Aloitin seurustelun tyttöystäväni kanssa puolisen vuotta sitten. Molemmilla oli mennyt poikki ja haimme tukea toisistamme. Olemme siis olleet erittäin hyviä ystäviä jo pitempään.
Tulemme toimeen oikein älyttömän hyvin. Kaikkea tehdään, on yhteisiä ajatuksia ja hauskaa riittää. Mutta nyt sitte kun suhdetta pitäisi viedä sinne rakkauden tasolle, alkaa tyttöystävääni ahdistamaan. Itse olen jo siirtynyt kaveritasosta rakkauden puolelle ja se tekeekin tilanteesta pirun pahan. Mä en tahdo enää päästä takaisin kaveripohjalle...
Onko siinä sitte tosiaan eroa? Vaikka sä tulisit miten hyvin toimeen toisen kanssa ja kaikkea pystytään yhdessä tekemään, molemmat pitävät toisistaan ja muuta... ni rakkaus ei onnistu.
Mä rakastuin hänessä juuri siihen että meillä on niin hemmetin hyvä suhde. Me olemme vähintään ystäviä varmasti hautaan saakka, mutta kun mun rakastunut mieleni haluaisi enemmän. Liian hyvä suhde hukattavaksi.
Nyt tilanne on se että annan hänelle tilaa kun hän sitä kerta pyysi. Eli ollaan vapaalla hetken aikaa ja pidämme paussia parisuhteesta. Mä en mitään muuta toivo ku että tämä "vain kaverina olo" herättää hänessä SEN kipinän.
Omasta mielestäni suhde joka perustuu yhteisiin ajatuksiin ja toisien oikeesti välittämiseen on SE oikea, pitkälle jatkuva parisuhde. EIKÄ se että yritetään hakea sitä ihastuksen tasoa uudelleen ja uudelleen, niin kuin nyt meidän tapauksessa naiseni ajattelee.
Mitä mielipiteitä teillä olisi tähän?
Voi olla että tää nyt on vähän vaikeesti selitetty tai sitte toisaalta liian yksinkertaisesti. Mutta jotain ajatuksia olisi mukava kuulla.
Näkeekö hän edelleen mut vain kaverina, eikä näin "osaa" rakastaa?
Voiko e-pillerit aiheuttaa tällaisen latteuden?
Stressi?
Paljon on kysymysmerkkejä...
Tulemme toimeen oikein älyttömän hyvin. Kaikkea tehdään, on yhteisiä ajatuksia ja hauskaa riittää. Mutta nyt sitte kun suhdetta pitäisi viedä sinne rakkauden tasolle, alkaa tyttöystävääni ahdistamaan. Itse olen jo siirtynyt kaveritasosta rakkauden puolelle ja se tekeekin tilanteesta pirun pahan. Mä en tahdo enää päästä takaisin kaveripohjalle...
Onko siinä sitte tosiaan eroa? Vaikka sä tulisit miten hyvin toimeen toisen kanssa ja kaikkea pystytään yhdessä tekemään, molemmat pitävät toisistaan ja muuta... ni rakkaus ei onnistu.
Mä rakastuin hänessä juuri siihen että meillä on niin hemmetin hyvä suhde. Me olemme vähintään ystäviä varmasti hautaan saakka, mutta kun mun rakastunut mieleni haluaisi enemmän. Liian hyvä suhde hukattavaksi.
Nyt tilanne on se että annan hänelle tilaa kun hän sitä kerta pyysi. Eli ollaan vapaalla hetken aikaa ja pidämme paussia parisuhteesta. Mä en mitään muuta toivo ku että tämä "vain kaverina olo" herättää hänessä SEN kipinän.
Omasta mielestäni suhde joka perustuu yhteisiin ajatuksiin ja toisien oikeesti välittämiseen on SE oikea, pitkälle jatkuva parisuhde. EIKÄ se että yritetään hakea sitä ihastuksen tasoa uudelleen ja uudelleen, niin kuin nyt meidän tapauksessa naiseni ajattelee.
Mitä mielipiteitä teillä olisi tähän?
Voi olla että tää nyt on vähän vaikeesti selitetty tai sitte toisaalta liian yksinkertaisesti. Mutta jotain ajatuksia olisi mukava kuulla.
Näkeekö hän edelleen mut vain kaverina, eikä näin "osaa" rakastaa?
Voiko e-pillerit aiheuttaa tällaisen latteuden?
Stressi?
Paljon on kysymysmerkkejä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkä sinusta puuttuu vain se jokin. Naiselle on tärkeää, että kemiat pelaavat.
Sinä olet kokenut romanttisen rakastumisen, joka on erilailla intohimoista kuin ystävärakkaus.
Ehkä tyttöystäväsi pelkää, ettei hän kykene tuntemaan tarpeeksi intohimoa sinua kohtaan ja halusi siksi vetäytyä hieman kauemmaksi sitä testaamaan.
Edelliset parisuhdekokemukset ja tieto siitä, että sinä olet jo noin "pitkällä" omien tunteittesi kanssa saattavat osaltaan stressata tyttöystävääsi. Hän varmasti ihmettelee sitä tykönään, että miksi hänen tunteensa eivät etene samaa tahtia kuin sinun, mutta yksilöitähän tässä ollaan.
Olet viisaasti antanut hänelle aikaa ja tilaa, jotta hän voi rauhassa tutustua omiin tarpeisiinsa ja tunteisiinsa ilman painostusta tai kiirehdintää.
Perusasiat teillä on jo kunnossa, joten suhteen jatkamiselle ei sinänsä ole mitään estettä. Toisen täytyy vaan uskaltaa ottaa taas uusi riski, sillä sitähän rakastuminen aina on.
Olen itse ollut aikalailla samanlaisessa tilanteessa. Rakastuin aivan uskomattoman ihanaan mieheen, joka ei tahtonut/uskaltanut menneisyyden ikävien kokemusten takia olla mitään muuta kuin ystävä. Muistan todella hyvin, kuinka tuskallinen tilanne oli, se ahdisti minua aivan uskomattoman paljon. Mutta annoin kuitenkin miehelle aikaa ja tilaa, en painostanut. Olin ystävä, paikalla kun hän tarvitsi ja toisinpäin. Ja kun tarpeeksi aikaa oli kulunut (ja pieni mustasukkaisuus hieman miehen tunteita myllertänyt ;), päädyimme eräänä kesäisenä päivänä aloittamaan yhteisen taipaleemme pariskuntana. Hän oli vihdoinkin valmis, käytyään rauhassa läpi omat tunteensa ja ongelmansa. Nyt jo pidemmän aikaa onnellista yhteiseloa takana, enkä tosiaankaan kadu, että odotin. Tämä odotusaika vain voimisti sidettä toisiimme. Vaikka miehen vapaudenkaipuun ansiosta tämä aika olikin minulle todella vaikeaa, se oli ehdottomasti sen arvoista. :) Toivottavasti tämä rohkaisee edes hieman. Voimia ja onnea! :)
heippa,
noista pillereistä sanoisin omaan kokemukseen perustuen että voi aiheuttaa passiivisuutta määrätyissä asioissa. on tietenkin yksilöllistä.
ja muutos voi tapahtua pikkuhiljaa, huomaamatta... kaikille naisille, jotka käyttävät e-pillereitä sanoisin, että kannattaa harkita tarkkaan kannattaako niiden syönti aloittaa ja kuinka kauan niitä käyttää.
elämä näyttää ihan toisenlaiselta ilman niitä.