Olen seurusterustellut naisystäväni kanssa puolsen vuotta. Suhde on muuten hyvä ja intohimoinen, mutta minua hitsaa yhteisen ajan vähyys. Asumme aika lähekkäin, mutta näemme käytännössä enää joka toinen viikonloppu, jolloin molempien lapset ovat eksillä. Viikolla hän viettää aikaa ystäviensä kanssa ja lasten nukahtaessa tekee töitä tai haluaa viettää omaa aikaa. Ymmärrän hänen työtilanteensa, teenhän itsekin paljon töitä iltaisin, mutta haluan järjestellä oman elämäni niin, että voisimme nähdä viikollakin. Olen yrittänyt tarjota hänelle mm. lastenhoitoapua, jotta meille jäisi yhteistä aikaa, mutta hänen suhtautumisensa on ollut välttelevää. Hän ei halua olla riippuvainen minusta tai kiitollisuudenvelassa avustani. Suhteemme ei ole koskaan olli kovin tiivis, mutta syksyn mittaan tilanne on mennyt mielestäni sietämättömäksi. Ennen sentään soittelimme lähes päivittäin, mutta enää hänellä ei ole aikaa edes jutella.
Käyttäytymisestään huolimatta hän sanoo rakastavansa minua ja toivoo, etten turhaudu tilanteeseen. Hän sanoo kaipaavansa minua, mutta ei kuitenkaan tee mitään asialle. En voi sille mitään, että olen kyllästynyt olemaan hänelle prioriteetti ö. Se on alkanut nakertaa omia tunteitani häntä kohtaan. Ajattelin ehdottaa hänelle seurustelutaukoa, jos kerran suhteelle ei ole aikaa. Voitas yrittää uudelleen, jos tilanne muuttuu jonain päivänä. Nyt koen olevani hänelle hyödyke, jonka voi ottaa käyttöön kun aikaa on ja pistää syrjään muuksi ajaksi. Tiedän, että hän ei ole tottunut panostamaan parisuhteeseen aikaisemminkaan, joten tuskinpa tuohon muutosta tulee. Ystävät ja oma aika tulevat menemään suhteen edelle jatkossakin vaikka töissä olisi rauhallisempaa. Kaipaan intensiivisempää suhdetta. Tällaisia suhteita tarvitsisin pari kolme.
Olenko mielestänne itsekäs ripustautuja näine ajatuksineni?
Käyttäytymisestään huolimatta hän sanoo rakastavansa minua ja toivoo, etten turhaudu tilanteeseen. Hän sanoo kaipaavansa minua, mutta ei kuitenkaan tee mitään asialle. En voi sille mitään, että olen kyllästynyt olemaan hänelle prioriteetti ö. Se on alkanut nakertaa omia tunteitani häntä kohtaan. Ajattelin ehdottaa hänelle seurustelutaukoa, jos kerran suhteelle ei ole aikaa. Voitas yrittää uudelleen, jos tilanne muuttuu jonain päivänä. Nyt koen olevani hänelle hyödyke, jonka voi ottaa käyttöön kun aikaa on ja pistää syrjään muuksi ajaksi. Tiedän, että hän ei ole tottunut panostamaan parisuhteeseen aikaisemminkaan, joten tuskinpa tuohon muutosta tulee. Ystävät ja oma aika tulevat menemään suhteen edelle jatkossakin vaikka töissä olisi rauhallisempaa. Kaipaan intensiivisempää suhdetta. Tällaisia suhteita tarvitsisin pari kolme.
Olenko mielestänne itsekäs ripustautuja näine ajatuksineni?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Homaa niitä naissuhteita enemmän jos yhdellä ei oletarpeeksi halua syventää suhdetta ja niin edelleen. ja teeppä niin kun seuraavan kerran naisystävä haluaa olla sinun kanssa niin silloin sinulla on jotain muutta mneos tai tekemistä niin voi herätä ja niin edellen tai hän haluaa seksiä vain kahden viikon välein ja niin edelleen.
vittu, mikä tollo mk on...hooooh!
Kyllä ne kuule lapset menee aina kaiken edelle, eikö teillä??
Et ole itsekäs ripustautuja. Kyllä minäkin haluan yhteistä aikaa, vaikka me olemmekin olleet avoliitossa jo 2 vuotta, mutta ei se minusta ole seurustelua, jos ei ole konkreettista yhdessäoloa.
Sano ihan reilusti, että haluat taukoa ja miettiä asiaa. Olette näköjään tässä erilaisia, että sinä haluat nähdä enemmän kuin hän. Ehkä on parempi, että etsitte molemmat sellaiset kumppanit, joiden kanssa tässä asiassa kohtaa paremmin. Jos sanoo rakastavansa ja kaipaavansa, niin luulisi haluavan myös viettää kaiken mahdollisen ajan yhdessä.
Noin minun täytyy tehdä. Sinänsä surullista, koska tämä suhteen intensiteetti on ainut hiertävä asia. Muussa mielessä olemme unelmakumppaneita toisillemme. En haluaisi luovuttaa liian helposti, mutta onhan tämä aika iso asia.
Sitä se tietää, kun menee yksiin naisen kanssa, joka tunnollisesti on ensisijaisesti lastensa äiti.
En minä häntä pettämään ala. Lupaa rinnakkasisuhteisiin hän ei tule antamaan, joten poikki pitää pistää, jos haluan tilanteeseen muutoksen..
No vaikuttaa juuri siltä että naisesi ei halua tiivistä seurustelusuhdetta, vaan seuraa sinusta aina silloin kun hänelle sopii. Tuo asia alkaa pidemmän päälle turhauttamaan, joten kyllä se on sinun kannalta tilanteen hyväksyminen tai ero.
Olette olleet yhdessä vasta puoli vuotta ja molmmilla lapsia.
Minusta tuo tapaamisrytmi kuulostaa ihan normille tuossa vaiheessa suhdetta.
Arki vetää usein "mehut" ihmisestä vähiin ja naisesi varmasti tarkoittaa mitä sanoo, välittää todella sinusta, mutta pystyy antautumaan seurusteluun rauhassa kanssasi vain silloin kun lapset ovat poissa.
Kokeile ehdottaa yhteistä kävely/juoksulenkkiä parina iltana viikossa kun kerran lähekkäin asutte, tai ota tavaksi "piipahtaa" hänen luonaan hetken aikaa ilman velvoitetta sen kummempaan kuin kuulumisten/halauksien vaihtoon.
Prioriteetti Ö on perusteeton väite, kun kerran nainen haluaa jakaa kanssasi sen ainoan, oikeasti hänelle itselleen kuuluvan ajan, sen pitäisi kertoa sanojen lisäksi sinulle enemmän.
Hiljaa hyvä tulee :)
Noin kai se on nähtävä. Nyt kun on yhteinen laatuviikonloppu takana, niin viimeviikkoiset ajatukseni tuntuvat hölmöiltä.
Pitää varmaan alkaa piipahtelemaan varoittelamatta.
Haluatko tavata häntä muun kuin seksin merkeissä?
Tottakai haluan ja tapasimmekin ennen. Nyt kun näemme näin harvoin, niin tapaamiset ovat luonnollisesti aika seksikeskeisiä.
Mulla on vähän samanlainen tilanne sillä erolla, että olen nainen ja meidän suhteessa se on mies jonka pillin mukaan mennään. Ollaan oltu yhdessä melkein samanverran kuin te ja mulla on kouluikäisiä lapsia. Miehellä ei lapsia ole. Olen pettynyt ja itken usein tämän asian vuoksi. Mä en kohta enää jaksa tälläistä. Ei ole kiva, kun itse antaa suhteelle kaikkensa ja mulla on arjen keskelläkin aikaa hänelle, koska lapseni ovat jo sen verran isojakin. Asutaan myös lähekkäin,vajaan km päässä, mutta ei olla nytkään nähty 5 päivään, koska hänellä on ollut muuta. Se on aina hän jolla on milloin mitäkin ja välillä tuntuu, ettei edes halua nähdä. Olen ollut kärsivällinen ja ymmärtäväinen, koska luulin, että hän alkaisi panostamaan minuun myös enemmän jossain vaiheessa, mutta sellaista ei taida ikinä tulla ? Nytkin nähdään ehkä su. Ehkä sitä ja ehkä tätä. En jaksa.
Kaikki eivät vaan halua panostaa seurusteluun. Olemme niin erilaisia. Mahdotontahan on löytää aivan samanlaista ihmistä. Toisaalta yhdessäolotarpeetkin vaihtelevat ajan saatossa. En itsekään halua 24/7 suhdetta ainakaan vielä. Haluaisin vain vähän enemmän yhteistä aikaa arjessa.
Tsemppiä sulle onneton Anne.
Teillä on ihan eri tilanteet, ap.llä ja Annella.
Anne on joutunut vain jonkun ukon panoreiäksi, (sorry, mutta olen itsekkin kokenut saman yh.na..) ja sinä taas AP olet hätiköijä riippuja.
Etkö ymmärrä, että naisesi on saanut jo tarpeeksi tuollaista kontrollia liitossaan, ei varmaan kaipaa samaa vankilaa kanssasi.
Itse nostan naisellesi hattua, kun haluaa olla lasten kanssa noinkin paljon!
Lapset laitetaan aina ykkösiksi! Muista se.
Anna hänelle aikaa, puoli vuotta on olematon aika...
Tottakai lapset menevät aina edelle ja vanhempi haluaa olla lasten kanssa. Sehän on selvää. Aikaisemmissa suhteissani en ole todellakaan ollut ripustautuja. Ehkäpä nyt olen. En nyt halua erotakaan ihanasta naisestani tämän takia. Pitänee vaan tyytyä vähän etäisempään suhteeseen, mihin olen tottunut. Katsotaan nyt, miten kauan se kestää näillä eväin.
et ole itsekäs ripustautuja. Me ihmiset ollaan niin erilaisa, halutaan eri asioita. Minulle sopii tiivis yhdessäolo, koska olen niin paljon elämässäni kulkenut yksin. Haluan jakaa asiat toisen ihmisen kanssa. Löysin ihmisen, joka ajatteli samoin ja elomme olikin ihanaa kunnes jokin muuttui...Samoin kuin sinunkin suhteessasi...
En tiedä onko tässä muu muuttunyt kuin molempien työkiireet. Seurustelu tulee hänellä prioriteeteissa työn, lasten, ystävien ja oman ajan jälkeen. Kun yksi noista haukkaa enemmän aikaa, niin se on seurustelulta pois. On hänellä yksi uusi ystävyyssuhdekin, joka vie myös paljon aikaa.
Itsekin olen tähän saakka ollut jopa ahdistavan tiiviissä parisuhteissa. Vähän väljempi suhde sopii siinä mielessä hyvin, mutta nyt tämä on vähän liian väljä.
Oikein suututtaa lukea tällaisia tarinoita, koska itsellänikin on samanlainen suhde takana. Meillä myöskin mies oli niin rakastunutta, sain kukkia, ja aina olisi pitänyt tehdä jotain erikoista kun nähtiin, mutta valitettavasti tapaamisia oli vain liian harvoin, vaikka samassa kaupungissa asuimme. Yritin vääntää rautalangasta, että olisin mieluummin vaihtanut ne kukat ja matkat yhdessäoloon vaikka ihan kotona, mutta kun ei niin ei. Tuntui aivan siltä kuin olisin seurustellut varatun kanssa, aina sai tehdä kaiken yksin.
Silloin tuli kyllä itsellenikin mieleen, että olisin tarvinnut "varamiehen" jonka kanssa olisi voinut olla, kun toisella ei ollut aikaa. Tilanne oli todella masentava ja turhauttava. Eihän siitä suhteesta sitten tietenkään mitään tullut, koska meillä oli niin erilaiset prioriteetit. Ihmetyttää vain ihmiset, jotka haluavat olla suhteessa, mutta eivät silti viitsisi panostaa siihen penninvertaa.
Minulla on myös kavereita jotka eivät panosta parisuhteisiinsa, ja sitten ihmettelevät, kun suhteet eivät toimi. Ulkopuolelta on aika helppo nähdä, mikseivät onnistu.
Ei kait keskustelusta suuttua tarvitse, oli oma tarina millainen tahansa.
Itse en ole saanut mieheltä kukkia koskaan, miksei sinun kukat olleet sinulle "pennin vertaa" panostusta, maastako ne poimittiin?
Olitte erilaisia, jomman kumman olisi pitänyt muuttua tai molempien että juttunne olisi toiminut. Joku toinen olisi nauttinut kukista ja matkoista ihan eri tavalla.
Mies ehkä ajatteli antavansa "laatuaikaa" sen jatkuvan yhdessäolon sijaan, se ei ollut sinun juttusi, usko pois hän silti antoi sen mitä pystyi omassa tilanteessaan, sinulle sopii paremmin ihminen joka on enemmän läsnä ja mikäpä sen mukavempaa kuin ryömiä iltasella ihmisen kainaloon joka on paikalla :)
Niinpä! Itse asiassa arjen osittainen jakaminen ei edes oleisi kova panostus vaan ainakin lapsiperheissä helpotus molemmille. Voitas esimerkiksi syödä päivällistä vuoroin hänen luonaan ja vuoroin minun luona. Naisellani ei vaan ole tahtoa siihen. Olemme kyllä puhuneet siitä ja pitkällä tähtäimellä hän itsekin ehdottelee sellaisia juttuja. Koskaan ei kuitenkaan aikatauluun sovi.
Nainen ei halua tässä vaiheessa, että vielä tulet liian likeisiksi lapsien kanssa, kun jos menee perseelleen hommanne, lapsethan siinä taas kärsii.
Eli tyydy siihen aikaan, mihin ei lapset kuulu..
Eikä sitä heti halua liian tiivistä suhdetta, kun entisestä on vasta eroon päässyt.
Ethän itsekkään halua ja jos lapsesi asuisivat luonasi, ymmärtäisit varmaan paremmin naistasikin.
Itse eronneena olen tehnyt nykyiselle miesystävälleni sen reilusti selväksi, että en varmaan tule enään koskaan saman katon alle muuttamaan, oli se niin kauheaa olla ex-miehen piikana vuosikymmen.
Hommaa sinäkin jotain harrastusta itsellesi, jos ei aika muuten kulu ja naurti niistä hetkistä, kun saatte olla yhdessä. Niin mekin tehdään.
"Hommaa sinäkin jotain harrastusta itsellesi," :D :D :D, eihän minulla ole aikaa harrastaa näitä nykyisiäkään kuin rääpien. En ole halunnut harrastusteni ajavan yhteisten viikonloppujen edelle. Silloin emme näkisi lainkaan.
"Ethän itsekkään halua ja jos lapsesi asuisivat luonasi, ymmärtäisit varmaan paremmin naistasikin."
Tuo ei pidä paikkaansa. Lapseni asuu luonani 50% ja haluan yhteistä aikaa myös silloin.
No huh huh en ole enkä koe olevani tälle miehelle mikään panoreikä. Meidän tapaamiset eivät ole läheskään aina panemista vaan ihan yhdessäoloa. Viihdyn hänen seurassaan ja hän minun. Haluaisin vain niin paljon enemmän kuin mitä saan, mutta en halua painostaa häntä - en ainakaan tässä vaiheessa. Kiitos ap tsemppauksesta. Olen vähän toiveikkaampi nyt. Toivotaan,että meidän molempien tilanteet tästä kohenevat. Kärsivällisyyttä. Minullekin lapset ovat se tärkein asia, mutta eivät koko elämä. Aikuisella ihmisellä saa ja pitää olla vapaaaikanaan ns omaakin elämää.
Me juteltiin eilen, yllättäen hänen aloitteestaan. Hän sanoo ottavansa välillä etäisyyttä ja pitävänsä suojamuuria pelkojensa vuoksi. Hän on ollut petetty aikaisemmassa suhteessaan eikä uskalla antautua haavoitettavaksi. Siksi hän ei uskalla kiintyä minuun liikaa. Toki mullakin, huonoissa suhteissa ryvettyneellä, on omat pelkoni. Meidän pitäisi vaan jutella peloistamme, kun vaan olisi sitä aikaa.
Sinänsä sääli, että hyvä suhde vaarantuu tällä tavalla pelkojen alle. Tässäkin oli vähällä käydä paradoksaalisesti. Nainen pelkää minun jättävän hänet ja pitää siksi etäisyyttä. Minä tunnen taas olevani hänelle vain hetken hupi parin viikon välein, koska hän pitää etäisyyttä. Tästä syystä mietin jopa suhteen lopettamista. Kuitenkaan kysymys ei ollut hänen tunteidensa väljähtymisestä vaan hänen pelottavan kovaa kiintymystä vastaan käymästään viivytystaistelusta. Huh huh!
Anne, ehkäpä teidänkin olisi syytä jutella. Oisko ehkä samantapainen juttu kiireiden taustalla.