Kirjoittelin itse tällä palstalla vuoden verran enemmän tai vähemmän kyllästyneenä tähän nettideittailuun.
Saldoni noin vuoden deittailusta oli "suhde" pelimiehen kanssa ja lukuisia kahvitreffejä, joista ei mistään tullut mitään.Puolin tai toisin.
Oli seksinvonkaajaa, laastarisuhdetta etsivää tai sitten ei muuten vaan synkannut.
Heinäkuussa jäsenyyteni päättyi deittipalstalla ( E-kontakti) enkä sitä enää uusinut.Pääsin kyllä katsomaan onko viestejä tullut.
Siellä sitten eräänä päivänä oli kirje, ja mietin noin viikon maksanko vielä kuukauden jäsenyyden ja maksoin.
Kirje oli lyhyt, mutta asiallinen ja vastasin.
Tuli vastakirje ja päätin, että haluan tavata tämän tyypin pian, niin ei tarvitse sitten miettiä kauempaa tätäkään.
Sovimme treffit ja kun hän käveli vastaan, olin jo myyty.No treffimme kestivät pari tuntia ja mietin, että noin mukavantuntuinen mies ei tietenkään minua enää halua tavata.
Kuinka ollakaan, hän laittoi illalla viestin, että oli mukava tavata ja koska näkisimme uudelleen?
Loppu onkin sitten historiaa.Nyt olemme olleet siitä saakka erottamattomat ja yhdessä niin paljon kuin mahdollista.
Hän on rehellinen ja kunnollinen ihana mies.
Tällä kirjeellä vain haluan rohkaista muita nettideittailuun kyllästyneitä, pettyneitä.
Siellä ei todellakaan tarvitse olla kuin se yksi oikea.
Saldoni noin vuoden deittailusta oli "suhde" pelimiehen kanssa ja lukuisia kahvitreffejä, joista ei mistään tullut mitään.Puolin tai toisin.
Oli seksinvonkaajaa, laastarisuhdetta etsivää tai sitten ei muuten vaan synkannut.
Heinäkuussa jäsenyyteni päättyi deittipalstalla ( E-kontakti) enkä sitä enää uusinut.Pääsin kyllä katsomaan onko viestejä tullut.
Siellä sitten eräänä päivänä oli kirje, ja mietin noin viikon maksanko vielä kuukauden jäsenyyden ja maksoin.
Kirje oli lyhyt, mutta asiallinen ja vastasin.
Tuli vastakirje ja päätin, että haluan tavata tämän tyypin pian, niin ei tarvitse sitten miettiä kauempaa tätäkään.
Sovimme treffit ja kun hän käveli vastaan, olin jo myyty.No treffimme kestivät pari tuntia ja mietin, että noin mukavantuntuinen mies ei tietenkään minua enää halua tavata.
Kuinka ollakaan, hän laittoi illalla viestin, että oli mukava tavata ja koska näkisimme uudelleen?
Loppu onkin sitten historiaa.Nyt olemme olleet siitä saakka erottamattomat ja yhdessä niin paljon kuin mahdollista.
Hän on rehellinen ja kunnollinen ihana mies.
Tällä kirjeellä vain haluan rohkaista muita nettideittailuun kyllästyneitä, pettyneitä.
Siellä ei todellakaan tarvitse olla kuin se yksi oikea.
Vastaukset 6
Vanhimmat
taidampa jatkaa deittailua, kiitos kannustuksesta...
Hienoa, hienoa!! Ja onnea matkaan!
Itse olen kans poistamassa profiiliani, päätin,
etten ensivuonna enää näy treffeillä.
Jos ei siihen mennessä löydy mukavaa seuraa,
"luovutan" ihan sovinnolla,
ja toivon kohtaavani jonkun erityisen
ihan livenä.
Jossakin. Who knows.;)
Vuosi ei sitten varmaankaan ole mikään ylivoimainen aika etsiä kumppania netin kautta, saatikka tosielämässä.
Päinvastoin, siinä ajassa hahmottuu se mitä etsii ja tahtoo, sekä mitä itsellä on toiselle tarjota. Harmi että nettitreffeillä menee usein niin että "karsitaan pois" se vähän vähemmän oikea vaihtoehto, toivoisin että myös netissä vastapuoli miettisi ihan samoin kuin live-elämässä onko toinen sopiva, olemmeko samalla aaltopituudella tai tasolla, etenkin kun kumppanin hakukriteerit ovat yleensä selkeästi esillä.
Lämpimät onnittelut täältäkin :)
Miksi ihmiset kyynistyy, pettyy ja katkeroituu?
Johtuuko se siitä, että haluaa mersun, mutta rahaa ei ole kuin ladaan.
Eikös silloin kannata alkaa katsella sitä ladatarjontaa, niistäkin voi
löytyä joku kiva ja sopiva.
Tai voihan sitä yrittää säästää rahaa, koota (henkistä) pääomaa ja vähitellen päästä sille mersutasolle. Voihan sitä siihen asti kävelläkin.
Eivät kaikki tavoittele kuuta taivaalta, eli että kumppanin pitäisi olla rikkain, menestynein, komein jne. Jos nyt jotkut kokemattomuuttaan tai hepsankeikkamaisuuttaan niin tekevätkin, niin usko pois että osa meistä kuitenkin pitää tärkeimpänä vain ja ainoastaan samalla aallonpituudella olemista. Sitä että toisen kanssa on kuin kotonaan, pystyy keskustelemaan kun on niitä yhteisiä mielenkiinnon kohteita, ja aika sujuu sukkelaan kuin voidaan tehdä asioita joista kumpikin nauttii. Joillekin voi sopia suhde että ollaan kuin eri planeetoilta, mutta ei kaikille. Joillekin sopii ettei tavata kuin hyvin harvoin kun kummallakin on täysin eri/erillinen elämä, mutta ei kaikille. Joillekin sopii jatkuva yhdessä nyhrääminen kuin paita ja peppu, mutta... jne.
Ulkonäkö saattaa pinnallisesti katsottuna vaikuttaa tärkeältä kun valitettavasti joistakin ihmisistä näkee jo naamasta että luonne ei olisi omaa itseä kiinnostava, joten valokuvan nähtyään saattaa todeta että ei kiitos. Tai minä en ainakaan pysty kuvittelemaan että leppoisa ihminen laittaisi profiiliinsa kireän kuvan, iloinen surullisen, myönteinen kuvan jossa näyttää vihaiselta, jopa pelottavalta... Ihmeitäkin tapahtuu, mutta jos sitä itse on käynyt läpi ahdistavia asioita ja raskaan eron, eivät ne kiukkuisen ja epäsopivan näköiset tyypit ole niitä joita ensimmäiseksi lähtee tapaamaan. Tai viimeiseksikään.
Sitten ihmiset tekevät johtopäätöksiä että on niin nirppanokkia ihmisiä että näille ei "kelpaa" kukaan. Itse olen kyllä jättänyt väliin ihan selkeästi helvetin komeita, menestyneitä jne. koska olen päätellyt että turha mikä turha. On vain kiusallista tavata sellaisen kanssa että kumpikin huomaa että ei tästä mitään tulisi.
Kyynistyminen tulee ja katkeroituminen uhkaa kun huomaa että sopivaa on äärimmäisen vaikea löytää. Itse olen etsinyt kohta 1,5 v ja erään ilmeisesti itseäni "paremman" naisen kohdalla meni kuulema 2 v, joten odotellaan sitten vielä. Mutta kun se 2 v kilahtaa lasiin, mitä pidetään soveliaana erosta toipumisen aikanakin, niin pelottaa että iskee totaalinen hysteria: olenko loppuelämäni yksin?
Mutta ennemmin yksinkin kuin väärän ihmisen kanssa. :P