Eräs kaverini pääsi 20-vuotiaana pysyvään työsuhteeseen. Hän oli suunnitelmallinen nuori mies. Hän ei tuhlannut rahojaan bailaamiseen eikä ryyppäämiseen, ei uhkapeleihin eikä elektroniikkaan, ei autoihin eikä naisiin.
Hän teki kaikki mahdolliset ylityöt mitä pomo antoi, ja koska työ oli sellaista, että palkkaansa saattoi nostaa myös tekemällä suuremman työmäärän kuin mitä edellytettiin, hän painoi kahden miehen työt yhden työvuoron aikana.
Rahaa siis kertyi todella hyvin, mutta hän oli sitä mieltä, että vaikka rahojaan ei kannata tuhlata, ei niitä myöskään kannata rahastoihin eikä osakkeisiin laittaa, sillä niissä ne saattavat menettää arvoaan hyvinkin paljon. Jopa kaikki voi mennä.
Kannattaa sijoittaa kultaan, hän sanoi, sillä kullan arvo ei laske, se vain nousee koko ajan. Sitten myöhemmin, kun hän myy koko kultavarantonsa, hän saa hyvät voitot ja voi ostaa kolmekymppisenä omakotitalon käteisellä. Näin hän sen suunnitteli.
Hän olikin 30-vuotiaana saanut kerättyä komean määrän kultaa, kun hän kuoli syöpään.
http://www.youtube.com/watch?v=ejn8kkyqlDU

Vastaukset 8
Vanhimmat
Miksi tuhlata elämänsä romumetallin ja rahan keräämiseen? Hyi kakkaa, hyvä että kuoli.
vain kapitalisti, jolta puuttuu rahaa. Eli olisi itsekin mieluiten kapitalisti.
Näinhän se on.
MInä taas elän elämäni päivän kerrallaan. Ja olen TOSI onnellinen!
Minulla ei ole mitään maallista mammonaa, ei ole velkataloja eikä velkaautoakaan.
Minulla on pikkuinen mökki, jossa kaikki toimii aurinkoenergialla, myöskin lämmitys, jota käytän silloin kun olen siellä. Mökkini on jalaksilla, joten eipä tarvitse rakennuslupiakaan sun muuta turhaa paperityötä. Vaihdan mökkini paikkaa silloin tällöin muutaman metrin omalla maallani.
Teen osa-aika duunia. 50-50 % ja pärjään tosi hyvin.
En maksa sähköstäni mitään, en myöskään roskienhausta sun muusta turhasta. Lehdetkin luen netillä.
Enpä maksele paljon verojakaan, vain sen mitä ostan ruokaa, tupakkaa sun muuta. Joskus alkoholiakin, nekin ostan yleensä tax-free.
Enpä elätä poliitikkoloisiakaan enkä osallistu kokkareiden &co vakautus /kusetusmekanismiinkaan ollenkaan,
Kokeilkaapa samaa!
Ei kai nimesi ole Paavo Väyrynen?
Ihanan kallista! Elämä on.
ja juokoot toiset omiaan! Ei tippa tapa...
Ennenvanhaan sanottiin, että hautajaishalaatissa ei ole taskuja.