Pyhäjoki 1:n ja 2:n rakentamisluvat syksyllä käsittelyyn

Nyt alkaa toden teolla työt, kun saadaan ennen joululomia 4900 MW Pyhäjoki 1:n ja Pyhäjoki 2:n rakentamisluvat eduskunnan käsiteltäväksi.

Samalla eurooppalainen työttömyys vähenee ainakin 5000 hengellä. Hyvä Suomi!
11103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

mistä oikein puhut? Mikä 1 ja 2 ja miksi eduskuntaan ???

Äänestä
  • Tarkoittanee, että kun ennen kesälomia viime vuonna annettiin Fennovoimalle periaatepäätökset, niin seuraavaksi täsmennetään ennen joululomia että ydinvoimalaitosyksiköt 1 ja 2 Pyhäjoella saavat rakentamisluvat.

    Kun rakentaminen on loppusuoralle, tulee vielä antaa käyttöluvat, missä ensimmäisenä hakijana on Olkiluoto 3 vuoden 2013 lopulla tai vuoden 2014 aikana.

    Kaikki kolme ydinvoimalaitoslupaa (periaatepäätös, rakentamislupa ja käyttölupa) tulee hakea valtioneuvostolta joka joko voi kieltää tai myöntää ne ja vielä lopuksi ne menevät Eduskunnan äänestykseen.

    Eduskunta (enimmäkseen PerusSuomalaisia ja Vihreitä pois lukien) äänesti Olkiluoto 4:n ja Fennovoiman puolesta periaatepäätökset. Samalla hyväksyttiin Posiva Oy:n hakemus ydinjätteen loppusijoituspaikan laajentamisesta.

    Äänestä

Fennovoimalle vuosi sitten myönnetty periaatepäätös antaa luvan yhdelle laitosyksikölle. Tuo lupa on myös ehdollistettu ydinjätehuollon ratkaisun olemassaoloon. Posiva ei huoli, Eurajoen kunnanvaltuusto on jo ilmoittanut, että se käyttää veto- oikeutta Fennovoiman omaa ydinjätehautaa vastaan.

Äänestä

Pyhäjoen kallioperästä ei ole vielä tehty PUOLUEETONTA tutkimusta sen sopivuudesta atomivoimalan paikaksi, on vain rakennuttajan hyväksyntä . Kallioperä on tällä alueella halkeillutta ja maankohoaminen jatkuu . Suuri uhka saattaa myös tulla Pohjoisnavan suunnalta mannerjäätikön sulamisen ja sitä väistämättä seuraavan maankuoren arvaamattomista liikkeistä. Saatamme tulevaisuudessa olla seismisesti aktiivisella alueella.

Äänestä
  • mannerjäätikkö??? Onko merkkinoille tullut jokin uusi kartta jossa pohjoisnavan alua on mannerta?

    Äänestä

  • Pohjoisnavan kirjoitti:

    mannerjäätikkö??? Onko merkkinoille tullut jokin uusi kartta jossa pohjoisnavan alua on mannerta?

    Mää silleen sovellan omia karttoja niinku.On siellä manner tai jotain.

    Äänestä

Yksi voimalahan sinne tulee,vai onko jossain puhuttu kahdesta?

Äänestä
  • Ydinvoimalaitosyksiköt 1 ja 2. Samaan tapaan kuin Olkiluoto 1 ja 2 ja 3 ja 4 sekä Loviisa 1 ja 2.

    Äänestä

  • eli kaksi pienempää yksikköä (ellei tule yhtä suurta yksikköä). Reaktorivalinnat on vielä kesken, joten lopullinen päätös tullee jossain vaiheessa.

    Äänestä


  • simppeli juttu kirjoitti:

    Ydinvoimalaitosyksiköt 1 ja 2. Samaan tapaan kuin Olkiluoto 1 ja 2 ja 3 ja 4 sekä Loviisa 1 ja 2.

    Noihin Olkiluodon voimaloihin (yksiköihin) on jokaiseen saatu eduskunnalta päätös erikseen.Fennovoima sai luvan vain yhdelle.Mistä se 2 putkahtaa esiin?Salaista vai huuhaata?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisäpiirin kuuntelua kirjoitti:

Nyt alkaa toden teolla työt, kun saadaan ennen joululomia 4900 MW Pyhäjoki 1:n ja Pyhäjoki 2:n rakentamisluvat eduskunnan käsiteltäväksi.

Samalla eurooppalainen työttömyys vähenee ainakin 5000 hengellä. Hyvä Suomi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu