Tavallinen tarina... 15 vuotta yhdessä, kaksi lasta, asunto ja auto. Kaikki sinällään hyvin, mies kunnollinen ja osallistuva , lapset mukavia ja pärjäävät hyvin koulussa jne. Mutta silti epämääräinen tyytymättömyyden tunne sisällä. Mies ei arvosta, ei tue, on tylsä jne. Vaikka ei oikeasti ole muuttunut mihinkään. Sitten vielä hieman omia ongelmia, lievää masennusta ja pitkä sairasloma. Kaikki tuntuu tyhjältä ja merkityksettömältä. Mies jaksaa pitää perhettä pystyssä ja olla kärsivällinen vaikka olen usein vaikea ja kylmä. Lopulta vähän ylämäkeä ja paluu jotenkuten normaaliin. Silti tunteet miestä kohtaan vähissä ja kyllä hänkin sen huomaa. Välillä siitä yrittää keskustella mutta en oiken edes ymmärrä mistä valittaa. Mutta pysyy silti rinnalla ja yrittää.
Nyt sitten lopullinen herätys. Monta eroa lähipiirissä, entiset kaverit monen lapsen yksinhuoltajina. Riitaisia eroja, katkeruutta ja väkivaltaakin. Taloudellisia vaikeuksia, myytyjä unelmia ja pieniä kerrostalokämppiä. Tuohonko minäkin olen menossa? Melkein yhdessä yössä tajusin miten sokea olen ollut. Hukannut omat tunteeni johonkin kuvitetuun tyhjyyteen. Minullahan on ollut kaikki mitä aina halusin. Ei vika ole ollut miehessä tai meidän elämässämme vaan ihan minussa itsessäni. En osaa elää arkea ja olla siinä onnellinen. En hyväksyä toisia sellaisina kuin he ovat .
Nyt vain toivon että mieheni vielä antaa minulle anteeksi nämä kylmät vuodet enkä ole vielä rikkonut kaikkea. Toivon todella...
Nyt sitten lopullinen herätys. Monta eroa lähipiirissä, entiset kaverit monen lapsen yksinhuoltajina. Riitaisia eroja, katkeruutta ja väkivaltaakin. Taloudellisia vaikeuksia, myytyjä unelmia ja pieniä kerrostalokämppiä. Tuohonko minäkin olen menossa? Melkein yhdessä yössä tajusin miten sokea olen ollut. Hukannut omat tunteeni johonkin kuvitetuun tyhjyyteen. Minullahan on ollut kaikki mitä aina halusin. Ei vika ole ollut miehessä tai meidän elämässämme vaan ihan minussa itsessäni. En osaa elää arkea ja olla siinä onnellinen. En hyväksyä toisia sellaisina kuin he ovat .
Nyt vain toivon että mieheni vielä antaa minulle anteeksi nämä kylmät vuodet enkä ole vielä rikkonut kaikkea. Toivon todella...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Turhaan itseäsi syytät. Olet ollut asiasta tyytymätön elämääsi. Elämää arvostetaan ihan liikaa.
Kuten totesit, aina voi mennä vielä huonommin. Lohtu sekin.
älä masennu, ottakaa ja alkakaa satsata suhteeseen, täysillä, aloittakaa vaikka avioliittokurssista tai avioliittoleiristä, sieltä saa hyvät eväät.
Liian kiltti mies. Selvä tapaus. Ei sytytä mies joka "elää perheelleen ja vaimolleen". Prätkäkundi sen olla pitää. Jotain arvaamattomuutta pitää olla ja nainen aina varpaillaan.
Niin se vain on, nykyisin ihmiset hakevat onnea ympäriltään vaikka todellinen onni asuu korvien välissä.
Se on se länsimaisen kulttuurin dilemma.