Mies on laiska eikä laittautuminen kiinnosta hiusten harjausta enempää. Keskivartalon pyöreydestä johtuen hautautuu telttapaitoihin. Vaatekaappi tursuaa mustaa, ahemsuurinosarumiaahem printtipaitoja, väleistä pilkottaa vähän harmaata, valkoista ja punaista. Ihminen joka ei tunne leimaa heti hevikansaksi, vaikka sitä hän ei mielestään ole.
Haluaisin vain varovasti, hienovaraisesti ja vähäisen vain antaa suuntaa, en kyllä yhtään tiedä miten. Pitkä tukka parta viikset ei ole oikein ikinä iskenyt, toisaalta taas en osaa kuvitella mikä muu sopisi, kun olen vain sellaisena hänet nähnyt. Vaatteitakaan en osaa oikein ostaa, tuntuu ettei mikään muu kun musta ja väljä kelpaa.
Ideana ei siis ole muuttaa perussuomalaista miestä muotiguruksi suoraan new yorkin kaduilta, mutta tosiaan vähän antaa suuntaa. Ja samalla kalastella mahdollisia joululahjaideoita ;)
Hienovarainen kumppanin tyylin kehitys.
64
1930
Vastaukset
- eikaikkeevoimuuttaa
En ymmärrä miksi olet alkanut miehen kanssa seurustelemaan jos et hyväksy edes pitkää tukkaa tai partaa jos nämä ovat olleet hänellä jo silloin kun tapasitte. Haloo hei.
- miksiollahdasmieline
Koska mies haluaa peittää pömppömahaansa, hän selkeesti on epävarma vartalonsa, ulkonäkönsä suhteen. Onko tällöin rosvoutta tarjoutua pönkittämään ihmisen itsevarmuutta näyttämällä kuinka erilaiselta ja hyvältä hän voi näyttää ilman säkkivaatteita ja kasvoja peittävää partaa? Onko rosvoutta halu näyttää toiselle että voi olla komea ja hyvännäköinen sellaisena kuin hän on?
Ei tietenkään kaikki välttämättä pidä erilaisesta ulkomuodosta, mutta miksei sitä voisi kokeilla? Ei siinä menetä mitään, päinvastoin.
Vaatteiden vaihto, parran ajaminen ja hiusten leikkaaminen ei tarkoita kaikilla ihmisillä, että se muuttaa sitä ihmistä heidän sisällään, mitä he ovat. Jotkut ihmiset eivät vain ole kiinnostuneet ulkonäöstään, eikä siinä oo mitään pahaa jos joku tarjoutuu stailaamaan uudenlaisen ulkomuodon vaihtelun vuoksi. Ei se tarkota että ulkomuoto toisen tunteisiin vaikuttaisi.
Vaatteiden vaihto ei ole sama asia kuin naaman muokkaaminen. Vaatteita jokainen ihminen voi kokeilla vaikka kuinka monia erilaisia elämässään niinkuin kampauksiakin, ne voi aina vaihtaa, muuttaa ja muokata.
- maddi
Luonteensa takia tietysti?
Enkä tarkoita etten hyväksy niitä - en aio kiristää häntä erolla jos hän ei halua lettiään tai partaansa leikkuuttaa - mutta en ole suurin fani myöskään, ainakaan kun ne ei ole siistityt. Ilmaisin kyllä huonosti, pahoittelen sitä.
Enkä siis ole muuttamassa kaikkea, siksi käytin ilmaisuja HIENOVARAINEN ja ANTAA SUUNTAA. Ehkä vaan lahjana voisi ostaa jokusen siistin paidan ja housut millä voi tarvittaessa edustustaa.- :))
Suhde taitaa olla aika tuore koska et ole asiaa ottanut miehen kanssa aikaisemmin esille. Vuosia yhdessä olleena tuollaiset asiat ottaa yleensä luontevasti puheeksi pelkäämättä että toinen loukkaantuu.
- platonzdsg
Hohhoijaa.. tämä päässyt etusivulle?
Ei kiinnosta.- lkjugfkyfriul
luit silti? :D
- Noh?
Kuinka naisen saa hienovaraisesti hoikistumaan ja kasvattamaan isommat tissit?
- niiihh
Sanomalla että jos muutut parempaan suuntaan alat kelvata paremmille miehille kuin itse olet.
- Pimeää puuhaa
Näytä satatas,näytä satatas niin kyllä sitä narua konttoriapulainenkin ymmärtää.
- Mmh?
Aika surkea esimerkki sulla. Hoikistuminen ja tissien kasvattaminen käyvät päinvastaisilla tavoilla. Kun hoikistutaan, tissit pienenee, kun lihotaan, tissit kasvaa. Kumpaa siis herrat oikeasti haluaisitte?
Jäykät silikonitissitkö kaikilla pitäisi olla?
Jos sanotaan naisille: hoikistukaa ja kasvattakaa isommat tissit, nainen on jo hyvä sellaisenaan minä hän on. Hänellä on niin suuret tissit kuin voisi olla hoikkuuteensa nähden. ;)
- kyllämeneekovaa
Hui hai ! Mukavaa että on hieman "äijällä munaa" olla sellainen kuin haluaa.
Sinun täytyy mennä hakemaan sellainen pippelinhiplaaja ja hyvälle haiseva parfyymimies, - hyvä aloitus =)
Toivottavasti tähän tulee paljon asiallisia vastauksia, eikä vain noiden trollien pilkkakommentteja!
- reaisdiaisdi
jep kiti kiti. jos joku parta ja pitkätukkalook miltä jätkä ite haluaa näyttää haittaa sua nii hyyppää jo ojaa
- 789654123321
Ensinnäkin.
Oletko sinä joku joka päättää mikä on tyylikästä ja mikä ei? Vai ovatko ne niitä jotka noissa muotilehdissä kirjoittajat vai ne suunnittelijat, jotka työskentelevät suurille firmoille, jotka yrittävät myydä mahdollisimman paljon ja hyvillä rahoilla?
Mikä on tämä tyyli, mitä etsit, se omasi? Mikä tekee sinun tyylistä sen oikean ja miehen tyylistä sen väärän?
Olisitko itse valmis pukemaan päällesi jonkun lähes olemattoman, lyhyen ja epämukavan mekon sen takia, koska miehesi haluaa antaa sinulle hienovaraisesti suuntaa-antavan pukeutumistavan, jota hän haluaisi sinun käyttävän?
Jos vastauksesi on kyllä, niin tässä minun vastaus.
Voit yksinkertaisesti sanoa haluavasi nähdä miehesi joskus tälläisissä tietyntyylisissä vaatteissa, edes kerran ja vaikka tarjoutua itse maksamaan ne vaatteet nähdäksesi ne miehesi päällä jossain tapahtumassa tai teidän yhteisessä juhlassa. Sano myös painotteeksi, että haluaisit miehesi valitsevan myös sinulle jotain sellaista, mistä hän tykkäisi, näin asia ei kuulostaisi siltä, että sinä haluat muutosta vain mieheesi, vaan yrität etsiä teille kummallekin tyyliä, mikä miellyttäisi kumpaakin. Pyydä, että menisitte yhdessä ostoksille, jotta näkisit missä mies tuntee olonsa epämukavaksi ja missä ei. Kehu, jos joku oikeasti näyttää hyvältä hänen päällään, kehu häntä seksikkäästi, käy vähän 'puristelemassa' ja näytä että oikeasti se näyttää hyvältä, näytä että ne saavat sinua haluamaan miestäsi enemmän. Älä kuitenkaan vaadi tai esitä jotain muuta, jotta saisit hänet pukeutumaan tietyllä tavalla.
Äläkä moiti hänen valintaansa, mitä hän sitten valitseekaan sinulle. Muista, että se on mistä hän pitää, ei mistä sinä pidät. - hah sulle.
Toivottavasti tähän tulee paljon asiallisia vastauksia, eikä vain noiden trollien pilkkakommentteja!
- oot paranoidinen
Et ole ajatellut hoitoon hakeutua?
- Ällöttää aivan...
oot paranoidinen kirjoitti:
Et ole ajatellut hoitoon hakeutua?
Kylläpä on hulluja viestejä ja ehdotuksia .........olkaa hyvät typerykset vastaamatta , ellette osaa pysyä asiassa... Aloittaja on laittanut hyvän kysymyksen ja asiallisista vastauksista voi olla muillekin apua...
Mistä löytyy aina noita näsäviisaita ja pimpoja vastaajia .....Siirtykää lukemaan vaikka Kultaisen käytöksen opasta että oppisitte olemaan fiksuja myös vastatessanne näihin ....." Että järjen käyttö ei ole kielletty " vaikka esiinnyttekin minimerkin takana.
- liuhiygyg
haloo !!!!!varmaa hieno seukata tollasen luuserin kanssa...haloo??!! sun mies ihanne tyyppi näyttää olevan tollane yökastelija
- arvon neidille vihje
koeta saada pperse pois nilkoista, läskit pois mahasta ja
isommat KIINTEÄT TISSIT.- arvonherralle totuus
Tissit on suurimmaksi osaksi läskiä. Läskistä ei erityisen helposti saa kiinteää. Koitappa itse olla laihtumatta sitä läskiä ja muokata löllöläskiesi muotoa. Sehän on itsestäänselvästi mahdollista ilman plastiikkakirurgia.
Se, onko ´´kiinteät´´ vai löllötissit on enemmänkin geenien kertomusta, eikä siihen itse voi vaikuttaa muuta kun laihtumalla ja silloinkin vain _vähäsen_, ehkei yhtään. - mieliylimaterian
arvonherralle totuus kirjoitti:
Tissit on suurimmaksi osaksi läskiä. Läskistä ei erityisen helposti saa kiinteää. Koitappa itse olla laihtumatta sitä läskiä ja muokata löllöläskiesi muotoa. Sehän on itsestäänselvästi mahdollista ilman plastiikkakirurgia.
Se, onko ´´kiinteät´´ vai löllötissit on enemmänkin geenien kertomusta, eikä siihen itse voi vaikuttaa muuta kun laihtumalla ja silloinkin vain _vähäsen_, ehkei yhtään.Niin alkavat ne geenitkin ennen pitkään muuttua ja niin ollen tissitkin. Ei saa tehdä tästä unesta liian vaikeaa...
- hup_sis
mieliylimaterian kirjoitti:
Niin alkavat ne geenitkin ennen pitkään muuttua ja niin ollen tissitkin. Ei saa tehdä tästä unesta liian vaikeaa...
Kaikki naiset silikonien laittoon. Seuraavan sukupolven tyttärillä on sitten kaikilla kiinteät rinnat.. perityt.
- ei noin
hup_sis kirjoitti:
Kaikki naiset silikonien laittoon. Seuraavan sukupolven tyttärillä on sitten kaikilla kiinteät rinnat.. perityt.
Vaan ne rasvakudokset ja niitä ympäröivä iho sekä muu kehosi materia on ihan muutettavissa mielen voimin. Ei se äkkiä käy jos vielä olet uskossa materiaaliseen harhaan.
- Ootko ite etes hotti
Näytä hänelle jonkun italialaisen parikymppisen hoikan kermakakkugigolon kuvaa ja vihjaa (tietysti HIENOVARAISESTI) että tuollainen mies olis ihqu.
Itse muistutat varmaan Ciaraa tai vähintään Rihannaa?- Expand Your Minds
(Rihanna on ihan hirveän näköinen. En tajua miksi jotkut pitää sitä kauniina! Siis katsokaa nyt mitkä piirteet.)
Muuten, monesti lyhythiuksisilla naisilla on kauheat hiukset. Mistäköhän johtuu. Monesti avioliiton tai seurustelusuhteen seksielämän laadun laskeminen alkaa siitä kun miehen kauhuksi nainen onkin pätkäissyt poikki 'kampaajalla' pyllyyn asti ulottuneet pitkät ruskeat hiukset, nyt on vain harakkatukka joka loppuu korvien tienoille..... ja nainen tulee hymyillen
'kampaajalta', ja sanoo 'hei kulta, eiks oo ihanan sexy uus look'?
Siinä riemu repeää!
Argh. Onneksi ei ole itse tarvinnut koskaan tuollaista kokea, suhteista pitää lähteä jos alkaa tulla pieniäkin huonoja merkkejä seksin laadun laskusta. Jos seksi ei toimi, ei myöskään hellyys-rakkaus-läheisyys. Kaikki kun on kokonaisvaltaista.
Seuraava askel saavutetaankin sitten siinä, kun harakka häviää ja tilalle tulee Pirkko -tukka, eli sellainen pieni lyhyt kikkara. Pysyvästi.
Olkaa varovaisia! Älkää menkö huumassa minkä tahansa naisen mukaan ja tehkö vielä pentuja........... Etsikää ennemmin elämänkumppania. Ja miettikää, kuinka ihana on elää kahdestaan maailmaa tutkien ilman stressiä, sitten kun sen sielunkumppanin löytää! Jotkut toki haluavat tehdä lapsia, mutta se homma kyllä on kasvatuksellisesti 99% ihmisistä liian vaativaa kaikin puolin, sen verran sairaita ihmisiä nytkin on tässäkin maassa hirveiden kotiolojen vuoksi. On kauheaa minkälaisiin kotiolosuhteisiin ihmiset voivat syntyä! Itku tulee silmään ja sääli monien puolesta. Ja vielä sitten sekin, että monet syntyvät kirjaimellisesti helvetillisiin kohtuihin - sellaisiin, joissa äiti juo tai vetää jotain synteettistä huumetta samalla kun lapsi kelluu ja kärsii äidin sitä tajuamatta. Se on kirjaimellisesti helvettiä - joka jatkuu sitten muissa muodoissa lapsen syntyessä pahimmillaan siihen asti kunnes nuori muuttaa pois kotoa. Selkeästi homma on niin, että kaikilla ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta saada lapsia saati sitten yrittää niitä kasvattaa. Sen verran vajaamieliset ihan totaalisen sekaisin olevat 'normaalit aikuiset' ihmiset lapsia saavat! Ja nimenomaan saavat, vaikka lapset pitäisi tietoisesti hankkia jos kerta lapsia haluaa! Ei vaan niin että 'niitä nyt tulee' - ja sitten kaikki elävät kurjuudessa 14:sta lapsen keskellä. Hirveää! Yhteiskunnan - kun se on kerta kehittynyt tällaiseksi, jossa on rakenteet näitä varten - pitäisi huolehtia siitä, että ketkä tahansa eivät ole oikeutettuja saamaan lapsia. Toki voivat seksiä harrastaa. Mutta sterilisointi joillekin valtion toimesta, muuten ei hyvää seuraa. Enkä tarkoita nyt vain esim. alkoholistivanhempia. Syyksi riittää ihan typeryyskin. Ja esim. se ettei ole mitään hahmotusta siitä mikä ihmisen tajunta on; silloin ei voi kasvattaa. Ja sitten se, että joistain aikuisista heti voi valtion viranomainen (siihen pitää erikseen kouluttaa sukupolvi arvioimaan) nähdä ketkä ovat oikeasti vajaita, vaikka olisivatkin 'normaaleja'. Tutkimuksessa/tarkastuksessa - kun se tehtäisiin transpersoonalliselta pohjalta - nähtäisiin heti kaljaa juovat penkkiurheilijat eivät saa lapsia. Eivätkä kaikki monomaaniset insinöörit ym. - tiedätte kyllä mistä puhun. Mukaälykkäistä kuolaavista miehistä ja naisista ym. Jatkakaa itse listaa niistä keiden ei pitäisi tulla vanhemmiksi saa yrittää 'kasvattaa'.
Voimia kaikille jotka kärsivät hirveistä kotioloista! Jos on liian rankkaa, aina voi lähteä pois, mennä vaikka aluksi sosiaalitoimistoon (varaa vaikka aika, pinnaa koulusta ja mene päiväsaikaan sinne! sinun ei tarvitse enää palata kotiin. ota sopivasti tavaraa mukaan, mutta ihan kevyesti vaan; viranomaiset hakevat myöhemmin kotoasi kaikki haluamasi tavarat ja toimittavat ne sinulle! -> kerro asiasi heti ja vaadi apua ja tukea - voit sanoa ettei voi olla kotona - haluat koulukotiin tai johonkin ainakin heti; sano päättäväisesti ettet aio mennä takaisin kotiin. ja käydä koulut loppuun muualta. Se ei ole maailmanloppu, Kannattaa harkita, jos kotona on hirveää!
Z - Expand Your Minds
Expand Your Minds kirjoitti:

Zp.s. Ai niin, piti vielä muistuttaa että kai nyt kaikki jo tajuatte että ihminen ei ole monogaaminen=yksiavioinen. Sori, mutta näin on. Jokainen avioliitto/seurustelusuhde/rekisteröity parisuhde kestää ELOSSA parhaiten siten, että molemmilla partnereilla on muita partnereita myös. Ja pääasia on se, että EI SALAA. Vaan niin, että toinen tietää missä toinen menee, missä mennään. Ei mitään kyttäystä, ja jos on mustasukkaisuutta niin sehän nyt on ihan vihonviimeisiä juttuja, täysin typeriä eläinten reviirihommia, sellaisista pitää tajuntaa aktiivisesti laajentavan ihmisten päästä yli! Henkisellä joogalla! (Fyysinen jooga ja meditointi on myös hyväksi, samoin lihansyönnin lopettaminen)
Toista ihmistä kun ei voi omistaa. Voi ainoastaan rakastaa. Ja jos aidosti rakastaa, antaa toisen olla myös toisten kanssa. Jos aidosti rakastaa, nauttii siitä että toinen nauttii, eikä vain sinun kanssasi, vaan myös muiden. Jos aidosti toista ihmistä rakastaa, sitä ei kahlehdi, vaan antaa mennä; ei voi toista omistaa! Oi kunpa ihmiset tuon ymmärtäisivät sydämissään! Ja yhteinen rakkaus kukoistaa, kun kuitenkin ollaan yhdessä, palataan yhteen, Yhdytään! Ja se on puhdasta ekstaasia, kun tietää että rakastaa ja on rakastettu. Toinen ihminen on myös kuolematon sielu kuten sinäkin, ja tällaiset syvät suhteet voivat johtaa siihen, että yhteys ei katkea kehojen kuoleman jälkeen, vaan voitte yhdessä jatkaa matkaa halki avaruuksien! Tantra-Yoga on oikea tie. Meditointiin yhdessä kannattaa varata aikaa: avaudutte hiljaisessa tuntikausien ekstaasissa yhtymään Olevaiseen. Ymmärrätte, että juuri te olette ne energiat jotka muuntavat Olevaista, ohjaavat suuntaa. Voitte itse päättää, mihin Tahdotte kulkea. Vapaana ja rakkaudessa. Ihminen ei ole monogaaminen=yksiavioinen; siksipä "yksiavioiset suhteet" selviävät ainoastaan jos molemmat saavat nauttia toistensa kanssa yhdessäolon lisäksi myös muiden ihmisten kanssa ihanasta seksistä.
Jos toista ihmistä rakastaa, nauttii siitä että saa toisen nauttimaan.
Jos toista ihmistä rakastaa, nauttii kun toinen nauttii.
Jos toista ihmistä rakastaa, toisen ihmisen nautintoo tuntuu sinussakin; olette
Yhtä Lihaa. Telepatiaa. Orgasmin aallot kulkevat nopeammin kuin valo, yhdessä hetkesä paikasta toiseen. Salli rakkauden & vapauden kulkea käsi kädessä!
"No hidden catch / no strings attached / just free love" - messor
Expand Your Minds kirjoitti:
(Rihanna on ihan hirveän näköinen. En tajua miksi jotkut pitää sitä kauniina! Siis katsokaa nyt mitkä piirteet.)
Muuten, monesti lyhythiuksisilla naisilla on kauheat hiukset. Mistäköhän johtuu. Monesti avioliiton tai seurustelusuhteen seksielämän laadun laskeminen alkaa siitä kun miehen kauhuksi nainen onkin pätkäissyt poikki 'kampaajalla' pyllyyn asti ulottuneet pitkät ruskeat hiukset, nyt on vain harakkatukka joka loppuu korvien tienoille..... ja nainen tulee hymyillen
'kampaajalta', ja sanoo 'hei kulta, eiks oo ihanan sexy uus look'?
Siinä riemu repeää!
Argh. Onneksi ei ole itse tarvinnut koskaan tuollaista kokea, suhteista pitää lähteä jos alkaa tulla pieniäkin huonoja merkkejä seksin laadun laskusta. Jos seksi ei toimi, ei myöskään hellyys-rakkaus-läheisyys. Kaikki kun on kokonaisvaltaista.
Seuraava askel saavutetaankin sitten siinä, kun harakka häviää ja tilalle tulee Pirkko -tukka, eli sellainen pieni lyhyt kikkara. Pysyvästi.
Olkaa varovaisia! Älkää menkö huumassa minkä tahansa naisen mukaan ja tehkö vielä pentuja........... Etsikää ennemmin elämänkumppania. Ja miettikää, kuinka ihana on elää kahdestaan maailmaa tutkien ilman stressiä, sitten kun sen sielunkumppanin löytää! Jotkut toki haluavat tehdä lapsia, mutta se homma kyllä on kasvatuksellisesti 99% ihmisistä liian vaativaa kaikin puolin, sen verran sairaita ihmisiä nytkin on tässäkin maassa hirveiden kotiolojen vuoksi. On kauheaa minkälaisiin kotiolosuhteisiin ihmiset voivat syntyä! Itku tulee silmään ja sääli monien puolesta. Ja vielä sitten sekin, että monet syntyvät kirjaimellisesti helvetillisiin kohtuihin - sellaisiin, joissa äiti juo tai vetää jotain synteettistä huumetta samalla kun lapsi kelluu ja kärsii äidin sitä tajuamatta. Se on kirjaimellisesti helvettiä - joka jatkuu sitten muissa muodoissa lapsen syntyessä pahimmillaan siihen asti kunnes nuori muuttaa pois kotoa. Selkeästi homma on niin, että kaikilla ihmisillä ei pitäisi olla oikeutta saada lapsia saati sitten yrittää niitä kasvattaa. Sen verran vajaamieliset ihan totaalisen sekaisin olevat 'normaalit aikuiset' ihmiset lapsia saavat! Ja nimenomaan saavat, vaikka lapset pitäisi tietoisesti hankkia jos kerta lapsia haluaa! Ei vaan niin että 'niitä nyt tulee' - ja sitten kaikki elävät kurjuudessa 14:sta lapsen keskellä. Hirveää! Yhteiskunnan - kun se on kerta kehittynyt tällaiseksi, jossa on rakenteet näitä varten - pitäisi huolehtia siitä, että ketkä tahansa eivät ole oikeutettuja saamaan lapsia. Toki voivat seksiä harrastaa. Mutta sterilisointi joillekin valtion toimesta, muuten ei hyvää seuraa. Enkä tarkoita nyt vain esim. alkoholistivanhempia. Syyksi riittää ihan typeryyskin. Ja esim. se ettei ole mitään hahmotusta siitä mikä ihmisen tajunta on; silloin ei voi kasvattaa. Ja sitten se, että joistain aikuisista heti voi valtion viranomainen (siihen pitää erikseen kouluttaa sukupolvi arvioimaan) nähdä ketkä ovat oikeasti vajaita, vaikka olisivatkin 'normaaleja'. Tutkimuksessa/tarkastuksessa - kun se tehtäisiin transpersoonalliselta pohjalta - nähtäisiin heti kaljaa juovat penkkiurheilijat eivät saa lapsia. Eivätkä kaikki monomaaniset insinöörit ym. - tiedätte kyllä mistä puhun. Mukaälykkäistä kuolaavista miehistä ja naisista ym. Jatkakaa itse listaa niistä keiden ei pitäisi tulla vanhemmiksi saa yrittää 'kasvattaa'.
Voimia kaikille jotka kärsivät hirveistä kotioloista! Jos on liian rankkaa, aina voi lähteä pois, mennä vaikka aluksi sosiaalitoimistoon (varaa vaikka aika, pinnaa koulusta ja mene päiväsaikaan sinne! sinun ei tarvitse enää palata kotiin. ota sopivasti tavaraa mukaan, mutta ihan kevyesti vaan; viranomaiset hakevat myöhemmin kotoasi kaikki haluamasi tavarat ja toimittavat ne sinulle! -> kerro asiasi heti ja vaadi apua ja tukea - voit sanoa ettei voi olla kotona - haluat koulukotiin tai johonkin ainakin heti; sano päättäväisesti ettet aio mennä takaisin kotiin. ja käydä koulut loppuun muualta. Se ei ole maailmanloppu, Kannattaa harkita, jos kotona on hirveää!
Z"Mutta sterilisointi joillekin valtion toimesta, muuten ei hyvää seuraa. Enkä tarkoita nyt vain esim. alkoholistivanhempia. Syyksi riittää ihan typeryyskin. Ja esim. se ettei ole mitään hahmotusta siitä mikä ihmisen tajunta on; silloin ei voi kasvattaa."
Itse kuuluisit myöskin tuohon ryhmään tuon vihapuheen perusteella. - trolli sivusta...
messor kirjoitti:
"Mutta sterilisointi joillekin valtion toimesta, muuten ei hyvää seuraa. Enkä tarkoita nyt vain esim. alkoholistivanhempia. Syyksi riittää ihan typeryyskin. Ja esim. se ettei ole mitään hahmotusta siitä mikä ihmisen tajunta on; silloin ei voi kasvattaa."
Itse kuuluisit myöskin tuohon ryhmään tuon vihapuheen perusteella.Vihapuhe eli "hate speech" on uussana sensuurille eikä mitään muuta. Minusta "EYM":n kirjoitus vaikutti hyvinkin järkevältä. Ihannevaltiossa koulussa opetettaisiin hahmottamaan mitä se tajunta on, näin meillä ei tehdä vaan syötetään auktoriteettiuskoon kasvattavaa propagandaa.
Sitä paitsi suoritetaanhan tänä päivänäkin pakkosterilisointeja WHO:n toimesta Etelä-amerikan kolmansissa maissa, näissä vaan ei ole perusteena järki vaan maailmaa johtavan eliitin järjettömyys. - AAAAAAHHH
Expand Your Minds kirjoitti:
p.s. Ai niin, piti vielä muistuttaa että kai nyt kaikki jo tajuatte että ihminen ei ole monogaaminen=yksiavioinen. Sori, mutta näin on. Jokainen avioliitto/seurustelusuhde/rekisteröity parisuhde kestää ELOSSA parhaiten siten, että molemmilla partnereilla on muita partnereita myös. Ja pääasia on se, että EI SALAA. Vaan niin, että toinen tietää missä toinen menee, missä mennään. Ei mitään kyttäystä, ja jos on mustasukkaisuutta niin sehän nyt on ihan vihonviimeisiä juttuja, täysin typeriä eläinten reviirihommia, sellaisista pitää tajuntaa aktiivisesti laajentavan ihmisten päästä yli! Henkisellä joogalla! (Fyysinen jooga ja meditointi on myös hyväksi, samoin lihansyönnin lopettaminen)
Toista ihmistä kun ei voi omistaa. Voi ainoastaan rakastaa. Ja jos aidosti rakastaa, antaa toisen olla myös toisten kanssa. Jos aidosti rakastaa, nauttii siitä että toinen nauttii, eikä vain sinun kanssasi, vaan myös muiden. Jos aidosti toista ihmistä rakastaa, sitä ei kahlehdi, vaan antaa mennä; ei voi toista omistaa! Oi kunpa ihmiset tuon ymmärtäisivät sydämissään! Ja yhteinen rakkaus kukoistaa, kun kuitenkin ollaan yhdessä, palataan yhteen, Yhdytään! Ja se on puhdasta ekstaasia, kun tietää että rakastaa ja on rakastettu. Toinen ihminen on myös kuolematon sielu kuten sinäkin, ja tällaiset syvät suhteet voivat johtaa siihen, että yhteys ei katkea kehojen kuoleman jälkeen, vaan voitte yhdessä jatkaa matkaa halki avaruuksien! Tantra-Yoga on oikea tie. Meditointiin yhdessä kannattaa varata aikaa: avaudutte hiljaisessa tuntikausien ekstaasissa yhtymään Olevaiseen. Ymmärrätte, että juuri te olette ne energiat jotka muuntavat Olevaista, ohjaavat suuntaa. Voitte itse päättää, mihin Tahdotte kulkea. Vapaana ja rakkaudessa. Ihminen ei ole monogaaminen=yksiavioinen; siksipä "yksiavioiset suhteet" selviävät ainoastaan jos molemmat saavat nauttia toistensa kanssa yhdessäolon lisäksi myös muiden ihmisten kanssa ihanasta seksistä.
Jos toista ihmistä rakastaa, nauttii siitä että saa toisen nauttimaan.
Jos toista ihmistä rakastaa, nauttii kun toinen nauttii.
Jos toista ihmistä rakastaa, toisen ihmisen nautintoo tuntuu sinussakin; olette
Yhtä Lihaa. Telepatiaa. Orgasmin aallot kulkevat nopeammin kuin valo, yhdessä hetkesä paikasta toiseen. Salli rakkauden & vapauden kulkea käsi kädessä!
"No hidden catch / no strings attached / just free love"Olen aina elänyt tuon periaatteen mukaan. Kumppani jokasormelle... ja varpaalle.
- Ain En SopH

"No hidden catch / no strings attached / just free love"Noin muuten loppuisivat kaikki parisuhteiden turhat jatkuvat riidat ym.
- messor
trolli sivusta... kirjoitti:
Vihapuhe eli "hate speech" on uussana sensuurille eikä mitään muuta. Minusta "EYM":n kirjoitus vaikutti hyvinkin järkevältä. Ihannevaltiossa koulussa opetettaisiin hahmottamaan mitä se tajunta on, näin meillä ei tehdä vaan syötetään auktoriteettiuskoon kasvattavaa propagandaa.
Sitä paitsi suoritetaanhan tänä päivänäkin pakkosterilisointeja WHO:n toimesta Etelä-amerikan kolmansissa maissa, näissä vaan ei ole perusteena järki vaan maailmaa johtavan eliitin järjettömyys.Jotenkin epäilyttää, että ihmiset jotka kovasti puhuvat siitä millainen
ihmisen tajunta on oikeasti olisivat asiasta perillä. Esimerkiksi
monesti osoittautuu, että he, jotka puhuvat paljon "egosta" ja siitä
kuinka ego on kaiken pahan alku ja juuri, ovat usein sellaisia joilla on
itsellä poikkeuksellisen suuri ego vaikka antavat ymmärtää muuta. Kyse
ei useinkaan ole asian henkilökohtaisesta työstämisestä vaan guruilusta.
Vihapuhe on sanana epämääräinen kuten sanat ylipäätään, mutta toki
ongelmallinen koska sitä käytetään leimakirveenä oikeuttamaan sensuuri.
Itse en halua sensuroida mitään, mutta en myöskään vältellä tiettyjen
sanojen käyttöä. Esimerksi voidaan sanoa että heteroihin kohdistuvaa
vihapuhetta esiintyy myöskin. Mielestäni, kun EYM laajensi pakkokeinot
kattamaan päihdeongelmallisten lisäksi myös "typerät" ihmiset oli
taustalla inho vääränlaisia ihmisiä kohtaan eikä kylmä rationaalisuus,
joten mielestäni sanavalintani oli perusteltu.
Jos tämä ihannevaltio toteuttaisi pakkosterilointeja sen perusteella
kuka on typerä tai ei hahmota mikä ihmisen tajunta on, syntyisi
ainoastaan uusi eliitti tämän kysymyksen ympärille miten määritellään
ihmisen tajunta ja typeryys. Eliittiin pyrkisivät vallanhaluiset jotka
opettelisivat kirjoista millainen on ihmisen tajunta ja millaista
typeryyttä ei hyväksytä.
Vanhemmat painostaisivat lapsiaan käyttäytymään oikein jotta heitä ei
koulussa leimattaisi typeriksi ja syntyisi suuren rahan
valmennuskursseja lapsille jotka ovat vaarassa leimautua typeriksi.
Köyhillä ei olisi näihin varaa. Heillä ei myöskään ole suhteita tai
eliittiluokassa opittua kapulakieltä jolla selittää asioitaan eliitille,
joten heidän olisi siksikin hankala ajaa asioitaan. Lopputulos olisi
että köyhiä pakkosteriloidaan kuten Etelä-Amerikassa ja Ruotsissa ja
Suomessakin 70-luvulla, ja rikkaita ei niinkään, oli typerä tai ei.
Vähitellen määritelmä typeryydestä laajenisi ja siihen sisältyisi esim.
kuljeksiva elämäntapa mikä on kautta aikain ollu paha leima naisille.
Ihmisten, erityisesti lasten, vapaus elää ja puhua haluamallaan tavalla
kaventuisivat ja ei-typeryydellä ei olisi mitään tekemistä älykkyyden
kanssa vaan se olisi jälleen auktoriteettiuskoista eliittikulttuurin ja
sen maneerien toteuttamista.
Kaikkia ei esimerkiksi kiinnosta tällaisten asioiden pohtiminen vaan he
haluavat esimerkiksi rentoutua ja katsoa urheilua tai Big Brother
-sarjaa televisiosta. Jopa tämä ns. normaali elämä saattaisi täyttää
joidenkin kriteerit typeryydestä. Ihmisellä on oikeus nauttia elämästä
haluamallaan tavalla kunhan ei vahingoita muita ja olla myös typerä ja
tehdä lapsia jos on typerä. Lapset eivät ole ihannevaltiota varten.
Mutta tietysti pitäisi välttää se että lapset joutuvat elämään
helvetillisessä kodissa tai altistuvat kemikaaleille. Jos joku taho
hyväksytään jakamaan tällaisia tuomioita, sen tulisi olla kaikkien,
sosiaalisesta taustasta ja puhetyylistä riippumatta, avoimesti
kritisoitavissa. Eikä niin että vain yliopistokoulutuksen saaneet voivat
sitä arvostella tai käsitellä hädänalaisten nöyriä vetoomuksia ja lomakkeita.
- vaatteet on mun aatt
Ostat vaan uudet vaatteet ukolles ja heität vanhat pois niin helppoa se on, itse en ole ostanut vaatteita nyt 30 vuoteen eikä ole ongelmaa minä en puutu vaatteisiin ym tekstiileihin ja vaimo ei puutu tekniikkaan näin on mennyt nyt se 31 vuotta ja hyvin on toiminut koska 8 lastakin on maailmalle saatu.
- UrakallaKuntoon
Kirjoittajat eikä aloittaja eivät todellakaan tunnu ymmärtävän "laiskan" miehen sielunelämää sitten yhtään. Todella hämmentävää.
Siskoni tulee pari kertaa vuodessa aina kylään ja aina joskus hän on etukäteen päättänyt että nyt tarvitsen uuden lookin (siis ihan vain venähtänyt paita ja rikkinäiset farkut roskikseen ja tilalle uusi asukokonaisuus) tai että tarvin uudet verhot ja jotain sohvatyynyjä/koristeita tai ties mitä "turhaa" milloinkin, vaikka toki itsekkin uusin vaatekomeroani aina joskus. Ainahan se pientä ihmetystä ja vastarintaa aiheuttaa, mutta toisaalta mukana on helppo mennä ja kuunnella/katsella mitä ehdotellaan, kun saa kumminkin yhdessä asioista päättää ja "tukea" rikkinäisistä lempivaatteista luopumiseen.
Ihan turhaan vihjailet mitään, vaan otat härkää sarvista. Ei muuta kuin komeronsiivousviikonloppu, ja pistät miehesi kokeilemaan kaikkia vanhoja vaatteitaan ja pistätte "kelpaa", "roskiin" ja jos on vaikea tapaus niin "ehkä" kasoihin, josta toivottavasti saadaan suurin osa hetken pohtimisen (20min-2pv) jälkeen "roskiin" kasaan. Ehjät vaatteet toki kierrätykseen.
Sitten vaan yhdessä vaateostoksille, ja tämä sovitaan etukäteen ja vain miehelle ostellaan tällä kertaa, koska miehiä ei vois vähempää naisten shoppailut kiinnostaa siinä samassa. Ja uuden lookin myötä ei ole kovin vaikea yllyttää (lue: pakottaa) parran huolittelua ja parturissa käyntiä (siis ihan vaan siistimistä), sillä kyllä laiskakin mies pienen yhdessätekemisen ja kannustuksen jälkeen on kiinnostunut omasta ulkonäöstään sen päivän/viikon pari ja ovat yleensä tyytyväisiä tälläisistä urakkaviikonlopuista, kun saavat taas olla "rauhassa" sen jälkeen (ja vaatimattomina tyytyvät aina vallitsevaan olotilaan muutenkin).
Turhaa vihjailet mitään. Miehiä ei vihjailut vois vähempää kiinnostaa.
Naisille vinkiksi: Asioita joko tehdään tai ei tehdä. Nalkutuksella ("vihjailla") ei saa kuin avioeroja aikaan. - Stailaus on ok
Ehkä menisin ensin itsekseni kauppoihin kiertelemään ja katsomaan mitä todella haluaisin mieheni päällä nähdä ja kysymään vaikka myyjiltäkin apua asiaan ja vasta sen jälkeen houkuttelisin miehen mukaan matkaan. Niin, että siinä vaiheessa, kun sen miehen lopulta saa houkuteltua mukaansa kauppoihin, olisi vaatteiden sovittaminen ym. mahdollisimman helppoa ja sujuvaa.
- suorat sanat
Olet ihme h u o r a !!!
Hyi olkoon, etkö yhtään häpeä olla tommonen h u ora!
- Joopajoo.
Eiköhän äijä ole sellainen kun on, etpähän varmaan sinäkään pystyisi muuttumaan toisen käskystä. :/
- Oma ittensä
Osta partatrimmeri joululahjaksi, kohtahan tuo kaupallinen juhlapäivä on taas ovella...
Mutta toisaalta kun katsoo minkä näköistä porukkaa siellä eduskunnankin käytävillä jolkkaroittee, niin taitaa nämä huolittelemattomat risuparrat sun muut moppitukat olla ihan tämän päivän viimeistä muotia... vaikka joillakin siellä menee se huoliteltavuus jopa homppelimaisuuden puolelle, kuten kataisen lookki... - Näkemys hukassa
Kuulunee niihin juttuihin, joille toinen ei voi mitään, jos ihminen itse ei ymmärrä. Kun itse ehdotan miehelle jotain modernimpaa, muodikkaampaa, uudempaa pukeutumistapaa, niin vastaus on; "etsi itsellesi silkkipöksymies". Että sillä lailla ...
- Hui hai turhuutta...
Miksi täytyisi kärsiä epämukavista vaatteista vain siitä syystä, kun ne sattuvat olemaan moderninta muotia...?
Miksi ei voisi pitää niitä mukavia perinteisiä hyväksi havaittuja vaatteita...?
Kenen varallisuus kestää laittaa vaatekaappi muodin mukaiseksi joka vuosi...?
- erkkiesimerkki79
Kuule nainen, helpotat tuskaasi ainoastaan sillä että joko hyväksyt miehesi sellaisena kuin hän on tai vaihdat miestä. Älä suotta kuluta energiaasi kyselemällä neuvoja suomi24:stä tai mistään muualtakaan. Turhaan täällä ruikutat ja haet myötätuntoa ja neuvoja samanhenkisiltä ihmisiltä. Olet nainen joka vain tässä tapauksessa haluaa tälle typerälle jutulle vastakaikua. Aivan turhaan, miehesi on se mikä on ja jos pakotat hänet teeskentelemään ja olemaan jotain muuta kuin on, ei hän enään ole oma itsensä.
Rehellisyyden nimissä, jos olisin miehesi, sanoisin että "jos ei kelpaa niin tuossa on ovi".. Mikä se sellainen parisuhde on jossa toisen osapuolen täytyy ryhtyä leikkimään pelleä toisen mieliksi. Mieti nyt ihmeessä. Lähinnä huvittaa koko juttu. Mitäs itse tuumaisit jos miehesi käyttäytyisi niinkuin sinä ja täältä etsiskelisi neuvoja kun sinun pukeutumisesi ei miellyttäisi häntä. Tyhmää paskanjauhantaa kaikki tyyni.- seirenis
Erkki, trolliko se siinä?
Vai tämäkö tosiaan on nykyajan henkeä? Että heti kun olisi jotakin muutosehdotuksia/toiveita kumppanilleen, ollaan näyttämässä samantien ovea? Mikä ihme siinä on, että jos kokee, että kumppani näyttäisi vaikkapa vihreässä värissä paremmalta kuin mustassa, tämä koetaan oitis niin, että heti tämän yhden näkemyksen perusteella ei sitten hyväksy koko ihmistä luonteineen, ja saa alkaa etsiä uutta parisuhdetta?
Käsittämätöntä mustavalkoisuutta, ehdottomuutta ja kärjistämistä.
Eipä ihmekään, että puolet liitoista päätyy eroon, jos heti kun olisi jotakin ehdotuksia/toiveita ulkonäköön, aletaan jakaa lusikoita. En ole koskaan ymmärtänyt sellaisia ihmisiä, jotka loukkaantuvat noin verisesti siitä, että joku toinen, vieläpä hänen oma kumppaninsa, haluaisi ja toivoisi näkevän puolisonsa paremmannäköisenä. Luulisi, että aikuinen ihminen ymmärtäisi, että hän ihan vaan mahdollisesti saattaa itsekin alkaa pitää itseään paremmannäköisenä omaksuessaan muutosehdotukset.
Nämä ihmiset lienevät niitä samoja kultalusikkasuussa syntyneitä kermaperseitä, keitä pitää jatkuvasti paapoa ja hyysätä, keiltä ei missään nimessä pidä odottaa minkäänlaista oman vastuunsa ymmärtämistä, kokonaisuuksien hallintaa tai realiteettitajua ja keitä pitää visusti suojella elämän tosiasioilta syöttämällä heille vain karkkia ja pelkkiä ylistäviä kehuja.
Hyi helvetti sanon minä. - Punaista ylle
seirenis kirjoitti:

Hyi helvetti sanon minä.No meneppä ehdottamaan vannoutuneelle vasuri miehellesi että alkaa pitämään kepun-vihreitä kuteita. Voi olla että tulkitsee näkemyserot niin suuriksi että oven näyttö on jo hyvinkin lähellä.
Sitä paitti vihreä kuuluu muotimaailmassakin kevääseen eikä syksyyn.
- sdfgfsgsgsg
Miksi sinä ylipäätään tuollaista törkyturpaa katselet? Hommaa nyt hyvä ihminen oikea mies.
- ikisinkkuN
Aloitavaan natina ja saat etsiä uuttamiestä arska ja pena on vielä vapaana.
- JL
Suoraan sanominen on mielestäni paras tekniikka. Kuten aina jos miehelle pitää jotain sanoa. Itse ainakin arvostan enemmän sitä kun minulle sanotaan suoraan mitä mieltä mistäkin on. Eri asia sitten on toiminko sen mukaan, mutta jos vain hämärällä salakielellä vihjaillaan niin todennäköisesti kiusallanikin kapinoin vastaan.
- vilperi571
Ihan vapaasti saa naisväki yrittää muuttaa mun tyyliäni; oma emännys on sitä yrittänyt yli kakskyt v siinä onnistumatta! Kesällä parraton ja talvella täysparta, farkut tuli muotiin mun ollessa penska ja sillä linjalla on pysytty yli 40v ja vapaa-aikana Jahti/jakt maastovaatteet harrasteista johtuen! :)
Tietenkin vaatteet pitävät olla puhtaita ja vartalolle sopivia, mutta hienostelut jätän ihan vapaasti muille; pukua mun päälläni ei näy kuin suurimmissa tapahtumissa; ristiäiset, ripit, häät, lakkiaiset ja hautajaiset.
Mä en käytä kuin niitä vaatteita joissa tunnen oloni kotoisaksi ja jos joku yrittää sitä muuttaa, niin se ovi on keksitty juuri tälläisiä henkilöitä varten! :) :)- vilperi571
Sen verran lisäystä; ne siviilissä lörpähtäneet kuteet sitten siirtyvät mökkikäyttöön ja kun niiden käyttötarkoitus on finaalissa, niin päätyvät saunan lämmitykseen. Sitä garderoopia uusitaan vain sitä mukaa kun on tarvetta saada siviiliin vähän siistimpiä kuteita! :) Farkkukangas on onneksi erittäin kestävää, joten paita per vuosi on suurinpiirtein ostosväli ja sama koskee housuja. :) :)
- Paljon parannettavaa
Niinpä, saisipa suomalaismiehen pitämään huolta edes hygieniastaan. Pesisivät paikkansa, ne kolotkin varpaanvälejä myöten. Sitten puhdasta päälle ja mielellään kivasti istuvaa. Usein ne perusasiatkaan eivät ole kunnossa. Sotkuiset karvat, likaiset hampaat ja pahat hajut eivät herätä mielenkiintoa.
- LEIKKISÄSTI NÄIN
Tällä lailla: NYT MÄNEMME YHDESSÄ KAUPPAAN VALKKAAMAAN PIRISTYSTÄ VAATEPARSIIN ...JA SITTEN PARTURIKAMPAAJALLE..KUMMALLEKKIN UUSI LOOK=ILME :o)) JA KÄSIKOUKKUA TOTEUTTAMAAN UUDISTUNUTTA OLEMUSTA
- mk
Sinulla on maalaisjuntti mies joka ei osaa eikä halua pukeutua tilanteen mukaan ja eikä ole lapsuuden kodissa tapakasvatusta ollut miten pukeudutaan ja niin edelleen.
- Ei haisunäädille
Kyllähän miehissä on niin paljon kuvotuksia. Hiki ja hengitys haisee ja tunkevat sitä Menneniä mättäisiinsä. Yök! Hyvä hygienia ja siistit vaatteet eivät ole rahakysymys.
- nuuh nuuh
Tosimiehen kaksi parfyymiä: hiki ja pieru.
- meminirkki
Selibaattia miehelle muutama viikko niin alkaa turpakarvat saada kyytiä ja maha pienentyy. Ei toki selibaatista johtuen vaan silloin miehellä on selkeä syy ja motivaatio tehdä itselleen jotain. Se on se savolainen ympäristörikos "iliman pilluu", joka saa ihmeitä aikaan.
- Näin on tosi
Ei aito hetero ala mallinukeksi, turhan tarkat on homoja, sellaistako ukostas haluat.
Juice lauloi jo aikanaan " Kravatti kaulaan ja munat veks "
Asia pätee kun seuraa vaikka ravintolissa menoa, sliipatut on joko elä'tettäviä sliippareita tai homoja. - 21
Ainoa mahdollinen johtopäätös krijoituksestasi: jos miehesi ulkoasu ei sinulle kelpaa, olet niin tyhmä lehmä, että tekisit hänelle palveluksen lähtemällä.
- Hei tässä vinkit!!
Sano suoraan kiertelemättä että eikö olisi aika parran lähdön ja lyhyiden hiusten! Ihan turha kierrellä ja kaarrella. Sanot että ei enää epäsiisti parta viikset sytytä. Leikillä sanot että etsit toisen miehen kohta. Ehdota jotain kimppa harrastusta, laihtuu ukko siinä sivussa ja kaupasta ostat vaan terveellistä sapuskaa ei herkkuja. Sanot kylmästi suoraan että sä et jätkä sytytä mua enää tommosena puliukon näkösenä. Vaihdan miestä jos et muutu. Noin minä tekisin naisena. Kenenkään tarvitse apinaa katella kotona. Yök. Menee elämä hukkaan.
- vilperi571
Sama koskee myös naisia; ei paljoa ilahduta katsoa sitä leveäperseistä liikalihavaa muijaa joka jatkuvista dieteistään huolimatta ei ymmärrä sitä tosiasiaa, että ihminen laihtuu vain syömällä vähemmän kuin kuluttaa. :(
Mitäs näille apinoille pitäisi tehdä??
Liikumaanhan näitä ei saa kirveelläkään vaikka vain vienosti kysyis; jos vaikka yhdessä käytettäis koira lenkillä vähän pitemmän kaavan mukaan. :)
Hametta ei voi käyttää selluliittien takia kuten ei sortsejakaan ja vielä valitetaan kun pitää uusia kuteita ostaa alvariinsa, kun vanhat ei mahdu päälle! :) :)- sekolija
Olen myös huomannut että vaikka olen kuinka hoitanut muotojani ja kokenut jos jonkinmoista läsyttäjää miten mun pitäs elää tai tehdä tunnen että aina kaikesta huolimatta en kelpaa omana itsenäni ei oo läskiä eikä roikkuvaa perää silti nii
ei kelpaa ei sit mikään .nyt tässä sinkkuilun aikana törmäilen jatkuvasti sen tyyppisiin ihmisiin että joku mättää ja pahasti. mielestäni ihminen nainen tai sit mies on omalainen persoona enkä lähde ihmistä tuomitsemaan ulkoisesti kovin helposti .minusta sisäinen kauneus ja hyvyys näkyy ulospäin .toki voihan sitä kuntoilla yhdessä jos haluaa ja kannustaa siihen molempia osapuolia .luulisin että rakkaus on se ylläpitävä voima kuitenkin KIVAA ELÄMÄÄ KAIKILLE.TER SINKKU NAINEN:)
- jj
ennymmärätä miksi surestelet sen idiooihnkanssa
- Retroseksuaali_
Kaiken maailman muotiohjelmia sun muuta joutavanpäiväistä hömppää tulee jo nyt kaikista medioista tuutin täydeltä, se tästä vielä puuttuisikin että itsekin alkaisi pukeutumaan näiden ohjelmien ohjeiden mukaisesti...
- --avoliitossa--
Mun mies on samanlainen. Ei siisti partaansa riittävän usein eikä käy parturissa niin useasti, kun pitäisi. Hammaslääkärikin tuli tutuksi ja paikkaus kalliiksi. Meni vasta, kun särky kävi sietämättömäksi. Ostin lahjaksi sähköhammasharjan aikoja sitten. Käytti liian harvoin. Hän alkoi tuoksua paremmalta, kun heitin saippuat pois ja ostin tilalle suihkusaippuaa miehelle. Pukeutumisen muuttaminen onnistui hänen Äitinsä kautta. Olen ostanut lahjaksi kauluspaitoja ja siistejä housuja jo muutaman vuoden.
Etsiikö miehesi tyyliään? Osaako laittautua? DressManilla on rentoa vaatetta miehelle kuin miehelle. - ei tullu vinkkejä
Nämä trollit saivat taas kaikki asialliset keskustelijat karkoitettua, toisin kuin tuossa helvetin mainosbonusketjussa.
- effefewf
hahaha aloittajalle tärkeempää ulkonäkö kun luonne??
ei näin, lopetin lukemisen sanaan "avioero" :::::::::::.DDDDDDDDD - Dandyish
Itse olen mies, joka kiinnittää keskivertomiestä enemmän huomiota pukeutumiseensa.
Ehkä sitten olen jossain määrin "dandy". Suurin osa junteista tosien ei edes tiedä sanan merkityssisältöä, mutta hittojako minä junttien mielipiteistä välittäisinkään.
Oma makuni on sillä tavalla kehittynyttä, että tiedän mtien haluan pukeutua, mutta samalla haen kuitenkin uusia ideoita pukeutumiseen, uusia jippoja. Oma maku ja tyyli kehittyy ja muuttuu vuosien kuluessa.
Oma maku ja tyyli tarkoittaa sitä, että olen hankala asiakas vaatekaupoille, en tyydy johonkin ulkoapäin annettuun malliin, niipä joku Dressmann on kauppa johin en jalallani astu, myöskään näistä halpisvaateketjuista en kovin usein ostoksia tee.
En itse asiasa osta vaatteita kovin usein, mutta kun ostan, se on sitten laadukasta ja melko kallista, tosin netistä löytyy usein hyvällä hinta-laatu suheella olevia vaatteita.
Juuri netistä tuleekin enemmän nykyään tilattua vaatteita, koska en siis todellakaan ole tyytyväinen halpisvaateketjujen tarjontaan, jos haluaa persoonallisia ja muista erottuvia vaatteita, niin esim. nettikauppa Yoox on aika laajan tarjonnan omaava vaihtoehto, josta saa aika paljoin varsinkin suosimiani italialaisia merkkejä.
Myös esim ASOS on aika hyvä kauppa.
Viimeisin suosikkiostokseni on ruskea nahkablazer, se on hyvin istuva, todella keikarimainen. Myös jalkineisiin kannattaa kiinnittää huomiota, hiukan keikarimaiset mallit ovat suosikkini tällä hetkellä, pitkä musta villakangasulsteri on seuraavana hankintalistalla, kunhan vain löydän hyvin istuvan mallin, liikaa on kaupoissa setä-malleja, ja villakangasulsteria en uskalla netistä ostaa , koska sitä on ehdottomasti sovitettava ennen ostopäätöstä.
Kun miehenä on kiinnostunut vaatteista ja niitä ostelee, niin homotteluahan sitä helposti kuulee, mutta mitäs siitä, se on vain muilta miehiltä kateudenilmaus tuo homottelu, ja hittoakos minun tarvitsee vähämielisten junttien mielipiteistä välittää, on kiva pukeutua tyylikkäisiin vaatteisiin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1411193
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1061081- 571071
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.116966Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46949