Olen tuntenut nykyisen vaimoni seitsemän vuoden ajan(naimisissa kaksi viimeistä vuotta). Vaimollani on entuudestaan kolme lasta, kaikki tyttöjä, joista kaksi saman isän kanssa. Asumme nykyään kolmistaan vaimon keskimmäisen vielä alaikäisen tytön kanssa.
Olen mielestäni kestämättömässä tilanteessa. Kertomukseni töksähtelee, mutta toivottavasti tästä löytyy se punainen lanka ja osaisitte antaa neuvoja, kuinka jatkaa.
Erosimme molemmat tahoillamme tavattuamme, koska silloin meidän entiset liittomme olivat pelkkiä kulisseja ja haimme ehkä vain eroa liikkeelle sysäävää asiaa.
Varsinainen ongelmani tai paremmin sanottuna yhteínenhän se ongelma on vaimoni lasten käyttäytyminen ja suhtautuminen minuun. Aloittaessamme yhteistä elämäämme, vaimoni lapset asuivat mielellään meidän kanssamme, koska lasten isä oli väkivaltainen vaimoani ja tyttöjä kohtaan. Nyttemmin asiat ovat kääntyneet aivan toisin päin, koska lapset ovat kääntyneet täysin minua vastaan.
En ole koskaan itse ollut väkivaltainen tai uhkaava. Lapset sen sijaan katsovat asiakseen osoittaa minulle halveksuntaa ja puhumattomuutta. Viimeisin asia, joka masensi minut oli, että luonamme asuva tyttö löi minua päähän, kun kerroin television toiselta kanavalta alkavasta ohjelmasta.
Pahimmaksi asiaksi koen, että tyttöjen äiti ei näe asiaa ongelmana. Hän hyväksyisi täysin sen, että minulle ei puhuttaisi. Tuon lyönnin hän käsitti olevan vain kevyen huitaisun.
Olemme käyneet perheneuvottelussa pyynnöstäni, mutta se ei näytä johtavan mihinkään. Olemme myös "istuneet koko purukan kesken" alas ja olen kertonut kaikille ikävistä tuntemuksistani ja toivonut muutosta käyttäytymiseen tahi avoimesti kysynyt, että mikä mättää. Olen nyt aivan ymmälläni viimeisen vuoden aikana kehittyneestä tilanteesta. Kun kirjoitan tätä tarinaani, tunnen itseni täysin selkärangattomaksi, etten ole saanut asioita järjestykseen... mutta mutta asiat etenevät vähitellen ja nyt vasta olen herännyt siihen.Onko ero ainoa ratkaisu?
Olen mielestäni kestämättömässä tilanteessa. Kertomukseni töksähtelee, mutta toivottavasti tästä löytyy se punainen lanka ja osaisitte antaa neuvoja, kuinka jatkaa.
Erosimme molemmat tahoillamme tavattuamme, koska silloin meidän entiset liittomme olivat pelkkiä kulisseja ja haimme ehkä vain eroa liikkeelle sysäävää asiaa.
Varsinainen ongelmani tai paremmin sanottuna yhteínenhän se ongelma on vaimoni lasten käyttäytyminen ja suhtautuminen minuun. Aloittaessamme yhteistä elämäämme, vaimoni lapset asuivat mielellään meidän kanssamme, koska lasten isä oli väkivaltainen vaimoani ja tyttöjä kohtaan. Nyttemmin asiat ovat kääntyneet aivan toisin päin, koska lapset ovat kääntyneet täysin minua vastaan.
En ole koskaan itse ollut väkivaltainen tai uhkaava. Lapset sen sijaan katsovat asiakseen osoittaa minulle halveksuntaa ja puhumattomuutta. Viimeisin asia, joka masensi minut oli, että luonamme asuva tyttö löi minua päähän, kun kerroin television toiselta kanavalta alkavasta ohjelmasta.
Pahimmaksi asiaksi koen, että tyttöjen äiti ei näe asiaa ongelmana. Hän hyväksyisi täysin sen, että minulle ei puhuttaisi. Tuon lyönnin hän käsitti olevan vain kevyen huitaisun.
Olemme käyneet perheneuvottelussa pyynnöstäni, mutta se ei näytä johtavan mihinkään. Olemme myös "istuneet koko purukan kesken" alas ja olen kertonut kaikille ikävistä tuntemuksistani ja toivonut muutosta käyttäytymiseen tahi avoimesti kysynyt, että mikä mättää. Olen nyt aivan ymmälläni viimeisen vuoden aikana kehittyneestä tilanteesta. Kun kirjoitan tätä tarinaani, tunnen itseni täysin selkärangattomaksi, etten ole saanut asioita järjestykseen... mutta mutta asiat etenevät vähitellen ja nyt vasta olen herännyt siihen.Onko ero ainoa ratkaisu?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Moro, ovatko vaimosi lapset murkkuiässä? Voisi selittää asian. Mulla ei ole kokemusta murkkuikäisistä lapsista muuta kuin mitä etäältä olen joitain tapauksia nähnyt. Haistatteluun ja fyysiseen väkivaltaan, vaikka pieneenkin, pitää kyllä puuttua. Pienikään huitaisu ei mielestäni ole sallittua. Rajat luo murkkuikäisellekin sitä turvallisuuden tunnetta, mutta jotenkin selvä järki sanoisi, että vaimosi pitäisi vetää yhtäköyttäyhdistystä kanssasi, jotta et tuntisi itseäsi ulkopuoliseksi ja ette asettaisi nuorille ristiriitaisia odotuksia. Vaimollasi on aika tärkeä rooli siinä että suhteet eivät kärsi. Tietyt käyttäytymissäännöt kotona ja elämässä yleensäkin luotsaavat nuorta siinä tunteiden sekamelskassa. Jos kotooltakaan ei saa ohjenuoraa elämälleen vaan kaikki on hälläväliä, niin johan saattaa nuori valita sen väärän polun jota astella..
Moikka, Sattui silmiini seuraava mikäli lapset olivat teini-iässä:
(tukiasema.net)
Vuorovaikutus murkun kanssa - impossible mission?
Murrosikä eli puberteetti on ihmisyksilön kehityksen psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen kypsymisvaihe, joka sijoittuu 11.–17. ikävuoden väliin. Murrosiän aikana tapahtuu pituuskasvun loppuvaihe, ulkoisten sukupuoliominaisuuksien kehittyminen (parrankasvu, karvoitus kainaloihin ja sukupuolielinten ympärille, äänenmurros ja rintojen kasvu) sekä sukupuolielinten kehittyminen aikuisasteelle.
Psyykkisesti murrosiälle on ominaista minuuden etsiminen. Siihen liittyy itsenäistymispyrkimys, mielialan ailahtelevuus, itsekeskeisyys ja usein korostetun kielteinen suhtautuminen auktoriteetteihin, erityisesti vanhempiin, sekä voimakas halu samanikäisten ryhmiin kuulumiseen, ammatin ja elämänkatsomuksen löytämiseen sekä yhteiskuntaan jäsentymiseen.
Murrosiässä oleva lapsi käy läpi myrskyisää kautta, siirtymää lapsuudesta nuoruuteen. Vaiheeseen liittyy nuorelle tärkeitä kehitykseen liittyviä asioita niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Oma ruumis käy läpi suuria muutoksia, se saa aikuisia piirteitä. Nuori irtaantuu vanhemmistaan selkeämmin ja alkaa tehdä omia suunnitelmia omasta elämästä.
Vanhemmalle saattaa olla vaikeaa ymmärtää kuinka hänen pieni poikansa tai tyttärensä on yhtäkkiä aikuisuuden partaalla oleva kiukkuinen nuori, jolla on luja oma tahto. Samoin saattaa tuntua hurjalta antaa nuoren itsenäistyä, tehdä omia päätöksiä, olkoonkin ne kuinka päättömiä tahansa ja antaa nuoren kantaa vastuunsa niistä. Mieluummin huolehtisi itse lapsesta, kuin antaisi hänen ”satuttaa itseään”. Vastuun kantamisen harjoittelu on kuitenkin tärkeä osa aikuiseksi kasvamista. Nuoren kasvua tukee se, että vapaus ja vastuu kasvaa samaa tahtia.
Murrosikäisen mielialat saattavat vaihdella kiivasta tahtia ja voi olla hankalaa pelkästään pysyä jyvällä siitä, ”mistä nyt tuulee”. Murrosikään kuuluu myös fanaattiset mielipiteet asioista laidasta laitaan, vanhempia unohtamatta. Tuskin kukaan vanhempi selviää lapsensa murrosiästä ilman ajoittaisia arvostelevia ryöpytyksiä.
Vanhemmat selviävät aina lastensa murrosiästä, toiset vähemmällä toisen isommalla työllä. Tässä muutamia vihjeitä kuinka suhdetta nuoreen on ehkä helpompi pitää kunnossa.
Pidä kiinni rajoista. Asioista voidaan neuvotella, mutta tehdyistä sopimuksista pidetään kiinni. Se kasvattaa nuorta vastuullisuuteen.
Anna lapsen tehdä itse työtä elämänsä eteen, älä tee kaikkea valmiiksi. Itse tekemällä hän saavuttaa onnistumisen kokemuksia. Älä tyrkytä apua, mutta auta silloin kun hän pyytää apua.
Kunnioita nuoren oikeutta yksityiselämään. Kaikki nuoren asiat eivät kuulu enää vanhemmille. Älä pakota häntä avautumaan, silloin et ainakaan saa hänestä mitään irti. Ole kuitenkin kiinnostunut hänen elämästään.
Älä paasaa nuorelle normeista tai siitä kuinka tulisi elää. Elä itse ihanteittesi mukaan, opeta omalla mallilla. Pidä kirjoja hyllyssä, lehtiä saatavilla ym. tietoa saatavilla niin että nuori löytää sitä kun hän haluaa.
Kerro nuorelle suvustasi, nuoruudestasi jne. Anna hänelle juuria.
Muista aina, että nuori on sinun lapsesi, mutta myös itsenäinen yksilö.
Tahtoisin tietää minkä ikäisiä vaimosi lapset ovat?, koska se vaikuttaa suuresti asiaan! Jos he ovat murrosikäisiä niinkuin edellinenkin kirjoittaja epäili, voisin sanoa että ei syytä huoleen.
Olen itse eronneen perheen lapsi ja minua ärsytti ja ällötti suunnattomasti äidin uudet miesystävät!!! Onneksi niistä kukaan ei koskaan muuttanut meille asumaan, mutta silti. (asun nyt omassa kämpässä)
Luulen, että kun lapsi tulee murrosikään, alkaa hänellä sellainen itsensä tutkiskelu ja hän yrittää löytää sitä "todellista minäänsä" mikä se sitten onkaan. Niin vaihtuu hiusten väri, vaatteiden tyyli ja käyttäytyminen todella todella usein, koska halutaan kokeilla kaikenlaista ja etsiä se sopiva juttu itselleen. Tää on varmaa vähän sekavasti selitetty, mut yritys hyvä 10.
Neuvoksi antaisin kuitenkin, että älä anna periksi niille lapsille!!! Vaikka he olisivat niinkuin eivät huomaisikaan sinua, älä sinä käyttäytdy samoin. Näytä että sinä välität heistä, vaikka he käyttäyttyisivät miten tahansa. Kerro heille että pidät heistä muttet välttämättä aina heidän käytöksestään.
Tsemppiä teille ja onnea matkaan!
Kiitos paljon palautteista! Olen itsekin hyvin samaa mieltä teidän kanssanne. Tilanteeni tekee erityisen vaikeaksi se, että lasten (iät: 14v,17v,26v) äiti ei halua tai vetää täysin eri köyttä kanssani. Jatkan tarinaa vielä muutamalla tapauksella, jotka ovat sattuneet, jotta saatte lisää puntaroitavaa.
Vuosi sitten (silloin 16 v tyttö) jäi kiinni tankojuoppoudesta ollessaan isänsä luona viikonloppua. Promillejä oli sen verran, että ajokortin saaminen viivästyy ja sakot olivat aika isot. Isänsä, joka oli viinat ostanut, ja äitinsä päättivät maksaa sakot puoliksi.
Minä ehdotin, että tyttöä ei päästettäisi ilman maksua ja ehdotin, että hän joutuisi esim. omalla työllään maksamaan osan. Seurauksena sain kaikkien vihat päälleni...
Nuorin tyttö, joka asuu isänsä luona, erotettiin viime keväänä peruskoulusta ja siirrettiin toiseen läheiseen kouluun erityisluokalle. Korviini kantautui tieto, että erotuksen syynä oli luokkatovereiden pelko häntä kohtaan. Mitä sitten tarkoittaakin?
Minä pöljä ehdotin, että hän voisi asua meillä ja elämään asetettaisiin oikeita rajoja ja huolenpitoa. Miten kävi: Hänen äitinsä ei halua suututtaa exäänsä moisella asialla.
En tiedä, otteet ovat muuttuneet siksi rajuiksi ja alkoholinkäyttö alaikäisillä sen verran säännölliseksi, että tulevaisuus hirvittää.
Olen sama mieltä teidän kanssanne siinä, että pitää välittää ja yrittää ja ajoittain sulkea korvia. Kuitenkin koen siten, että nyt mennään alamäkeä ja lujaa.
olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa ja ole kärsivällinen ja älä anna periksi.. onnea!
Tytöt käyvät murkku ikää läpi ja se vaatii paljon kärsivällisyyttä aikuiselta. Olet oikealla tiellä käyttäytymisessäsi, vaimon tulisi tarkastaa omia vaikuttimiaan, lasten paras ei ole sitä, että annetaan aina periksi vaan on katsottavat tulevaisuuteen kuten sinä teet. ala-ikäisten ei tulisi juopotella ja erityisen huoletuttavaa jos isä ostanut viinaa ja äiti vielä hyväksyy. Saattaa olla, että äiti ja tyttäret ovat tavallaan liitoutuneet ja mitä äiti sitten niin pelkää, ettei kykene vanhempana toimimaan, ei pidä säikkyä murkkujen tunteenpurkauksia. Kotonahan heidän on turvallista harjoitella suuttumista ja pettymyksen sietoa. Ongelma on kai sulla nyt siinä, että et ole lasten biologinen isä ja katsooko perhe sen vuoksi, ettei sinulla ole sanavaltaa kasvatukseen? tavallinen ongelma uusioperheissä, ole kärsivällinen sillä tilanteet muuttuvat ja murkutkin kasvavat. Jonain päivänä lentävät maailmalle ja olette vaimon kanssa kaksin.
Kiitos sinulle murkkujen äiti tosi rakentavasta kirjoituksesta.
Osa ongelmaani on tosiaankin, kun sitä hetken ajattelin, että tuntuu kuin muut olisivat liittoutuneet minua vastaan ja naureskelisivat selkäni takana kuinka avuton olen! Ajatteleppa itse tilannetta, että teet jotain kotiaskaretta ja lapsesi tulee vaikka sorkkimaan laittamaasi kastiketta veitsellä ja toinen puolisosi ihmettelee, että lapsihan vain leikkii ja että mitä sinä sitä kiellät!!!
Se on totta, että lapset lähtevät aikanaan "pesästä" ja vanhemmat jäävät keskenään. Olen alkanut miettiä sitä, että miten kohtaan tällöin puolisoni, joka ei ole tukenut minua vaan on asettanut lapsensa selvästi etusijalle arvelluttavissakin tilanteissa eli silloin kuin mitään vastakkainasettalua ei pitäisi olla! On vaan asetelma vanhemmat ja lapset, ei uusioisä ja hänen lapsensa.
En tiedä. Kaikesta teiltä saamastani kannustuksestani ja neuvoista huolimatta olen päätynyt siihen, että säilyttääkseni mielenterveyteni ja edes jonkinlaisen itsekunnioituksen eroan nykyisestä vaimostani.
Vielä kerran kiitoksia kaikille kirjoittaneille.
Tarinaasi luettuani kuulostaa oikealta ratkaisulta tuo päätöksesi erota. Tunnut olevan pilkan kohteena. Kynnysmatto ja itsestäänselvyys ilman ihmisarvoa. Olet yhteinen juttu, jota vastaan äiti ja tyttö /tytöt voivat nousta? Se yhdistää heitä?
Jos rakastaa, ei kohtele toista ihmisitä kuten avovaimosi kohtelee sinua.
Minusta kuitenkin kuulostaa, että vaatimuksesi lasta kohtaa eivät ole älyttömiä, vaan ihan normaalia juttua. Ei kaikki ole sallittua lapsellekaan, ei edes pienelle.
Ja lapsen ja nuoren VASTUUTTAMINEN omista teoistaan on oikein, niin kuuluisikin toimia, mutta ethän sinä voi mitään, et ole näiden lasten isä tai äiti.
Miten ero sujui, minne muutit, miten avovaimosi asiaan suhtautui?
Kaikkea hyvää Sinulle !
Näin siinä sitten kävi. Tämä kirjoitukseni muuttuu varmasti entistä sekavammaksi, mutta on todella kiva lukea oikean ihmisen palautetta!
Lähdin pois kotoa. Nyt on muutama päivä takana itse asiassa viikonloppu. Olen ollut kaverini luona, mutta kohta saan vuokra-asunnon Helsingistä.
Voi pojat sitä haukkujen määrää ja petturiksi haukkumista, kun ilmoitin päätökseni kotona. Ei puhettakaan siitä, että olisin voinut kertoa miksi ja pohtia vielä, että onko sellaista yhteistä tulevaisuutta olemassa, jossa kaikki olisivat tyytyväisiä.
Itse lähdön hetkellä näytti kuitenkin siltä, että lasten äiti olikin tyytyväinen...
Vielä kerran Kiitos kaikille minun kirjoitukseeni vastanneille. En enää jatka tätä juttua.
Et tosiaankaan ole ainoa ukko, jolla on tuollaisia kokemuksia. Monilla ei kuitenkaan ole rohkeutta tehdä ajoissa oikeita ratkaisuja. He ovat tyytyneet/tottuneet tuollaiseen vedätykseen. Pitemmän päälle tilanne olisi kuitenkin voinut kärjistyä vaaralliseksi. Onnittelut tilanteen viileän rauhallisesta ratkaisusta!
Hienoa että olet saanut ratkaisun tehtyä ja omasta elämästäsi kiinni. Haukut ei haavaa tee vaan vahvistaa. Onnellista elämää sulle toivotan.
lasten ja nuorien on joskus vaikee hyväksyä tuleva "isä- tai äitipuoli", kun huomataan että se aikuisten seurustelu on vakavalla asteella.ainakin mulla oli näin. olin ihan hirveä murrosiässä.mutta ykskaks tapahtui muutos ja tilanne rauhottui.sanoisinko, että 13-14 vuotiaana aloin hyväksyä äidin uuden miesystävän ja nykyään rakastan häntä ainakin melkein yhtä paljon kuin isääni.
Jos hänen isänsä on häntä lyönyt, niin hän haluaa onkia tavalla tai toisella sitä samaa piirrettä sinusta... ja se viha joka voi olla tytön sisällä, en tarkoita sinua kohtaan mutta hänen omaa isäänsä kohtaan, jos hän todellakin on lyönyt häntä.
Harmi, ei kyllä ole todellakaan normaalia käytöstä nuorelta lapselta, agressiivisuus voi johtua jostain muustakin kuin hänen isänsä lyömisestä, vaikkapa esimerkiski insestistä, mutta en kuitenkaan väitä, että tässä olisi kyse siitä. Mutta jotain kuitenkin on pielessä ja siihen on puututtava ja parasta olisi, että tietäisi syyn hänen raivoonsa, tuntuu kyllä että sinä olet se johon hän jostakin syystä purkaa vihan tunteet, omalle äidilleen hän ei uskalla sitä tehdä, jollekin täytyy sitten olla ilkeä ja purkaa omaa pahaa oloaan.
Muista se, vaikka sinua kohdellaan kuin likaista sukkaa niin, niin kuitenkin hänellä on jokin pahasti pielessä ja paha olo jostakin, jota ei voi muuten purkaa, toivottavasti asia selviää ja tyttö muuttuu taas onnelliseksi... onnellinen / tasapainoinen ihminen ei lyö toista eikä ole muutenkaan v- mäinen. Onnea teidän suhteeseen!