Olen parikymppinen neito ja elän tällä hetkellä saman katon alla elämäni ensimmäisen miesystävän kanssa. Olen huomannut olevani hieman tarrautuvaa tyyppiä, mustasukkainenkin (mies tulee hyvin toimeen kaikkien naisten kanssa). Tiedän näiden piirteiden johtuvan lähinnä nuoresta iästäni ja siitä, ettei itseluottamukseni ole vielä kerennyt kehittymään kovinkaan mittavasti.
Olenkin aloittanut pääni sisällä sellaisen prosessin, jota en itsekään aina välillä oikein taida osata hallita. Yritän tietoisesti hillitä ajatuksiani, mikä tarkoittaa sitä, etten näytä epävarmuuttani toiselle. Kuitenkin tiedän, että hän rakastaa mua, on uskollista sorttia jne. Siksi tuntuukin aika typerältä olla niin varuillaan koko ajan. Se vie voimia, eikä päivisin voi oikein keskittyä mihinkään. Ei oikeastaan hetkeäkään mene, etten itsekseni ajattelisi: "Jos hän tänään tapaa jonkun paremman ja ihastuu, niin sillä tavalla tämä oli kai sitten tarkoitettukin tapahtuvaksi". Kidutan siis itseäni tämmöisillä aatoksilla. Tervettä?
Noh, pointtini tässä nyt on siis se, että samalla kun tukahdutan näitä sisäisiä ääniäni ja piiskaan itseäni, ulkoinen minäni saattaa silloin tällöin herpaantua ja muuttua masentuneeksi. Mies tätä joskus ihmettelee, mutten syytäkään voi kertoa... Sen hän on kuullut jo monesti, ja mä tiedän, että jos samasta asiasta jatkan jankkaamista, niin viimestään viidennellä kerralla alkaa toisella varmasti mennä hermot. Olenko tyypillinen nainen? Mitä ihmeessä voisin tehdä itselleni?
Voiko parisuhde kärsiä tästä paljonkin?
Olenkin aloittanut pääni sisällä sellaisen prosessin, jota en itsekään aina välillä oikein taida osata hallita. Yritän tietoisesti hillitä ajatuksiani, mikä tarkoittaa sitä, etten näytä epävarmuuttani toiselle. Kuitenkin tiedän, että hän rakastaa mua, on uskollista sorttia jne. Siksi tuntuukin aika typerältä olla niin varuillaan koko ajan. Se vie voimia, eikä päivisin voi oikein keskittyä mihinkään. Ei oikeastaan hetkeäkään mene, etten itsekseni ajattelisi: "Jos hän tänään tapaa jonkun paremman ja ihastuu, niin sillä tavalla tämä oli kai sitten tarkoitettukin tapahtuvaksi". Kidutan siis itseäni tämmöisillä aatoksilla. Tervettä?
Noh, pointtini tässä nyt on siis se, että samalla kun tukahdutan näitä sisäisiä ääniäni ja piiskaan itseäni, ulkoinen minäni saattaa silloin tällöin herpaantua ja muuttua masentuneeksi. Mies tätä joskus ihmettelee, mutten syytäkään voi kertoa... Sen hän on kuullut jo monesti, ja mä tiedän, että jos samasta asiasta jatkan jankkaamista, niin viimestään viidennellä kerralla alkaa toisella varmasti mennä hermot. Olenko tyypillinen nainen? Mitä ihmeessä voisin tehdä itselleni?
Voiko parisuhde kärsiä tästä paljonkin?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ongelmasi on mielestäni juuri itseluottamuksen puute. Elät ehkä elämääsi liiaksi miehen kautta, jolloin ajatus siitä että menettäisit hänet käy liian pahaksi. Tämän vuoksi tarraudut.
Jokainen ihminen saa "kicksinsä" elämään jostain, joillain se on harrastukset, lapset, parisuhde jne. Sinulle se ainoa "kick" on miehesi ja se ei ole hyvä asia. Hän saattaa ahdistua jos painostat ja epäröit liikaa. Etsi itsellesi vaikka harrastuksia mitkä eivät liity mieheesi.
Mutta mielestäni olet jo voiton puolella asiassa koska olet tiedostanut ongelmasi. Jokaisella meistä on ongelmia, itsekin olen päässyt ongelmistani yli juuri niiden tiedostamisen ja omien motiivien perinpohjaisen ymmärtämisen takia.
Jos olet mustasukkainen miehestäsi niin voit aivan hyvin kertoa sen hänelle, mies ymmärtää sen myöskin rakkaudenosoituksena. Jos ei mustasukkaisuuden osoittamista vaan vie liian pitkälle...
Ei minulla tosiaan oikein ole mitään muuta täällä uudella paikkakunnalla kuin miesressuni, johon mieleni ripustautuu kuin mikäkin henkari. Ongelma on työn alla.
Se vetää aika monen "miesten väkivallasta" valittavan muija hiljaseksi, kun näytän arvet, mitä ex-tyttöystäväni teki, kun jätin vastaamatta puhelimeen(olin suihkussa..)..
Mitä tiukemmalle vedät, sitä vaikeampaa sun on olla. Masennus kielii jo rankasta kuristusotteesta.
Teepä täyskäännös. Ajattele, että on ihan luonnollista, että muutkin ihailee ja viehättyy sun miehestäsi kun se ON niin ihana ihminen. Kaikkien joukosta hän on kuitenkin jo valinnut sinut, joten rentoudu ja nauti elämästä.
Ei sulla ole kilpailijoita, ihan niin kuin ei sun miehelläsikään ole sun rakkautesi suhteen.
Free your mind and the rest will follow. : )
Tulipa tuosta mieleen, että vaikka salassa itseäni kidutankin, niin kyllä se satunnainen ulkoinen masennustila vetää myös miehen ajatukset ymmälle. Hän usein sanoo, ettei oikein tiedä mitä pitäisi minun eleistäni ajatella.
Minusta vain tuntuu niin ikävältä, kun joskus haluaisin vain halailla hänen kanssaan iltaisin, mutta en oikein tahdo saada vastakaikua. Mietin tällöin: "No ei sitten", ja vetäydyn melkein mieltäosoittavasti taka-alalle. Olen aina ajatellut, että kun on kaksi toistaan rakastavaa ihmistä, ne takertuu toisiinsa yhtä lailla lujasti, kuin pienet villiliaanit... Olen aika itsekäs ihmislapsi kun en aina muista, että toinen seuraa EM-futista tai on päivän töistä väsynyt.
Varastossa on varmasti vielä monta harhakuvaa rakkaudesta ja Oikeasta Parisuhteesta, jotka saavat tän suhteen myötä kyytiä, ts. minusta kasvaa aikuinen nainen.
Olet tosiaan nuori, mutta ihanan analysoivasti ja järkevästi ajatteleva. Jotenkin hyvä ajatus tuo sinun keino käsitellä pään sisällä ajatuksia ja keskustella "itsesi" kanssa, mutta jos siihen tuhlautuu koko päivän energia, pitäisi tapaa muuttaa. Voisitko mitenkään, kun tällainen ajatus, että miehesi ihastuu toiseen, ajatella itseäsi hänen paikalleen. Ihastuisitko itse suinpäin, yht´äkkiä toiseen. Jos et, niin miksi sitten miehesi. Hän haluaa elää sinun kanssasi. Ole se sama tyttö, johon hän ihastui. Kerroit myös olevasi tarrautuja, älä nyt missään tapauksessa jätä ystäviäsi ja harrastuksiasi ja elä vain miehellesi, usko minua, sellaiseen tyyppiin kyllästyy ajan mittaan. Kyllä sinunkin itsetuntosi löytyy, ainakin jos miehesi on "hyvä" tyyppi. Tiedätkö, elämässä pitää myös uskaltaa muuallakin kuin yritysmaailmassa.
En tiedä onko tästä sinulle avuksi, olen itse tätä joskus kokeillut ongelmatilanteissa:
Anna itsellesi lupa kerran päivässä (mieluiten silloin kun mies ei ole paikalla) vaikkapa 10 min ajatella niitä mustisajatuksia. Senjälkeen kumoa ne hyvillä perusteluilla sillä sinulla ne on ja ne tiedät. Niitähän jo tuli tuolla aiemmissa viesteissäkin. Senjälkeen ei ole enää lupa sinä päivänä ajatella tätä asiaa. Tämä on joskus minulla toiminut tilanteissa joissa elämästä ei tule mitään jos koko ajan ajattelee vain yhtä synkkää asiaa. Tsemppiä!
Pitääkin kokeilla. Eri asia tietysti, toimiiko käytännössä. Minä olen niin sisäänpäinkääntynyt pohdiskelija luonteeltani, että jos tappaisin kärpäsen, sitäkin kai vatvoisin aika tovin.
Minulla on vähän samantapainen ongelma. Olen mustasukkainen. En pelkästään naispuolisille ystävillä vaan kaikille muillekin asioille. Masennun, jos poikaystäväni ei halua tavata, vaikka hänellä olisi aikaa. Ongelmani on se, että minulla ei taida olla paljon muuta elämää kuin hän. Jotenkin kiertoutuneesti vaadin samaa häneltäkin. Tämä on ollut monien riitojen aihe, edellisessäkin suhteessa. Tiedän, että ajattelussani on ristiriita. En halua menettää poikaystävääni, mutta suhdetta ei paranna mustasukkaiset kommenttini ja valitukset ajanpuutteesta.
...kai perustaa "seurustelevien yksinäisten" terapiarinki. Saisi niitä ystäviäkin, ettei tarttis paremmassa puoliskossa roikkua :)
Niin varmaan pitäisi. Tähän asti on ollut helpompaa vaan sääliä itseään, mutta oikeasti pitäisi tehdä jotain asialle. Hankkia oma elämä >harrastuksia ja ystäviä. Lopettaa toisen syyllistäminen ja yrittää olla pelkäämättä pahinta.