Kaikki elämässäni tuntuu olevan piukassa solmussa. Työ jatkuminen vaakalaudalla, raha-asiat sekaisin ja sairautta ei saada selville tutkimuksista huolimatta. Näetkö mitään valoisaa meikäläisen kohdalla ?
Keskiyölle !
3
131
Vastaukset
Hei
näen toki valoa ympärilläsi ja se kertoo, että sinun olisi tehtävä juuri sitä, mitä eniten rakastat.
mielestäni elät monen asian kanssa kompromississa, mutta et sillä tavalla, kuin todellakin haluaisit. voisit alkaa katsella tuota vyyhtiäsi rauhallisesti, löydät montakin korjattavaa ja siihen sinulla on mahdollisuudetkin.
olet stressaantunut, etkä aivan oma itsesi. en minäkään näe muualla punaista väriä, kuin pääsi ympärillä. mitenkä on näkösi laita? entä hampaasi? onko sinulla paljon niitä vanhoja amalgaamapaikkoja suussasi?
minusta tuo huono olo liittyy päähäsi. älä nyt kuitenkaan säikähdä, se on jotakin minkä voi korjata.
t: Keskiyö- MV
Kiitos ! Vielä haluaisin vastauksen tuohon työasiaan, miten on, näetkö jatkuvan ? Entä raha-asiat, pääsenkö jaloilleni ?
Hei
pinnistämällä pärjäät eteenpäin, tottakai. työ jatkuu vielä, mutta ei ikuisesti. lähde ajoissa katselemaan muita paikkoja, ettei työn loppuminen tule sitten aivan järkytyksenä. ei se vielä kuitenkaan lopu. mutta aina on hyvä olla varuillaan.
t: Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721137
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482- 49477