Olkiluoto 3 saanee käyttöluvan (2014 - 2074)

Eurajoelle rakennetaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikköä. Kuva: Lehtikuva

Olkiluodon kolmas ydinvoimalayksikkö saattaa valmistua vasta vuonna 2014. Laitoksen toimittava ranskalais-saksalainen konsortio Areva-Siemens on kertonut, että automaatiojärjestelmien suunnittelu on jäljessä aikataulusta.

– Saamme Areva-Siemensiltä tarkemman selvityksen tämän vuoden puolella. Sen jälkeen tiedämme, kuinka paljon käyttöönotto mahdollisesti viivästyy, kertoo kolmosvoimalan projektia johtava Jouni Silvennoinen Teollisuuden Voimasta (TVO).

Viivytys koskee laitoksen ohjaus- ja turvajärjestelmiä. Niitä testataan Saksassa ennen kuin ne voidaan kytkeä laitoksen järjestelmiin.

Olkiluoto 3:n valmistuminen on lykkääntynyt moneen kertaan. Edellisen aikataulun mukaan kolmosvoimalan piti valmistua vuoden 2013 lopulla.

Alun perin sähköntuotannon oli määrä alkaa vuonna 2009, jolloin rakennusaikaa olisi kulunut nelisen vuotta. Nyt rakennusaika on venymässä yli kaksinkertaiseksi.

STUK: Ei yllätys

Tiedot uusista viivästyksistä eivät yllätä Säteilyturvakeskuksen pääjohtajaa Jukka Laaksosta.

- Olen kolme vuotta sitten lähettänyt Arevan pääjohtajalle kirjeen, jossa esitin huolestumiseni, että näin voi käydä, jos ei asioita ei saada ajoissa kuntoon, Laaksonen sanoo.

Suunnittelultaan viivästynyt automaatiojärjestelmä on Laaksosen mukaan aivan keskeinen järjestelmä esimerkiksi turvallisuuden kannalta.

- Se on ikään kuin laitoksen aivot, koko järjestelmä, jolla laitosta käytetään, hän vertaa.

(MTV3 - STT)
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/10/1409545/olkiluodon-kolmosvoimalan-valmistuminen-viivastyy-jalleen
483
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uusin tieto kertoo, että täm ns. automaatio sivu on niin vaikea suunnitella, että se normaalisti jätetään kokonaan pois. Voimala tuskin tuottaa sähköä 2014 vaan joskus, kun listan toiset laitokset on saanneet rakennus yms luvat.

Kannattaa miettiä millä autolla ajaa, kun ranskalaisilla on vaikeuksia niissäkin. Ilmeisesti on ollut vaan parempi tuuri tieliikenteessä.

Eka reaktori on jenkkilästä ostettu ja se pelaa edelleen otaniemessä. Sitten idän ihmeet loviisaan ja t ASEA-Atomin pytyt olkiluotoon. Tän maan viisaat valitsivat A-revan, kun olisi voitu kysyä idän tehtaalta toimivia ja kytössäolevia malleja, niin nää puu-päät meni tilaamaan beetta protoa, josta ei ole vieläkään kunnollisia kuvia rekentamista varten.

Saa nä milloin ranskan oma EPR lähtee puhisemaan, kun onsamaa demo mallia. Samoja vikojakin on ollut.

Äänestä
  • Otaniemen VTT:n ydinreaktori onkin tutkimusreaktori, ja yleensä tutkimuslaitteiden käyttö- ja huoltotoimenpiteet ovat pikkutarkkoja tutkijoilla verrattuna ydinvoimalaitosten insinööreihin, joten aivan samoista asioista ei voi puhua.

    Äänestä

Avaimet käteen kokonaisurakan mukaisesti Areva on vastuussa viivästyksistä.Heidän piikkiinsä menee siitä johtuvat lisäkustannukset.Heidän imagonsa markkinoilla on myös kyseessä,eivätkä laskun maksajiksi loppupeleissa muita halua.Tilaajan viivästyshaitat ja menetykset markkinoilla on oman taistelunsa aihe sekin.

Äänestä

Stuxnet aiheutti osaltaan lisätöitä?

OL3:ssa on Siemensin ohjausjärjestelmä, joihin ensimmäinen Stuxnet-versio tehtiin. Voi olla, että sen uhan poistamiseksi, ja tulevaisuuden vastaavan uhan minimoimiseksi, järjestelmään tehdään tarvittava muutos. Hyvä jos niin on. Kertoisivat, niin ei tarvitsisi niin paljon pelätä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Areva-Siemens kirjoitti:

Eurajoelle rakennetaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalaitosyksikköä. Kuva: Lehtikuva

Olkiluodon kolmas ydinvoimalayksikkö saattaa valmistua vasta vuonna 2014. Laitoksen toimittava ranskalais-saksalainen konsortio Areva-Siemens on kertonut, että automaatiojärjestelmien suunnittelu on jäljessä aikataulusta.

– Saamme Areva-Siemensiltä tarkemman selvityksen tämän vuoden puolella. Sen jälkeen tiedämme, kuinka paljon käyttöönotto mahdollisesti viivästyy, kertoo kolmosvoimalan projektia johtava Jouni Silvennoinen Teollisuuden Voimasta (TVO).

Viivytys koskee laitoksen ohjaus- ja turvajärjestelmiä. Niitä testataan Saksassa ennen kuin ne voidaan kytkeä laitoksen järjestelmiin.

Olkiluoto 3:n valmistuminen on lykkääntynyt moneen kertaan. Edellisen aikataulun mukaan kolmosvoimalan piti valmistua vuoden 2013 lopulla.

Alun perin sähköntuotannon oli määrä alkaa vuonna 2009, jolloin rakennusaikaa olisi kulunut nelisen vuotta. Nyt rakennusaika on venymässä yli kaksinkertaiseksi.

STUK: Ei yllätys

Tiedot uusista viivästyksistä eivät yllätä Säteilyturvakeskuksen pääjohtajaa Jukka Laaksosta.

- Olen kolme vuotta sitten lähettänyt Arevan pääjohtajalle kirjeen, jossa esitin huolestumiseni, että näin voi käydä, jos ei asioita ei saada ajoissa kuntoon, Laaksonen sanoo.

Suunnittelultaan viivästynyt automaatiojärjestelmä on Laaksosen mukaan aivan keskeinen järjestelmä esimerkiksi turvallisuuden kannalta.

- Se on ikään kuin laitoksen aivot, koko järjestelmä, jolla laitosta käytetään, hän vertaa.

(MTV3 - STT)
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/10/1409545/olkiluodon-kolmosvoimalan-valmistuminen-viivastyy-jalleen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu