Tämä ei itseassa ole ihan työpaikka- vaan kouluihastus. Olen 20-vuotias nainen ammattikoulussa, luokallani on itseäni 9 vuotta vanhempi mies. Koska olemme luokan vanhimpia tulemme hyvin juttuun, viime aikoina olen alkanut tuntemaan miestä kohtaan enemmän ja hänkin tuntuu kiinnostuneen minusta, hidasteena on se, että itse olen ollut parisuhteessa jo kaksi vuotta, mies on sinkku. Flirttailemme koko ajan ja tämän miehen sukulainen (tyttö) on myös luokallamme ja ja liikkuu samoissa porukoissa, tyttö yrittää koko ajan vihjailla meistä jotakin ja on huomannut varmastikin molemminpuolisen ihastuksen, vitsailee koko ajan, että olen (nimi muutettu) Timon tuleva vaimo. Mitä ihmettä teen? En halua erota jonkun ihastuksen vuoksi miehestäni vaikka meillä ei niin hyvin viime aikoina olekaan mennyt. Tunnen olevani jonkinlaisessa loukussa ja en ole uskaltanut puhua asiasta ystävillekään. Odotanko, että ihastus menee ohi, tiedän ettei meistä tulisi yhtään mitään vaikka olisinkin sinkku.
Mitä tehdä?
loukussa
2389
0Äänestä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joko eroot nykyisestäs ja oot yksin hetken
ennenkuin alat oleen tän mahdollisen uuden kaa.
Hiljaa hyvä tulee.
Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti.
Kuuntele sydäntäs mutta älä silti käyttäydy järjettömästi.
Kysy neuvoa poliisilta tai paikallisesta mielenterveystoimistosta.