Huumorin opettelu

Jos et ole kovin luova sanallisesti, keräile kuulemiasi hyviä juttuja ja mieti miten niitä voisi liittää erilaisiin yhteyksiin.

Voiko huumoria opetella? Eikös se ole sellainen synnynnäinen piirre
joissakin ihmisissä. Siihen liittyy leikkimielisyys, mielikuvitus, nokkeluus
ja huumori ja sen tuottaminen vaatii myös älyä. Mikään ulkoa opeteltu
ei toimi koskaan. Jos sellaista huumorinlahjaa ei ole syntymässään
saanut, niin ei kannata alkaa vääntää väkisin jotain mukamas hauskaa.
On parempi olla aina aito oma itsensä, kuin jonkun toisen kopio.

Juu ei varsinaisesti opettelemalla hauskemmaksi muutu, mutta kun osallistut aktiivisesti keskusteluun ja huumoriin niin huomaat vielä joku päivä olevasi se hauskuuttaja. Rohkeutta vaan heittää juttua väliin, muuten jää helposti taka-alalle.

Kyllä jokainen voi kehittää huumorintajua, on naurettavaa väittää että jokainen on syntynyt tylsäksi tai hauskaksi. Mutta tosiaan vaati jo rohkeutta kertoa juttuja, eikä baarissa tarvi edes olla mitään ihmeempiä juttuja että saa naiset nauramaan.

Olen huomannut että huumori pitoisten ohjelmien katseleminen, Conan, sketsi sarjat, stand up esitykset (katso vaikka youtubesta) kehittää sitä omaakin huumoria kun koittaa tietoisesti oppia ja analysoida miten he sen tekevät ja sieltä näkee paljon esimerkkejä tilannetajusta.

Ja kuten ylläoleva sanoi, aktiivisuus ja palautteen saaminen on tärkeää. Usein vanhemmiten ihmiset osaavat jo paremmin keksiä jotain, kokemuksen kautta. Sen huomaa usein vaikka kaupan kassalla, että keski ikäinen mies vitsailee/ antaa humoristia kommentteja jne. paljon useammin kuin nuoremmat.

Kyllähän sitä voi tosiaan jonkin verran opetella. Mutta eihän kaikki naiset varmastikaan tykkää huumoriveikoista, sellainen väkinäinen vitsinvääntäminen tai yltiömäinen lupsakkuus on jopa turn-off aika monelle. On ihanaa kun joku joskus juttelee vähän vakavamminkin. Ihan paras on vakavahko mies, joka ymmärtää huumoria (siihenkin voi keskittyä, että ottaa sen toisen osapuolen huumorin vastaan ja "ymmärtää" sitä, vaikkei itse osaisi mahtavaa läppää heittääkin, sekin on jo osoitus huumorintajusta) ja viljelee sitä sopivan harvoin.

Hauskimmissa jutuissa hauskinta ei mielestäni ole jutut sinänsä, ei edes täydellisellä ajoituksella kerrottuna, vaan se miten ne heijastaa kertojan karismaa. Uskoisinkin että hiomalla omaa fokusta ja asennetta saa luotua sellaisen karisman joka herättää ihmisissä positiivisia fiiliksiä ja ehkä jututkin jotka normaalisti olisivat vain okei kuulostavat yhtäkkiä superhauskoilta.

Kyl kaikki keksii jotain semmoses tilantees mis vois vitsin murjauttaa, mut ei oo vaa pokkaa heittää sitä. Sul pitää olla vaan rohkeutta sanoo se, eikä jäädä taka-alalle pällistelee ;)

Jos yrittää olla hauska, niin se paistaa läpi. Jos yrittää olla jotain mitä ei ole, niin se vain paistaa läpi. Rohkeinta ja vaikeinta on olla oma itsensä, ja kun oikea sattuu kohdalle ei se välttämättä hauskoja juttuja tarvitse, ja ihan aivan normaalit asiat alkaa jostain syystä naurattamaan. Jos on vaikeutta kohdata toinen osapuoli sellaisena kuin on, niin enemmänkin harjoittelisin kohtaamista silloin, vaikka mahdollisimman vähillä sanoilla, tai ilman sanoja kokonaan, ja katsoo mitä tapahtuu, oppii. Jos on vaikea päästä tällaisiin tilanteisiin, niin menee vaikka tanssikurssille :)

Hmm itselläni oli sama ongelma, kaveri porukoissa läppää roisku ja muutenki rentoo heittoo taas kauniita naisia johon saatto ns pikkusen kiinostua niin niitten seurassa ei lentäny mitään päin vastoin kankeaa keskustelua. Joten ajan mittaan tajusin että ei näin kiinostu kukaan joten päätin olla oma itseni myös kauniiden naisten seurassa.. Aluksi meni tietenkin vähän väkinäiseksi mutta jutut olivat hauskoja ja taidot oppii vain harjoittelemalla, pitkään aikaan ei ole ollut tälläisiä ongelmia ja olen pokannut monta hyvää naista ja monen kanssa olen hyvä ystävä

Oon itekin miettinyt tuota asiaa, koska en ole luontaisesti hauska. Mä nautin kyllä aikalailla varmaan kaikista huumorinmuodoista: härskistä, kornista, mustasta huumorista jne., ja tykkään kyllä nauraa ja mielestäni ymmärrän ihan hyvin vitsejä ja nauran niille, mutta en itse osaa olla kovinkaan hauska. Joskus keskustelussa saatan saada jonkun hauskan jutun, jonkun sopivan repliikin päähäni, jolla saan aina vähintään kavereilta hymähdykset, mutta kyllä mun huumorintaju on sellaista typerää puujalka-vitsailua, jota en osaa viljellä ihan milloin vaan tai kehittää sitä jotenkin hauskemmaksi ja fiksummaksi.

Ja monissa naisten "listoissa" lukee, että miehellä täytyy olla hyvä huumorintaju tai sitten niissä lukee vielä yksityiskohtaisemmin minkälainen huumorintaju täytyy olla (esim. härskit vitsit), ja mä en voi edes lähestyä sellaista naista joka on jo päättänyt miehen huumorintajunkin. En ole hyvä kertomaan härskejä juttuja vaikka niille naurankin.

Huumori on asia jota voi harjotella.. Hmm katsomalla komedia elokuvia,sketsejä ja muita humoristisia ohjelmia niin huumoria voidaan kehittää, otat hauskoja juttuja mieleen niistä ja pikkuhiljaa alkaa tulemaan omiakin hauskoja juttuja

Huumorintaju on älykkyyden merkki, joten jokaisella on sitä sen verran kuin syntymälahjana on sattunut tulemaan. Kuka tahansa voi opetella vitsejä varastoon, mutta älykkyys näkyy tilannetajuna, kykynä löytää hetkessä tilanteesta koomisia piirteitä. Itseironia on poikaa.

Mielenkiintoista... :)

Pyskologisesti katsottuna ihmisillä on tiedostamattaan tapana ottaa ryhmissä ja joukoissa tiettyjä rooleja, kuten just humoristi/viihdyttäjä, johtaja, kuuntelija ym ym... Ne eivät ole selviä, mutta ylleensä kaveriporukoista tällaisia rooleja alkaa löytyä. Tällöin ryhmädynamiikka toimii. Se että joku kerää huumorillaan ja elävyydellään ensihuomion ei tarkoita kuitenkaan sitä että hän jaksaisi pitää sitä yllä jätkuvasti. Kiinnostus lopahtaa ja tämän jälkeen ulkopuolisten huomio kääntyy ryhmän muihin jäseniin.

Tuskin tarvitsee tuntea itseään tylsäksi tällaisen huumorintajun takia...kaikilla se kuitenkin on sidottu persoonallisuuteen. Samaa juttua ei kaikki pysty sanomaan. Toisen sanoma vitsi voi kuulostaa toisen sanomana jopa irvokkaalta tai pervolta, täysin epäsopivalta..

Jos haluaa opetella huumoritajua, voi lähteä myös toisesta päästä: opetella nauramaan toisten vitseille. On imartelevaa, kun joku ymmärtää vitsejä tai juttuja eikä seiso totisena rautakangenrentona toisen edessä. Samalla oppii sopeutumaan eri ihmisten huumorintajuihin.

Kylläkyllä, sellaista ei mielestäni ole olemassakaan mitä ei voisi kehittää, en usko että on olemassa varsinaista huumorigeeniä. Tietysti voi kannattaa tietoisestikkin miettiä minkälaisia vitsejä voisi kertoa, mutta todella tärkeää on myös esim. positiivinen elämänasenne ja oma persoona (mitkä ovat myös kehitettävissä). Jotta vitsi on hauska, tulee sen sopia omaan persoonaan, tämän tyylin löytää ehkä helpoiten kokeilemalla, tekemällä ja uskaltamalla. Kirjallisuuttakin asiasta löytyy kun jaksaa etsiä.

huuomorista sen mitä tiedän. ei koskaan kannata mollata muita, itseä kyllä voi. mä tykkään kyllä hauskuttaa toisia omilla mokillani. tai sitten noin yleiselä tasolla. älä koskaan loukkaa siis ketään muuta. tai eksiäs tai kavereitas. tai niitä jotaka sitä ei kestä.
huumori tarttuu kun murre. tai puhetyyli!!! katso siis putkeen jotain super hauskaa sarjaa missä huumoria mistä itsekkin tykkäät. pöidä oikein maraton viikonloppu ja pistä vaikka niitä juttuja ylös mille ite nauroit. opit tunnistaan omanlaises huumorin.
ite tykkään will ja grasesta. vaikka monet jutut toimiikin vaan englanniks mutta kyllä se tarttuu. helpoin tie on mollata jotain kolmatta joka ei siis ole paikalla tai on tuntematon kauempana samassa tilass. mut aika halpamaista!!!

Lue Pahkasikaa. Se on huumorilehti, joka lopetettiin vuonna 2001. Mm. Pertti Jarla on aikanaan ollut Pahkasian leivissä ja sen kyllä huomaa. Pahkasika on minullekin opettanut katsomaan elämää uudella tavalla.

Komppaan "Pahkasikaa". Koomikoksi ei ehkä kantsi opetella, jos ei ole koomikon 'vikaa', vaikka naurattaahan surullinen pellehahmokin monia.

Mutta jokainen voi opetella "katsomaan elämää uudella tavalla", sillä lailla, että löytää huumorin arjen pienistä ja / tai isoista jutuista. Tilannekomiikka, hassujen, naurettavien / naurattavien asioiden huomaaminen niin, että pystyy positiivisessa, myönteisessä mielessä niistä huomauttamaan, on myös taito, josta näkyy, että ihmisen sisällä asuu huumorin kukkanen.

Tällaisia ihmisiä arkielämä ja -rutiinit kaipaisivat kaikista eniten. Jutun vääntäjiä taitaa olla jo pilvin pimein.

VITSI VITSI, Haittaax se!

Oli kumma juttu, kun Tomi vei Arvon penaalin, oli siinä opettajalla sitten rillit kuvissa, kun todistusaineistoa pähkäiltiin...

Huumori on haastava laji. Se voi olla hyvinki pientä, yhteisesti turvallista ja ulkopuolista, tilanteeseen tai tapahtumaan liittyvää. Ei välttämättä vitsi vaan sanoilla pelaamista.

Hankalinta se on ollut eri läänin alueelta olevan kanssa, jos huumorikäsite on erilaista.

Huumoria voi opetella.
Tärkeintä on löytää oma huumorin laji.

Itselleni sopii tilannekomiikka:
saan ihmiset nauramaan lyhyillä ja sivaltavilla kommenteilla, mutten kyllä loukkaa ketään, sillä se ei ole naurujen arvoista.
Olen surkea kertomaan vitsikkäitä tarinoita ja yleensä tilanne jää todella kiusalliseksi, kun yritän kertoa vitsiä.


Kannattaa etsiä oma huumorin laji. Kannattaa myös pitää naama peruslukemilla ja ääni normaalina vitsaillessa, sillä silloin välttyy kaikilta negatiivisilta tilanteilta.
Itse en koskaan kerro vitsejä siten, että kuulostan siltä, kuin kertoisin vitsejä.
Tämä on hyvä turvakeino, sillä jos ihmiset ympärilläni eivät koe vitsiä hauskaksi tai ymmärrä sitä, niin en näytä tyhmältä, sillä ihmiset eivät huomioi sitä vaan luulevat minun heittäneen jotain pientä omaksi huvikseni.
Täten en näytä epäonnistuneelta.

Jos kerrot vitsiä ja teet siitä ison huomion keskipisteen, niin vitsin on parasta olla aivan helvetin hauska tai muuten näytät idiootilta.
Vitsejä ei kannata heittää turhan useasti, sillä miekkakin tylsistyy kun liikaa hakkaa.

Tässä vinkiksi podcast aiheesta "Miten olla hauska"
http://www.ruutu.fi/supla/2468501

Aitoa huumorintajua ei oikein voi opetella, se täytyy olla syntyny ni sitä voi vaan harjaannuttaa, mitä oon huomannu asian. Ite harjaannutin sen itelle, heti kun ymmärsin käyttää kasetti mankkaa, eli sain idean nauhottaa kasetille omaa naurua ja hyvä ettei tappanu mua nauruun kun kuuntelin omaa naurua, siittä asti on ollu huumorintajua itellä, aina. Ei huumorintaju oo lahja oikeastaan, se on syntyny kyky, mm taitolaji on si taas, naurattaa muita eli toimia ku viihdyttäjä. Mut stand up koomikot ei oo oikein luonnollista vaan väkisin tehtyä, ite en oo koskaan nauranu tai ei oo iskeny ketään stand up koomikko. Huumori on luonnollista. Näin musta ainaki.