Juhlistakaamme kirkon Waterloon vuosipäivää!

12/10 -päivää kannattaa hehkuttaa ympäri nettiä, jotta ihmiset pääsisivät uudelleen eläytymään vuodentakaisiin ihmeellisiin, ratkiriemuisiin, tunnelmiin.

Koska onhan todellakin niin, että on riemukasta seurata kun tämä lapsia indoktrinoiva aatelaitos menettää kannattajiaan ja toimintamahdollisuuksiaan.
9113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tiedote 11.10.2011

Vuosi Homoillasta

Ajankohtaisen kakkosen Homoilta-ohjelmasta tulee keskiviikkona
kuluneeksi vuosi. Muun muassa homojen avioliitto- ja adoptio-oikeutta
käsitellyt keskusteluohjelma aiheutti joukkopaon kirkosta, ja ohjelman
seurauksena kirkon jätti lähes 40000 ihmistä kahden viikon aikana.

Kaikkiaan Homoiltaa seuranneen vuoden aikana on kirkosta eronnut 84000
henkilöä, ja tällä hetkellä kirkon jättää joka päivä noin sata henkilöä.
Keväinen Älä alistu! -kampanja aiheutti toisen selvän eropiikin
alkuvuonna, jolloin kirkosta erosi noin 4000 ihmistä enemmän kuin
tavallisesti vastaavaan aikaan. Homoillan jälkeiset erot ovat
aiheuttaneet kirkolle noin 20 miljoonan euron verotulomenetykset.

Vuotta myöhemmin kirkon suhtautuminen homoihin ja Homoilta-ohjelmassa
esiintynyt Päivi Räsänen mainitaan edelleen säännöllisesti erosyinä
Eroakirkosta.fi-palvelun saamassa palautteessa. Yleisimmät erosyyt ovat
kuitenkin vieläkin kirkollisvero, uskonpuute ja kirkon merkityksettömyys
eroajan omassa elämässä. Pieni vähemmistö eroaa, koska pitää kirkkoa
liian liberaalina.

Mihinkään rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumattomien
suomalaisten määrä on kaksinkertaistunut kahden viimeisen vuosikymmenen
aikana ja heitä on jo yli miljoona.

LISÄTIETOJA:

Johanna Sauna-aho
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
050-327 0781

Petri Karisma
Eroakirkosta.fi:n tiedottaja
040-748 9532

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

Lisätietoja saa tiedottajilta sekä paikkakuntakohtaisia erolukuja
sähköpostilla osoitteesta [email protected]

_______________________________________________
[email protected] listalta eroaminen: http://www.eroakirkosta.fi/olemukana/postilista

Äänestä

Näin auvoiselta näyttää nyt:

2011-10-11 00:00 0
2011-10-11 01:00 5
2011-10-11 02:00 7
2011-10-11 03:00 8
2011-10-11 04:00 9
2011-10-11 05:00 9
2011-10-11 06:00 9
2011-10-11 07:00 12
2011-10-11 08:00 17
2011-10-11 09:00 26
2011-10-11 10:00 36
2011-10-11 11:00 47

Päivän ennuste 229.

http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/tanaan.html

Äänestä

Kalenterihan on täynnä uskovaisten juhlapäiviä. Onko uskonnottomille omaa päivää?

Äänestä
  • "Kalenterihan on täynnä uskovaisten juhlapäiviä."
    Joita vain harvat juhlivat ja suurin osa juhlijoista ei edes piittaa mikä oli juhlan alkuperäinen tarkoitus.


    Ei tarvita - joka päivä on meille juhlaa!
    -> "Palvelun kautta on eronnut 286424 henkilöä. Eilen erosi 137."

    Äänestä

  • cxz kirjoitti:

    "Kalenterihan on täynnä uskovaisten juhlapäiviä."
    Joita vain harvat juhlivat ja suurin osa juhlijoista ei edes piittaa mikä oli juhlan alkuperäinen tarkoitus.


    Ei tarvita - joka päivä on meille juhlaa!
    -> "Palvelun kautta on eronnut 286424 henkilöä. Eilen erosi 137."

    Totta mitä sanot kristillisistä juhlapäivistä. Jos evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä pyydettäsiin luettelemaan kirkkovuoden tärkeimmät juhlat, niiden ajankohta ja mitä kussakin juhlassa oikeastaa juhlitaankaan, niin joulun osalta osaisivat aika hyvin vastata mutta jo pääsiäinen olisi suurelle osalle ylivoimainen vastattavaksi.

    Ei ole kristinuskon keskeisetkään asiat hallussa edes niillä jotka ovat niin uskovaisia. Mutta useimmille uskonto onkin opportunismia. Aivan muulta kuin uskonnolliselta, kristilliseltä, pohjalta syntyneitä mielipiteitä koetetaan epätoivoisesti perustella raamatulla, jota ei edes tunneta tyyliin: "Jos minä olen tätä mieltä, niin totta ihmeessä raamattu ja jumalakin on sitä mieltä."

    Äänestä

  • kalenteri on täynnä pakanallista alkuperää olevia juhlia joihin uskovaiset ovat tulleet kuokkavieraaksi.

    Äänestä

Toivottavasti Räsänen päättää taas kertoilla omia mielipiteitään homoillan vuosipäivän kunniaksi niin saadaan taas muutamalla promillella kirkon jäsenmäärää alemmaksi.

Äänestä
  • Joo, jokseenkin ironista että kirkko on jäsenkatonsa tähänkin aiheuttanut ihan itse. Vielä kun tästä yhtälöstä saataisiin poistettua ne jotka kuuluvat kirkkoon vain koska heidät on lapsena kastettu siihen niin kaikki olisi hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


cxz kirjoitti:

12/10 -päivää kannattaa hehkuttaa ympäri nettiä, jotta ihmiset pääsisivät uudelleen eläytymään vuodentakaisiin ihmeellisiin, ratkiriemuisiin, tunnelmiin.

Koska onhan todellakin niin, että on riemukasta seurata kun tämä lapsia indoktrinoiva aatelaitos menettää kannattajiaan ja toimintamahdollisuuksiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu