Kirjoittelin tästä jo tuonne Suhdesoppa-sivustolle, mutta kirjoittelempa tännekin. Eli.. Olen pian 22-vuotias nainen ja seurustelen 23v. miehen kanssa. Olen jo pitkään pohtinut suhteemme tilaa. Olemme olleet yhdessä lähestulkoon 5 vuotta, joista kihloissa olemme olleet 4 vuotta ihan sillä tarkoituksella, että menisimme naimisiin opiskelujen päätyttyä. Olen aina kokenut, että olemme olleet ns. sielunkumppaneita. Mutta... :)
Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, etten enää pysty sanomaan, rakastaako mieheni minua. Itse kyllä häntä rakastan, mutta sekin tuntuu pikkuhiljaa murtuvan sen tosiasian tieltä, että mies ei oikein pysty osoittamaan tunteitaan. Tiedän, että tämä johtuu osittain masennuksesta, mutta mielestäni kaikkea ei voi kyseisen sairauden piikkiin laittaa. Varsinkin viimeisen vuoden aikana on tuntunut, että hän on muuttunut. :cry:
Hän ei sano koskaan omatoimisesti rakastavansa minua, ei koskaan kehu, [u]ei tee aloitetta seksiin[/u] (ja silloinkin kun suostuu, niin [b]ei halua yhdyntää[/b]), ärisee koko ajan (väittää, että asia on päinvastoin - että minä huutaisin ensin, mutta kun oikeasti asia menee niin, että kysyn tai puhun jostakin normaalista asiasta, niin käsittää heti sen väärin jne.), ei soita minulle päiväkausiin jos olemme erossa (ja kun itse soitan niin on yleensä kaverillaan eikä voi kuulemma puhua), valittaa koko ajan että käyn hänen kukkarolleen (en ole mikään himoshoppailija, vaan ihan ruokalaskusta valittaa kun haluan ostaa terveellistä ruokaa), häviää esim. vapaapäivinäni kavereilleen mielummin kylään. :!:
Olen alkanut pohtia, että jospa hän ei enää tunne mitään minua kohtaan (paitsi ärtymystä). Olen miettinyt, voisiko hänellä olla toinen. Viimeyönä eräs hänen nuoruuden ihastuksensa (joka on hänen parhaan kaverinsa sisko) soitti kolmen aikaan yöllä. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on vain hänen nuoruuden ihastus, mutta kun olen pyytänyt poistamaan numeron, niin ei ole suostunut kun pitää kuulemma olla "kaverin vanhempien vuoksi" tallennettuna, kun saattavat joskus soittaa hänelle. Tänään poikaystävä lähti tämän parhaan kaverinsa luokse, mutta mietin, että jos hän menikin kylään vain tämän siskon vuoksi? :?:
Ei hän ole tietääkseni minua koskaan pettänyt, mutta aivan suhteemme alussa ollessaan humalassa erään toisen kaverinsa luona, sanoi tulleensa raiskatuksi. En uskaltanut epäillä uskottomuudesta, koska kukapa haluaisi syytöksiä pettämisestä, mikäli on tullut hyväksikäytetyksi? Uskon häntä tässä asiassa ja vaikka asia olisikin toisin, niin hän on ollut silloin vielä niin nuori, että annettakoon asia anteeksi. :roll:
Noh, en usko (tai ainakaan halua uskoa), että hän pettäisi minua, mutta tämä suhteemme viileys saa minut miettimään luopuako kaikesta kokemastamme. [b]En ymmärrä miksi minun pitää olla se, joka tekee aloitteen seksiin, suutelee tai kehuu/tunnustaa rakkautaan. Ärsyttää vonkua.[/b] Kokeilin tässä juuri olla ilman seksiä niin kauan kuin pystyin (2 viikkoa), eikä hän tehnyt aloitetta. Kun sitten lopulta päädyttiin seksiin, niin sanoikin ihmetelleensä, miksi en ollut tehnyt aloitetta. Ihan kuin se olisi minun tehtäväni? Nyt eilen ei halunnut taas yhdyntää, vaikka edellisestä kerrasta on kauan.. Luulen, että jos en tekisi aloitetta, hän ei välttämättä tekisi sitä koskaan. Miksi hän ei enää halua minua?! :| Joskus kun olen pukeutunut kivoihin seksikkäisiin vaatteisiin tai vaikka tulisin hänen eteensä alasti, tuntuu, ettei hän huomaisi mitään..? :shock:
Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, etten enää pysty sanomaan, rakastaako mieheni minua. Itse kyllä häntä rakastan, mutta sekin tuntuu pikkuhiljaa murtuvan sen tosiasian tieltä, että mies ei oikein pysty osoittamaan tunteitaan. Tiedän, että tämä johtuu osittain masennuksesta, mutta mielestäni kaikkea ei voi kyseisen sairauden piikkiin laittaa. Varsinkin viimeisen vuoden aikana on tuntunut, että hän on muuttunut. :cry:
Hän ei sano koskaan omatoimisesti rakastavansa minua, ei koskaan kehu, [u]ei tee aloitetta seksiin[/u] (ja silloinkin kun suostuu, niin [b]ei halua yhdyntää[/b]), ärisee koko ajan (väittää, että asia on päinvastoin - että minä huutaisin ensin, mutta kun oikeasti asia menee niin, että kysyn tai puhun jostakin normaalista asiasta, niin käsittää heti sen väärin jne.), ei soita minulle päiväkausiin jos olemme erossa (ja kun itse soitan niin on yleensä kaverillaan eikä voi kuulemma puhua), valittaa koko ajan että käyn hänen kukkarolleen (en ole mikään himoshoppailija, vaan ihan ruokalaskusta valittaa kun haluan ostaa terveellistä ruokaa), häviää esim. vapaapäivinäni kavereilleen mielummin kylään. :!:
Olen alkanut pohtia, että jospa hän ei enää tunne mitään minua kohtaan (paitsi ärtymystä). Olen miettinyt, voisiko hänellä olla toinen. Viimeyönä eräs hänen nuoruuden ihastuksensa (joka on hänen parhaan kaverinsa sisko) soitti kolmen aikaan yöllä. Ymmärrän kyllä, että kyseessä on vain hänen nuoruuden ihastus, mutta kun olen pyytänyt poistamaan numeron, niin ei ole suostunut kun pitää kuulemma olla "kaverin vanhempien vuoksi" tallennettuna, kun saattavat joskus soittaa hänelle. Tänään poikaystävä lähti tämän parhaan kaverinsa luokse, mutta mietin, että jos hän menikin kylään vain tämän siskon vuoksi? :?:
Ei hän ole tietääkseni minua koskaan pettänyt, mutta aivan suhteemme alussa ollessaan humalassa erään toisen kaverinsa luona, sanoi tulleensa raiskatuksi. En uskaltanut epäillä uskottomuudesta, koska kukapa haluaisi syytöksiä pettämisestä, mikäli on tullut hyväksikäytetyksi? Uskon häntä tässä asiassa ja vaikka asia olisikin toisin, niin hän on ollut silloin vielä niin nuori, että annettakoon asia anteeksi. :roll:
Noh, en usko (tai ainakaan halua uskoa), että hän pettäisi minua, mutta tämä suhteemme viileys saa minut miettimään luopuako kaikesta kokemastamme. [b]En ymmärrä miksi minun pitää olla se, joka tekee aloitteen seksiin, suutelee tai kehuu/tunnustaa rakkautaan. Ärsyttää vonkua.[/b] Kokeilin tässä juuri olla ilman seksiä niin kauan kuin pystyin (2 viikkoa), eikä hän tehnyt aloitetta. Kun sitten lopulta päädyttiin seksiin, niin sanoikin ihmetelleensä, miksi en ollut tehnyt aloitetta. Ihan kuin se olisi minun tehtäväni? Nyt eilen ei halunnut taas yhdyntää, vaikka edellisestä kerrasta on kauan.. Luulen, että jos en tekisi aloitetta, hän ei välttämättä tekisi sitä koskaan. Miksi hän ei enää halua minua?! :| Joskus kun olen pukeutunut kivoihin seksikkäisiin vaatteisiin tai vaikka tulisin hänen eteensä alasti, tuntuu, ettei hän huomaisi mitään..? :shock:
Vastaukset 27
Vanhimmat
Jatkoa.....
Toinen asia mikä ärsyttää aivan suunnattomasti, on tuo rahan käytöstä raivoaminen. Kun tahdon ostaa normaalia ja terveellistä ruokaa (esim. hedelmiä, kasviksia..), siitä tulee hirveä riita. Nyt viimeaikoina hän on alkanut kylmästi vaatimaan yhä useammin, että minä maksan ostokset. Olen minä niitä ennenkin ostellut, mutta ilmeisesti hän jaksaa muistaa vain ne kerrat, kun on itse ostanut jotain! Ihan kuin minun kuluttamiani rahoja ei olisi koskaan ollutkaan, vaan hän olisi maksanut aina kaiken! :evil:
En tiedä mitä tekisin. En halua menettää häntä, meillä on niin paljon yhteisiä muistoja. Miten saisin hänet panostamaan suhteeseemme? Aina kun yritän hänelle jostakin asiasta sanoa, hän loukkaantuu ja syyttää takaisin (usein samoista asioista) näkemättä omia tekojaan.... Olen yrittänyt saada häntä viettämään kanssani aikaa, mutta tuntuu että se on hänelle "ikävä velvollisuus" ja että hänet täytyy esim. pakottaa viettämään yhteistä aikaa, halaamaan tai suutelemaan. Suudellessani hän suhtautuu minuun, kuin olisin aina tiellä tai että se olisi ärsyttävää. Tämä suutelujuttu on jatkunut lähes suhteen alusta asti. Kun olen kysynyt asiasta, hän vetoaa aina siihen, että kun en itse halunnut suudella suhteemme alussa (joku ensimmäiset 2 päivää?!?)..?! Kuulostaa tekosyyltä mielestäni... :!:
Ja kuten aikaisemmin mainitsinkin jo, niin ollaan oltu kihloissa useita vuosia. Aina kun olen ottanut puheeksi "milloin suurinpiirtein hän haluaisi mennä" tai esim. jotain järjestelyistä, hän ei halua keskustella asiasta. Olen miettinyt, jos hän ei halua sittenkään kanssani naimisiin? Jospa onkin vain kyllästynyt minuun? :(
Viimeaikoina hän on myös alkanut riidellessä ehdottaa, että veisi minut kuulemma juna-asemalle seuraavana päivänä. Tuntuu, että hänestä on tullut hiukan välinpitämätön minua kohtaan, ihan kuin ei tuntuisi missään, että voisi pistää milloin vain poikki..? :|
Meidän olisi tarkoitus muuttaa pian yhteen, mutta en tiedä uskallanko sittenkään, jos pitää kuunnella aiha tuollaista huutamista. Seksin pyytäminenkin on aika nöyryyttävää.
Kirjoituksesi on pitkä - en aivan joka lausetta huolella lukenut, sorry... Mutta mutta... Kirjoitat, että teillä on niin paljon yhteisiä muistoja... Monesti ne ovat ne yhteiset muistot, jotka saavat ihmisen roikkumaan päin peetä menneessä suhteessa. Mitä sinä teet muistoilla, josset pysty näkemään yhteistä tulevaisuutta? Et ole selvästikään tytyväinen parisuhteenne tilaan, seksi ei toimi, riitelette... Oikeastiko mietit muuttavasi tämän miehen kanssa yhteen? Miksi??? Kysyt, miten saisit miehen panostamaan teidän suhteeseenne - vastaus: et mitenkään. Jos ja kun toinen ei sitä itse ymmärrä tehdä, et sinä saa häntä sitä tekemään millään hokkus-pokkustempuilla! Vaikuttaa siltä, että olet antanut pirulle pikkusormen - päästänyt poikaystäväsi "niskan päälle" suhteessanne ja sitä rataa jatkossakin homma tulee menemään. Hän ei tee koskaan mitään väärin, hänessä ei ole mitään parannettavaa. Sinä olet huono ihminen, kun kyseenalaistat hänen käytöstään... Niin se vaan menee. Mies on huomannut, että saa marttyyriksi heittäytymällä ja esim uhkailemalla sinua kyydillä juna-asemalle sinut taipumaan tahtoonsa, joten hän jatkaa samaa rataa, koska otat kaiken p:kan vastaan isompia valittelematta.
Suhde on iästäsi päätelleen ensimmäin kunnon seurustelu / parisuhteesi... Sinulla ei ole muita vertailukohteita, joten varmaankin ajattelet, että tällaista se sitten on... Voin kertoa, että ei ole! Itselläni oli todella kehno ensimmäinen parisuhde ja kesti kauan ennen kuin uskalsin ajatella, että tätäkö elämä oikeasti on - riitelyä ja toisen vähättelyä..? Onneksi sain jostain sen verran rohkeutta, että kyseenalaistin kaiken miesystävälleni ja lopulta lähdin kävelemään. Nyt, pitkään uudessa parisuhteessa elettyäni voin sanoa, että toisenlaistakin on!
Kyseessä ei ole ensimmäinen parisuhteeni, mutta poikaystävälleni tämä on ensimmäinen. Olen miettinyt, että jos hän pohtii, millaista olisi olla jonkun muun kanssa. Voihan myös olla, ettei hän yksinkertaisesti osaa olla parisuhteessa, kun ei ole koskaan sellaisessa ennen minua ollut? Jos hän ei osaakaan nöyrtyä, kun ajattelee, etten kuitenkaan lähde mihinkään?
Voin vaan kirjoittaa ja sanoa sinulle, että jos se alussakin on tuota , niin elä tyttö-hyvä tee elämästäsi helvettiä. Menkää hakee apua yhdessä vaikka-avioliittoneuvojalta tai jostain muualta, jos se ei auta, parempi lähteä erisuuntiin.
Kirjoitan siksi, että et tee samaa virhettä, kuin minä.
Meillä ei ole koko 40 v avioliiton aikana sujunut mikään.Ajauduin aikoinani vaan hänen kanssaan, tyttökaverini mennessä kihloihin olin aika yksin.
Mieheni osasi leperrellä ja käyttäytyä kuin herrasmies, ainut asia oli ,että en häntä rakastanut.Kaikki lepertelyt oli jo silloin valhetta!
Kaikki valheet, pettämiset ym, miesten porukka-illat, sekä matkatyöt työnsivät minua vaan poispäin hänestä. . Seksi oli mulle pakkopullaa, ainut ihan asia oli, että sain kolme ihanaa lasta.
Tänään, olen vieläkin naimisissa hänen kanssaan, ja kun nyt oikein katson asiaa , olen ollut ihan väärän miehen kanssa nämä vuodet. Olisin lähtenyt silloin aikoinaan lasten kanssa pois tästä, mutta taloudellisesti se ei ollut mahdollista.Otin saman tyylin kun hän. Paneuduin täysin lapsiin, kotiin ja työhöni. Aika vieri sairastuin reumaan ja jouduin jäämään kotiin.Mies kulki eri teitä kokoajan.
Asutaan vaan yhdessä, ei paljoa puhuta, seksiä ei ollenkaan, olen kuin häkkilintu.Olen tyytyväinen ystäviini ja osaan käyttää aikani niin, että en jämähdä tähän.Seksiä en tämän miehen kanssa ,edes halua.Ajattele tarkasti, mitä teet elämälläsi, haluatko tulla torjutuksi ja olla onneton vai haluatko repäistä itsesi irti tuosta suhteestasi`?
Olet niin nuori ja sulla varmasti on se oikea jossain, aluksi se koskee, mutta aika haavat parantaa:-) Kokemuksesta tiedän!
"Kirjoitat, että teillä on niin paljon yhteisiä muistoja... Monesti ne ovat ne yhteiset muistot, jotka saavat ihmisen roikkumaan päin peetä menneessä suhteessa. Mitä sinä teet muistoilla, josset pysty näkemään yhteistä tulevaisuutta?"
Käsittämättömän hyvin sanottu!
Tuon laitan muistiin.
Tuo kiteytti sen miksi roikuin huonossa suhteessa monta vuotta. Muistin ne hyvät ajat ja toivoin että ajat muuttuisivat vaikka todellisuudessa tilanne koko ajan vain meni huonompaan ja huonompaan tein mitä tahansa.
Hänet on raiskattu, joten hänellä varmasti siitä syvät traumat jotka vaikuttavat normaaliin elämään. Terapiaa hän tarvitsisi.
Voi olla, mutta tämän raiskausjutun jälkeen meillä on ollut seksielämää ihan normaalisti sellaiset pari vuotta.. Ensin hiipui suuteleminen ja halailut ym., nykyään ei ole enää seksiäkään. En usko, että tämä olisi syynä haluttomuuteen, pikemminkin masennus tai sitten se, ettei tunteita ole. Alkavat minultakin halut jo hiipua, kun olen tajunnut, että vastakaikua on vaikea nykyään saada.
Mitä teen? Miltä vaikuttaa, rakastaako hän minua yhä? Voisko hänellä olla toinen ja miten saisin sen selville? Entä miten saisin hänet ymmärtämään, että kaipaan seksiä ja läheisyyttä?
Kenties puhumalla hänen kanssaan? Hei daa!
Mitäpä jos vaikka kertoisit kirjoittamasi hänelle. Sano, että et jaksa enää rakkaudetonta ja seksitöntä suhdetta etkä halua olla kynnysmatto. Sano hänelle, että jos hän vielä rakastaa sinua, niin hänen olisi syytä osoittaa se sanoin ja teoin. Katso sitten, mitä tapahtuu ja tee ratkaisusi.
Muistojen vuoksi ei kannata roikkua. Kyllä rakkauden pitää pääsääntöisesti näkyä ja tuntua suhteessa.
Teidän parisuhde on ohi. Get over it.
Mulla on menossa kolmas parisuhde ja samat merkit näkösällä. Aiemmista parisuhteista opittuna, ensin loppuu hellyys, sitten keskustelu ja loppuviimein seksi ja sit kitkutellaan vuosi, ehkä parikin ja lähdetään uudelle kierrokselle. Nykyisessä parisuhteessa on loppunut jo hellyys. Seksiä on harvakseltaan, minun aloitteesta (tai sitten ukko ottaa käteni ja laittaa sen kovan munansa päälle tyyliin, että "tee jotain"..tosi romanttista. Mitenkäs minun sytyttämisen laita? ). Vanhastaan tiedän jo tämän olevan alun loppu. Olen yrittänyt muuttaa, muuntautua ja muuttua, mutta mikään ei tehoa. Sen voin luvata, että tämä parisuhde, kun kaatuu (jos kaatuu, ihmeitähän tapahtuu..jeah right), niin vihoviimeinen parisuhde on kyllä tälle naiselle. Ei enää samaa rumbaa kiitos. Johan tässä jo 40-vuotta täyttyykin jo.
Sängynlämmittäjät kelpaa (ja niitä varmasti riittäisikin, sosiaalinen ihminen kun olen ja näin naimisissa ollessakin kovin on houkuteltu), mutta parisuhteeseen, saatika naimisiin asti en suostu-enää-ikinä.
"loppuviimein seksi ja sit kitkutellaan vuosi, ehkä parikin ja lähdetään uudelle kierrokselle"
Toistakymmentä jo mennyt ilman, eikä uudelle kierrokselle ole aikeita.
"ukko ottaa käteni ja laittaa sen kovan munansa päälle tyyliin, että "tee jotain"..tosi romanttista. Mitenkäs minun sytyttämisen laita?"
Kun olet sillä tuulella, kokeile samaa toisin päin.
"Sängynlämmittäjät kelpaa"
Ei, kyllä tämä riitti tältä elämältä.
Kyllä minustakin tuo kuulostaa siltä, että mies kohtelee sinua huonosti, jotta sinä lähtisit pois, mutta kun kumpikin teistä takertuu eikä uskalla päästää irti, niin kumpikin on onnettomia.
Vain aniharvoin alle 20-v ikäisenä aloitetut suhteet enää nykyään kestävät. Ihminen ehtii muuttua ja muutenkin monelle tulee mieleen, että millaista olisi suhde jonkun toisen kanssa.
Kerroit, että et halua luopua miehestä yhteisten muistojenne takia. Ajattelitko, että 20 vuoden päästäkin pysyt suhteessa vain siksi, että teillä oli yhdessä kivaa joskus 18-v ikäisinä? Muistoja tulee joka vuosi lisää. Sanoisin pikemminkin niin, että pitää elää tässä päivässä nyt. En kehoita eroamaan pikaisesti ja hätäisesti, mutta joskus se on paras ratkaisu.
Hyvässä parisuhteessa on seuraavat elementit:
- saa olla oma itsensä
- ollaan ystäviä ja voidaan jutella
- osataan selvittää vaikeatkin asiat juttelemalla
- on molemmin puolista intohimoa
- kumpikin valmis tekemään toisen puolesta asioita
- ei ole vain ottajana, vaan myös antajana suhteessa
- perhe ja parisuhde tärkeää, jotka menevät tärkeysjärjestyksessä esim. harrastusten ja kavereiden ohi
- valmis tekemään töitä, jotta rakkaus ja intohimo säilyy
Onko tämä tärkeysjärjestys myös miehelläsi?
Niin. Musta tuntuu siltä, ettei tuo halua itse jättää vaan odottaa että minä jättäisin. Mutta kun en pysty.
En tiedä, ehkä olen vähän riippuvainen tästä. Ja ei ne pelkät yhteiset muistot, vaan myös se, että silloin kun keskustellaan esim. jostain muusta kun meistä tai meidän suhteesta, ollaan samoilla linjoilla ja pystytään joissakin asioissa ymmärtämään toisiamme täydellisesti. Mutta tää hellyyden osoitus... kenties oon antanut liian löysät ohjat heti alussa, eikä mies ole oppinut, että munkin eteen pitäisi jotakin tehdä.
Tällä hetkellä lähinnä suututtaa se, että mies on alkanut raha-asioissa kylmästi vaatimaan, että minä maksan ostokset jne., ihan kuin en olisi ikinä maksanut mitään ja hän olisi maksanut aina mulle kaiken. Se ärsyttää tosi paljon! Sama juttu myös kotitöissä, mutta jännä juttu että kyse on hänen asuntonsa kotitöistä... Siis että ne pitäis jakaa puoliks mut mun luona kun hän ei käy niin ei tartte mun luona myöskään mitään tehdä. Omassa kämpässään vaatii että kun olen vieraana niin siitä hyvästä pitäis tehdä jotain, mutta mua varten ei ikinä siivoa kämppäänsä vaikka pyydän kun olen allerginen pölylle. Sit ku ite pyydän ettei sotke mun kämpässä tai ett auttais siellä siivoamaan jos meillä on vaikka kiire jonnekin, niin ei halua auttaa.
Seksihalut alkaa multakin hiipua sen vuoksi, etten jaksa enää vonkua ja tunnen itteni epäviehättäväksi kun toinen kokee seksin pakkopullaksi. :/
Voisiko se auttaa, että pidettäisiin taukoa tässä suhteessa? Mitkä on tauon pitämisen yleisimmät säännöt? Onko niistä yleensäkään hyötyä? En halua luopua tästä suhteesta, mies on mulle tärkeä. Haluaisin yrittää, mutta en tiedä tekeekö hän samoin.
Mieti ensimmäiseksi että mitä tauko oikein auttaa?
Tauko ei auta yhtään mitään. Tauko on pelkkä tyhjä pätkä mikä ei opeta mitään ja missä ei tapahdu mitään. Se voi ehkä auttaa selvittämään sitä kaipaako toista, mutta sinähän olet sitä jo selvittänyt kun kerroit ettei hän soita vaikka olisitte päiviä erossa. Tauko ei tekisi hänelle ainakaan yhtään mitään.
Ainoa keino auttaa parisuhdetta on tehdä työtä sen eteen. Ensimmäiseksi ottamalla kaikki vaikeat asiat esiin. Sen jälkeen keskustelemalla niistä ja sitten työskentelemällä YHDESSÄ niitä korjaten yksi kerrallaan.
Sinä kirjoitat että sinä haluaisit yrittää, mutta totuus on se että parisuhdetta voi auttaa ainoastaan kun kumpikin yrittää yhdessä. Yksin sinä et parisuhdettanne pelasta!
Ajattele nyt myös tuota taukoa. Käsität kai sen ettei mitään työtä aloiteta sillä että ensimmäiseksi pidetään tauko?
Toiselta et voi vaatia mitään, mutta toinenkaan ei voi vaatia sinulta mitään. Parisuhteessa pitää asioita tehdä yhdessä. Parisuhteessa toiselle annetaan pyyteettömästi, mutta tämä tarkoittaa sitä että MOLEMMAT antavat. Jos toinen vain ottaa toiselta pyyteetöntä rakkautta, on päivänselvää että jonakin päivänä myös tuo pyyteetön rakkaus kuolee.
Jos sinä haluat pitää tauon suhteessa, niin eikö se kerro jo paljon. Eikö olekin niin että jos haluat pitää tauon, haluatkin oikeasti kokeilla sitä miltä tuntuu elää ja selvitä yksin elämässä kun hän on pois? Toisinsanoen haluat kokeilla omia siipiäsi, mutta säilyttää sen "turvallisen" alueen että sinulla on joku. Ajattelin kirjoittaa loppuun että .... joka sinusta välittää, mutta totuushan on se ettei hän sinusta välitä, ainakin noiden kirjoitustesi perusteella.
Mieti lukemaasi. Kirjaa yksittäiset kinkkiset asiat ylös ranskalaisin viivoin ja miinusta ne asiat joissa hän on sinua kohtaan välinpitämätön tai käyttää sinua hyväkseen. Älä kirjoita hänen huonoja puoliaan ylös (Älä kirjoita että hänellä on iso nenä, tai että hän on helposti ärsyyntyvä), kirjoita ne asiat mitkä hän on TEHNYT sinua kohtaan. Sen jälkeen kirjoita ne hyvät asiat ylös joita hän on sinua kohtaan tehnyt viimeisen puolen vuoden aikana. Älä kirjoita teidän muistojanne!
Laske sen jälkeen yhteen ja vertaa kuinka hyvää seuraa hän sinulle todellisuudessa on, kirjoituksesi perusteella hän on erittäin huonoa seuraa.
Minusta kuulostaa siltä että miehesi on raukka eikä uskalla erota mutta toivoo että paskalla käytöksellä sinä eroat hänestä.
Eihän tuossa tosiaan enää paljoa toivoa ole, mies on tehnyt koko ajan eroa sinusta ja sinä vain roikun perässä ja yrität vielä saada hänet muuttumaan, voin kertoa, että ei muutu! Harvat noin nuorena aloitetut suhteen kestävät ikuisesti, ehkä hyväkin niin, tästä voitte molemmat ottaa oppia tuleviin suhteisiinne.
Ja vielä sen verran, että miestä ei kyllä pysty raiskaamaan, ei löysä pistooli sisään mene. Toisin sanoen, hän on pettänyt sinua.
Ei se löysä pistooli kuulemma sisään mennytkään. Oli joku tyttönen alkanut avaamaan housuja ja yrittänyt tunkea väkisin sisään ja suuttunut kun ei mennytkään ja haistatellut häipyessään.
Kun kiimanen nainen hyppää syliin, riisuutuu alasti ja ottaa miehen, on kysessää "raiskaus" - ja tuskin miehesi siitä on kieltäytynyt. Tuliko hän silloin kotiin, sinun luoksesi? Hän jäi sinne - aivan kun hänen siittiöt kiimaiseen naiseen.
No miksi miestä ei voisi muka raiskata?
Jos toinen on tuhdissa humalassa ja hänet kaadetaan maahan ja yrittää sanoa, että "hei, mulla on tyttöystävä" ja toinen humalainen yrittää saada löysää värkkiä väkisin sisään ja suuttuu kun ei mene?
Ei kai tuo voinut kotiin mun luo tulla, kun asuttiin todella kaukana toisistamme.
Heippa ! tuo alkoi kuulostamaan täsmälleen omalta miesystävältäni. Olemme olleet vajaat 2 vuotta yhdessä. Ensimmäinen vuosi sujui kuin unelma, molemmat osottivat rakkauttaan puolin ja toisin. Vaikka riitoja oli aina välillä, saimme kaiken selvitettyä puhumalla. Nykyään suurimman osan vapaapäivistäni hän viettää ystäviensä kanssa ulkona tai baarissa tms. Yhdessäoloa jää harvakseltaan, ja olen ainoa joka viimeisen kuukauden aikana on tunnustanut rakkauttaan. Ennen sain joka ilta kuulla nukkumaan mennessä kuinka ihana olen ja kuinka paljon hän minua rakastaa. Hellyys ja kauniit sanat ovat historiaa. Hän ei vastaa ulkona ollessaan puhelimeen tai viesteihin, vaan sanoo jälkeenpäin ettei ollut huomannut. Mieheni ei ikinä tee aloitetta yhteydenpidossa. Kokeilin jättää pitämättä mitään yhteyttä häneen, ja viikon jälkeen tämä kysyi että '' Mikä on kun MINÄ en ole soitellut? '' Eikö se ole molempien tehtävä... olen miettinyt jo jonkin aikaa eroa ja sitä, onko tämä enää tämän arvoista. Arvostan parisuhteessa molemminpuolista rakkautta ja vastakaikua omiin tunteisiinsa. Olen yrittänyt puhua asiasta hänelle, mutta mieheni vakuuttaa että kaikki on hyvin tai sivuuttaa huolen aiheeni.. Tuntuu, että roikun itsekkin suhteessa vain siinä toivossa että '' kaikki olisi niinkuin ennen'', vaikka tosiasiassa hän ei tule enää muuttumaan..
kuules nyt tyttö. anna kun setä kertoo. sun jätkäkaveris pitää sua itsestäänselvänä. se arisee ja kiukuttelee koska se näin pitää sut kurissa. se saamarin lokkeilija pitää itsestäänselvänä että jos ei hoitoa saa reissuiltansa niin sinä kyllä hoivaat ja hellit sitä hoteissas. ja aivan varmasti myös pettää sua sillä sekunnilla kun mahdollisuus tulee. jos sillä mulkulla on sun kämpän avain niin heti veke ja jos et uskalla niin lukkoseppä kehiin. jätä heti tollanen sika!. sulla on oma elämä ja takuuvarmasti tasasempi kuin tollasen dillen kanssa. mitä tulee rahapolitiikan kanssa niin en ota kantaa mutta mieluummin minä eläisin yksin ja terveellisesti kuin sellasen runkkarin kanssa. rahaakin säästyy kun ei tartte ruokkia kuin itsensä ja mikä parasta kuunnella mussutusta miltä itsetekemä ruoka maistuu. koita pärjäillä. :)
Täällä on täti, joka on just samaa mieltä edellisen sedän kanssa. Jätkä on hyväksikäyttäjä-sika, vaikka esittää jotain hemmetin väärinymmärrettyä ja raiskattuakin... Hoh hoijaa! Aloittaja: mitäs jos alkaisit pikkuhiljaa avaamaan silmäsi ja kyseenalaistamaan poikaystäväsi höpinöitä sen sijaan, että yrität itse kaiken aikaa tehdä enemmän ja enemmän parisuhteenne hyväksi?! Hyvänen aika, kyse on PARIsuhteesta eikä se pysy pystyssä, jos toinen osapuoli on menettänyt touhuun kiinnostuksensa kuten poikaystäväsi tuntuu tekevän. Teillä on varmasti ollut joskus kivaa ja ihanaa - mutta uskotko oikeasti, että yksipuolisella yrittämisellä se siitä vielä ennalleen korjaantuu?
kuulostaa tutulle.. (tosin luin vain osan :D)
minulla oli taanoin suhde joka jäi tosin lyhyeksi ( 2 vuotta) olin 19 vuotias.
Arvostin miestä, tämä oli hyvä tyyppi, ihan kuin minun paras ystäväni, tuntuu että rakastin häntä ja hän oli minun sielunkumppani.
Elämä parisuhteessa hänen kanssaan oli hankalaa. olin nuori ja rakastunu - halusin hellyyttä PALJON ja seksiä, mutta sitä ei alkuajan jälkeen tippunut.
mitä enemmän halusin lähellee, sitä kauemmaksi toinen meni. lopulta törmäiltin keittiössä ja mitä nyt olohuoneessa huusin kilpaa tv:n kanssa " sua ei kiinosta olla mun kanssa" " sä et koskaa halua koskea ees muhun, et ees huomaa mua" jne. ihmettelin että tämä riitti miehellä, ikäänkuin kaikki oli kulissia?
Loppuajasta en tuntenut enää itseäni naiseksi ja sävähdin jos joku vahingossa koski edes minuun, niin pitkään olin ollu ilman kosketusta. Lopulta myönsin itselleni, että vaikka mies on ihmisenä minusta ihana ja meillä on se sielunkumppanuus- jonka mieskin allekirjoitti, mutta me emme sopineet yhteen :(
Mies ei halunnut minua joistakin minun persoonanpiirteistä riippuen ( sekä että hänelläkin oli psyykkistä ongelmaa taustalla mikä myös vaikutti) joten jos olisin halunnut jatkaa, olisi minun pitänyt tyytyä lähes seksittömään suhteeseen vailla kosketuksia.
Tämä ei nyt ehkä ole ihan samanlaista kuin sinulla, mutta kuitenkin;
rakasta enemmän itseäsi ja etsi suhde jossa sinä olet toisen silmissä kiinostava "se ykkönen" ja haluttava. sinä olet nuori ja sinun tulee kokea että sinua halutaan ja joku ei pysty "pitämään näppejään erossa sinusta".
Et voi vaikuttaa miehesi mieleen tai hänen haluamiseen, tähän mitä saat, on turha tyytyä. itsetuntosi vain kokee kolhuja.
Jos teidät oli tarkoitettu yhteen - miksipä sekään pois sulkea. mutta nyt tyttö hyvä nauti naiseudesta / nuoruudesta, haluttavuudesta ja seksistä!
.. ja pointti oli myös että mies ei oikeasta rakastanut minua, nyt sen jälkeenpäin olen tajunnut. minä kyllä rakastan häntä edelleen :( mutta oikeasti parempi näin, olen paljon onnellisempi.
Oon yrittäny jutella aiheesta miehen kanssa useasti, mutta ilmeisesti ei vaan jaksa jotenkin yrittää..? Mietin, että johtuu varmaan masennuksesta. Joskus on yrittänyt sanomisen jälkeen ehkä yhden illan, mutta ei enää sen jälkeen. Ja sitten syyttänyt "läheisyysriippuvaiseksi" ym. (tietääköhän edes mitä tuo sana tarkoittaa?), vaikka ihan normaalia läheisyyttähän minä olen pyytänyt! On vedonnut vain "arkeen", mutta minusta arkea ei voi syyttää siitä, että läheisyys tällä tavalla katoaa ja varsinkaan tuota ärinää.
Mitä tulee noihin haluihin, niin on useasti sanonut, että masennuslääkkeet vaikuttaisivat asiaan (ja niin ne vaikuttavatkin, ainakin saamiseen), mutta en usko että kyseessä on koko totuus.
Taas sain pari päivää sitten kuulla riidan, että saan luvan häippästä, mutta taisi olla suutuspäissään lausuttu juttu. Joskus kylläkin tuntuu, että hän haluaisi sanoa sen muutenkin ääneen, on varmaan kyllästynyt minuun.
Ja niinkuin joku sanoikin siitä tauosta, niin kyllä.. Haluaisin tietää pärjäisinkö ilman häntä, mutta en halua heti laittaa poikki. Mua kyllä suoraan sanottuna pelottaa tulevaisuus, jossa hän ei ole mukana, sillä en osaa kuvitella sitä. En tiedä mitä sisältöä mulla sitten elämässä olis, koska meillä on ollut niin paljon hyvääkin tässä suhteessa - ymmärtämistä, jota ei muaalla ole ollut. Mutta ärsyttää tuo kohtelu! Miks pitää suuttua kaikesta...? Ehkä sekin johtuu vaan masennuksesta.
Sit mietin sitä, ett jos mies ei vaan yksinkertaisesti osaa olla hellä, kun ei ole suhteessa ennen mua ollut? Jos sen sais jotenkin tehtyä selväksi?
mies on sanonut että kumit vievät halun myös, ja ymmärrän sen kyllä. Mutta tuntuu, ettei miestä saa houkuteltua aina käsipuuhiinkaan jne.. :/
Olet ap nuori ja elämä edessäsi.
Älä missään nimessä muuta yhteen miehen kanssa, hyvä, kun huomasit ajoissa, että on menettänyt mielenkiintonsa sinuun.
Nyt vain vaikka pidä se taukosi, jos sillälailla saat henkireiän mieheen.
Sen jälkeen onkin sitten helpompi olla ilman miestä.
Itselläni oli tosi vaikea suhde mieheen, joka oli joka tavalla hankala ensihuuman kadottua.
itsekkin sitten päätin pitää taukoa ja lupasin, että mennään takaisin yhteen myöhemmin.
No, onneksi likkakaverini veivät minua pippaloista toiseen ja löysin uuden elämän ja mies sai jäädä.
Hyvä, että huomasin jättää miehen ajoissa, kävi nimittäin särkemässä asuntoni ovenkin, kun en ollutkaan kotona ja löi veljeänikin, kun kapakassa tapasivat. Milloinkahan olisi ollut minun naamani vuoro?
Jätä sinäkin jo mennyt elämäsi, kyllä ne muistot säilyy, vaikka jättäisitkin miehen ja nyt ne ovat vielä hyviä muistoja?