Jumalan kuolemattomuus, oma kuolevaisuutemme

Jumiseva ala ei kuooe. Me tilavuudet ja "massat" kuolemme, koska rikomme elämämme aikana KAIKKI ne säännöt jotka pitävät pinta-alan olemassa..

Pahallakin on tosin kuolemattomuus siinä, että Jumalalle(pienilla määrillä häntä) on ilokin särkyä ja kuolla silloin, kun on sieluja liikaa siitä kärsimässä... Jumala on yksi - kaikkialla on vain yksi pinta-ala kerrallaan hahmotettavama....

Me kuolemme koska olemme huonosti hyvoä ja slti myös liian pieniä pahoja.
Emme tee koskaan mitään arvokasta, työmme on heikkolaatuista, emmekä edes urheilussa opi kovin usein nostamaan kipukynnystämme.

Paranamista ilhmiskunnan laiskuudesta ei ole kai luvassa.
Olen miettinyt pitkään, sitä mikä on pahin synti, ja olevan vähällä ollut taipua pitämään sitä asiaa pahimpana pyhän hegen pilkkana että olemme laiskoja ja hekumaa enemmän kuin ikuissen elämän hyvää ideaa nauttivina...

Esra ei antanut minun olla ihan jokaisessa asiassa kuitenkaan kaltaisenne.
Lukekaa Esran ylimääräiset kaksi kirjaa, Tuomas Levänen ne on suomentanut.

Sokeudessa ja vammoissamme on tosin mahdolisuus tappaa myös Jumalaa, meille ei kelpaa Zumalan parantava voima, ja jäämme syyttämään Rumalaa ja lähimmäisiä vammoistamme ja kuolemastamme mitättömuuteemme.

Jeesus ja isämme taas ristillään? Heillä on normaali syntinen syytös ihmsikunnan muita jäseniä kohtaan, kuolen teidän vuoksemme koska olette niin pieniä, mutta ei se syytös ole valhe. (Ette tiedä mitä teette, kun haluatte iloita lähimmäisenne kärsimyksistä)
Kasvaminen ei ole sekään ihan kaikilla päämäärä, mutta pitäisiedes joskus olla, en tarkoita pelkästään fyysistä kasvua, sitä ei ole mahdollista lisätä enempää kuin laki ja biologia sallii...
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikä meillä ole pelkoa lyhen terveytemme ja rahojen mennetämisestä, elleivät köyhät ja hetken sairaina olleet löydä kateutta. Mutta kumman on syytä silloin kaua, meidän vai heidän.(Menettävät hengellisen rikkautensa ja kadehtivat sen meiltä pois)...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakstori kirjoitti:

Jumiseva ala ei kuooe. Me tilavuudet ja "massat" kuolemme, koska rikomme elämämme aikana KAIKKI ne säännöt jotka pitävät pinta-alan olemassa..

Pahallakin on tosin kuolemattomuus siinä, että Jumalalle(pienilla määrillä häntä) on ilokin särkyä ja kuolla silloin, kun on sieluja liikaa siitä kärsimässä... Jumala on yksi - kaikkialla on vain yksi pinta-ala kerrallaan hahmotettavama....

Me kuolemme koska olemme huonosti hyvoä ja slti myös liian pieniä pahoja.
Emme tee koskaan mitään arvokasta, työmme on heikkolaatuista, emmekä edes urheilussa opi kovin usein nostamaan kipukynnystämme.

Paranamista ilhmiskunnan laiskuudesta ei ole kai luvassa.
Olen miettinyt pitkään, sitä mikä on pahin synti, ja olevan vähällä ollut taipua pitämään sitä asiaa pahimpana pyhän hegen pilkkana että olemme laiskoja ja hekumaa enemmän kuin ikuissen elämän hyvää ideaa nauttivina...

Esra ei antanut minun olla ihan jokaisessa asiassa kuitenkaan kaltaisenne.
Lukekaa Esran ylimääräiset kaksi kirjaa, Tuomas Levänen ne on suomentanut.

Sokeudessa ja vammoissamme on tosin mahdolisuus tappaa myös Jumalaa, meille ei kelpaa Zumalan parantava voima, ja jäämme syyttämään Rumalaa ja lähimmäisiä vammoistamme ja kuolemastamme mitättömuuteemme.

Jeesus ja isämme taas ristillään? Heillä on normaali syntinen syytös ihmsikunnan muita jäseniä kohtaan, kuolen teidän vuoksemme koska olette niin pieniä, mutta ei se syytös ole valhe. (Ette tiedä mitä teette, kun haluatte iloita lähimmäisenne kärsimyksistä)
Kasvaminen ei ole sekään ihan kaikilla päämäärä, mutta pitäisiedes joskus olla, en tarkoita pelkästään fyysistä kasvua, sitä ei ole mahdollista lisätä enempää kuin laki ja biologia sallii...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu