Olin ikisinkku 37 vuotiaaksi asti. Välillä oli paljonkin lyhyitä suhteita, pisin aika minkä olin yksin yhtäjaksoisesti oli 8 vuotta. Nyt olen onnellisessa parisuhteessa. Syy siihen on oikeastaan sisareni. Kerran tapasimme kahvilassa ja kerroin hänelle siinä pölistessämme mitä naiseltani odotan. Hän sanoi "JXXXXX, toi kuulostaa siltä että etsit täydellistä naista. Kukaan ihminen ei ole virheetön. Joko alennat rimaa tai olet loppuikäsi yksin." Tajusin jotenkin aivan selkeästi että näinhän se on. Päätin ottaa järjen käteen, treffi-ilmoitus nettiin jossa kerroin hakevani ihan tavallista, normaalia kumppania. Yksi vastaajista ei millään muotoa ollut ihanne naiseni, mutta hyviä puolia oli enemmän kuin huonoja. Tässä on nyt oltu yhdessä 2 vuotta ja häitä suunnitellaan. Särmät hioutuvat puolin ja toisin. Eli; ainakin joissakin (!) tapauksissa pieni vaatimustason lasku voi olla avain onneen. Jos päälle kolmikymppisenä odottaa tapaavansa komean/kauniin, älykkään, mukavan, kunnollisen, hyvintoimeentulevan, uskollisen jne. jne. joka vielä sattuu olemaan vapaa, ja rakastuu juuri sinuun ensisilmäyksellä niin että polvia heikottaa kummallakin, voin kertoa että todennäköisyys tälläiselle tapahtumalle on aika pieni.
Haluatko kumppanin?
Löytänyt
1528
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen tavannut juuri kuvailemasi miehen, komean, älykkään, mukavan, vapaan jne. joka vei jalat altani. Valitettavasti juttumme loppui ennenkuin ehti kunnolla alkaakaan, mutta on mahdollista tavata unelmien mies vielä kolmekymppisenäkin!! Koska häntä en saanut, täytyy olla ilman, vielä en ole valmis laskemaan rimaa :)