksi pettämiseen.
Ehkä johtuu aiemmista kokemuksistani, mutta minusta sinussa on sitä marttyyrin vikaa. Pidä itse puolesi maailmaa vastaan. Niin me muutkin joudumme tekemään. Sano suoraan kun ärsyttää ja ottaa päähän. Älä esitä yliymmärtävää, vaikka saisitkin itsesi sillä tavalla "näyttämään paremmalta". Harmistu. Lyös joskus nyrkkisi pöytään kun ylitsesi kävellään. Ole elossa.
Olen luonteeltani sellainen, että en osaa loukkaantua silmäräpäyksessä, vaan yleensä vasta jälkikäteen. Tilanteet siis tulevat ja menevät, mutta en koskaan ehdi reagoida niihin silloin, kun jotain minua loukkaavaa on noussut esiin. Tilanne menee ohi ja sitten en viitsi enää jälkikäteen nostaa asiaa pöydälle. Mietin asioita sitten jälkikäteen ja ne tuntuvat pahalta ja ne tietenkin nostavat esiin kaikki muutkin sanomiset, mitkä on ehkä juuri saanut nieltyä ja unohdettua. Tämä on harmillista, kun tuntuu, ettei oikein koskaan saa asiaa työstettyä valmiiksi, kun jo ehtii nousta esiin jotain uutta. Olen kuitenkin reagoinut asiaan, eli puhunut siitä useita kertoja, mutta en huutamalla ja räyhäämällä. Kuitenkin niin, että asia on tullut selväksi. En silti ihan pienistä viitsisi aina olla sanomassa.
Voihan olla, että olen niitä miehiä, jotka naisten mielestä ovat kuin savuseiniä, kun olen jäyhän luonteinen. Vaimoni sanoi, että exä oli kuin Italialainen gigolo ja minä voisin luonnehtia itseäni melkein vastakohdaksi. En ole se mies, joka ylistää vaimoaan jatkuvasti ja kehuu, miten kauniit silmät hänellä on, miten ihana, upea ja seksikäs hän on. En ole kirjoittanut hänelle rakkaus kirjeitä, tai runoja ym. ym. joten ilmeisesti en sitten vain yksinkertaisesti riitä. Minulla on oma tyylini ja luonteenomainen tapani osoittaa rakkauteni ja siinä minun on vaikea muuttua, vaikkakin olen yrittänyt olla nyt jotain muuta. Olen omana itsenäni hellä, fyysinen, ja pidän hänestä hyvää huolta. Ostan esim. lahjoja ja teen niihin kortteja, joissa on kauniita sanoja. Joka ilta vaimoni saa jotain fyysistä hoitoa ja kosketusta minulta, eikä seksin suhteen ole mitään ongelmaa. Osaan kyllä sanoa aina jotain nättiä, sen teenkin varmaan joka päivä ja Jos olen vaikkapa työ reissulla, soittelemme ja laitan tekstiviestejä roppakaupalla, mutta niin, tosiaan… en ole se Italialainen gigolo, vaan normaali suomalainen mies.
Nainen ilmeisesti tarvitsee miehen, joka jumaloi ja palvoo. Täytyy osata hurmata niin, että menee jalat alta ja maskuliininen olento ei pärjää tässä pelissä. Olen itse kokenut suhteessa monesti sitä, että vaimo ei luonnostaan halua koskettaa ja annan itse esim. seksin osalta sata kertaa enemmän hänelle kuin hän minulle, vaan en valita. Olen oppinut hyväksymään sen, mitä saan ja mitä en saa, eikä kukaan ole täydellinen. Tätä samaa olisin toivonut myös vaimoltani, että hän olisi hyväksynyt minut sellaisena, kun olen, eikä vetäisi jotain exä juttujaan kehiin. Marttyyri minä en ole, enkä ole koskaan pettänyt yhtään ketään, joten siinä mielessä ei hätää. Halusin vain keskustella aiheesta ja siksikin, jos vaikka joku muu olisi kokenut samaa. Taidan olla ainut.
Vaimosi ON VÄKIVALTAINEN ämmä ja ansaitset parempaa. Luonnevika voi tuhota avioliiton.
Voitte koittaa terapiaa. Sinä valitset itse, haluatko olla jollekin varasuunnitelma vai se elämän ykkönen.
Haiskahtaa provolta mutta minä en olisi katsellut tuollaista.
Olen 3 vuotta ollut naimisissa. Entisestä tyttöystävästä erosin 4 vuotta sitten 5 vuoden seurustelun jälkeen.
Vaikka olen ollut vaimoni kanssa lyhyemmän aikaa kuin entiseni, niin en edes muista tuosta suhteesta juuri mitään muuta kuin sen, että jotain kivaa oli ja tunteita kun niin kauan toisessa piti roikkua mutta eron syyt ovat selkeänä mielessä enkä tuota edes muistele.
Nykyinen kumppani on sopiva ja ihana verrattuna kehenkään aikasempaan.
Vaimosi on tunnevammainen, haavoittunut ja tyypillinen neuroottinen nainen josta ei ole avioliittoon. Kukaan täyspäinen ihminen ei haikaile exän perään 17 vuoden jälkeen!!!!
Ei ole provo. En itsekään mieti, tai edes muista entisiä suhteitani, ne ovat jotenkin haihtuneet. Mietin vaan, että onko se naisilla sitten eri asia, eli muistavatko pidempään ja onko niin, että eivät voi unohtaa koskaan, jos on kerran saanut riittävän hyvän kokemuksen.
Miksi et lähde liitosta, jossa olet vain teatraalisen diiva-vaimosi palvova yleisö ja ainavalmis avustaja. ei tuo ole oikeata rakkautta hänen puoleltaan, vaan puolisadistista vallankäyttöä. Minkä ikäiset olette? Vain vuosi-pari lisää, niin hän pettää sinua ja kiinni jäädessään nauraa päin näköä "mitäs olit niin surkea mies."
Harmittaa kun kauniissa, seksikkäissä kusipäänaisissa roikutaan vuosia ja -kymmeniä oman terveyden kaupalla, ja me kiltit ujot harmaavarpuset, jotka osaisimme rakastaa takaisinkin, saamme keski-iästä vanhuuteen taapertaa yksin, ilman lohduttajaa.
Itse osasi valitset, tee se tarpeeksi viisaasti!
Hatunnosto ja tsemppiä "Puolisolle". Kyllä tosiaan tuntuu että naisesi yrittää keinolla millä hyvänsä provosoida sinut toimimaan haluamallaan tavalla.
Tuo on kyllä selvää alistamista. Huvittavaa tässä on se että yleensä naiset eivät itse siedä vertailua toisiin naisiin pätkän vertaa, ehkä tässä on juuri sen suuntaisia pelkoja taustalla. Jotkut yrittävät varmuuden varalle hyökätä itse ensin.
Sen verran kyllä voisit puuttua että kysyisit miksi sitten exä on exä, jos se niin uskomattoman hyvä oli. Tämän voi tehdä myös "tilanteen" ulkopuolella ja sen luulisi ja hiukan saavan mietintää asian ympärillä aikaiseksi.
No joo, onhan tuota kysyttykin, että miksi exä on exä, jos oli niin hyvä ja vastaus oli, että hän(vaimoni) ei rakastanut tuota miestä. On kuitenkin sanonut minulle sen verran, että oli siinä paljon hyvääkin ja onko nyt sitten aika kullannut muistot, vai mikä siinä on muuttunut. Tiedän suunnilleen, että miksi vaimoni jätti tuon exän ja oma päätelmäni siitä on se, että tuo mies oli alistava ja dominoiva. Minä en ole, mutta onko nyt niin, että olen sitten liiankin kiltti ja onko vielä niinkin, että hän silti kaipaisi vahvempaa miestä, kun minä. Oli miten oli, niin hieman surulliseksi olen tullut. Tuosta vertailusta sen verran, että minä en saa tehdä pienintäkään virhettä vertailun suhteen, tai tulee vuosisadan sota. Pienikin vihjaus siitä, että joku on edes jollain tavalla parempi kuin hän, saa aikaan aikamoisen tunteiden purkauksen. Tässä suhteessa olen oppinut olemaan todella, todella tarkka ja harkitsevainen. En sano yhtään sanaa harkitsematta sitä toisenkin kerran, jos liikutaan sillä alueella, että puhutaan toisesta naisesta, oli se siten vaikkapa televisiossa, tai tuttavapiirissä. Kaikki mitä sanon, käytetään minua vastaan, mutta toisinpäin ei ole mitään sääntöjä, ei sitten mitään. Vaimoni puhuu ihan avoimesti kaikkien miesten kanssa, soittelee, viestittelee ja kehuu heitä, ihan avoimesti. Telkkarissa on mitä komeimpia miehiä, lahjakkaita, joilla on huippu itsetunto ja joista puhutaan suu vaahdossa kaikille. Jos minä tekisin tuon saman, niin turpaan tulisi ja anteeksi en saisi koskaan.
Osaan kyllä hiukan samastua. Itsekin olen (liian) kiltti mies. Ja kyllä se taitaa ikävä kyllä olla niin että kiltti mies ei "sytytä" eikä herätä kunnioitusta. Se on ainakin varmaa että liikaa ei kannata joustaa ja uhrautua. Siitä ei saa koskaan saa vastavuoroista "palkkiota", vaan asiantilasta tulee saavutettu etu. Toinen jopa lopulta ajattelee että syy on sinun, kun et vaatinut tai sanonut mitään.
Naisilla taitaa olla pakkomielteenä aina selvittää "nokkimisjärjestys". Kannattaisi ehkä seuraavaan miesvertailuun kommentoida jotain siihen tyyliin, että ehkä sen paremmuus johtuu paremmasta puolisosta. Sitten kun tulee sota, niin kerrot että samat säännöt koskevat kumpaakin. Ilmoita siis selvästi että raja tuli vastaan.
Toinen mahis on tietenkin se, että vaimo haluaa enemmän tunneilmaisuja, jos ei hyvässä niin sitten pahassa. Saatat vaikuttaa välinpitämättömältä, kun pyrit olemaan sanomatta mitään. Niin tai näin, ei taida tilanne korjautua hyvällä tahdolla. Ei sitä ilman "sotaa" saa päättymään, raja täytyy vetää. Voi olla että hän lopulta innostuukin positiivisesti.
Peilasin tässä vähän ommia kokemuksiani, enkä siis ole mikään ammattiauttaja.