Siitä on jo aikaa, mutta muistan kuitenkin jotain.
Kasarmialue oli sellainen kuin sen nyt voisi ajatella olevan, eli synkkä, geometrinen (näytti siltä, että alueen puutkin olisivat istutettu rivistöiksi) ja se sijaitsi saarella, joka oli yhdistetty mantereeseen sillalla.
Tupa oli karu kuin vankilan selli eikä viiden-kuuden aikaan herääminen tuntunut tietysti mukavalta, mutta koulutus oli kieltämättä tehokasta.
Armeijassa opetetaan ryömimään, marssimaan ja syömään.
Ruoka oli tosin aika hirveätä, mutta sitä oli riittävästi.
Jälkiruuaksi saattoi olla puoli litraa jäätelöä ja hillot sen päälle.
Eihän kukaan sellaista satsia jaksa syödä, mutta toisaalta energiaa siellä tarvittiinkin.
Ensimmäinen marssi oli mieleenpainuva kokemus.
Ajattelin silloin muistaakseni, että eihän tässä varmaan parempaakaan tekemistä olisi hellepäivänä kuin laittaa tassua toisen eteen ja kantaa vielä siinä samalla raskaita varusteita mukana.
Kilometri toisen jälkeen jäi taakse eikä kukaan tiennyt kuinka kauan matkaa oli jäljellä.
Olin harrastanut tätä ennen liikuntaa, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntumaan siltä, että ei tätä jaksa kukaan ainakaan kovin kauaa varsinkin kun saappaat kalvoivat ja aurinko hehkui kuin miljoonan vatin lamppu.
Mutta sitten vihdoinkin hiestä höyryävä ja kiroileva joukko komennettiin tauolle ja noin viiden minuutin levon jälkeen lähdettiin takaisin,
Sotaelokuvissa poteron kaivaminen näyttää helpolta hommalta, mutta todellisuus on toista,
Armeijan taitettavalla pikkulapiolla sellaisen kaivaminen ei helposti onnistu, koska maa on täynnä kiviä ja juuria, ja talvella maa jäätyy niin kovaksi, että vaikka sitä hakattiin kirveillä ja hakuilla niin että kipinät iskivät, niin tunnin aherruksen jälkeen oli noin kymmenen sentin syvyinen kuoppa valmis.
Onneksi armeijalla on paljon ruutia käytössä ja räjäyttämällä poterot useimiten tehtiin.
Armeija on sellainen paikka, että yksilö ei siellä merkitse oikein mitään, mutta se kuitenkin muuttaa luonteen itsekkääksi ja karaisee, että suosittelen.
Miespuoliseen tekee myös vaikutuksen armeijan yksi määrää ja toiset tottelevat käskyjä sokeasti-systeemi.
Ei siis mitään nynnyilyä ja sellaista, että kysytään mitä osaa ja viitsiikö, vaan se tehtävä mikä annettiin myös suoritettiin loppuun ja ellei ensimäisellä kertaa onnistunut, niin se toistettin niin monta kertaa että valmista tuli vaikka väkisin.
Sitten vihdoin koitti viimeinen palveluspäivä ja mietin, että mitä ottaisi muistoksi ja sen tarkemmin ajattelematta pakkasin kypäräni laukkuun vaikka se tietysti tarkemmin ajateltuna varkaus olikin, mutta olen sen veronmaksajana korvannut valtiolle.
http://www.youtube.com/watch?v=CYFRz7g-bBo
"Ehkä voisi ajatella tätä velvollisuutta niin, että jos nainen kestää yhdeksän kuukauden raskausajan, niin kyllä miehen täytyy jaksaa leikkiä sotaleikkejä vähintään yhtä kauan"
MarttyyriMallari-TTt
Kasarmialue oli sellainen kuin sen nyt voisi ajatella olevan, eli synkkä, geometrinen (näytti siltä, että alueen puutkin olisivat istutettu rivistöiksi) ja se sijaitsi saarella, joka oli yhdistetty mantereeseen sillalla.
Tupa oli karu kuin vankilan selli eikä viiden-kuuden aikaan herääminen tuntunut tietysti mukavalta, mutta koulutus oli kieltämättä tehokasta.
Armeijassa opetetaan ryömimään, marssimaan ja syömään.
Ruoka oli tosin aika hirveätä, mutta sitä oli riittävästi.
Jälkiruuaksi saattoi olla puoli litraa jäätelöä ja hillot sen päälle.
Eihän kukaan sellaista satsia jaksa syödä, mutta toisaalta energiaa siellä tarvittiinkin.
Ensimmäinen marssi oli mieleenpainuva kokemus.
Ajattelin silloin muistaakseni, että eihän tässä varmaan parempaakaan tekemistä olisi hellepäivänä kuin laittaa tassua toisen eteen ja kantaa vielä siinä samalla raskaita varusteita mukana.
Kilometri toisen jälkeen jäi taakse eikä kukaan tiennyt kuinka kauan matkaa oli jäljellä.
Olin harrastanut tätä ennen liikuntaa, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntumaan siltä, että ei tätä jaksa kukaan ainakaan kovin kauaa varsinkin kun saappaat kalvoivat ja aurinko hehkui kuin miljoonan vatin lamppu.
Mutta sitten vihdoinkin hiestä höyryävä ja kiroileva joukko komennettiin tauolle ja noin viiden minuutin levon jälkeen lähdettiin takaisin,
Sotaelokuvissa poteron kaivaminen näyttää helpolta hommalta, mutta todellisuus on toista,
Armeijan taitettavalla pikkulapiolla sellaisen kaivaminen ei helposti onnistu, koska maa on täynnä kiviä ja juuria, ja talvella maa jäätyy niin kovaksi, että vaikka sitä hakattiin kirveillä ja hakuilla niin että kipinät iskivät, niin tunnin aherruksen jälkeen oli noin kymmenen sentin syvyinen kuoppa valmis.
Onneksi armeijalla on paljon ruutia käytössä ja räjäyttämällä poterot useimiten tehtiin.
Armeija on sellainen paikka, että yksilö ei siellä merkitse oikein mitään, mutta se kuitenkin muuttaa luonteen itsekkääksi ja karaisee, että suosittelen.
Miespuoliseen tekee myös vaikutuksen armeijan yksi määrää ja toiset tottelevat käskyjä sokeasti-systeemi.
Ei siis mitään nynnyilyä ja sellaista, että kysytään mitä osaa ja viitsiikö, vaan se tehtävä mikä annettiin myös suoritettiin loppuun ja ellei ensimäisellä kertaa onnistunut, niin se toistettin niin monta kertaa että valmista tuli vaikka väkisin.
Sitten vihdoin koitti viimeinen palveluspäivä ja mietin, että mitä ottaisi muistoksi ja sen tarkemmin ajattelematta pakkasin kypäräni laukkuun vaikka se tietysti tarkemmin ajateltuna varkaus olikin, mutta olen sen veronmaksajana korvannut valtiolle.
http://www.youtube.com/watch?v=CYFRz7g-bBo
"Ehkä voisi ajatella tätä velvollisuutta niin, että jos nainen kestää yhdeksän kuukauden raskausajan, niin kyllä miehen täytyy jaksaa leikkiä sotaleikkejä vähintään yhtä kauan"
MarttyyriMallari-TTt
Vastaukset 2
Vanhimmat
MarttyyriMallari-TTt...
Tupa oli karu kuin vankilan selli. Hoitolaitokset on yleensä karuja paikkoja. Sinähän sen kokeneena tiedät> tmm.
Suoritin itse asepalveluksen 1950-luvulla, eli siihen aikaan kun ei ollut naisia armeijassa eikä sivareita olemassa.
Oli kaksi vaihtoehtoa: Armeija tai vankila.
Silloin eivät sivarineidit kukkoileet kuten nykyään!