Kansainvälisen valuuttarahaston neuvonantaja Robert Shapiro maalaili synkkiä kuvia BBC:n haastattelussa perjantaina.
Hänen mukaansa romahdus on edessä pian, 2-3 viikon kuluttua, elleivät euroalueen johtajat keksi tehokasta suunnitelmaa ongelmien ratkaisemiseksi.
- Se leviää kaikkialle, koska globaali talousjärjestelmä on yhteensidottu.
Hänen mukaansa seurauksena on vakava kriisi, joka on pahempi kuin vuonna 2008.
Asiasta uutisoi BBC.
http://uutisvirta.fi/uutiset/2905305-bbc-globaaliin-romahdukseen-aikaa-2-3-viikkoa?show=1
Ei tuo uutinen ole ainoa tulkinta Shapiron puheesta. Netissä on ollut rajumpiakin versioita tuosta puheesta, mutta ne on poistettu nopeasti, jo parin päivän jälkeen. Niissä puhuttiin täydellisestä, maailmanlaajuisesta katastrofista, nälänhädästä ja suursodasta.
Ymmärrätkö sinä, mitä tästä seuraa? Alkutalvesta kautta maailman vallitsee jo täysi anarkia, ihmiset taistelevat verissä päin leipäkyrsästä, kaupat ryöstetään tyhjiksi.
Syntyy kapinoita ja kansannousuja valtioiden johtajia vastaan, kun raha on menettänyt arvonsa. Kaupunkeja sytytetään palamaan, aseistautuneet katujengit ja pikaisesti pystytetyt omatekoiset suojeluskunnat edustavat ainoaa olemassaolevaa esivaltaa, sillä monien yhteiskuntien rakenteet hajoavat.
Jotkin valtiot pystyvät pitämään kansansa kurissa silkan raa´an sotilaallisen voiman ja suurten poliisivoimien avulla, ja ne tulevat käyttämään maailman tilaa hyväkseen hyökätäkseen naapurimaihinsa, ja kauemmaskin. Esim. Lähi-idän öljykentille pyrkii useampikin valtio yhtä aikaa ottaakseen ne haltuunsa. Mikään ei yhdistä omaa kansaa niin kuin sota ulkoista vihollista, jopa keksittyäkin, vastaan.
Kuulehan... Ikävä myöntää, mutta tämä on loppu maailmalle sellaisena kuin me sen tunnemme. Kun maailmantalous romahtaa, mikään ei enää ole entisellään. Silloin kaikki kansat keskellä suurta pelkoa ja epävarmuutta huutavat yhteen ääneen apuun Suurta Johtajaa, maailmanhallitsijaa, ja hän tulee... Hän tulee varmasti.
Hänen mukaansa romahdus on edessä pian, 2-3 viikon kuluttua, elleivät euroalueen johtajat keksi tehokasta suunnitelmaa ongelmien ratkaisemiseksi.
- Se leviää kaikkialle, koska globaali talousjärjestelmä on yhteensidottu.
Hänen mukaansa seurauksena on vakava kriisi, joka on pahempi kuin vuonna 2008.
Asiasta uutisoi BBC.
http://uutisvirta.fi/uutiset/2905305-bbc-globaaliin-romahdukseen-aikaa-2-3-viikkoa?show=1
Ei tuo uutinen ole ainoa tulkinta Shapiron puheesta. Netissä on ollut rajumpiakin versioita tuosta puheesta, mutta ne on poistettu nopeasti, jo parin päivän jälkeen. Niissä puhuttiin täydellisestä, maailmanlaajuisesta katastrofista, nälänhädästä ja suursodasta.
Ymmärrätkö sinä, mitä tästä seuraa? Alkutalvesta kautta maailman vallitsee jo täysi anarkia, ihmiset taistelevat verissä päin leipäkyrsästä, kaupat ryöstetään tyhjiksi.
Syntyy kapinoita ja kansannousuja valtioiden johtajia vastaan, kun raha on menettänyt arvonsa. Kaupunkeja sytytetään palamaan, aseistautuneet katujengit ja pikaisesti pystytetyt omatekoiset suojeluskunnat edustavat ainoaa olemassaolevaa esivaltaa, sillä monien yhteiskuntien rakenteet hajoavat.
Jotkin valtiot pystyvät pitämään kansansa kurissa silkan raa´an sotilaallisen voiman ja suurten poliisivoimien avulla, ja ne tulevat käyttämään maailman tilaa hyväkseen hyökätäkseen naapurimaihinsa, ja kauemmaskin. Esim. Lähi-idän öljykentille pyrkii useampikin valtio yhtä aikaa ottaakseen ne haltuunsa. Mikään ei yhdistä omaa kansaa niin kuin sota ulkoista vihollista, jopa keksittyäkin, vastaan.
Kuulehan... Ikävä myöntää, mutta tämä on loppu maailmalle sellaisena kuin me sen tunnemme. Kun maailmantalous romahtaa, mikään ei enää ole entisellään. Silloin kaikki kansat keskellä suurta pelkoa ja epävarmuutta huutavat yhteen ääneen apuun Suurta Johtajaa, maailmanhallitsijaa, ja hän tulee... Hän tulee varmasti.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Eiköhän ne saa ne hommat selvitettyä. Maailmassa on enemmän velkaa, kuin maailmassa on rahaa. Ei niitä makseta takaisin. Maailmanloppu tulee vuosituhannen vaihteessa! 2000!
myös myöhemmin, esim. 2011. Y2K Millennium bug oli tietokonenörttien sci-fi-kuvitelmaa, mutta IMF:n asiantuntija puhuu nyt tietämyksensä pohjalta.
http://www.iltalehti.fi/iltatytto/201118_it.shtml
teidät erottaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10172284
kaikki kun ruoka loppuu. Siis pian.
Mihin se ruoka loppuu? Koko ajan kasvatetaan lisää. RUOKA EI LOPU. Raha jolla sitä ostetaan ja tuotetaan voi loppua. Ja mitä järkeä siinä on?? Ruokaa on mutta sitä ei syödä vain koska ihmisillä ei ole PAPERIA mitä vaihtaa ruokaan? Eiköhän olisi jo aika herätä todellisuuteen ja tehdä kokonaisvaltainen yhteiskunnan muutos perustuksista lähtien.
koska ruoan tuottajien ei enää kannata jatkaa ammattiaan. Eiväthän he saa tuotteistaan enää kovaa valuuttaa, vaan ties mitä arvottomia pelimerkkejä, joita saa rahdata kottikärryillä pankkiin.
oho, olin väärässä > Syömme sitten rahaa. Paistettu 10€ seteli, voissa sulatetun senttikastikkeen kera :P
Höystettynä Hallintuksen tyhjillä lupauksilla. nam.
Siis, ostamme viisi perhepitsaa pakkaaseen. Ei pakkaseen, herrajestas, sähkö loppuu samalla, mutta pohjoiisikkunan ulkopuolelle pussiin roikkumaan. Siitä sitten vedellään! Joko ostit kahvin ja sikurin? Ja miettimään porsasparveketta ensi kesäksi!!
Pitää olla todella itsekkäitä tuottajia jos eivät auta ihmisiä selviämään. Siitä huolimatta etteivät juuri sillä hetkellä saa rahallista tuottoa työstänsä. Kyllä minä tekisin töitä palkatta jos tietäisin että ihmiset olisivat vaarassa.
Eikä ruokaa edes tarvitsisi tuottaa niin paljoa kuin nyt, nytkin on ylituotantoa, ylimääräiset menee roskiin. Todella tuottavaa.
Johan tätä on ounasteltukin, mutta että näin nopeesti....luulin siihen muutaman vuoden vielä menevän. Oletkin näemmä spekuloinut samoja skenaarioita kuin mäkin....
Ajan ja tapahtumien kehittymistään seurattu joidenkin uskovien kanssa hyvin pitkään, ja todellakin maailma on nyt shokeeraavassa tilanteessa, Suursota voi alkaa erittäin pian. Liipasinherkkyyttä on joka taholla. Maailmantalous kokee todellisen romahduksen ja voi vain jotenkin arvuutella mitä siitä seuraa. Katlakin mm. on odottamassa suurta purkaustaan. Ihmiset vihaavat toinen toistaan jne....
Jeesuks hakee omana hyvin pian. Toivottavasti moni vielä ottaa pelastumisasiat tosissaan. Sillä aika loppuu!!!
Linkkejä olisi paljonkin,talous-, ja sota-asioista hyvin arvovaltaisista tahoista ja tiedotusvälineistä.
Joo no mä en usko paratiiseihin mut yritän myös pysyä valveutuneena kokonaiskuvasta....ja selviämään noin maallisesta näkökulmasta :)
Israelin suunnalla on tosiaan kehkeytymässä koko ajan eteenpäin asiat...
turkkikin lyöny arvovaltaansa peliin palestiinan avustuslaivojen suhteen...
saas nähä mihn kehkeytyy....kummas puolella muuten olisit?
Israelin puolella.
Aivan näin...onhan se huomattavasti pienempi paha....
Maailma kokee taloudellisen romahduksen jollaista ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Ja Amerikka ei kykene olemaan globaalina auttajana nälkäkatastrofin alueilla. Me suomalaiset olemme jatkossa tarkempia varallisuutemme käytön suhteen. Ja todellakin on onni että Hallituksemme on vihdoin tajunnut kaikkien tukitoimenpiteiden olevan turhia, ja aínoastaan varallisuutemme hävittämistä. Salut.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/IMF USA painuu ensi vuonna taantuman partaalle/art-1288334933182.html?ref=lk_is_ko_1
ivaa, ja jos todella uskot siihen, että Suomen vakuuspelleily on hieno homma, niin sitten olet aika pahasti aivopesty.
Ellei tuo ole ivaa? Niin mitä ihmettä tarkoitat, selvitähän ymmärrettävästi asiasi. Salut.
Kreikan rahat riittävät ilmeisesti marraskuun puoliväliin asti. Toisaalta, mikään ei nykyään ole varmaa, ei edes se lähteekö kriisi lopulta räjähtämään kreikasta. Tilanne muuttuu päivä päivältä kriisiytyneemmäksi ja mahdollisuudet vain kasvavat erivaihtoehdoille, mistä roihu lähtee. Voi hyvin olla, että vaikka Italiasta tulee julkistus yhtäkkiä, että maa on maksukyvytön. Pankit seuraa perässä.
Yksi vaihtoehto on että sijoittajat alkavat epäilemään koko EU:ta ja EU:n saama lainaraha kallistuu ja Euro halpenee. ERVV:n voi silloin heittää samantien roskakoriin ja pelastus yritykset haihtuu ilmaan.
Myös jokin ulkopuolinen luonnonkatasrofikin voi riittää laukaisemaan paniikin, missä velkapommi laukeaa. Mahdollisuuksia alkaa olla aika paljon tälle käteisen niskalenkin pettämiselle.
Kreikka on pienen pieni paha ajateltuna globaalisti. USA romahtaa ynnä muut ynnä muut.
KUIVAMUONAA JA SÄILYKKEITÄ, SILLÄ... pian ei enää ole, mitä varata, kun kaupat ryöstetään tyhjiksi!
järjestettävät juutalaisvastaiset mielenosoitukset kautta maailman ovat osaltaan ajamassa maailmaa kaaokseen ja anarkiaan, joka pian alkaa.
http://www.iltalehti.fi/iltatytto/201029_it.shtml?02
..oikein piti päästää kylmää naurua, kun tämä pääministeri lausui tuon niskalenkki-puheensa...kyllähän valtiot SAIVAT NISKALENKIN ITSESTÄÄN KUN UPOTTIVAT TOISENSA YHÄ SUUREMPIIN VELKOIHIN !!!
-----------------
Soon latna moro
>>KUIVAMUONAA JA SÄILYKKEITÄ, SILLÄ... pian ei enää ole, mitä varata, kun kaupat ryöstetään tyhjiksi! >>
Just tilasin tutulta kotitarvemylläriltä 2 kappaletta 50 kg säkkejä vehnäjauhoja, ja maalta olen ostanut elävältä tapetun sian puolikkaan. Huopikkaita ja villapaitoja tilasin tekemään myös.
Vielä haen hernekeittoja pari muovikassillista Alepasta, ja pakastpizzoja ja jauhelihaa niin paljon kuin pakkaseen mahtuu.
Luulis tällä varastolla nyt ainakin lähele joulunseutrua pärjäävän, jos kaikki kaupat kohta rohmitaan Suomessa ja koko EU:ssa tyhjiäksi.
"elävältä tapetun sian"... Onneksi ei ollut kuolleena tapettu sika, koska se voisi jo olla pilaantunut.
Mutta mitenhän sen pakastearkunkäy, kun sähkönsaanti hupenee? Ulos pakkaseen, jos vain on pakkasta, mutta silloin taas kodit jäähtyy sähkön puutteesta, ellei ole mm. leivinuunia ja takkaa, ja tietenkin niitä puita.
kaikki! PIAN! Te vain pistätte pilkaksi MAAILMANLOPUN! Hävetkää!
Ihanaa ois nähdä kusisen rahajärjestelmän kaatuvan ja siinä samassa rahanhimosten paskojen ym pörssikunkkujen maailman romahtavan :D eikö ois aika jo lopettaakin moinen pelleily ja alkaa panostaa johonkin realistisempaan, esim planeetan ja sen asukkaiden hyvinvointiin.
Pankkien kaatumista ei voi verrata luononkatastrofiin. Maapallolla on ollut elämää ennen pankkeja ja rahataloutta ja tulee olemaan jatkossakin. Mätä järjestelmä joutaakin mennä remonttiin. Eivätköhän eräät koronkiskurit ole jo saaneet aivan riittäväst toteuttaa unelmiaan.
mitäs itsekään ostat silloin, kun rahasta tulee vessapaperia? Alkaako nälkä kalvaa?
Uskovien kristittyjen kommentit poistettu, yhtä lukuun ottamatta!!!!!!!!!!!!!!! Jumala näkee teidät poistajat!!!!!! Joudutte vastaamaan Hänelle, miettikää sitä, silloin on turha selitellä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Todellakin...Jumalan Sana pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen ja Rauhan Ruhtinas Jeesus Kallis Herramme tulee pian! Amen. Amen.
Maailma ja erityisesti talousjärjestelmä on romahtamassa. Tälläisessä tapauksessa yleensä vielä luonto tulee rientoihin mukaan, se on nähty kaikkien romahdusten yhteydessä. Myrskyt, kylmyys ,kuivuus usein laukaisevat katastrofit...
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/57419-katastrofi-voi-iskea-vuonna-2012-–-syyna-aurinko
kohtsillään kaekki! Kuolo tulloo ja helemat paakkuu(ntuu)!
Nerokasta! Ilmoitetaan aurinkomyrskystä tiettynä ajankohtana. Kyseisenä ajankohtana suuri EMP ja velat ja varallisuus on nollissa kun bitteinähän ne vain on. Ilman sotia ja verenvuodatusta. Kukaan ei menetä kasvojaan kun syyllinen on aurinkomyrsky. Siis virallisesti. Sitten puhtaalta pöydältä alkuun.
tupakka ainakin käypää valuuttaa lamassa
ekana tupakka vaihdetaan laittomiin aseisiin
oikein odotan lamaa
http://static.iltalehti.fi/jouko/jouko2.jpg?d=13102011
Mitenkä tämä yksi pöljä aikoo pitää pakastmensa täynnä kamaa syömäkelpoisena kun sähkötkin loppuu 3 viikon päästä?
Sähköt loppuu kun Venäjä niin haluaa:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10180481
Mihin se sähkö sieltä pistorasiasta katoais?
Juu, kyllä se sika ois pitäny laittaa suolakerrosten kanssa lihatiinuun ja säilyttää kylmässä varastossa.
Jos olisimme kasvisyöjiä ei meillä olisi niin pahaa ruokapulaa kun tällä hetkellä on.
Nälänhätä kasvaa kokoajan ja samalla syötämme pelkästään possuille älyttömän määrän viljaa ja soijaa.
Tässä hieman faktaa ja sitä löytyy helposti ympäri nettiä, mutta silti ihmiset ummistavat silmät näiltä tiedoilta;
Viljasta käytetään maailmassa rehuksi keskimäärin n. 40 % 76a, teollisuusmaissa lähes 70 % 76b, Suomessa n. 63 % 76c, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Intiassa n. 2 %. 76b
Se, että länsimaalaiset saa sen pienen palan kinkkusiivua,sisäfilettä ja rintapalaa lautaselleen vie satojen ihmisten ruoan!
Mutta ei se, haittaa ollaan itsekkäitä ja pidetään viimeseen asti kiinni "hyvinvoinnistamme".
Menkää itseenne.
Minä aloitin vuodesta 1994.
Hävettää ihmisten itsekkyys ja tyhmyys.
Asian ydin on nimenomaan ruuassa. Eihän kultakaan ole yhtään mitään, ei sitä voi syödä. Todellisuudessa rikkaimmat ja maailman pyörittäjät ovat maatilojen omistajat. Ruokatuotanto.... Ihmiset mieltävät koko asian sivuseikaksi, vaikka se on tärkein. Kasvissyönnillä säästäisi sekä luontoa, että ihmishenkiä ja säästäisi eläimet kärsimyksiltä. Se kuitenkin on ylitsepääsemätön kynnys ihmisille, luopua maukkaasta lihasta. Itsekästä ja tyhmää.
Näin on, tilanne on peruutamaton. Mailman talous romahtaa siitä ei pääse yli eikä ympäri. Miettikääpä sitä kun Amerikka romahtaa ja menettää asemansa mailman poliisina. Huolestuttavaa on se että seuraavaa super valta on Kiina ja Venäjä, uskon että ihmisoikeudet ovat ihan toista mitä Amerikassa. No se on varmasti pieni huoli siinä rinnalla kun koko infastruktuuri on hajoitettu. Ei tarvi miettiä kun niitä terveyskeskuksen "Sikaflunssa rokote" jonoja ensi alkuun kun ihmiset taisteli ja tappeli että piti turvamiehet hommata valvomaan järjestystä. Media raportoi kuolemia ja että on sen ja sen tason epidemia meneillään. Siinä on pientä mielikuvaa mitä se kauhu skenario todellakin on kun pankit lyö ovet kiini ja netti pankit eivät toimi. Rahan arvo tippuu 1/10 siitä mitä se on. Jos tililläsi on 20 000 euroa niin siellä onkin vaan 2000! No, on miten on silloin on suuri paniikki ja ahdistus minkä kaltaista ei ole koskaan ennen ollut tämän maan päällä.
Uskon että tämä on juuri se "lopun aika", tämän mailman kohdalla, mitä moni niin innokkaasti pilkkaa ja nauraa... mut miettikää mitä jos se kuitenkin onkin totta ?? se mitä vanhat kirjoitukset ovat ennustaneet jo tuhansia tuhansia vuosia... Ketä se hyödyttää jos laittaa pään pensaaseen ja hokee, "minun mailmassa ei voi mitää pahaa tapahtua ja minun mailmani ei hajoa", jokainen voi uskotella itselleensä mitä tahtoo, mutta totuus paljastuu ihan varmasti. Kukaan ei ole voinut estää tätä ja uskokaa pois kaikki tämän mailman vaikuttavimmat "viisaat" ovat sitä ihan varmasti yrittäneet. Talous kaatuu, mutta se ei ole kaikki, myös luonnon mullistukset ovat tuleet rajuimmiksi ja ne ovat lisääntyneet. Ihan kaikki löytyy siitä vanhasta "pilkatusta" kirjasta. Miksi näin pitää käydä?? SIKSI että me huutaisimme Jumalaa apuun hädän hetkellä. Luulempa että aika moni tekee niin vaikka ei itseään uskovaiseksi luokittele OIKEAN hädän edessä. Ajan merkkejä te että osaa lukea vaikka osaatte ennustaa säät... kun on etelätuuli niin tiedätte että pian on helle. Tämän kansan ainoa pelastus on kääntyminen Jumalan puoleen. Joo, joku varmasti ajattelee että "minä en Jumalaa tarvi", no se on sinun valintasi ja varmaan aika monen muunkin, mutta vastaus kaikkeen on kaikkien meidän nenän alla! Viisas ihminen tutkii vaihtoehtojaan ja miettii asiat kaikista näkökulmista. Jäädään odottelemaan mitä seuraavan päivän uutiset tuovat tullessaan!
Teollisuuden pelottelua että kaupat hamstrataan tyhjiksi.