ONKO NÄIN?

Pitkä kirjoitus tulossa mutta koittakaa jaksaa.

Olen 25 vuotias mies Helsingistä. Pidän itseäni kokemuksiltani keskivertaisena. Olen seurustellut kolmeen pidempään otteeseen.

Mietin näitä kirjoituksia lukiessani yhdenillan juttuja. Nimenomaan sellaisia, missä molemmat osapuolet ovat pelkästään halunneet seksiä, ei sellaisia jossa toinen on aamulla livahtanut salaa pois taikka jossa ollaan "luvattu" soittaa.

Minulla näitä kokemuksia on alle 10, joten otantani ei ole järin suuri. Kuitenkin päätin kirjoittaa tuntemuksistani.

Henkilökohtaisesti, ja uskon monen muunkin miehen ajattelevan samalla lailla, tuntuu siltä, että nainen kuitenkin odottaa yhden illan jälkeen vieläkin muuta, vaikka olemme halunneet illalla pelkkää seksiä. Minä kykenen olemaan kyllä niin itsekäs taikka kylmä, millä sanalla sitä nyt sitten haluaa kuvailla, että en ajattele naisen tunteita seuraavana päivänä.

Tämä vaivaa mieltäni. Miksi nainen haluaa "pelkkää" seksiä, kun kuitenkin hänellä on sitten muitakin tunteita? Onko tämä jonkinlainen muinaisaikainen primitiivinen reaktio?

Olenko yksin ajatuksieni kanssa? Olenko todellakin ihan hakuteillä?

Varmasti niitäkin naisia löytyy jotka kykenevät pelkkään seksiin, mutta oletan, että heidän osuutensa on alle 5 prosenttia kaikista "pelkkää" seksiä haluavien seasta.

En osaa sanoa mitään konkreettista asiaa, mistä tällainen tuntuma tulee. Ehkä se on se naisen aamuinen katse tai session kehuminen mikä saa ajatukset siihen suuntaan, että nyt se haluaa sittenkin vielä jotain muuta.

ONKO NÄIN?
41306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä se noin menee niinkuin arvelitkin. Itsellänikin noita yhdenyönjuttuja on ollut jonkin verran, ja suurimmassa osassa tapauksista (vaikka sitä muuta yrittää itselleen uskotellakin) sitä tulee toivottua satunnaisesta kumppanista muutakin. Yritän esittää kylmää ja tunteetonta, ja uskotella itselleni, että eihän tässä nyt mitään, tää on vaan elämää. Mutta lähes jokainen henkilö jonka kanssa yhteisen yön vietän, tulee seuraavina viikkoina, jopa kuukausina pyörimään mielessäni. Kyllä luulen, että suurin osa naisista toivoo muutakin, vaikka uskottelee olevansa vaan satunnaisen seksin perässä. Viimeistään aamulla,lähdön hetkellä astuu tunteet kuvaan.

Äänestä
  • hienoa että ihmiset osaa olla itselleen rehellisiä.

    Äänestä

  • myönnettävähän se on, että itsekin esitän kylmää, mikään ei tunnu missää (ei tietysti joka kerran tunnukaan) ja tämä ei merkitse mitään, mutta kyllä sitä aina miettii jälkeenpäin. Ja periaatteessa en haluais olla pelkkä pano ja sitä toivois, että mieskään ei ajattelis mun sitä olevan, vaikka tiedän ihan hyvin mitä se tulee olemaan ja mitä se on jatkossa, eli ei mitään. Itse asiassa kerran on käynyt niin, että yhden yönjutusta tuli jotain, alkujaan miehen puolelta, mut mun mielestä ei oo oikein alottaa mitään sängystä, ja se sit jotenki loppukin. Mut yleensä niistä ei saa yhtään mitään, eikä ne tunnu miltään, silti niitä aina vaan harrastaa...

    Äänestä

En ole nyt ihan varma tästä, mutta käsittääkseni naisille erittyy yhdynnässä oksitosiini nimistä hormonia, mikä aiheuttaa mm. kiintymistä. (Suvun jatkamisen kannalta oleellista). Joten vaikka nainen ei haluaisikaan kiintyä mieheen, hän kiintyy fysiologisten seurauksien takia. Naiselle hedelmöittyminen on otollista vain tiettynä aikana kuukaudesta,joten on järkevää "kiintyä" kumppaniin, jotta olisi mahdollisuudet hedelmöittymiseen. Miehellä vastaavaa ilmiötä ei ole, koska miehen taas kannattaa "levittää geenejään" mahdollisimman laajasti.

Tämä saattaa osaltaan selittää havaitsemaasi ilmiötä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PääMies kirjoitti:

Pitkä kirjoitus tulossa mutta koittakaa jaksaa.

Olen 25 vuotias mies Helsingistä. Pidän itseäni kokemuksiltani keskivertaisena. Olen seurustellut kolmeen pidempään otteeseen.

Mietin näitä kirjoituksia lukiessani yhdenillan juttuja. Nimenomaan sellaisia, missä molemmat osapuolet ovat pelkästään halunneet seksiä, ei sellaisia jossa toinen on aamulla livahtanut salaa pois taikka jossa ollaan "luvattu" soittaa.

Minulla näitä kokemuksia on alle 10, joten otantani ei ole järin suuri. Kuitenkin päätin kirjoittaa tuntemuksistani.

Henkilökohtaisesti, ja uskon monen muunkin miehen ajattelevan samalla lailla, tuntuu siltä, että nainen kuitenkin odottaa yhden illan jälkeen vieläkin muuta, vaikka olemme halunneet illalla pelkkää seksiä. Minä kykenen olemaan kyllä niin itsekäs taikka kylmä, millä sanalla sitä nyt sitten haluaa kuvailla, että en ajattele naisen tunteita seuraavana päivänä.

Tämä vaivaa mieltäni. Miksi nainen haluaa "pelkkää" seksiä, kun kuitenkin hänellä on sitten muitakin tunteita? Onko tämä jonkinlainen muinaisaikainen primitiivinen reaktio?

Olenko yksin ajatuksieni kanssa? Olenko todellakin ihan hakuteillä?

Varmasti niitäkin naisia löytyy jotka kykenevät pelkkään seksiin, mutta oletan, että heidän osuutensa on alle 5 prosenttia kaikista "pelkkää" seksiä haluavien seasta.

En osaa sanoa mitään konkreettista asiaa, mistä tällainen tuntuma tulee. Ehkä se on se naisen aamuinen katse tai session kehuminen mikä saa ajatukset siihen suuntaan, että nyt se haluaa sittenkin vielä jotain muuta.

ONKO NÄIN?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu