Antipunikille vuorokausilevon ratoksi

No niin kalle,nyt kun olet asettunut ansaitsemallesi vuorokausilevolle, voinet kertoa perusteluja vanhoihin rästiin jääneisiin väitteisiisi. Yksi mielenkiintoisemmista on tämä:

”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

Eli ajattelu on sinun mielestäsi ainetta, joten kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

Olet myös todennut palstalla näin:

”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

Eli mielestäsi on olemassa erityinen sosialistinen yhteiskuntasäteily, joka muokkaa ihmisten tajuntaa mielensä mukaan? Tästä voisi päätellä, että sinun mielestäsi tällä säteilyllä on jopa oma tahto? Hui, hui…. Mutta kertonet minkälaisesta säteilystä on kysymys sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi kyseisestä säteilystä?
1656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Taas yksi punanuttu otti terävänä esille kysymyksen ajatusaineen koostumuksesta vaatien Kallelta asiaan selvitystä.
Mutta Kalle on jo sanonut useita kertoja palstan punanutuille, että Kallella ei ole asiasta sen enempää tietoa vaan Kalle vain uskoi kommunistin sanaan asiassa. Ehkä palstan punanuttujen mielestä kommunistin - eikä varsinkaan Hannu Raineston - sanaan ole luottamista vai mistä tässä on oikeastaan kysymys.

Hannu sanoi:
"Filosofia on tiedettä ja tiede todistaa, että jos jokin on olemassa, on sen oltava jotakin ainetta. Jos väitetään, että jumala on olemassa, sisältää se myös väitteen, että se on materiaa. "
viestissään
http://keskustelu.suomi24.fi/node/6129716#comment-32251868

Jos siis ajatus on olemassa niin se on jotakin ainetta.

Kysykää asiasta tarkemmin Hannulta - Kalle vain arveli, ettei kommunisti valehdellut viestissään. Mutta ehkä Kalle oli sittenkin väärässä - mene ja tiedä, valehtelisikohan Hannu.

Tuntuu ainakin siltä, että palstan punanutut epäilevät Hannun sanaa asiassa ja vaativat Kallelta, jota he siis pitävät Hannua viisaampana ja lahjakkaampana, asiaan selvitystä. Hannun sanaan ei ainakaan tässä asiassa luoteta vaan totuutta kysellään Kallelta.

.........................

Äänestä
  • ja koita hoitaa reippaasti rästis pois, aloita tästä:

    ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

    kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu

    sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

    Äänestä

  • ota iisisti kirjoitti:

    ja koita hoitaa reippaasti rästis pois, aloita tästä:

    ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

    kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu

    sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

    Miksi kysyt asiaa Kallelta etkä Kallen tietolähteeltä?
    Luotatko siis enemmän Kallen sanaan kuin toverin Hannu Raineston?

    ...............................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    koska olet tehnyt oman arvelusi, että ajatus on ainetta, se on sun puhetta, joten koita hoitaa reippaasti rästis pois:

    ”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

    kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu

    sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

    Äänestä

  • Siksi kyselen kirjoitti:

    Kallehan on perustellut väitteen tukeutuen toverin Hannu Rainesto viestiin, jossa Hannu kertoo kaiken olemassa olevan olevan ainetta.
    Koska ajatuksia on niin monenlaisia - on kilttejä, tuhmia, rakkaita, vihansekaisia, jne, jne - niin silloin ajatus ei voi olla alkuaine, sillä alkuaineen ominaisuudet eivät vaihtele. Joten ajatuksen pitää olla yhdiste sillä muutoin ei ajatusten erilaisia ominaisuuksia voida kemiallisesti selittää.

    Mutta itse ajatusaineen kokoomuksesta voit kysellä lisää Hannulta.

    Vai etkö luota Hannun sanaan vaan haluat tutkittua ja varmaa tietoa Kallelta?

    ..........................

    "Koska ajatuksia on niin monenlaisia - on kilttejä, tuhmia, rakkaita, vihansekaisia, jne, jne - niin silloin ajatus ei voi olla alkuaine, sillä alkuaineen ominaisuudet eivät vaihtele. Joten ajatuksen pitää olla yhdiste sillä muutoin ei ajatusten erilaisia ominaisuuksia voida kemiallisesti selittää."

    Noniin, tuleehan sieltä omaakin arviota, joten kerro sitten mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu

    sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

    Äänestä

  • pikku hiljaa aukee kirjoitti:

    Kerrataan.

    Koska ajatuksia on niin monenlaisia niin silloin ajatuksen pitää olla yhdiste eikä alkuaine. Enempää Kalle ei asiasta voi Hannun teorian perusteella sanoa.
    Jos haluat tietää tarkemmin ajatusten kemiallisista kaavoista niin käänny asiassa Hannu Raineston puoleen.
    Vai etkö luota häneen ja haluat Kallen ottavan asiasta selvää ja selvittävän sen sitten sinulle?

    .....................

    Ennenkuin jatkamme, meidän täytyy kysyä, missä muodossa kalle nyt on? Oletteko kaasua, vai kiinteää ainetta?
    Bruahhaahhaaa bruhaahhaahhaahhhaa

    Äänestä

  • m itä ihnettä!! kirjoitti:

    Ennenkuin jatkamme, meidän täytyy kysyä, missä muodossa kalle nyt on? Oletteko kaasua, vai kiinteää ainetta?
    Bruahhaahhaaa bruhaahhaahhaahhhaa

    Etkö luota Hannu Rainestoon ja haluat Kallen ottavan asiasta selvää ja selvittävän sen sitten sinulle?

    .....................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Etkö luota Hannu Rainestoon ja haluat Kallen ottavan asiasta selvää ja selvittävän sen sitten sinulle?

    .....................

    Vastaa nyt vain sinulle esitettyyn kysymykseen.
    Joka kuului muuten näin.

  • Viituun tollo!!!!!! kirjoitti:

    rupinen teiniluuseri, hyi.
    Miten kestätte ?

    hohohoh.. Hyi kakk.. hyi.

    Äänestä

  • Viituun tollo!!!!!! kirjoitti:

    Vastaa nyt vain sinulle esitettyyn kysymykseen.
    Joka kuului muuten näin.

    Ennenkuin jatkamme, meidän täytyy kysyä, missä muodossa kalle nyt on? Oletteko kaasua, vai kiinteää ainetta?
    Bruahhaahhaaa bruhaahhaahhaahhhaa

    Kalle esitti kysymyksensä ensin sinulle joten sinun odotetaan vastaavan ensin - ja älä hermostu vaikka turpiin saatkin.

    Ja kysymys kuului siis:
    Etkö luota Hannu Rainestoon ja haluat Kallen ottavan asiasta selvää ja selvittävän sen sitten sinulle?

    .....................

    Äänestä

  • antikommunisti kirjoitti:

    Kalle esitti kysymyksensä ensin sinulle joten sinun odotetaan vastaavan ensin - ja älä hermostu vaikka turpiin saatkin.

    Ja kysymys kuului siis:
    Etkö luota Hannu Rainestoon ja haluat Kallen ottavan asiasta selvää ja selvittävän sen sitten sinulle?

    .....................

    "Kalle esitti kysymyksensä ensin sinulle joten sinun odotetaan vastaavan ensin"

    Ethän sinä ole nyt kalle missään tapauksessa kirjoittanut tätä tämän keskusteluketjun avausta.
    Joten jäit nyt kalle taas kerran valheesta kiinni.

    Ei sitten muuta kuin kerrataan.

    Ennenkuin jatkamme, meidän täytyy kysyä, missä muodossa kalle nyt on? Oletteko kaasua, vai kiinteää ainetta?
    Bruahhaahhaaa bruhaahhaahhaahhhaa

    Äänestä

  • miksi valehtelet? kirjoitti:

    Oletko todella noin tollo vai näyteletkö vain?
    Tekikö kipeää kun järki lähti vai eikö sinulla ole sitä koskaan ollutkaan?

    Avausviestin kysymykseen Kalle on jo vastannut paljon ennenkuin avausviesti jätettiin. Avausviesti on vain kopio yhdestä vanhasta viestistä, johon Kalle on jo vastannut.
    Mutta sinä et ole vieläkään pystynyt vastaamaan kysymykseen:
    Etkö luota Hannu Rainestoon ja haluat Kallen ottavan asiasta selvää ja selvittävän sen sitten sinulle?

    .....................

    Äänestä

  • miksi valehtelet? kirjoitti:

    "Kalle esitti kysymyksensä ensin sinulle joten sinun odotetaan vastaavan ensin"

    Ethän sinä ole nyt kalle missään tapauksessa kirjoittanut tätä tämän keskusteluketjun avausta.
    Joten jäit nyt kalle taas kerran valheesta kiinni.

    Ei sitten muuta kuin kerrataan.

    Ennenkuin jatkamme, meidän täytyy kysyä, missä muodossa kalle nyt on? Oletteko kaasua, vai kiinteää ainetta?
    Bruahhaahhaaa bruhaahhaahhaahhhaa

    Asiasta keskusteltiin jo ainakin vuonna 2009 jolloin Änkyrä OmaanPesäänPaskojakaan ei pystynyt vastaamaan. että luottaako hän Hannu Rainestoon - ja sitä hän ei ole kertonut vieläkään.

    Lue ja hämmästy - Kalle vastasi asiaan jo vuonna 2009 ja sinä et ole sitä ymmärtänyt vieläkään:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8376016#comment-39339127

    Miten on - arveletko Änkyrän jo nyt pystyvän luottamaan Hannun sanaan vai onko punanuttujen välillä vieläkin luottamuspulaa??
    Vieläkään Änkyrä ei ole vastannut tähän 9.8.2009 21:23 saamaansa kysymykseen:
    "Etkö pidä Hannua luotettavana lähteenä?"

    Kiitos muistutuksesta, Kalle olikin jo unohtanut tämän auki jääneen kysymyksen. Täytyykin ottaa asia esille uudestaan heti Änkyrän tultua esiin kolostaan - täytyyhän meidän selvittää punanuttujen välinen luottamuspula.

    ...............................

    Äänestä

Taitaa olla viestivaihto äärimmilleen vietyä Marxilaista dialektiikkaa.

Eiköhän ajatukset ole aivoissa syntyneiden sähkökemiallisten reaktioiden tuotosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hauskaaaa... kirjoitti:

No niin kalle,nyt kun olet asettunut ansaitsemallesi vuorokausilevolle, voinet kertoa perusteluja vanhoihin rästiin jääneisiin väitteisiisi. Yksi mielenkiintoisemmista on tämä:

”Mutta Kalle arvelee, ettei ajatus ole alkuaine vaan yhdiste, jolloin sillä on molekyylipaino eikä atomipainoa.”

Eli ajattelu on sinun mielestäsi ainetta, joten kerro mistä yhdisteestä mielestäsi ajatteluaine koostuu sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi ajattelun aineellisuudesta?

Olet myös todennut palstalla näin:

”Koska DDR:n sosialistikiho saatuaan riittävästi sosialistista yhteiskuntasäteilyä Moskovassa vuodesta 1938 lähtien kivuttamasti ja epäröimättä tajuntansa määräämänä hyväksyy työläisten tappamisen rajalle, niin kyllä silloin sosialistinen heijastus on ihmiskunnalle vaarallista.”

Eli mielestäsi on olemassa erityinen sosialistinen yhteiskuntasäteily, joka muokkaa ihmisten tajuntaa mielensä mukaan? Tästä voisi päätellä, että sinun mielestäsi tällä säteilyllä on jopa oma tahto? Hui, hui…. Mutta kertonet minkälaisesta säteilystä on kysymys sekä mikä tieteellinen teoria puoltaa näkemystäsi kyseisestä säteilystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu