Master Cleanse 5.10.-->

Eli aloittelin tänään tuota master cleanse, sitruunamehupaastoa.

Minulla tavoitteena paastoamisessa on nyt päästä eroon tupakasta lopullisesti, sekä heittää hyvästi turvotukselle ja tämän vuoden aikana repsahtaneille ruokatottumuksille.

Aiemmin olen paastonnut tällä paastolla n. 7 päivän pituisia jaksoja, nyt kuitenkin tavoittelen vähintään kymmentä päivää, ellen intoudu pidemmäksikin aikaa paastoilemaan.

Edellisellä kerralla kun paastosin, en jättänyt kahvia pois. Nyt yritän ainakin vähentää kahvitteluakin, mieluiten jättämään kokonaan pois ensimmäisten päivien jälkeen.

Päädyin höpisemään, vaikka alunperin olin aikonut kysyä, olisiko täällä sattunut olemaan ketään, joka olisi aloittamassa, tai olisi parhaillaan samalla paastolla ja haluaisi jakaa kokemuksia paaston etenemisestä? :)
2261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moi, mulla on saman paaston neljäs päivä alkamassa. Olin viime vuonna ekaa kertaa, silloin 16 päivää. Mun mielestä kun alun yli pääsee, pystyis jatkaa vaikka kuinka kauan, ei oo nälkä ja jaksaa käydä töissä ja lenkillä... Järjellä lopetin viimeksi, aattelin ettei tää voi olla kovin terveellistä enää pidempään... vaikka just youtubesta kattelin videon naisesta, joka oli ollu sen "sallitun" 40 päivää... huh...

Mä oon ollu karppi/karppaaja jo reilut kymmenen vuotta, eli mulla niitä alkuoireita ei oikeastaan oo muusta ku kahvista... eka päivänä join ½ lasillista kylmää kahvia, ettei maistuis hyvälle... ;) Toisena päivänä kärsin pääkivun, eikö se tähän juttuun vähän kuulu... kolmantena ei ollu enää mitään.

Toivottavasti pääset hyvin alkuun, sullahan näkyy olevan kunnon tavotettaki... =)

Äänestä

Päätinkin aloittaa paastoni vasta perjantaina, eli huomenna, on sen verran hektinen meno tällä hetkellä töissä, että olisi tullut varmasti ongelmia näiden ensimmäisten päivien kanssa.
Omien kokemusten mukaan kolmannen päivän jälkeen olo paranee ja jaksaa taas.

Eli huomisesta uutta alkua paastolle viikonlopun rentoilun merkeissä (:

Tuo kahvikikka on muuten kätevä, pitää kokeilla! Ettei tarvitsisi heti alkuun hirveitä viekkareita kofeiinin puutteestakin kärsiä.. :D

Pitäisi keksiä joku sopiva korvike hoitamaan glaubersuolan työt, kun se ei itselläni aiheuta minkäänlaista reaktiota, olisikohan kellään, joka sattuu lukemaan, hyviä ehdotuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-.louise.- kirjoitti:

Eli aloittelin tänään tuota master cleanse, sitruunamehupaastoa.

Minulla tavoitteena paastoamisessa on nyt päästä eroon tupakasta lopullisesti, sekä heittää hyvästi turvotukselle ja tämän vuoden aikana repsahtaneille ruokatottumuksille.

Aiemmin olen paastonnut tällä paastolla n. 7 päivän pituisia jaksoja, nyt kuitenkin tavoittelen vähintään kymmentä päivää, ellen intoudu pidemmäksikin aikaa paastoilemaan.

Edellisellä kerralla kun paastosin, en jättänyt kahvia pois. Nyt yritän ainakin vähentää kahvitteluakin, mieluiten jättämään kokonaan pois ensimmäisten päivien jälkeen.

Päädyin höpisemään, vaikka alunperin olin aikonut kysyä, olisiko täällä sattunut olemaan ketään, joka olisi aloittamassa, tai olisi parhaillaan samalla paastolla ja haluaisi jakaa kokemuksia paaston etenemisestä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu