Euroopan pankkien pääomittaminen on alkanut.

Euroopan pankit on nyt päätetty pääomittaa, mikä tarkoittaa että jokainen pankki käydään läpi todellisen pääomansa perusteella, ja tehdään lopullinen arvio selviytyjistä. Ja tälläinen on todella suurenluokan kriisi monelle pankille, mutta sen avulla selviää todellinen jäljelle jäänyt rahoituskapasitetti.

Niin herää kysymys mitenkäs on Suomen pankkien laita? Niin vastaisin että meidän on syytä valtiollisesti tukea yhtä ainoaa suomalaista pankkia, joka on Sampo, ja samalla tehdä perustavia muutoksia henkilökunnassa, joka varmastikkin on jo suoritettu jossain määrin, mutta Björn Wahlroos on asetettava todellisen tutkintakomission eteen, ja poistettava välittömästi Sampo konsernin palveluksesta. Salut.

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2011/10/11/pankkikriisi-uhkaa-ei-koske-suomea/201114522/12
25252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
  • Käteinen reputit juuri ressitestin. Ei saa paljastaa totuutta.

    Äänestä

  • älä kerro kirjoitti:

    Käteinen reputit juuri ressitestin. Ei saa paljastaa totuutta.

    Näin voisi sanoa että Katainen ei ole korkeanluokan Ministerin arvoinen, pikemminkin hän on tavallista virkamies tyyppiä, joka kaipaa vahvaa johtajuutta, joka antaa toimenpidelinjauksia joita sitten lähtee noudattamaan. Joop.

    Äänestä

  • Rehni on vanha kunnon kepulainen lypsäjä. Tietää että välillä tissiä pitää puristaa, ja kohta taas hellittää, ja sit puristaa uudesta ja taas hellittää ja puristaa, ja sit...

    Sillai tuolla tekniikalla saadaan lehmän tissistä maidot tonkkaan, äijiltä kullirasvat ulos, ja suomalaisilta lompakot tyhjiksi. Ensin siis puristetaan, sit höllätään, sit puristetaan, ja taas höllätään..

    Mitään ei jää jälelle, kun EU-Rehn ja Katainen ovat tämän maan kupanneet kuiviin. Satta-nan homomiehet.

    Äänestä

  • Ollikin puristaa kirjoitti:

    Rehni on vanha kunnon kepulainen lypsäjä. Tietää että välillä tissiä pitää puristaa, ja kohta taas hellittää, ja sit puristaa uudesta ja taas hellittää ja puristaa, ja sit...

    Sillai tuolla tekniikalla saadaan lehmän tissistä maidot tonkkaan, äijiltä kullirasvat ulos, ja suomalaisilta lompakot tyhjiksi. Ensin siis puristetaan, sit höllätään, sit puristetaan, ja taas höllätään..

    Mitään ei jää jälelle, kun EU-Rehn ja Katainen ovat tämän maan kupanneet kuiviin. Satta-nan homomiehet.

    Olli Rehn on todella kepulainen, eikä syntyperäistä Kokoomuksen johtajatyyppiä ollenkaan. Siis varsin kelvolinen ohjeita noudattava toimintasihteeri, ja sellainen on valittu hoitamaan EU,n palveluksessa korkeantason tehtäviä.

    Hän ei koskaan kysy, eikä kyseenalaista, vaan toimii annetun ohjelman mukaisesti, ja EU,n epäonnistuminen on samalla Rehnin kaatuminen.

    Äänestä

Entinen kansainvälisen pankkijärjestelmän Johtaja Trichet on todennut kriisin olevan niin syvä että se vaikuttaa jo maailmantalouteen.

http://www.hs.fi/talous/Trichet varoitti eurokriisin tarttumisesta maailmantalouteen/a1305546981529

Äänestä

Rehnin ja Kataisen, lisättynä urpilaisella , valheet alkavat nousta väkisinkin pintaan , onpa jälleen mielenkiintoista kuulla kuinka taas selitellään .

Äänestä
  • Täytyy ymmärtää että Olli Rehn ei ole korkean virkansa tasoinen Johtaja, vaan hän on tavallisen kunnansihteerin veroinen virkamies joka on valittu EU,n toimintaan mukaan. Ja tuon tasoinen kaveri ei kykene puhumaan totuuspohjaista asiaa, hän vain toimittaa muiden esittämää. Ja Kataisen kohdalla voitaisiin sanoa että hän kokee jo olevansa epäonnistunut tehtävässään, ja sellaista Raakkuna ennustikin hänen kohdallaan. Urpilaisesta taas voidaan sanoa että hyvän ohjauksen alaisuudessa, hän on pätevä toimija kentällä. Salut.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Täytyy ymmärtää että Olli Rehn ei ole korkean virkansa tasoinen Johtaja, vaan hän on tavallisen kunnansihteerin veroinen virkamies joka on valittu EU,n toimintaan mukaan. Ja tuon tasoinen kaveri ei kykene puhumaan totuuspohjaista asiaa, hän vain toimittaa muiden esittämää. Ja Kataisen kohdalla voitaisiin sanoa että hän kokee jo olevansa epäonnistunut tehtävässään, ja sellaista Raakkuna ennustikin hänen kohdallaan. Urpilaisesta taas voidaan sanoa että hyvän ohjauksen alaisuudessa, hän on pätevä toimija kentällä. Salut.

    Olen naisena ajatellut hiukan syvemmälle..että mikä lieneekään tämän kaiken "ahdingon" takana?? Ehkä meitä ajetaan pakkotilanteeseen, jossa meidän ON tehtävä päätös..

    Äänestä

  • naismaist kirjoitti:

    Olen naisena ajatellut hiukan syvemmälle..että mikä lieneekään tämän kaiken "ahdingon" takana?? Ehkä meitä ajetaan pakkotilanteeseen, jossa meidän ON tehtävä päätös..

    Viittaatko tällä nyt johonkin väkivallantekoihin, ja maan haltuunottamisineen sotavoimien avustuksella tms?

    Meinaan sellaiseen alkaa pikkuhiljaa kasvaa halukkuus kyllä osallistua.

    Äänestä

  • naismaist kirjoitti:

    Olen naisena ajatellut hiukan syvemmälle..että mikä lieneekään tämän kaiken "ahdingon" takana?? Ehkä meitä ajetaan pakkotilanteeseen, jossa meidän ON tehtävä päätös..

    On luontevaa että naisella herää oma ajattelu ja arviointikyky esiin, silloin kun miehinen vallankäyttö tuntuu epäonnistuvan kerta toisensa jälkeen. Niin silloin nainen havainnoi kenttää, onko parempaa Johtajaa joka osaa hahmottaa tilanteen, jonka nainen voi hyväksyä selityksenä kaikelle aikaisemmalle epäonnistumiselle, niin vielä kerran haluaa luottaa miehiseen ajatteluun, jos siihen omansa voi liittää, ja silloin kysytään uutta toimintasuunnitelmaa joka ohjaa eteenpäin ahdinkotilanteesta, ja kaikessa nainen haluaa nyt paremminkin varmistaa, ja todellakin käyttää omaa ajatteluaan. Salut.

    Äänestä

  • Päätös tehtävä kirjoitti:

    Viittaatko tällä nyt johonkin väkivallantekoihin, ja maan haltuunottamisineen sotavoimien avustuksella tms?

    Meinaan sellaiseen alkaa pikkuhiljaa kasvaa halukkuus kyllä osallistua.

    Kyllä ymmärrys kasvaa kansassa, ja "Päätös tehtävä" Niin huomataan että kansanliike laajenee, ja ollaan kaikki samassa veneessä, ja peränpitäjä on suomalainen Conquer Finns. Salut.

    Äänestä

  • raakkuna1 kirjoitti:

    Kyllä ymmärrys kasvaa kansassa, ja "Päätös tehtävä" Niin huomataan että kansanliike laajenee, ja ollaan kaikki samassa veneessä, ja peränpitäjä on suomalainen Conquer Finns. Salut.

    Onko miesten keräyskutsu jo lähetettynä muihinkin maakuntiin kuin vain Hämeeseen?

    Entiset Suojeluskuntien talot ovat monilla tiedossa edelleen, vaikka ryssä kielsikin Suojeluskunnat 1944.

    Selvintä lienee että joukkojen kerääntymispaikaksi mainitaan Suojeluskuntien talot. Niin silloin oikeat miehet ymmärtävät, ja tietävät mistä on nyt kyse. Suojeluskuntataloilla on vanhat asesuojat ja muonitusvarastot toimivina olemassa, joskin ryssän jäljiltä ovissa on vahvat säpit päällä.

    Täältä taloilta on joukkoja helpointa alkaa ryhmittää eri puolille maata, järjestää ruokahuolto ja ammustenjakelut. Alkaa varmentaa liikenteen solmukohtia, ja kuljettaa maan hallitusta jonnekin turvallisiin paikkoihin.

    Äänestä

Kriisissä ei ole mitään mystistä, sen taustalta löytyvät juutalaispankkiirit ovat mitä ovat seurauksena 3800 vuotta jatkuneesta kulttuuriin nivoutuneesta positiivisen eugeniikan käytännöistä, joiden tavoitteena on älykkyyden maksimoiminen.

Iso osa nobelisteista, joku 30% on ashkenaasijuutalaisia. Jo tämän pitäisi kertoa jotain. Tuskin on mikään yllätys löytää samaa porukkaa niin FEDin, Wall Streetin kuin aseteollisuusbisneksen huipuilta. USA on juutalaiston taskussa kuten valtaosa mediayhtiöitä. Tämä yhdessä tehokkaan verkostumisen avulla takaa sen että juutalaiset voivat synnyttää talouskriisejä missä, milloin ja miten haluavat ja uutisoida ne omaan agendaansa sopivalla tavalla.

Lukekaapa John Gladin kirja "Jewish eugenics", ettekä enää ihmettele miksi maailma on mitä on.

www.woodenshore.org/text/Glad.John.2011a.Jewish_Eugenics.pdf

Äänestä
  • Itse asiassa nykyinen kriisi muistuttaa hämmästyttävästi 30-luvun kriisiä. On elvytetty ja yritetty päästä taloudellisesti eteenpäin kuitenkin ilman tulosta. Toivottavasti historia ei kuitenkaan toista itseään. Muuten ollaan syvässä kyykyyssä pian.

    Äänestä

  • Jos sulla olis antoisa deja vu, niin tajuaisit että olet ollut joskus enemmän, ja hallinnasta perillä paremminkin, sillä olet ollut hovissa naisena jonka poliittinen ymmärrys oli kuin miehillä, ja silloin nautit aitoa arvonantoa osaksesi, kun Ruotsin valta oli Suomen yli. Niin kuka on Jussuf entisessä elämässään, niin väitän että olet ollut kunnianarvoisa hovin edustaja joka nai valtaa itselleen, ja osasi sen osan myös säilyttää. Ja yhä kaipaat oikeanlaista hallitsijaa vierellesi, vaikka olet tänään nautinnonhaluinen lutka, eikä sulla toimi kunnolla tutka. Salut.

    Äänestä

  • lirissä ollaan kirjoitti:

    Itse asiassa nykyinen kriisi muistuttaa hämmästyttävästi 30-luvun kriisiä. On elvytetty ja yritetty päästä taloudellisesti eteenpäin kuitenkin ilman tulosta. Toivottavasti historia ei kuitenkaan toista itseään. Muuten ollaan syvässä kyykyyssä pian.

    Alkanut kriisi täyttää kaikki tunnusmerkit, jotka olivat myös 30-luvun lamassa. Mutta tällä kertaa ollaan kansainvälisessä ahdinkotilanteessa all over the world.

    Äänestä

Miksi ihmeessä tukisimme tanskalaista pankkia?

Äänestä
  • No viddu, kun ei omia pankkeja pääse tällä vuosikymmenellä tukemaan, niinkuin 90-luvulla kaikki suomalaiset pääsi.

    Jotakin rahalaitoksia kuitenkin tekee mieli tukea ihan vanhasta muistista. Niin miksei sitten vaikka Ranskankin pankkeja.

    Suomalaiset pankit eivät olleet kiitollisia veronmaksajille kun tulivat pelastetuiksi, eikä yhteiskunta edes ottanut niitä hallintaansa. Päin vastoin, huit hait. Pankit nakkelivat heti jälkeenpäin niskojaan, ja sanoivat että ei he mitään apua edes olisi tarvinnut. Ja että SKOP oli ainoa syypää, ja muuta pankit ihan hyvin olis pärjännyt ittekin.

    Toivon syvästi että Ranskan valtio (tai vaikka Tanskankin) ja pankit tekevät jälkeenpäin, sitten 10 vuoden päästä, Suomelle ihan samalla lailla. Nakellaan ja sanotaan ettei mitään apua edes olisi tarvittukaan. Suotta ihan häsläsitte siellä pikkuvaltiossanne, iso maa pärjää ilmankin.

    Toivon tosiaan tätä, sillä se toisi mieleen 90-luvun taas niin eläväisesti.

    Äänestä

  • On hyvä ihmetellä peruskysymyksiä, ja kaikkeen löytyy selitys, kun tajuaa että IMF haluaa rahansa takaisin. Salut.

    Äänestä

  • Vanhat ajat mielee kirjoitti:

    No viddu, kun ei omia pankkeja pääse tällä vuosikymmenellä tukemaan, niinkuin 90-luvulla kaikki suomalaiset pääsi.

    Jotakin rahalaitoksia kuitenkin tekee mieli tukea ihan vanhasta muistista. Niin miksei sitten vaikka Ranskankin pankkeja.

    Suomalaiset pankit eivät olleet kiitollisia veronmaksajille kun tulivat pelastetuiksi, eikä yhteiskunta edes ottanut niitä hallintaansa. Päin vastoin, huit hait. Pankit nakkelivat heti jälkeenpäin niskojaan, ja sanoivat että ei he mitään apua edes olisi tarvinnut. Ja että SKOP oli ainoa syypää, ja muuta pankit ihan hyvin olis pärjännyt ittekin.

    Toivon syvästi että Ranskan valtio (tai vaikka Tanskankin) ja pankit tekevät jälkeenpäin, sitten 10 vuoden päästä, Suomelle ihan samalla lailla. Nakellaan ja sanotaan ettei mitään apua edes olisi tarvittukaan. Suotta ihan häsläsitte siellä pikkuvaltiossanne, iso maa pärjää ilmankin.

    Toivon tosiaan tätä, sillä se toisi mieleen 90-luvun taas niin eläväisesti.

    Vanhat ajat mieleen, kun annamme kaiken tuen suomalaiselle Sampo pankille. Joop.

    Äänestä

Mutta Sampohan on vain tanskalaispankin sivukonttori.

Äänestä
  • Sampo on alunperin suomalainen pankki, ja sellaiseksi me sen palautamme tämän kriisin yhteydessä. Ja se luonnollisesti tarkoittaa irtisanomisia myös Johtajan kohdalla, ja silloin Nalle Wahlroos saa lähteä vetämään. Joop.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


raakkuna1 kirjoitti:

Euroopan pankit on nyt päätetty pääomittaa, mikä tarkoittaa että jokainen pankki käydään läpi todellisen pääomansa perusteella, ja tehdään lopullinen arvio selviytyjistä. Ja tälläinen on todella suurenluokan kriisi monelle pankille, mutta sen avulla selviää todellinen jäljelle jäänyt rahoituskapasitetti.

Niin herää kysymys mitenkäs on Suomen pankkien laita? Niin vastaisin että meidän on syytä valtiollisesti tukea yhtä ainoaa suomalaista pankkia, joka on Sampo, ja samalla tehdä perustavia muutoksia henkilökunnassa, joka varmastikkin on jo suoritettu jossain määrin, mutta Björn Wahlroos on asetettava todellisen tutkintakomission eteen, ja poistettava välittömästi Sampo konsernin palveluksesta. Salut.

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2011/10/11/pankkikriisi-uhkaa-ei-koske-suomea/201114522/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu