Ei opiskelijoille jää asumismenojen jälkeen 419 euroa kuussa käytettäväksi. Silti sillä pärjäävät monta vuotta.
Pätkä ja osa-aikatöissä, matalapalkka aloilla on hyvä jos vuokran ja laskujen jälkeen jää viittäkään hunttia kuussa käteen.
Miksi kotona makaamisesta pitäisi antaa enemmän kuin opiskelusta tai työnteosta?
Miksi ette muuta osaa kuin ruikuttaa, valittaa ja vaatia lisää etuuksia?
Pätkä ja osa-aikatöissä, matalapalkka aloilla on hyvä jos vuokran ja laskujen jälkeen jää viittäkään hunttia kuussa käteen.
Miksi kotona makaamisesta pitäisi antaa enemmän kuin opiskelusta tai työnteosta?
Miksi ette muuta osaa kuin ruikuttaa, valittaa ja vaatia lisää etuuksia?
Vastaukset 54
Vanhimmat
Unohditko ettkä opiskelija jonka tuet tosiaan on pienmmät kuin 419 euroa kk saava voi tehdä ansiotöitä menettämättä tukiaan eikä yleensä ole elätettäviäkään. Opintolaina nostoki mahdolline ilman lyhennyksiä opintojen aikana. 419 eur/kk saava kun saa tililleen euronkin jostain se vähennetään 1/1 tuesta.
Eipä opiskeli kovin paljoa työtä saa tehdä niin jo aletaan vähentämään opintorahaa. Eikä sitä työpaikkoja tuosta vaan saa.
Kertokaa kuitenkin miksi kotona makaamisesta pitäisi saada enemmän kuin opiskelusta tai työnteosta, miksi ruikutetaan lisää?
Haista sinä pas-ka-housu pitkä vit-tu!!
Mikä per-ke-leen idiootti sinä oikein olet? Onko itsetuntosi niin huono että pitää tulla vittuilemaan köyhyysrajan alle elävien palstalle?
Onko fiksua vihaisena kotkottaa toisille vähäosaisille? Ja ihme mantraa hoetaan, että kaikki työttömät makoilevat kotona tekemättä yhtään mitään.
Kerrompa sinulle, että opiskelu on vapaaehtoista työttömyys harvoin on.
Kaikki opiskelijat eivät tosin pääse vihreälle oksalle suuriin tienesteihin valmistuttuaan, mutta opiskelu on tarkoitettu väliaikaiseksi ja opiskelijat saavat ilmaisen terveydenhoidon ja opiskelija-alennusta matkustamiseen.
Mitäpä 419€uroa/kk muuta voisi näin syysviimoilla tehdä kuin makoilla kotosalla , koska työttömät joutuvat maksamaan täyden hinnan matkoista eikä ole ilmaista terveydenhoitoa vaan köyhä rahan puutteessa jonottaa kunnalliseen terveydenhoitoon.
Suuri vääryys on, että on paljon matalapalkka-aloja joissa ei paljoakaan käteen jää, mutta työttömät eivät ole vastuussa mataliin palkkoihin vaan pääsyyllinen löytyy päättäjistä jotka ovat suuren rahan raharenkejä ja ovat ajaneet liitot voimattomiksi.
Kaikkien vähäosaisten pitäisi olla solidaarisia toisilleen eikä kadehtia suuren suuria 400€:n kuukausi avustuksia
Eihän tässä mitään vittuilla vaan kysytään miksi kotona makaavien pitäisi saada saman verran tai jopa enemmän kuin opiskelijoiden, pienipalkkaisten tai pieneläkeläisten jotka ovat koko ikänsä töitä tehneet?
Eikä tuo 419 euroa kuussa ole ainoa mitä saatte, vuokra maksetaan, pk-seudulla 620 euroa kuussa maksimi, sähkö, kotivakuutus, lääkkeet, sairaala ja terveyskeskusmaksut, harkinnavaraistakin tukea saa. Ihan kohtuullinen elintaso kun ottaa huomioon ettei tarvitse mitään tehdä. En minä kehtaisi ruikuttaa jos ilmaista rahaa saisin enkä mitään antaisi vastineeksi.
Kyllä saat enemmän kuin 419 euroa kuussa, mm. vuokrat maksetaan. Onko totuudessa pysyminen noin vaikeaa, ilmeisesti on. Tämän palstan perusteella köyhistä saa hyvin epämiellyttävän kuvat. Epärehellisiä ruikuttajia, vaativat koko ajan lisää. Ettekö lue lehtiä, ei valtiolla/kunnalla ole rahaa teille syytää. Velkaako pitäisi ottaa lisää että teille voitaisiin lisää rahaa antaa?!
Ruikutat silti! Mutta kokeilepas miten herkkua toi täysi ylläptio on. Siinäpä voit elellä herroiksi kunhan vaan teet säännöllisesti selonteon kaikista tuloistasi ja menoistasi.
noh mulla ei ole kokemusta toimeentulotuesta ja olen työllinen ja olen aina kaikki viuluni maksanut.
Ja mistä sen tietää miten kauan ilmaista rahaa jaetaan? Kyllä minäkin olen välillä moraalisesti närkästynyt kun täälläkin päin näkee parhaassa työiässä olevia jannuja hengailemassa ostarilla.
Minä en ole saanut toimeentulotukea enkä ole sitä hakenut. Lue viestit tarkempaan mikäli pystyt tuolta höyryämiseltäsi ajattelemaan selkeästi.
Pysyäkseni totuudessa niin liitot on ajettu alas ja niin monilla matalapalkka-aloilla on mahdotonta ajaa työläisten etuja ja sitähän porvarit ovat halunneetkin, että ihmiset pakotetaan töihin 9€ /päivä ja sinäkin olet niin naivi ja moni muukin tällä plastalla meuhkaava, että köyhiä mollataan ja ollaan valmiita ajamaan köyhät pakkotahtisiin ja alisteisiin ilmaistöihin.
Kyllä se valtion ottama velka ohjautuu muihinkin kohteisiin kuin sosiaalisiin menoihin.
Minä kyllä luen lehtiä jopa Erkko Pravdaakin ja olen elänyt pitkän elämän ja huomannut ettei kaikki ole sitä miltä näyttää tai mitä propagandaa ihmisille syötetään.
Propaganda alkaa kantaa hedelmää kun rahvaskin suureen ääneen on hyvinvointi Suomen lakkauttamisen kannalla
Enpä viitsi sanoa minkalaisen kuvan sinusta saa rassukka.
Työhön pakottaminen tapahtuu 25,74 € 9 € = 34,74€/päivä.
Se on 4,34 €/ tunti.
Opiskelijat vaativat sitten jopa viisin kertaisia palkkoja koska ovat opiskelleet.
Aino maa joka maksaa opiskelut on Suomi.
Kerro kaikki sillä lisäksi maksetaan vuokra, pk-seudulla max. 620 euroa kuussa. Jos lapsia ei elatusmaksuja tarvitse maksaa kuten työssäkäyvät joutuvat maksamaan. Huomaa taas että ns. köyhät jättävät paljon asioita kertomatta.
"Eipä opiskeli kovin paljoa työtä saa tehdä niin jo aletaan vähentämään opintorahaa. Eikä sitä työpaikkoja tuosta vaan saa.
Kertokaa kuitenkin miksi kotona makaamisesta pitäisi saada enemmän kuin opiskelusta tai työnteosta, miksi ruikutetaan lisää?"
ELI KUN MUUT EI SAA TYÖTÄ, SE ON MAKAAMISTA JA LAISKUUTTA?
Sinulle se on vain vastoin tahtoasi oleva tilanne. :D
Toki toimeentulotuki on uudistettava.
.
Voi Hellanlettas sentään. Ihan pisti näköjään harmittamaan, kun jollain ei ole rahaa elatusmaksuihin.
Älä töki sitä kikkeliäs joka paikkaan, jos elatusmaksujen maksaminen risoo noin vitusti. Siitä saa vapautuksen silloin kun ei oikeasti ole rahaa maksaa sitä.
Ettei vaan olis taustalla vitutus siitä, että ei oo itse päässyt kun kerran lähelle ja sillonkin meni reisille.
Pyydä äidiltä varatutti kadonneen tilalle, niin ei tarvii parkua täällä ihmisille, joilla menee oikeasti huonosti.
Ei se työttömyys aina laiskuutta ole. Avoimia työpaikkoja on hakemassa kymmeniä ellei satojakin hakijoita yhtä työpaikkaa kohden.
Ei se työttmyys johdu aina koulutuksen puutteestakaan. jos inttämisen sijaan viitsisit lukea sanomalehtiä ja seurata ajankohtaisohjelmia niin sulle valkenisi kuinka säästävaatimusten edessä firmat pistävät satoja ihmisiä kilometritehtaalle.
Ei tarvitse huutaa caps lock päällä. Moni ns. kotona makoilevakin on saattanut aikoinaan opiskella ja on saattanut olla kymmeniäkin vuosia samalla työnantajalla ja hups yht äkkiä on mennyt työpaikka alta.
Ei kilometritehtaalle potkitut ole järki järestään laiskotteluun taipuvaisia, mutta jos pienellä paikkakunnalla paikkakunnan suurin työiilstäjä lopettaa toimintansa niin siinä ovat ahtaalla muutkin työllistäjät. Mitenkäs sitten kun yht äkkiä vedetään matto jalkojen alta ja yksi suuri turvarakenne eli säännöllinen palkkatulo lakkaa? Saa siinä olla vahva, että kokoaa itsensä ja sinä et ole ainoa taistelemassa työpaikasta jos jossakin sellainen vapautuu.
Omasta kokemuksesta voin sanoa, että ei ole helppoa jo joutuu nelikymppisenä taistelemaan työpaikoista 20 vuotta nuorempien kanssa.
Jos sua niin kamalsti suivoo kotona makaaminen niin jää pois töistä ja kokeile miten herkullista on maata masentuneena kotona.
Nooh minä sain onneksi töitä ja sain samalla itsemääräämisoikeuden ettei kukaan ole mua patistamassa pakkotahtiseen alisteiseen työhön.
Ihme kiukuttelua? Mulle on aivan sama vaikka joku kotona olija seisoisi kotona päällään.
Ihanne olis, että olisi kaikilla töitä ja kunnon palkkatyötä.
Olen nyt työtön ja köyhä.Aikonaan kun opiskelin piti kaikki kustantaa opintoveloilla.Takaisinmaksuaika oli mulla 10 vuotta.Opintotukia ei tunnettu.Eli minun näkemykseni mukaan nykyiset opiskelijat saavat ilmaista rahaa ja valittavat.
Muutaman vuoden kuluttua tiedät.
En varmasti tiedä sillä ikinä en ole ollut työttömänä ja jos työttömäksi joutuisin en takuulla ainakaan tukien pienuutta ruikuttaisi vaan olisi kiitollinen!
Mr. haavoittumaton Supersankari on saapunut palstalle.
Kumartakaamme joukolla hänen meille kuolevaisillle lahjoittamilleen viisauksille.
Ottakaame oppia ja olkaamme ruikuttamatta.
Minusta ne tuet pitää nostaa. Suomessa on keskipalkka noin 3000euroa brutto ja keskieläke 1500euroa. Itse olen töissä, mutta kun tulin keski Euroopasta Suomeen ja kielitaidon puuten takia en saanut töitä, niin en saanut mitään tukea ja piti elää vaan puolison tuloilla, vaikka työttömyys ei ollu oma syy. Myöhemmin sain aina sesonkityöt Lapin Ivalossa, Sääriselalla, tai Inarissa, koska nämä ovat ainaot paikat missä tarvitaan minun kielitaitoa turistien takia. Asun Savossa, ja kun minulle joulukuussa loppuu työ, menen taas Lappiin, turistikeskuksissa oli aina työsuhde asunto, hyvin halppaa vuokraa ja palkkaa noin 2600euroa ja ei paljon menoja.
Eli, joku 400 euro ei ole Suomessa mitään. Se on paljon allempaa kun keskiverto palkka tai eläke. Myös työttömillä pitää olla vaikka matkustamisen allenukset ja ilmaista terveydenhoitoa, kun opiskelijoilla.
Itse nyt olin ollut aina töissä, mutta muistan oma työttömyytä ja kun puoliso ei pystynyt elättämää, olimme ottanneet monta kymennä tuhatta lainoja, jotka nyt pitää maksaa. Eli ovat työttömiä jotka eivat mitään tuet saa , ja työmärkkinatuki on puolison tuloista riippuvainen. Minun tuki työttömänä oli 0, ja piti otta lainaa koska vaan puolison tuloilla emme pystyneet elää normi elämää ja hoitamaan laskuja, ja matkustaminen kiinnostaa molempia.
Eipä tiedä ketjun aloittaja mitään nykymenosta Suomessa,ei nämä ihmiset tällä palstalla mitään ruikuta vaan ovat esim,jääneet työttömäksi ja sen pitkittyessä tulee ongelmat.
Opiskelijoilla nykyään näköjään hyvät tulot kun pystyvät ravintoloissa ramppaan ja eikös ole ollut mainintaa että opiskelut venyy kun ei oikeen huvita.
Kesällä opiskelijan töitä tarvii tehdä tulevaa opiskelu kautta ajatellen.
Älä älä kakara joka aloitit ketjun tule tuollaisia kirjoittaan kun monilla jotka ovat ikänsä tehnyt töitä niin paljoa käyttöön jää kuitenkaan.
Kuulepas, minä olen työelämässä ollut yli 20 vuotta, 1990-luvun alun laman aikana en ollut päivääkään työttömänä. Koko kirjoituksen pointti on se että monille työssäkäyville jää vuokran, laskujen , elatusmaksujen jne. tuo reilu neljän hunttia käteen ja he sentään tekevät työtä. On perin ihmeellistä että kotona makaavat vaativat enemmän, aika helvetin röyhkeätä!
Opiskelu on väliaikainen elämänvaihe, jonka jälkeen siirrtyään ansiotöihin. Opiskeluaikana yhteiskunta investoi opiskelijaan valtaisia summia - tarjoamalla ilmaista koulutusta! Missään muussa elämänvaiheessa et saa niin paljon yhteikunnalta, kuin opiskeluaikana. Aivan realistinen vaihtoehto olisi se, ettei opintotukea maksettaisi ollenkaan.
"Koko kirjoituksen pointti on se että monille työssäkäyville jää vuokran, laskujen , elatusmaksujen jne. tuo reilu neljän hunttia käteen ja he sentään tekevät työtä."
Otappa huomioon, että työmarkkinatuki on 411 € nettona, maksat SIITÄ vuokrasi, sähkösi muut laskusi. Jääkö elämiseen enää mitään?
Sinullehan jää saman verran kaikkien pakollisten laskujen jälkeen. Ja jos se ei sinulle riitä, hommaa parempipalkkainen työ kun kerran olet niin erinomaisessa tilanteessa, että sinulla ylipäätään on työpaikka. He****tiäkö täällä köyhille meuhkaat? Kaikki työttömät ei ole laiskoja, eikä makaa kotona, v***n idiootti!
Tässä sinulle FAKTAA kadehtimistasi sosiaali"eduista":
Meillä on 2 hengen talous, toisella työmarkkinatuki, toisella huima liiton päiväraha joka nettona sekin vain 507 euroa. Vuokralla vanhassa sähkölämmitteisessä omakotitalossa (vuokra 500 €/ kk, eli pienempi kuin kaupungin vuokrakaksioissa), joka "normien" mukaan liian iso kahdelle hengelle, joten asumistuki vaivaiset 60 € kk:ssa, se menee suoraan vuokranantajalle. Vaihtaisin mielelläni pienempään asuntoon, mutta asuntoja ei noin vain täältä löydy, varsinkin kun luottotiedot jo aikapäiviä sitten menneet kummaltakin. Ttt on kohtuullistettu asunnon koon takia, joten sieltä saatava avustus on hyvin vähäinen.
Nettotulot yhteensä n. 920€ , vuokra 440€ , sähkö (talvikuukausina) n.300€ kk:ssa, jätehuoltomaksu n. 20 € kk:ssa.
Elikkä: 920-440-300-20=160€, siitä vielä kännykkä, nettimaksu jne., joten eipä jää monta euroa käteen. Sossu ei huomioi menoja kuin max. 620 € /kk (elikkä vuokran osan sähkölaskusta), joten ttt on VAJAAT 300 € kk:ssa.
Vieläkö kadehdit oikeasti köyhiä? Ihan tosissaan, kun jää alle 300 € rahaa ruokaan, hygienia- pyykinpesuaineisiin kahdelle ihmiselle? Alle 150€ /nokka kuukaudeksi kun kaikki on niin kallista. Voi hel***tti!
Siinäpä taas urhea työnsankari! Olisit iloinen ja kiitollinen ettet ole ollut päivääkään työttömänä.
Työpaikkoja menee ihmisiltä alta pois ilman että työtön olisi itse työnsä menettämiseen syypää Viime laman aikana.minä ja moni muu jo varttuneempaan ikään ehtinyt saneerattiin pois suuresta yhtiöstä säästöihin ja toimintojen järkeistämiseen nojautuen.
Ei auttanut koulutus ei pitkä työura kys.firmassa. Työttömäksi jäätyäni olin jo päälle 40.n, samaan aikaan tuli avioero.Noh sain ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja kyllä sain kuulla entisiltä työtovereilta( jotka olivat saaneet jäädä firmaan) rutinaa kun minä makoilin kotosalla.
Hain töitä aktiivisesti, mutta sain tuta, että parasta ennen päiväys oli mennyt aikoja sitten ohitse työmarkkinoilla.
Sairastelin ja olin todella masentunut ja kyllä V:tutti kun sai kuulla ns. "hyväntahtoisia" neuvoja että pitäisi ryhdistäytyä.mun olis kait sitten pitänyt mennä vaikka katuja lakaisemaan aamun piristykseksi.
Onneksi kuoluttauduin ja ihme ja kumma työllistyinkin . löytyi vielä työnantaja joka ei ollut iän ja järjestäytyneisyyden suhteen ennakkoluuloinen.
Minä olen tehnyt elämäni aikana vaikka minkänlaisia töitä' ja töitä en sinänsä halveeraa, mutta jos ihmiselle näytetään, että hän ei ole minkäänarvoinen, koirankin alapuolelle sijoittuva niin miten voi sitten olettaa, että työtön innokkaasti menisi tekemään pakkotahtista ja alisteista työtä.
Ja se jos suostuu tekemään työtä niin ettei tosiaan käteen jää kuin se neljä hunttia niin se on ihmisen oma valinta huonosta palkasta eivät työttömät ole vastuussa.
Jos ei rahat riitä niin pitäisi kouluttautua sellaiselle alalle missä on työvoiman tarvetta ja missä maksetaan kelvollisesti tai sitten ottaa sivuhomma.
Vuokra maksetaan, pk-seudulla max 620 euroa, lisäksi sähkö, kotivakuutus, lääke ja sairaalakulut. Käteen pitää jäädä 419 euroa, muuten saa toimeentulotukea. Avustusta saa siis 1100 euron luokkaa. Jos lapsia ei tarvitse maksaa elatusmaksuja, siitä useita satoja lisää jota joutuisi maksamaan jos olisi töissä. Sitten nämä kotona makaavat kehtaavat vielä valittaa ja vaatia lisää, hyi helvetti, hävetkää perkeleet!
Onhan tämä aika merkillistä, että tekemättä mitään pärjää käytännössä paljon paremmin, kuin käydä töissä.
Monet laskevat menetetylle vapaa-ajalle niin paljon, että eivät viitsi käydä töissä, paljon mukavampi olla kotona lasten kanssa ja nukkua pidempään. Jää paljon nenmmän aikaa harrastuksille, voi käydä pilkillä talvella, hiihtämässä jne kesällä voi mökkeillä ja kalastella. Lasten kanssa on kiva käydä uimassa ja tehdä muuta kivaa, kotityötkin ehtii tekemään paljon paremmin. Matkustaminen ulkomaillekin on paljon helpompaa, kun ei tarvitse sovitella hankalien työaikojen vuoksi taikka stressata lomien ajankohtaa, voi valita äkkilähtöjä mieleisesti. Ajankuluksi voi heittää aina jonkun himmeän keikan, ettei ihan putoa työelämän rutiineista. Kyllä vaihtoehtoja lusmuiluun on. Kela ei juuri tarkistele, ellei joku tee ilmiantoa, jos sattuu omatunto hieman venymään...
Jotkut kikkailee ansiosidonnaisen kanssa, ollaan ansiosidonaisella ja käväistään välillä töissä (siis töitähän tekevälle löytyy) ja taas jatketaan ansiosidonnaisella. Sopivasti asuinpaikkakunnalla surfaamalla voi poimia kuntakohtaiset edut vielä plakkariin ( esim. lasten koulutukseen), kun joillakin kunnilla on omia porkkanoitaan. Ei tämä niin vaikeaa ole!
"Avustusta saa siis 1100 euron luokkaa. "
Mistähän keksit tuollaisia summia?
"Jos lapsia ei tarvitse maksaa elatusmaksuja, siitä useita satoja lisää jota joutuisi maksamaan jos olisi töissä."
Tuosta nyt ei ota selvää mitä tuolla tarkoitat.
Kuten jo tuolla aiemmin kirjoitin, saamamme ttt on ALLE 300 euroa kk:ssa, siitä pitäisi ostaa ruoat, vaatteet ym. Etkö ymmärrä lukemaasi vai missä mättää? Tokihan joku toinen voi saada enemmänkin ttt:a, mutta kerroin tässä oman tilanteeni, ei tuolla summalla juhlita.
Sinä et vain soisi työttömille sitäkään 100 €:n korotusta, koska itse roikut kynsin hampain huonopalkkaisessa työssäsi. Voithan sanoutua irti, ja lahjoittaa paikkasi jollekin, joka sitä todella osaa arvostaa näinä aikoina.
Teepä niin ja kokeile omakohtaisesti mitä on olla vuosikausia työtön ja kituuttaa pienen pienillä tuilla.
EHKÄ kademielesi muuttuu, kun huomaat millaista tämä työttömän elämä tosiasiassa on, eikä tarvitse kuvitella olemattomia asioita ja paisutella työttömän saamia tukia siellä pikkuruisessa pääkopassasi. Niin ja elämää on muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla.
Oletko oikeasti, vai tekeydytkö noin tyhmäksi, vai onko lääkityksesi vinksallaan? Oletko kenties sama trolli, joka tällä palstalla häiriköi alituiseen? Viestittelytyylisi muistuttaa hyvin paljon "Yh-äiti pulassa" ym. rääväsuisia viestiketjuja.
Väännetään rautalangasta. PK-seudulla vuokra maksetaan max 620 euroa kuussa, sillä saa yksiön vapailta markkinoilta. Sähkö, kotivakuutus, lääkkeet, sairaalakulut, harkinnavaraistakin toimeentulotukea voi saada jos on hyvä syy. Ja kyllähän niitä keksii. Käteen jäädä 419 euroa vähintään 1100 euroon kuussa.
Jos olisi vaikka kaksi alaikäistä lasta, niistä joutuisi maksamaan n. 300 euroa kuussa elatusmaksuja. Mutta kun on työtön ei joudu joten nekin rahat säästyy kun muut maksaa elatusmaksut.
Tässä vain vertaan työssäkäyvän ja kotona makaavan elintasoa. Pienellä palkalla töissä olevalle ei jää käteen sen enempää kuin kotona makaavalla. Tämä ei ole minun mielestäni oikein mutta sinun mielestä näille laiskimuksille pitää vielä lisää rahaa syytää?!
..hyvin meni. Suivaannuin joitakin vuosia sitten yrittäjänä kaikenlaisiin vastuksiin, joita oli yrittäjän tiellä, oli jos jonkinlaista lippua ja lappua maksettavana, sekä piti huolehtia jos mistäkin asiasta toisten puolesta. Kaiken kruunasi, kun sain verottajalta oikein kunnon mätkyt, ei siis mitään niitä tavisten maksamattomia JÄÄNNÖSVEROJA, vaan ihka oikeat mätkyt arvioverotuksella, kun muka edustamani alan myyntikate on huomattavasti suurempi, mitä oman yritykseni. Silloin sain tarpeekseni ja pistin puljun kerrasta closed ja painelin työkkärin listoille.
Sain aika hyviä ohjeita ns. ammattityöttömiltä ja sossusurfaajilta, toimin ohjeiden mukaan (no, rehellisyyden nimissä on sanottava, että kaikkein hurjimpia ohjeita en käyttänyt) ja otin kaiken laillisen rahan, mitä oli saatavilla ja kyllä minä ainakin pärjäsin ihan hyvin. Kun olin tottunut yrittäjänä pieniin tuloihin ja tekemään paljon itse, ei minulla ollut mitään ongelmaa, päinvastoin se oli varmaan elämäni parasta aikaa. Rakensin kaksi omakotitaloa tuona työttömyysaikana, omaan käyttöön toki ja asuin niissä sen aikaa, että sain myydä ne verottomasti. Mitään töitä ei työkkäristä löytynyt tietenkään. Matkustelin ulkomailla runsaasti, kun aikaa oli, menin aina sellaiseen maahan, jossa eläminen oli halpaa taikka lähes ilmaista. Ei valittamista!
"Jos olisi vaikka kaksi alaikäistä lasta, niistä joutuisi maksamaan n. 300 euroa kuussa elatusmaksuja. Mutta kun on työtön ei joudu joten nekin rahat säästyy kun muut maksaa elatusmaksut."
Tuokaan nyt ei aivan pidä paikkaansa, ota asioista selvää.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/301208100446HL?OpenDocument
Tuolta löytyy myös tietoa elatusavun maksamatta jättämisestä, että jos et muuten maksa, lopulta vouti perii korkojen kera. Siis mikäli osaat lukea ja vieläpä ymmärrät lukemasi. Voisit myöskin tutustua toimeentulotuen maksamisperusteisiin ja laskentakaavaan.
..että tuossa esim. tapauksessa saa yhteiskunnalle siirretyksi elatusmaksua näppärästi, kunhan homman oivaltaa. Pitää vaan ymmärtää lukemaansa!
Fiksut hoitaa elarit siten, ettei lapsen isää tiedetä ja silloin yhteiskunta maksaa KAIKEN.
Herra Oamkotirakentajayrittäjältä menee nyt vellit ja puurot railakkaasti sekasi.
Koska oot myynyt 2 asuntoa verottomasti, se tarkoittaa että olet ollut vähintään 4 vuotta työttömänä yhtäjaksoisesti.
Elit siis muiden kustannuksella, vaikka oli varaa rakentaa 2 taloa ja vielä matkustella.
Sitä ennen aivosoluista se toinenkin sai työkyvyttömyyseläkkeen, kun piti maksaa lippu ja lappukin vielä?
Ja sitten tulit tänne aukomaan kitusiasi "ammattityöttömistä ja sossusurffaajista" ?
Paljon sulla on ikää? 12 vuotta? Siis molempien käsien sormet ja siihen vielä 2 sormea päälle.
Ainakin jutut on sen mukaisia..
Joo, ikää 53 vuotta ja kokeilin tosiaan, miten systeemi "mättää". Kyllä minulla ainakin meni ihan mukavasti, vaikka rahaa ei tullut niin paljoa, mitä monien mielestä olisi pitänyt tulla ollessaan yhteiskunnan listoilla.
Talot pystyin rakentamaan pankin rahoituksella, eli siinäkin mielessä oli koe, että miten täysin tyhjästä pystyy tekemään rahaa. Alkurahoituksen sain vekselillä, jossa oli henkilötakaus, sillä sain ostetuksi ensimmäisen tontin, tuolle tontille sain pankista kiinnelainan, jota sitten nostin rakennustyön edistymisen mukaan.
Varsin simppeliä siis, toinen talo olikin sitten varsin helppo rakentaa, kuin junaan olisi hypännyt. Koska minulla oli aikaa, pystyin etsimään halpoja rakennustarvikkeita ja rakentamaan paljon itse. En ollut neljää vuotta työttömänä sentään, koska nuo talot valmistuivat varsin nopeasti, ensimmäiseen taloon muutin heti melko keskeneräisenä ja siinä jo asuessani rakensin sen toisen talon. Kolmannen talon rakensin hieman myöhemmin, mutta silloin en enään ollut työttömänä kortistossa.
Hyvistä ohjeista ei tosiaan ollut pulaa!
Minä olisin vitun tyytyväinen, jos edes kerran jäisi neljä hunttia laskujen jälkeen.
Mutta kun se neljä hunttia menee lähes joka kuukausi yli 75%sti niihin laskuihin.
Ja mitä vittua se lama tähän kuuluu. Ainoa lama mikä viestiäsi koskee on lama korvien välissä.
Makaatko sinä muuten yleensä kodin ulkopuolella?
Aijai, nyt osui pilkkakirves suoraan kiveen....
Jotta asunnon myyntivoitto on verovapaata, siinä on pitänyt asua yhtäjaksoisesti vähintään 2 vuotta. Vasta sitten sen olet voinut myydä verottomana.
Ja vasta sen jälkeen olet voinut asua 2 vuotta siinä toisessa talossa, jotta sen olet voinut myydä verottomana.
Eli sinun on pitänyt asua niissä kahdessa eri talossa yhteensä vähintään 4 vuotta, jotta olet saanut myyntivoiton verottomana.
Tähän vielä pikku tarkennuskysymys:
Oliko se ensimmäinen rakennus jo valmis siinä vaiheessa, kun aloit sitä rakentamaan?
Ellei ollut, niin rakentamisaika pitää lisätä vielä tuohon 4:n vuoteen....
Keskeneräiseen taloon sinä et saa virallisesti muuttaa ennen tarkastusta, joten sinun veroton asumisaikasi lasketaan vasta lopputarkastuspäivästä lähtien verotoimistossa.
Halpoja rakennustarvikkeita puolestaan löytyy etsimällä vain märissä unissa.
53-vuotiaana siis aloitit talojen rakentamisen ja rakensit niitä sitten samaan syssyyn 3 peräkkäin? Miksi sitten lopetit nuoruutesi voimissa? Olisihan tuohon vielä rykäissyt ainakin 27 tönöä heti perään, niin olisi tullut kunnolla fyffeä vaarille.
Sen minä uskon, ettet lopussa enää ollut työttömänä kortistossa.
Kun pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle psykoosin vuoksi, niin ei silloin tarvii enää kortistossa roikkua.
Tingataan ne mainitsemani sormet kymmeneen, eli tasan kahden käden nakkeihin....
Oletko ajatellut romaaneja kirjoittaa. Lahjoja kyllä riittää.
Niitä voisi kirjoittaa ens alkuun vaikka sellaset 63 kpl ikään kuin lämmittelyksi.
Ensimmäisen nimeksi voisi laittaa vaikka: "Höpönlöpön ja muita tosijuttuja"
HERÄÄ, ei me täällä ihan mitä tahansa satuja uskota.
Sinulla ei ilmeisesti ole mitään havaintoa perustuilla elämisestä, joten älä nyt saat itseäsi ihan naurunalaiseksi sentään.
Jos olet niin pätevä mies, että taloja nousee vasenta kättä hiukan hailauttamalla, niin mitä ihmettä teit kortistossa?
Laita ihmeessä pystyyn yritys, palkkaa siihen 100 000 yhtä ahkeraa rakennusmiestä ja vot, maailma on valmis.
Miksi muuten 3 talon ahkera rakentaja ja rahan tyhjästä tekijä kirjoittelee täällä aiheesta "köyhyys"
Ja lopuksi, mutta ei vähäisimmäksi:
Jos siä pystyit 53-vuotiaana tuosta vaan aloittamaan rahan tekemisen tyhjästä, niin miksi ihmeessä sinä olit tyhjätasku 53-vuotiaana?
Tämä ei nyt oikein aukene... Mutta minä olenkin vain köyhä.
Anteeksi, että kyselin.
Äläpäs nyt ala taas neuvomaan. Talot myin tietty verottomina, asuin niissä tietty tarvittavan ajan, ei niitä muuten voi myydä verottomasti tai voi tietty, mutta en sitä konstia nyt tässä ala neuvomaan koko kansalle.
Olen nyt tosiaan 53 vuotta ja tehnyt miljoonani, mutta tuolloin rakentaessani nuo taloni olin kyllä verottajan jälkeen aika kuivilla ja hieman nuorempi. Eikä tuo rakentaminen ole nyt tuohon jäännyt, kun rakentaminen alkoi silloin 1990-luvulla kiinnostamaan, niin vaihdoin alaa reilusti.
Vaan mitä sitten tulee siihen muuttamiseen, pääsee hyvinkin keskeneräiseen taloon muuttamaan, kun vain saa rakennusvalvonnalta siihen luvan. Rakennusvalvonnalle riitti, että yksi huone oli asuttavassa kunnossa ja yksi toimiva wc- oli kunnossa ja tämä oli suhteellisen helppo järjestää hyvinkin kesken eräiseen rakennukseen ja tuosta asumaan muuttamisesta alkaa verottaja laskemaan sitä omaa käyttöä.
Kun sitten asuin tuota ensimmäistä taloa halvaksi, ostin jo samalla tontin samalta asuin alueelta varsin läheltä. Rakensin tätä ensimmäistä taloa loppuun ja samalla aloitin sitä toista taloa, että pystyin hyödyntämään samoja koneita mm. maansiirtokoneita, kun toiseen tehtiin perustusten kaivutöitä, niin osaa maa-aineksest pystyttiin hyödyntämään toisella tontilla jo pihatöiden tekemisessä täyttömaana, näin ajomatka ei muodostunut pitkäksi ja arvokasta "jätemaata" voitiin hyödyntää omilla tonteilla, eikä tarvinnut ajattaa kalliisti maankaatopaikalle.
Et nyt tainnut oikein käsittää miksi olin kortistossa, koska olin yrittäjänä ja sain verottajalta niin paljon maksettavaa arvioverotuksella (jotka sitten osin korjattiin valituskierteen jälkeen vuosien valittamisen jälkeen), sain niin tarpeekseni yhteiskunnan pummien elättämisestä, että päätin koettaa, miten pärjään tyhjästä kortistosta nousten ja samalla katsoin ihan mielenkiinnosta miten homma pelittää, kuinka yhteiskunnalta saa rahaa ja kyllä sitä sai. Opastusta sain tosiaan kokeneilta "ammattityöttömiltä" ja "sossusurfaailta", kaikkia hurjimpia konsteja en sentään käyttänyt, otin pelkästään sen, minkä laillisesti sain.
Töitähän minun koulutuksellani (keskiasteen ammattikoulutus, teknikko) ei kortistosta löytynyt, ei heillä ollut tarjota. Jossain vaiheessa olisi pitänyt muka lähteä johinkin ihan pellehommiin (tarkoitus oli kait karistaa ko. tempulla herkkänahkaiset pinnarit pois kortistosta tarjoamalla aivan pölhöä duunipaikkaa), kieltäännyin, sain parikin karenssia ja se siitä, homma jatkui ja olisi varmaan jatkunut loputtomiiin, ellen olisi saannut tarpeekseni moisesta pelleilystä ja totesin että homma on nyt nähty ja idea selvillä.
Tiedän, että jotkut kikkailee ansiosidonnaisten päivärahojen kanssa varsin siististi, moni sivullinen ei sitä edes huomaa. Siihen en lähtenyt.
Pätevyydestäni en mene sanomaan mitään rakennusalalla, mutta sen homman nyt osaan ja osaa teettää ainakin omasta mielestäni. Rakennus nousee kohtalaisen nopeasti ilman mitään kaliita talopaketteja. Työttömyysaikanani sain erittäin hyvää oppia sellaiselta alan konkarilta, joka oli asustellut vuosien mittaan melkoisen määrän omakotitaloja halvaksi ja tehnyt taloja tällä "yhden pysähdyksen taktiikalla" eli ostamalla samalta alueelta kerralla useamman tontin ja hyödyntänyt siten maksimaalisesti rakennusajan käytön ja jo edellä luetellun koneiden käytön ym.
Tämä asia nyt lienee tullut käsitellyksi.
Jessus että ihmiset voi olla tyhmiä. En yhtään ihmettele ettei kukaan ota töihin tuollaisia idiootteja. Vängätään vastaan että ei tule tukia kuin 400 euroa kuussa mutta unohdetaan että sen lisäksi saadaan asumistuki ja sossusta rahaa. Teidän logiikalla minullekaan ei jää rahaa kuin 500 euroa käytettäväksi asumisen jälkeen. Te kun unohdatte että myös se asumistuki yms tuet on tuloa...
"Ei opiskelijoille jää asumismenojen jälkeen 419 euroa kuussa käytettäväksi. Silti sillä pärjäävät monta vuotta.
Pätkä ja osa-aikatöissä, matalapalkka aloilla on hyvä jos vuokran ja laskujen jälkeen jää viittäkään hunttia kuussa käteen."
Opiskelu on investointia parempaan tulevaisuuteen. Siksi opiskelijalle annetaan lainaa elämiseen, jos muut tuet eivät riitä, ja valtio tulee takaajaksi. Myös työssäkäyvä voi saada lainaa ja palkan lisäksi tulee eläkekertymiä. Molemmilla on tarkoituksellista tekemistä, suunnitelmien toteuttamista ja näköpiirissä tulevaisuus - helpompi tai edes samanlainen.
Työtön ei saa lainaa kuin korkeakorkoisina pikavippeinä, joihin sortuminen tuhoaa talouden. On pärjättävä sillä mitä tukena saa. Jokainen kuukausi työttömänä murentaa toivoa työllistymisestä ja aiheuttaa työnantajissa yhä voimakkaampia epäilyjä työkyvystä. Työttömyys on olemassaoloa vailla tarkoitusta, suunnitelmia tai tulevaisuutta. Paikan puuttumista yhteiskunnassa.
Lisäetuuksia en ole vaatimassa sen päälle, että vuoden alusta on luvattu n. 100 euron bruttokorotus työmarkkinatukeen. Tämä 80 e nettolisäys kuukausituloihin riittänee siihen, että pärjään juuri ja juuri ilman sossua. Siten ollaan ainakin auttavasti korjattu tukitason jälkeenjääneisyys elinkustannuksiin verrattuna, joka syntyi 90-luvun laman jälkeen.
Itse olen lukion jälkeen ollut työttömänä jonkun aikaa ja nyt taas olen opiskelija, joten minulla on kokemusta kummastakin puolesta ihan nyt viime vuosien ajalta. Tuli huomattua se, että työttömänä (joskin työkkärin työharjoittelussa) jäi enemmän kouraan kuin nyt opiskelijana (2. asteen koulu). Harjoittelussa ollessani oli jopa rikas olo verrattuna nykyiseen tilanteeseeni, nyt kaikki menee mikä tulee enkä edes juo alkoholia tai tupakoi. Opintolainaa en nosta, koska minusta ei ole oikein ostaa ruokaa lainarahalla. Ei mitään muuta ihmisryhmää pakoteta elämään lainaksi. Lisäksi tulevaisuudessa ei ole varmaa saada duunia, joten miksi ottaa lainaa.
Tuloni ovat nyt luokkaa 388e - 210e = 178e/kk vuokran jälkeen.
Työttömänä sain 620e - 210e = 410e/kk vuokran jälkeen.
Huomattava ero.
Työttömänä ollessani jäi rahaa säästöön jopa seuraavalle kuulle, kun oikein niukasti eli, nyt ei puhettakaan. Töissä minun ei ole mahdollista käydä, koska kouluni vie aivan mahdottomasti aikaa matkoineen (joudun kulkemaan päivän aikana n. 60km/suunta junalla ja bussilla). Viikonloppuisin on tehtävä kouluhommia. Toki moni käy duunissa vielä tähän päälle, hatun nostot heille. Itse en kykene, pää ei kestäisi. Kesällä on oltava töissä, jos nyt sattuu johonkin pääsemään. Eivät nykysin ota edes ilmaiseksi töihin, siitäkin pitäisi jo itse maksaa. Tähän olen törmännyt etsiessäni työssäoppimispaikkaa koulun vuoksi.
Pointtini oli se, että enemmän käteen jäi työttömänä, mutta henkisesti työttömyys on rankempaa. Mieluummin itse kituutan opiskelijana. Toivoisin kuitenkin, että myös opintotuki nostettaisiin indeksiin. 178e kuussa ei hirveästi ole vuokran jälkeen.
Sinulle jää ehkä tällä hetkellä vähemmän rahaa kouraan, mutta myöhemmin enemmän, koska olet matkalla kohti ammattia ja ansiotyötä. Ei todellakaan ole tarkoitus, että opiskelu on elämäntapa ja opintoraha pitkäaikainen tulonlähde.
Väliaikaisessa opiskeluvaiheessa elämän voi rahoittaa opintolainalla. Ja valtio tulee vastaan takaamalla sen! Jos et usko omaan osaamiseesi ja tutkintoosi sen verran, että ottaisit lainan, jonka maksat pois valmistuttuasi ja siirryttyäsi työelämään, niin miksi kukaan muukaan uskoisi?
Opintolainaan on tavallista ottaa vielä lyhennysvapaa vuosi valmistumisen jälkeen. Jos pääsee hetikohta töihin, tarvitaan rahaa uuden elämänvaiheen asioiden järjestelyyn ja jos ei, sitä menee työn etsimiseen & elämiseen. Jos oikein huono säkä käy, voi pyytää lisää lykkäystä.
Valtiolta saa tarvittaessa myös korkoavustusta viiteen koronmaksuun. Koska lainakorkoja maksetaan puolivuosittain, korot voi maksattaa meillä muilla siis 2½ vuoden ajalta valmistumisen jälkeen.
Kyllä opiskelijalla pitäisi tosiaan olla luottoa työllistymiseensä sen verran, että odottaa 1-2 vuoden kuluttua valmistumisesta olevansa hommissa.
Opiskelijoille pyritään tarjoamaan halpoja asuntoja opiskelupaikkakunnalla (vaikka aina niitä ei ole heti saatavilla). Muualla asuvana sinun pitäisi päästä nopeasti paikallisten ohi jonossa. Kerro opiskelija-asuntosäätiölle, että halvin soluhuonekin kelpaa.
Kun asut normaalihintaisessa kämpässä ja maksat lisäksi joka koulupäivä 120 km:n matkakulut, ei rahapulasi ole mikään ihme. Opintotukijärjestelmä ei ilmeisesti toimi hyvin sinun tilanteessasi, mutta toisaalta sitä ei voi yleistää kovin normaaliksi opiskelijaelämäksi.
Arvoisa viestiketjun aloittaja,
Matalapalkka-ala on yhdyssana. Muista myös kerrata lukusanoja.
Hyvää päivän jatkoa!
Takaako muuten valito opintolainaa, jos on luottotiedot menneet?
Selviää kela.fi:n sivuilta, katso sieltä tarkemmin jos seuraava ei selitä tarpeeksi:
"Milloin lainatakausta ei myönnetä?
Et voi saada lainatakausta tai seuraavan lukuvuoden takauspäätöstä, jos
- aiempi opintolainasi on takausvastuun perusteella Kelan perittävänä tai
- sinulla on luottorekisteritietoihin merkitty maksuhäiriö. Maksuhäiriöstä huolimatta voit kuitenkin saada lainatakauksen, jos häiriö on yksittäinen, määrältään vähäinen ja sen rekisteröinnistä on kulunut kohtuullisen pitkä aika."
Ei takaa.
Ainoastaan poikkeustapauksissa. Asiaa auttaa suuresti, jos on hoitanut velkansa vaikka jälkikäteen tai tehnyt velkojan kanssa lyhennyssuunnitelman ja noudattanut sitä. Aina on hyvä pitää mielessä, että useimmat velkojat tulevat vastaan velan maksussa, kunhan on itse aktiivinen asiassa. Velkojankin etu on, että saa vaikka 80% velan määrästä velalliselta, kuin jäädä kokonaan ilman.
Ehdottaa kannattaa aina ja nyrkkisääntönä voi pitää että velan pääoman ja kulut joutuu maksamaan. Maksaminen suoraan velkojalle on myös halvempaa kuin ulosoton kautta.
Jos on paljon velkojia, niin on hyvä hoitaa ensin pois sellainen, jonka pystyy hoitamaan pienimmällä vaivalla. Sitten kun sen on saanut hoidettua, sitä voi käyttää osoituksena muille velkojille, että ainakin sen verran on maksukykyä.
Liikaa ei kannata yrittää maksaa. Jos saa velkojan kanssa sovittua ja ei pystykään (syystä mistä tahansa) maksamaan, niin uusia sovintoja on melko turha odottaa. Eivät velkojat huvikseen vastaantuloja tee.
Itse olen kohdannut velkojia, jotka eivät ole tinkineet senttiäkään mistään ja toisaalta velkojia jotka ovat tulleet vastaan paljon enemmän, kuin olen edes toivonutkaan.
Jos sulla on luottotiedot menneet, niin selvitä ensin itsellesi, että mikä on mennyt pieleen. Epäonnistumiseen johtaneet syyt ei aina ole helposti löydettäviä.
Epäonnistujallekin annetaan usein erheet anteeksi, kunhan osoittaa että virheistä on opittu.
Jos olet suunnittelemassa opintoja ja luottotiedot ovat menneet, niin ota yhteyttä kotikuntasi velkaneuvojaan.
Luottotietojen menetys ei ole maailman loppu, vaikka haittaakin monessa asiassa.
Vuokrakämpän saannissa toimii käytännössä seuraava systeemi.
1. Avaa itsellesi säästötili, jonne keräät rahaa pidemmän ajan kuluessa. Mikäli joudut tekemään selkoa varoistasi esim sossulle, älä laita rahoja tilille vaan säästä jonnekin muualle
Kun haluat tehdä vuokrasopimuksen:
- etsi kämppä, jonka vuokran määrä sinulla on ainakin 2 kuukauden suuruisena tilillä, mieluummin 3 kk suuruisena
- kerro heti ensimmäiseksi, että luottotiedot eivät ole kunnossa, sitä ei kannata yrittää salata
- ehdota, että vuokrasopimus laaditaan sellaiseen muotoon jossa vuokranantaja voi purkaa sen välittömästi, mikäli 14 päivän vuokra on jäänyt rästiin.
- anna vuokranantajalle vakuudeksi 2:n tai 3:n kuukauden vuokraa vastaava summa
Siinä se. Itse olen ehdottanut 5 eri kertaa tuota ja aina on toiminut.
Poismuuttaessasi saat tietysti rahasi takaisin.
Sivistysvaltiossa pitäisi taata joku perusturva kaikille. Kymmeniä vuosia työtä tehnyt mummo saa hänkin vain 1000 euroa ensin maksettuaan raskaat verot.
Oletko näitä ihmisiä, jotka haluavat eriarvoisuutta, saadaksesi itse kehuskella olevasi parempi?
Kukaan ei hyödy kurjistumisesta.
Mikset tehosta itsetuntoasi kohtelemalla köyhiä hyvin?
On se nyt vähän tuuristakin kiinni, jos on työtä tehnyt, ja saanut mahdollisuuden.
Tietenkään ei ole hyvä asia kun väliaikaiseksi tarkoitetusta tuesta tulee kymmeniä vuosia jatkuva. Mutta se ei ole tavallisen ihmisen syy.
Sivistysvaltiossa ei mummojen pitäisi joutua tekemään töitä kymmeniä vuosia!
5 vuotta on mielestäni ehdoton maksimi!
Raskaiden verojen kantoon pitää mummoille antaa valtion varoista kunnon peräkärry rollattorin perään. Tolkku tässäkin oltava. Yli 120-vuotiaan mummon on kohtuutonta odottaa kantavan raskaita taakkoja sivistysvaltiossa
Kyllä jämpti on niin!
NO VITTUAKO SITTEN TEET TÖITÄ TAI OPISKELET?!
LYÖ HANSKAT TISKIIN JA ALA ELÄMÄÄN RUHTINAALLISESTI TOIMEENTULOTUELLA TÄSTÄ ETEENPÄIN:
TÄÄLLÄ RIITTÄÄ NÄITÄ vitun PARKUJIA, JOTKA EI OO KOSKAAN KOKENUT, ETTÄ MILLASTA ON OIKEASTI ELÄÄ 400 EUROLLA KUUSSA.
Sen sijaan, että viitataan siihen ja siihen uutiseen, se ja sen laskelmiin, tai että se ja se maksetaan automaattisesti sossusta. Automaattisesti siellä ei hyväksytä yhtään mitään.
VARATKAA ITSELLENNE 2400 EUROA (6kk:n toimeentulotuki) JA ELÄKÄÄ SILLÄ IHAN OIKEASTI KOKO 6 KUUKAUTTA MAKSAEN KAIKKI MENOT SIITÄ, ASUMISMENOISTA MAKSATTE JOKA SENTIN,JOKA MENEE YLI 390 EURON JA TULKAA VASTA SITTEN REPIMÄÄN KEHKOJANNE JA VITTUILEMAAN TÄNNE!!!
Rauhoitu rauhoitu Rakas Lotta eihän se ollut edes totta.
hyvin vanha runon pätkä..
Jo ei se pappikaan kyennyt toimeentulotuella elämään, edes viikkoa, jo tarjosi itselleen paremman kunnon ateria.
Niin se on, vaikka olisi neuvokas taidokas ja diplomi sentin venyttäjä, ei vilja ja maamunat täytä ravinnon tarvetta.
Moni täällä pilkkaava voisi todella harjoitetta tulevaisuuteensa, pitää yllä ja elää yhden hengen taloutta n. 500 €/kk ja kahdella 1,5 kertaa eli 750 €/kk.
no rauhotutaan... Helvatti sentään, kun täällä on kituset ammollaan sellasia, jotka ei tiedä yhtään mitään persaukisen elämästä. Useimmiten ne on vielä niitä, jotka työpaikallakin nojaa joko lapioon, vesiautomaattiin tai toisiinsa, ja puhuu "politiikkaa" asioista, joista ei oikeasti ole mitään havaintoa.
Ne, jotka tekee oikeasti työt, ei jaksa täällä reuhoa siitä, kun joku on jossain kuulemma saanut ehkä 2 euroa tukea siihen leivänpalaan, jota on monta viikkoa ihmetellyt kaupan ikkunassa, että mikä se oikein on...
Hitto, kun jo aamupäivästä saa melkein juosta naapurissa lainaamassa nitroja, kun omat on rouskutettu ja niistäkin tais kolmannes vieriä kirjahyllyn taakse.
Tietyille aihealueille pitäis estää kirjottelu, ellei omaa tiettyä määrää elämänkokemusta. Noi vaahtoturvat kun näyttää tekstistä päätellen olevan sellasia, että kerran on maksettu joku autoveron 1/4 vuosimaksusta ja sitten ollaan täällä rinta rottingilla yhteiskunnan tukipilarina, kun "minä olen veroja maksanut" ja naristaan siitä, että jollain menee huonosti.
Jos kerran on kadehdittavaa olla toimeentulotuen saaja, niin eikös sitten kannata hipsiä sinne jonon perään?
Kun elämän aikana on nähnyt monta kertaa, että millaisessa kurjuudessa ihmisiä elää tämän päivän Suomessa, niin tollaset kukonpojat saa verenpaineen nousemaan millisekunneissa sellasiin lukemiin, ettei mitata uskalla. Tulee mittarista kohta jousi silmille kysyyn, että mitä v*a sä oikeen touhuut....
Se on totta, että aina on joukossa tukien väärinkäyttäjiä, mutta suurin osa on oikeesti niiden tarpeessa. Ja toi kun puhutaan rahan automaattisesta saannista, niin puhujalla ei oo mitään havaintoa siitä, kuinka nöyryyttävää sellanen on.
Kun tosiasiassa joutuu roudaamaan koko elämänsä läpivalaistavaksi sossun pöydälle, viemään pakettiautollisen tositteita joka kuukausi ja sittenkin vielä saattaa tulla lisäpyyntö, että "toimittakaa lapsen tutin osamaksusopimus", jotta se voidaan varmentaa kelalta, verottajalta, eläinsuojelusta ja julkaista kuulutuksena virallisessa lehdessä.
Sitten voi saada 10 euroa tilille nautittavaksi, tosin sekin saatetaan sitten peritä takaisin seuraavassa kuussa.
Ja kun pääsee tietokoneen ääreen, niin täällä on Maailman Napa ruudussa kirjoittamassa sän firman läppärillä, että vituttaa kun saa viikkorahaa vain 200 euroa ja se on toimeentulotuen saajien vika...
Molemmista minullakin kokemusta. Hetki sitten työtön ja taas opiskelija. Onneksi näin. Työttömänä oleminen oli ainakin minulle uskomattoman tylsää. Sitä tunnetta voi verrata lapsuusdessa lusittuihin kotiaresteihin. Eli aloittajan kannattaa muistella omia kotiarestejaan niin pääsee vähän siihen tunteeseen miltä pitkä työttömyys tuntuu.
Opiskelijalla on mieleksätä tekemistä. Minulla vuokra on 344 euroa. Opiskelen yliopistossa joten varsinaisia opiskelukuluja ei ole. Eli loppuraha jää ruokaan. Eli se riittää minulle. Eli minulle kustannetaan yksiö, jossa on ilmainen nettiyhteys ja tämän lisäksi saan rahaa, jolla voin ostaa ruokaa kaupasta. -:) Ja paljon pirteämmällä mielellä menenkin sinne Lidliin kuin työttömänä ollessani. Ja nyt jaksaa leipoa sämpylätkin itse. Työttöämänä oli jotenkin niin lamaantunut ettei mikään huvittanut. Ja itseasiassa tuossa elämäntilanteessa tuo työttömyyskorvaus tuntui pienemmältä vaikka oli suurempi kuin opintotuki. Se jatkuva tylsyys ja vitutus.
"Kuulepas, minä olen työelämässä ollut yli 20 vuotta, 1990-luvun alun laman aikana en ollut päivääkään työttömänä. Koko kirjoituksen pointti on se että monille työssäkäyville jää vuokran, laskujen , elatusmaksujen jne. tuo reilu neljän hunttia käteen "
Minä taas olisin onnellinen, jos minulle kaikkien sairaalakulujen ja vuokran ja laskujen jälkeen jäisi edes satanen!