Kurskin hyökkäys herättää kysymyksiä

Stalin ja muu puna-armeijan johto tiesi vakoojien ansiosta tarkkaan missä, milloin ja millaisin voimin saksalaiset hyökkäävät. Tämä on jokaisen kenraalin unelma, tappio on mahdoton!

Silti saksalaiset etenivät yllättävän pitkälle vaikka puna-armeijalla oli selvä ylivoima. Miten tämä ei voi olla mahdollista, luulisi että eteneminen olisi pysähtynyt hetkessä puolustajien tuleen?!
22162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Esimerkki fysiikasta:
Kun johonkin paikkaan kohdistuu sunnattoman voimakas isku, suuri massa ja suuri nopeus, mitkään rakenteet eivät kestä vaan murtuvat. Iskua ei voida pysäyttää lyhyellä matkalla, vain kuluttamalla vähitellen eli ns. syvä puolustus.

Äänestä
  • Aivan mutta venäläisillä oli kuukausia aikaa valmistella syvä puolustus, kylvää alue täyteen jalkaväki ja maamiinoja, pst-tykkejä, kk-pesäkkeitä jne. Saksalaiset kuitenkin etenivät yllättävän pitkälle, luulisi että tappiot olisivat suunnattomia!

    Ajatellaan asiaa toisinpäin. Jos venäläiset olisivat hyökänneet ja saksalaisilla olisi ollut yhtä tarkat tiedot niin venäläisille olisi käynyt köpelösti, heidät olisi murskattu.

    Äänestä

  • En ymmärrä kirjoitti:

    Aivan mutta venäläisillä oli kuukausia aikaa valmistella syvä puolustus, kylvää alue täyteen jalkaväki ja maamiinoja, pst-tykkejä, kk-pesäkkeitä jne. Saksalaiset kuitenkin etenivät yllättävän pitkälle, luulisi että tappiot olisivat suunnattomia!

    Ajatellaan asiaa toisinpäin. Jos venäläiset olisivat hyökänneet ja saksalaisilla olisi ollut yhtä tarkat tiedot niin venäläisille olisi käynyt köpelösti, heidät olisi murskattu.

    Ei tässä hommassa ollut kyse kuin siitä että Saksan sodanjohto muutti taistelusuunnitelmia monta kertaa ennen hyökkäystä.

    Eli siis operaation perusajatus säilyi samana mutta operatiivisia muutoksia tehtiin vielä hyökkäyspäivän aattonakin.

    Näin ollen venäläisten tiedustelu ja vakoilu ei tasan tarkkaan voinut saada selville sitä,että mitkä olivat Saksan hyökkäyksen todelliset painopistesuunnat ja operatiiviset tavoitteet.

    Eivätkä venäläiset näin ollen voineet satavarmasti luoda jäykkää puolustusta tietyille rintamansa osille.

    Näin se homma olisi mennyt myös toisinpäin.Ja sitä paitsi sodat ovat aina perustuneet harhautukseen,eivätkä isotkaan sotilasoperaatiot koskaan perustu johonkin jäykkään peruskaavaan.Niissä on aina oltava valmiina muuttamaan nopeasti suunnitelmia tilanteiden mukaisesti.

    Äänestä

  • Evp. kirjoitti:

    Ahaa, nytkö väitetään ettei tiedustelusta niin suurta apua ollutkaan? Venäläiset olivat kesällä 1943 taktiikaltaan ja strategialtaan aivan yhtä taitavia kuin saksalaiset?

    Suorastaan ihmeellinen sotataidon parannus, kesällä 1941 puna-armeijaa vietiin kuin litran mittaa. Kahdessa vuodessa ovat jo samalla viivalla saksalaisten kanssa.

    Äänestä

Fysiikan esimerkin mukaan, kun antaa iskun ulottua pitkälle, sen hidastamiseen riittää pienet paikalliset voimat. Mitä pitemmälle päästää iskun, sitä pienemmillä tappioilla puolustaja selviää. Hyökkääjä kärsii suuret tappiot.

Äänestä
  • Kyseiselle nimimerkille,joka ei ymmärrä,on melkoisen turhaa selvittää sotahistoriaa,sotilasstragegioita,sotilasdoktriineja saati operatiivisia asioita.Kyseessä taitaa olla pelkkä kunhan kyselen ja trollailen tapaus

    Äänestä

  • Evp. kirjoitti:

    Kyseiselle nimimerkille,joka ei ymmärrä,on melkoisen turhaa selvittää sotahistoriaa,sotilasstragegioita,sotilasdoktriineja saati operatiivisia asioita.Kyseessä taitaa olla pelkkä kunhan kyselen ja trollailen tapaus

    Jos Suomi olisi tiennyt että puna-armeija hyökkää kesäkuun alussa vuonna 1944 Karjalan kannaksella, olisi tiedetty vielä joukkojen määrät ja suunnitelmat niin eikö siitä olisi ollut suunnattomasti Suomelle apua, venäläiset olisi pysäytetty ennen Viipuria, naapuri olisi ottanut kunnolla pataansa?

    Sinä kun olet asiantuntija valaise hieman, kai tuosta tiedustelutiedosta olisi ollut hyötyä?

    Äänestä

Harmi vain ryssä menetti enemmän kuin saksa.

Äänestä

Harmi vain ryssä menetti enemmän kuin saksa.

Äänestä
  • Aika iso rooli oli siinä, että germaanien monet tuonaikaset osastot olivat motivoitunetia, ja ennekaikkea kokeneita. Venäiseen verrattuna vielä heidän johtajansa (rykmentti, pataljoona, komppania, ja joukkuekintasolla) olivat paljon osaavampia ja aloitekykyisempiä työssään, eikä heidän kätensä olleet niin sidotut. Venäläisten komentoketju oli silloin ja taitaa olla yhä aika jäykkä. Venäläiset eivät pystyneet heittämään reservejään tuleen oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.
    Ja eikun torpedoimaan mun päätelmät

    Äänestä

  • Sven Hassel kirjoitti:

    Aika iso rooli oli siinä, että germaanien monet tuonaikaset osastot olivat motivoitunetia, ja ennekaikkea kokeneita. Venäiseen verrattuna vielä heidän johtajansa (rykmentti, pataljoona, komppania, ja joukkuekintasolla) olivat paljon osaavampia ja aloitekykyisempiä työssään, eikä heidän kätensä olleet niin sidotut. Venäläisten komentoketju oli silloin ja taitaa olla yhä aika jäykkä. Venäläiset eivät pystyneet heittämään reservejään tuleen oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan.
    Ja eikun torpedoimaan mun päätelmät

    kuitenkin saksalaisten yhtymien ainoa toiminta tapa oli intomielinen HYÖKKÄYS

    Äänestä

Tiesikö?
Oikeasti Kurski olisi ollut Saksalaiset voitettavissa.
Tarkoitan nyt sitä, että Saksa saavutti siellä minimitavoitteet, mutta myös "maksitavoitteet" olisivat olleet mahdollisia.
Von Manstein ei saanut kuitenkaan lisävoimia, koska Hitler oli päättänyt koko Saksan armeijan ja varsinkin Wehrmacht:n siirtymisestä puolustukseen.
Luultavasti päätökseen vaikutti USA:n voimakas mukana olo, jonka takia älykäs (harmi niin vain on) Hitler katsoi paremmaksi lopettaa hyökkäyssota.
Kursk oli todellinen II maailmansodan käännekohta!
Stalingradia yleensä mainostetaan sellaisena, mutta 91th vankia ei kuitenkaan saanut Saksaa polvilleen.
-43 Kursk lopultakin sai.
-44 Lännen noustua maihin Eurooppaan laittoi sinetin -45 keväällä päättyneelle sodalle.
Hyvä niin, mutta seurannut natsismi euroopassa seuraavat 50 vuotta olisi pitänyt ratkaista samalla kertaa.
Lännen voimat eivät vaan riittäneet siihen.

Äänestä
  • "-44 Lännen noustua maihin Eurooppaan laittoi sinetin -45 keväällä päättyneelle sodalle"

    Käkkivät Normandiassa pitkään, eivät saaneet mitään aikaan. Samoihin aikoihin alkoi itä-rintamalla Operaatio Bagration jossa tuhottiin Saksan keskinen armeijaryhmä. Saksalaiset menettivät muutamassa viikossa 350 000 miestä ja valtavasti kalustoa. Puna-armeija eteni satoja kilometrejä. Tappio oli pahempi kuin Stalingrad tai Kursk. Silti sinä olet sitä mieltä että Normandian maihinnousu ratkaisi sodan?!

    Äänestä

  • Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

    "-44 Lännen noustua maihin Eurooppaan laittoi sinetin -45 keväällä päättyneelle sodalle"

    "Saksalaiset menettivät muutamassa viikossa 350 000 miestä ja valtavasti kalustoa."

    Sen "käkkimisen", mitä ikinä se onkaan, on täytynyt sitten olla myös tavattoman tehokasta kun länsiliittoutuneet kerran pystyivät aiheuttamaan karkeasti saman verran tappioita saksalaisille länsirintamalla.

    Äänestä

  • Kaikkea sitä kuulee kirjoitti:

    "-44 Lännen noustua maihin Eurooppaan laittoi sinetin -45 keväällä päättyneelle sodalle"

    Käkkivät Normandiassa pitkään, eivät saaneet mitään aikaan. Samoihin aikoihin alkoi itä-rintamalla Operaatio Bagration jossa tuhottiin Saksan keskinen armeijaryhmä. Saksalaiset menettivät muutamassa viikossa 350 000 miestä ja valtavasti kalustoa. Puna-armeija eteni satoja kilometrejä. Tappio oli pahempi kuin Stalingrad tai Kursk. Silti sinä olet sitä mieltä että Normandian maihinnousu ratkaisi sodan?!

    """"Puna-armeija eteni satoja kilometrejä"""

    ihan niin kuin saksa alussa, MUTTA SE EI MITÄÄN MERKKAA ETTÄ RYSSISSÄ OLI TOSISSAAN 184 MILJOONAA JA SAKSASSA n. 80MIJOONAA.

    kaiken tämän jälkeen todistit saksan olleen uber.

    Äänestä

Kurskin eteläpuolelle oli sijoitettu Saksan parhaat divisioonat. Moni tuon miesmäärän, panssarit ja tykistön nähnyt tuli ehdottomasti siihen tulokseen että tuota voimamäärää ei pysäytä mikään ennen Moskovaa.

Rokossovski puolestaan muistelmissaan kehuu itseään kun kertoo syyt miksi Kurskin pohjoispuolella ei tapahtunut niin syvää sisäänmurtoa kuin etelässä.
1. Saatu tieto saksalaisten hyökkäyshetkestä joilloin ennaltaehkäisevä tuliannos tulitettiin hetkeä aikaisemmin venäläisten puolelta. Näin saksalaiset joutuivat uudelleenryhmittämään hyökkäyksensä ja tiesivät sen ettei hyökkäys ole enää yllätys.
2. Taktiset reservit ohjattiin välittömästi suorittamaan vastahyökkäys Saksan sisäänmurtoon. PST-tykit, yleensä seitsemän ryhmissä, myös ohjattiin keskitetysti ampumaan vain yksi yhteislaukaus yhtä tankkia kohti. Tuo yhteislaukaus tarkoitti käytännössä sitä että tuo panssari oli poissa pelistä.

Mutta tosiasia on myös se että Saksan parhaat divisioonat oli sijoitettu Kurskin eteläpuolelle.

Äänestä

Sakslaiset ja sen liittolaiset olivat sotilaina täysin rupuli porukkaa verrattuna puna armejaan,alussa Saksalla oli täysin ylivoimaisetaseet.kun tämä etu loppui pojilta pääsi itku Venäjän aroilla,sitten alkoi juoksu kotiin ja kovaa.

Äänestä
  • Itse asiassa saksan kalusto oli huononpaa.

    Äänestä

  • Tilanne oli päinvastainen.Puna-Armeija eteni massojen avulla,ja politrukit piiskasivat porukoita eteenpäin.Perääntymisestä tai rintamakarkuruudesta oli seurauksena kuolemantuomio ampumalla.

    Tämä tyyli neukuilla oli käytössä jo talvisodassa.Eipä siinä puna-aremijan soltuilla ollut muuta saumaa kuin rynnätä eteenpäin.

    Vastapuoli,mm.saksalaiset,käyttivät joukkojaan älykkäämmin vaikka kahden rintaman sota joukkoja ja kalustoa kuluttikin.

    Mutta,kuten aina kun käsitellään sotaa Neuvostoliitto vs.Saksa tai Neuvostoliitto vs.Suomi,niin joillain on tarve ylistää Puna-Armeijaa maasta taivaaseen.Tässä toteutuu eräs evoluution perustotuus eli ihminen kunnioittaa vahvempaa.

    Ja käytiinhän sitä II-maailmansodassa muitakin suuria taisteluja kuin Kurskin taistelu.Mutta eräät eivät käsittele niitä ilmeisesti siksi,että he eivät pääse ylistämään Puna-Armeijaa.

    Äänestä

  • Hisola ja Kotleri. kirjoitti:

    Tilanne oli päinvastainen.Puna-Armeija eteni massojen avulla,ja politrukit piiskasivat porukoita eteenpäin.Perääntymisestä tai rintamakarkuruudesta oli seurauksena kuolemantuomio ampumalla.

    Tämä tyyli neukuilla oli käytössä jo talvisodassa.Eipä siinä puna-aremijan soltuilla ollut muuta saumaa kuin rynnätä eteenpäin.

    Vastapuoli,mm.saksalaiset,käyttivät joukkojaan älykkäämmin vaikka kahden rintaman sota joukkoja ja kalustoa kuluttikin.

    Mutta,kuten aina kun käsitellään sotaa Neuvostoliitto vs.Saksa tai Neuvostoliitto vs.Suomi,niin joillain on tarve ylistää Puna-Armeijaa maasta taivaaseen.Tässä toteutuu eräs evoluution perustotuus eli ihminen kunnioittaa vahvempaa.

    Ja käytiinhän sitä II-maailmansodassa muitakin suuria taisteluja kuin Kurskin taistelu.Mutta eräät eivät käsittele niitä ilmeisesti siksi,että he eivät pääse ylistämään Puna-Armeijaa.

    Miksi muuten yksikään saksan voittama taistelu ei ole noussut noin suureen kuuluisuuteen?

    Äänestä

Aloittaja ei ota huomioon sitä, että saksan sotavoimat olivat todella vahvat vielä tuolloin. Vaikka oli etukäteistietoa hyökkäyksestä, niin oli kiikun kaakun ettei nekut hävinneet kurskia.

Äänestä

Kurskin+mainosarvo+sai+melkoiset+kolauksen,+kun+Venäjä+niin+nolosti+upotti+sen+toisen+Kurskin+Jäämereen.+Yli+90+%+suomalaisista+tietää+vain+tämän+jälkimmäisen+tapauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En ymmärrä kirjoitti:

Stalin ja muu puna-armeijan johto tiesi vakoojien ansiosta tarkkaan missä, milloin ja millaisin voimin saksalaiset hyökkäävät. Tämä on jokaisen kenraalin unelma, tappio on mahdoton!

Silti saksalaiset etenivät yllättävän pitkälle vaikka puna-armeijalla oli selvä ylivoima. Miten tämä ei voi olla mahdollista, luulisi että eteneminen olisi pysähtynyt hetkessä puolustajien tuleen?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu