Sain noin vuosi sitten kroonisen sairauden, tai lähinnä hankalan vaivan, joka on toisinaan siedettävällä tasolla, mutta on usein mielessä ja kiristää myös usein hermoja.
Ongelmana on, että masennun välillä vaivan takia ja syytän vaimoa siitä vaivan syntymisestä. Olen lukenut, että stressi voi vaikuttaa siinä prosessissa ja stressiä meillä on ollut ihan riittämiin ennen lasten syntymää ja sen jälkeen ongelmat on osittain unohdettu ja osittain lakaistu maton alle.
Masentuneena syytän vaimoani siitä, että hän on aiheuttanut vaivan, ei tahallaan, mutta stressaamalla aiheettoman paljon asioilla, joihin olisi voinut suhtautua rennommin. Olen helppo stressaantumaan ja riitelymme on aiheuttanut itselleni muun muassa uniongelmia.
Vaimo on sitä mieltä, että hän ei ole syypää vaivaan vaan syy on ollut lähinnä omassa huolimattomuudessani ja perinnöllisissä taipumuksissani.
Vaimon mielestä perusluonteeni on aika itsekäs ja että olen taipuvainen näkemään asiat negatiivisesti. Koen kuulemma perhe-elämän ja ylipäätään ihmisten kanssa toimimisen olevan jotenkin itseltäni pois, koska oikeasti en haluaisi jakaa aikaani muiden kanssa ja tuottaa muille iloa. Jos minulla ei olisi mainitsemaani vaivaa, löytäisin kuulemma jotakin muuta valitettavaa, enkä pystyisi koskaan olemaan mihinkään oikeasti tyytyväinen.
En tiedä kuka on oikeassa, enkä edes haluaisi miettiä sitä, vaikka jossain tilanteessa tällaiset asiat vaivaavatkin mieltä. Tärkeää olisi nyt kuitenkin, että pääsisin irti tästä säännöllisesti toistuvasta vaimon syyttelystä, koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä ja vain hankaloittaa arkielämäämme. Mitenköhän siitä pääsisi eroon?
Ongelmana on, että masennun välillä vaivan takia ja syytän vaimoa siitä vaivan syntymisestä. Olen lukenut, että stressi voi vaikuttaa siinä prosessissa ja stressiä meillä on ollut ihan riittämiin ennen lasten syntymää ja sen jälkeen ongelmat on osittain unohdettu ja osittain lakaistu maton alle.
Masentuneena syytän vaimoani siitä, että hän on aiheuttanut vaivan, ei tahallaan, mutta stressaamalla aiheettoman paljon asioilla, joihin olisi voinut suhtautua rennommin. Olen helppo stressaantumaan ja riitelymme on aiheuttanut itselleni muun muassa uniongelmia.
Vaimo on sitä mieltä, että hän ei ole syypää vaivaan vaan syy on ollut lähinnä omassa huolimattomuudessani ja perinnöllisissä taipumuksissani.
Vaimon mielestä perusluonteeni on aika itsekäs ja että olen taipuvainen näkemään asiat negatiivisesti. Koen kuulemma perhe-elämän ja ylipäätään ihmisten kanssa toimimisen olevan jotenkin itseltäni pois, koska oikeasti en haluaisi jakaa aikaani muiden kanssa ja tuottaa muille iloa. Jos minulla ei olisi mainitsemaani vaivaa, löytäisin kuulemma jotakin muuta valitettavaa, enkä pystyisi koskaan olemaan mihinkään oikeasti tyytyväinen.
En tiedä kuka on oikeassa, enkä edes haluaisi miettiä sitä, vaikka jossain tilanteessa tällaiset asiat vaivaavatkin mieltä. Tärkeää olisi nyt kuitenkin, että pääsisin irti tästä säännöllisesti toistuvasta vaimon syyttelystä, koska siitä ei ole yhtään mitään hyötyä ja vain hankaloittaa arkielämäämme. Mitenköhän siitä pääsisi eroon?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kertomasi mukaan sekä sinulla että vaimollasi on elämänkatsomusvika: ajattelette, että ongelmilla on väkisin syyllinen. Lastaatte pahoinvointinne toistenne niskaan, eikä keskinäinen kiintymys siitä kohene.
Elämä on usein rankkaa. Voimme lähinnä toivoa, ettemme me tee läheistemme elämää vielä rankemmaksi.
Oma vaimoni aiheuttaa minulle aviomiehelle myöskin suhteettoman paljon stressiä. Tämä stressi on jo aiheuttanut masennusta muutaman kuukauden. Ironista kyllä olen itse auttanut vaimoani vuosikaudet hänen kärsiessä mielenterveysongelmista ja nyt olen ihan burn outissa. Vaimo ei kykene ymmärtämään minun masennustani ja olen hänen mielestään valittaja :(
No itseppähän olen vaimovalintani tehnyt varmaan rakkauden sokaisemana vuosia sitten. Ehkä olisi pitänyt miettiä silloin joskus että miten paljon joutuu toista tsempaamaan ja nyt sitten kun itselle pienikin ymmärrys olisi vaimon puolelta todella hienoa. Mutta ei sitä näytä tulevan, joten parempi rämpiä sitten itsensäkin suosta ylös ihan yksin. Kyllä se taitaa olla niin että pakko olla se tuki ja turva muille ja itse selvitä omista ongelmistani.
Ottaa pannuun, mutta tätä se elämä varmaan on loppuu asti. Ikääkään ei ole edes 35 vielä.
Mene terapiaan puhumaan asiasta, tuo on täysin SINUN OMA ONGELMASI, älä rasita sillä parisuhdetta!!! Muuten huomaat pian jääväsi yksin.
Ketään ei saa syyttää omista ongelmista ja vierität aivan turhaan vaimosi kontolle omaa syyllisyyttäsi ja tuskaasi.
Hei, kukin meistä vastaa ihan itse omista tuntemuksistaan. Jos sanotte että "vaimo aiheuttaa stressiä" tms., niin totuus on se että kukin tuntee omat tunteensa, kukaan ulkopuolinen ei saa niitä tunteita (ärsytys, kiukku, viha jne.) aikaiseksi vaan sinä ihan itse. Siinäpä onkin tekemistä, että saa itse itsensä korjatuksi.
Hommaatkaa hei ihmiset jotain muutakin elämää, kuin se työ ja kumppanin syyttely!
Parisuhde on perseestä, kun ei muuta enää tehdä, kuin haukutaan toista!
Voi elämätä!!
Saanko kysyä vaivasi on? Onko se siis unettomuus, vai unettomuus tulee stressin mukana ja vaivasi on jokin muu?
Minun miehelläni on parikin sairautta, jotka heijastuvat jokapäiväiseen elämään, välillä se turhauttaa minua, välillä miestäni, välillä molempia. Kärsimme lisäksi molemmat ajottaisista uniongelmista. Tärkeintä olisi, niinkuin joku aiemmin mainitsikin, että syyllisten hakeminen lopetettaisiin samantien. Vaimosi tulisi hyväksyä että tuo "vaiva" on osa sinun jokapäiväistä elämää ja joudut todellakin elämään sen kanssa. Sinun puolestaan tulisi ymmärtää että tämä vaikuttaa myös naiseesi, hänen elämäänsä teidän yhteisen elämän kautta. Jos tietäisin vaivasi, voisin ehkä neuvoa enemmän.
Tärkeintä olisi, että molemmilla on välillä lupa turhautua asian suhteen, se ei ole kummankaan etuoikeus, eikä missään nimessä kummankaan syytä. Kumpikaan ei saisi ryhtyä marttyyriksi. Mikäli koet että kaipaat tietynlaista "sääliä" (mikä on oikeasti ihan ymmärrettävää), tulisi sinun hakea sitä esim. ystäviltä tai vaikkapa psykologilta. Vaimosi varmasti kokee tuota sinua kohtaan, mutta ajaudutaan ongelmiin jos hän joutuu sivuuttamaan omat tunteensa ja huolensa pelkästään sen takia että sinä olet se joka varsinaisesti tuosta vaivasta kärsii. Oli vaiva mikä tahansa, se varmasti myös vaikuttaa vaimosi elämään, ja hänellä on myös oikeus kokea sen vuoksi negatiivisia tunteita.
Kaikki vastanneet olette varmasti oikeassa, on elämänkatsomusvikaa, omilla ongelmilla syyllistämistä, liian vähän kodin ja työn ulkopuolista elämää ja on tässä säälin hakemistakin vielä lisänä. Lisäksi nimimerkille "alle 35 vuotias mies": ymmärrän että se on hankalaa olla masentuneen siipan kumppanina vuodesta toiseen, kun masentuneena on hankalaa kurkistaa sen oman navan ylitse ja miettiä toisen hyvinvointia.
Onneksi meillä ei aina mene huonosti, joskus on ihan hauskaakin, huonot hetket iskevät yleensä yllättäen ja ne ovat monen asian summia. Yleensä niihin liittyy sairastelut, lasten kanssa valvotut yöt ja muut stressit. Sitten on kun vielä tuo vaiva, joka omassa tapauksessani on krooninen tinnitus, niin asioita vain kasautuu hetkellisesti vähän liikaa jaksettavaksi.
Meidän suhteen alkuvaiheessa nukkumisongelmat alkoivat niin, että vaimo halusi että nukun parisängyssä kuten parisuhteessa nukutaan. Itse olen herkkäuninen, heräilen kääntyilyihin jne. joten halusin nukkua omassa sängyssä. Vaimo koki tämän niin, että en välitä hänestä riittävästi. Nukuin sitten pari vuotta niin, että yritin nukkua parisängyssä ja sitten luikahdin jossain vaiheessa yötä sohvalle, tai sitten en nukkunut ollenkaan.
Oletko hakenut apua lääkäriltä unettomuuteen? Minulle on auttanut melatoniini, auttaa oikeasti nukahtamiseen ja on luonnollinen ihmiselle. Ei siis samanlaista kuin "kemialliset" unilääkkeet. Sitä saa joko reseptillä apteekista, tai sitten luontaistuotekaupasta ilman reseptiä nimellä "Sininen uni -jet lag".
Kunnon yöunet on usein parisuhteelle tärkeää. Omaan käytökseeni vaikuttaa huomattavasti se millaiset unet on takana ja kun unettomuus on jatkuvaa iskee epätoivo siitä ettei mitään voi koskaan tehdä "täysillä" ja päivistä ei voi nauttia.
Nukkumisesta..
Itse ryömin joka ainut yö aamuyöstä sinne sohvalle nukkumaan, kun mies on kova kuorsaan, eikä tönimisestä huolimatta lopeta sitä.
Olen tehnyt tätä jo toista kymmentä vuotta..
Tosi on, että olen ollut välillä työkyvytön ja masentunut tämän takia, mutta nyt kun olen täysin tottunut tähän rytmiin, voin taas käydä töissä.
Meillä on sen verran pieni huusholli, ettei muita paikkoja ole nukkumiseen, lapsilla on omat huoneet ja viikonloppuisin saan onneksi nukkua sohvalla tosi pitkään.
Kaikkeen tottuu.
Vierähti nukkumisen puolelle tämä keskustelu ja mikäs siinä, kyllähän siihen liittyvät ongelmat varmaan ovat olleet yksi alkujuurista meidän suhteen mutkistumisessa. Nykyään nukutaan omissa sängyissä ja vaimokin on sitä mieltä, että se on parantanut hänen unensa laatua. En olisi jaksanut loputtomiin sitä parisänky-sohva-rumbaa eikä mielestäni sellaista tarvitse jaksaakaan. Yritin aikana opetella nukkumaan parisängyssä ja tuli todettua että se ei ole "meikäläisen juttu".
Melatoniinia olen tosiaan myös käyttänyt ja se on toiminut hyvänä välivaiheena, ettei tarvitse napsia uni- tai masennuslääkkeitä, vaan nukahtamiseen voi käyttää luonnonmukaisempiakin tuotteita. Nykyään nukkuminen onnistuu jo ilman pillereitäkin, nyt kun tämä nukkumisjärjestelyasia on kunnossa ja jatkuvasti korvassa vinkuvan äänenkin, eli tinnituksen kanssa alkaa tulla toimeen.
Alan taipua sille kannalle, että yhtä syypäätä mihinkään ongelmaan ei ole löydettävissä vaan kaikkeen ajatteluun ja toimintaan vaikuttaa aina monet eri tekijät. En voi suoraan nimetä että vaimo olisi aiheuttanut vaivani, vaikka meillä olikin paljon hankaluuksia noina aikoina, esim. asioita jotka koin painostamisena. Toiset olisivat varmaan ottaneet nuo asiat normaaliin parisuhteeseen liittyvänä "vääntönä", itse olen taas helpompi stressaantumaan, johtuu se sitten geeneistä tai mistä lie.