Miesystäväni tuli vierailulle. Keskustelu muuttui riidaksi, jolloin muutamaan kertaa kehoitin häntä poistumaan asunnostani, hänen kuitenkaan poistumatta.
Lopulta flippasin yli ja tartuin häneen kiinni työntäen hänet eteiseen. Otin takkinsa ja viskasin sen ovesta ulos ja yritin työntää miehen perässä. Siis yritin, mutta en pystynyt, sillä mies tarttui käteeni kiinni rajusti, ennenkuin ehdin häneen koskeakaan. Otti käsivarrestani kiinni ja väänsi rajusti kättäni.
Totesin säikähtäneenä, että "voi v mikä mies" ja yritin työntää hänet pois asunnostani, jolloin hän tarttui molempiin käsiini vääntäen niitä rajusti ja työnsi minut seinää vasten ja nojasi minuun koko vartalon painollaan yhä vääntäen käsiäni.
Minä 45 kiloinen nainen olin siis miesystäväni 75 kiloa alla puristuksissa selkä seinää vasten ja käteni olivat miehen ja itseni välissä sidottuina ja mies jatkoi koko ajan käsieni vääntämistä. Pyysin miestä lopettamaan, koska kipu oli suunnaton käsivarsissani, Mies ei lopettanut, jolloin yritin taistella itseni tilanteesta vanhanaikaisella keinolla, eli yritin antaa polvea munille- tuloksetta. Tämähän sai miehen runnomaan reitensä minun reisieni väliin ja toisella jalallaan talloi jalkapöytäni lattiaa vasten.
Valitin kipua kovempaa, jolloin hän tajusi päästää irti. Otin kenkänsä ja viskasin ulos ja tuuppasin miehen perässä, jolloin hän jälleen tarttui käsiini niitä vääntäen, kunnes tönäisi minut oviaukkoon ja poistui asunnosta.
Pihalta mies huusi, että soita nyt poliisit samantien ja minähän soitin. Kun totesin , että poliisin kanssa selvitetään tämä asia, mies totesi, että jos näin on , hän kaivelee siellä kaikki minun taustani esiin.
Näillä taustoilla hän tarkoitti sitä, että olen joutunut käymään terapiassa elämässäni tapahtuneiden ikävien asioiden vuoksi, kuten avioero, keskenmeno, läheisten kuolemia, petetyksi tulemista ja hetkellistä itsetuhoisuuttani.
Totesin, että olin jo valmis jättämään rikosilmoituksen sikseen, mutta täten todeten, uhkaillen "taustoilla" minua ei todellakaan enää fyysisen väkivallan takia uhkailla, että minulla ei ole mitään hävettävää "taustoissani".
Mies lähti ja minun ystävättäreni tuli kuljettamaan minut terveyskeskukseen , sillä ranteeni oli todella kipeä ja keräsi nestettä. Lääkärissä todettiin kylkiluun murtuma, ojentajalihaksen repeämä, olkapään kiertäjäkalvossa oli verenpurkauma, ja selässä, jalkapöydässä ja kaulassa verestävät ruhjeet. Lääkäri hoiti ilmoituksen pahoinpitelystä poliisille.
Miehen kanssa keskustelimme asiasta puhelimessa ja hän hoki vain koko ajan, että hän säilytti malttinsa, hän oli tyynenrauhallinen, hän hallitsi hermonsa.
Oli jo veljensä kanssa jutellut asiasta ja olivat sitä mieltä, että minua vain harmittaa nyt, että miesystäväni ei tosiaan temponut minua kunnolla turpaan???? Että sitä minä kai kerjäsin, mutta nyt harmittaa ja teen kostoksi rikosilmoituksen, koska miesystäväni säilytti hermonsa???
Säilytti hermonsa?? Miesystäväni mielestä hän vain piteli rauhallisesti kiinni ja tyynnytteli minua, että jos hän olisi halunnut vahingoittaa, ei minusta olisi enää soittamaankaan poliisille????
Yritin vuorokauden päästä puhelimessa asiaa miehen kanssa käydä läpi, mutta hän vain sitkeästi väitti, että hän vain piteli kiinni ja kysyi paljonko haluan rahaa, että en tee rikosilmoitusta hänestä? Siis anna kuulemistilanteessa hänen nimeään julki.
Yrtin moneen kertaan selittää, että tunsin kyseisessä tilanteessa pelkoa ja mielestäni hän käytti kohtuutonta voimaa ja kiinnipitelystä ei moisia vammoja synny. Ihmettelin myös miksi hän ei lopettanut , vaikka pyysin ja huusin, että lopettaisi käsieni vääntämisen? Totesi, että ei voinut päästää, koska yritin riuhtoa itseäni irti. Kai nyt on normaalia, että ihminen yrittää päästä irti kivun aiheuttajasta?? Miehen mielestä se ei ole normaalia ja saan siis syyttää itseäni, että riuhdoin. Hän kuulemma pelkäsi, että minä lyön häntä, joten siksi hän toimi kuten toimi.
Mies on entinen kamppailulajin harrastaja ja kyseisestä lajista hänellä on musta vyö. Mutta silti mies koki tarpeelliseksi toimia tilanteessa em. tavoin motiivinaan pelko??
Lopulta mies myönsi, että käytti "vähän" liikaa voimaa, toimi tavalla mikä on hänelle normaalia ja opittua kamppailulajitreeneistä ja kylkiluun murtumani johtui ihan vain siitä, että hän kompastui mattoon.
Kuitenkin hän yhä selittää, että hän säilytti malttinsa ja hänen tarkoituksensa vain oli hyvä eikämielestään tehnyt mitään muuta kuin piti minusta kiinni.
Mies on varma, että tulee saamaa tuomion pahoinpitelystä, jos ilmiannan hänet. Että oikeuslaitos on juuri niin perseestä, että kukaan ei tule uskomaan häntä. Kysyinkin häneltä, miten minun tulisi uskoa, että hän tarkoitti vain hyvää, jos kukaan muukaan ei usko?
Enemmän kuin kipu ja vammat, minua satuttaa ja pelottaa nuo mieheni puheet "turpaan kerjäämisestä" ja siitä, että hän mielestään hallitsi tilanteen ja kontrolloi voimankäyttönsä.
.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Se mulkku yrittää tietenkin puhua sut ympäri ettet tee haasta sitä oikeuteen. Ei se voi uhkailla sua menneistä asioista eikä poliisi huomioi niitä menneitä jos haastat sen oikeuteen pahoinpitelystä. Se ei siis vaikuta mihinkään. Sun pitää nyt vaan tehdä se mitää kuuluukin tehdä ja haastaa se pahoinpitelystä. Jos on musta vyö niin varmasti tietää et sattuu jos vääntää kättä. sinä 45kg ja se mulk..ku mies 75kg niin kyllä oikeus katsoo et mustan vyön omaava tietää et sua sattui. Sun ei pidä ottaa lainkaan yhteyttä siihen mieheen koska oikeus voi katsoa sen silleen että valehtelet jostain tapahtuneesta ja haluat sille mulk..ulle
vaan harmia. Tunnen sen verran suomen lakia että se mies saa tuomion pahoinpitelystä ja ehdollisena. Sakkoakin tulee ja saat jonkun verran rahallista korvausta ehkä pari tonnia korkeintaan.
Ei tässä tapauksessa uhrin tarvitse mihinkään pahoinpitelijää haastaa. Syyttäjä tekee sen ja käräjiltä ei voi välttyä. Pääasia, että uhri puhuu oikeudessa, mikä totta on ja todisteet vammoista ovat lisänä. Pahoinpitelijän kanssa ei kannata keskustella, eikä pitää yhteyttä. Pahoinpitelijä on joskus mestari manipuloimaan ja uhkailuillaan koettaa saada uhrinsa pelkäämään ja vakenemaan oikeudessa, jossa nuo kusipäät sitten jaarittelevat ummet ja lammet, että pikkuisen vaan kinaa oli.. ne osaa. Näitä helvetin hakkaajaurhoja on maassamme ihan liikaa.
Aloittajan on syytä olla roihkea! Kenenkään kodissa ei saa reuhata ja se, että käydään käsiksi, ei ole riita, vaan se on väkivaltaa. Odota rauhassa oikeudenkäyntiä, jossa olet sitten asiallinen ja jämerä. Yhdyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen ja vaadit asialliset korvaukset. Jos se paska uhkailee ennen oikeudenkäyntiä, niin hae lähestymiskieltoa.
Pää pystyyn!
Nih' kumpikohan kävi ensin käsiksi ? ;) Edes omassa kodissaan ei saa käydä toisen kimppuun! Tuomio voi hyvin kääntyä päälaelleen.... mutta ettehän te fanaatikot sitä näe ! Vaatteita ei saa heitellä ja repiä vaikka olis omassa kodissaan..... tämä homma haisee kilometrien päähän, jossa "uhriutunut" kaunistelee omaa osuuttaan.... vielä jos alkoholia on käytetty? voi vammatkin olla itseaiheutettuja "kiihtyneessä" mieletilassa. Se oikeus kun kuuntelee molempia osapuolia...... kaivaa ja säätää aikaisemmatkin tapahtumat.
Ottamatta kantaa sen enempää....
Jos luit aloittajan tekstiä huolellisesti, varmaan huomasit, että hän pyysi miestä poistumaan asunnostaan. Normaali ihminen poistuu pyydettäessä.
Oikeinko tosissasi kirjoitit??? Nih?
Alkoholista tuossa ap.n aloituksessa ei mainittu sanaakaan.
Eiköhän jokainen saa omasta asunnostaan heitellä pihalle ihan mitä tahansa tavaraa? Vai ootko sä sitä mieltä, että jos naapurin äijä jättää takkinsa sun naulakkoon eikä tuu sitä sun pyynnöistä huolimatta hakemaan, niin sä annat sen takin vaan olla sun naulakossa, kun sun mielestä on laitonta sitä takkia viskata pihalle?? NIH?
Tai jos sun asuntoosi tulee joku tyyppi sua solvaamaan, eikä suostu poistumaan, niin ihanko tosiaan sä soitat poliisin, että tulkaapa apuun, sen sijaan, että autat itse?? NIH?
Jos molempien rikosrekisterit ovat puhtaat, eikä aiempia pahoinpitely tms. syytteitä ole niin millään muulla taustoilla EI todellakaan ole mitään merkitystä.
Ottamatta kantaa sen enempää..älä ota kantaa ollenkaan , NIH:)
Te fanaattiset luuskat olette sitten hauskoja kun te suututte !!! Teiltä häviää kokonaan todellisuuden taju..... tulee vaan tunteella :DDDDD
Kuka sanoo mitäkin, väittää, kysyy, epäilee..... fanaatikko luuska kehittää aivän oman tunteellisen tulkinnan ! ;) Turha edes selittää... tunteellakaan.
Kukahan tässä on hauska? Tai ennemminkin surkuhupaisa.
Sääliksi kävisi jos tuollaista voisi sääliä.
Sä olet pelkkä fanaattinen kusipää joka epätoivoisesti hakee itselleen jotakin täysin hävittyä hyväksyntää tai yrität nostaa ittes toisten yläpuolelle.Tiedoks sulle luuseriäijä...mene terapiaan ehkä sieltä sitten muutaman vuoden kuluttua palaat uutena miehenä...sä et tule ikinä löytämään mitään muuta kuin tyhjyyttä sun sydämestä ja elämästä...ja arvaa mitä, ansaitset sen kaiken paskan!!!
Mitäs jos te vitun pienikyrpäset naisenhakkaajat pitäisitte joskus turpanne kiinni.Kukaan täällä ei kaipaa idioottimaisia mielipiteitänne.Menkää terapiaan tai pysykää meidän kunnollisten ihmisten ja varsinkin naisten luota poissa.Mikä teitä pännii...sekö että naiset verbaalisesti niin lahjakkaita ...te ette osaa muuta kuin turpaan vetää...järki loppuu lyhyeen mutta niin loppuu myös hilluminen...sen takaan omalla kohdallani ainakin.tsemppiä teille naiset!
Mitäs meinaatte fanaattiset luuskat jos käännetään asia toisinpäin... Naista ollaan kehottamassa poistumaan miehen asunnosta... sitten "flipsahtaa" mies käy työntämään ämmää ULOS ! Samalla heittää ämmän vaatteet ja kengät pihalle hankeen.... ja ämmä käy pitelemään ;))) Minkälainen on syyte ja kenelle?
Raavittu räitty potkittu mies menee lääkäriin.... NIH* mitäs sanotte luuskat.... te fanaattiset, normaali naisille tämä ei ole tarkoitettu. :D
Ajatelkaa nyt luuskat kerrankin järjellä lain mukaan..... tunteenne ovat perseestänne.
Ihan sama mikä laki, naisia ei lyödä. Tunteet on perseestä? Psykopaatin puhetta, siis ihmisen joka ei arvosta/kunnioita toisen tunteita. Älä mene hoitoon, psykopatiaa ei voi parantaa, valitettavasti.
Et sä NIH kyllä terve ole.Paljastut jo siinä, että käytät naisesta kirjoittaessasi nimitystä luuska/ämmä.
Jos sun esittämässä teoriassa ÄMMÄ aiheuttaa samanlaiset vammat miehelle kuin ap.n tapauksessa mies naiselle aiheutti- tilanne on ihan vastaava. Naista tullaan syyttämään pahoinpitelystä. Lievä pahoinpitelykin on jo poissuljettu mahdollisuus.
Ajattele NIH sinä kerrankin järjellä. Kyse ei ole koskaan siitä "kuka aloitti" vaan siitä, millaiset vammat aiheutetaan.
YMMÄRRÄTKÖ??????
Ymmärrätkö sinä KUKA aiheutti.... räkimisestä kun ei vammoja tule ,,fyysisiä.
Mutta henkisiä. Voi.
Tuossa tapauksessa sinähän kävit käsiksi ensin.
Olisi luullut jo että ekalla työntöyrityksellä olisit rauhoittunut ja vain pyytänyt miestä lähtemään.
Et tehnyt niin, jatkoit riehumista ja työntämistä.
Provosoit tahallasi.
Väkivalta ei ole koskaan oikeutettua, mutta mielestäni tässä syyllisiä ovat kummatkin. Lukemani perusteella mies yritti tosiaan pitää hermonsa ettei olisi "flipannut" niinkuin sinä. Turha sitä puolustelemaan, että koska sinä olet heiveröinen nainen niin sen takia sinä saat flipata ja käydä käsiksi, mutta miehen kuuluisi vain seistä tekemättä mitään.
Minä itse jättäisin tuossa tilanteessa tekemättä mitään ilmoitusta, koska se kuulostaa nyt enemmän siltä, kuin hakisit vaan itsellesi sellaista marttyyrin asemaa ja miten kaikki on miehen syytä.
Tottakai miehen olisi pitänyt vain lähteä silloin kun pyydettiin ensimmäisen kerran, mutta myös SINUN olisi pitänyt pitää omat hermosi ja pyytää miestä lähtemään ilman että käyt häneen käsiksi.
Puhumatta siitä, että sinä olit selvästi se, joka yritti potkia, eli käyttää pahempaa väkivaltaa, kuin pelkästään kiinni pitäminen.
En ole miehen puolella, mutta en myöskään sinun puolella.
"Keskustelu muuttui riidaksi, jolloin muutamaan kertaa kehoitin häntä poistumaan asunnostani, hänen kuitenkaan poistumatta."
Tuossa ap sen sanoi jo tekstinsä toisessa lauseessa. Ap kehotti miestä poistumaan, mutta mies ei kehotuksia ottanut kuulevaan korvaansa.
Mietippä tätäkin:
Kun naisella flippaa, hän heittää miehen takin ovesta ulos ja yrittää työntää miestä ulos
VS
Mies hillitsee hermonsa ja murtaa naiselta kylkiluun ja aiheuttaa muita ruhjeita.
MIKÄ TÄSSÄ ON RISTIRIITAISTA???!!!
Se on ristiriitaista että irrotat lauseita asiayhteyksistään, väännät muutat ja käännät ;) Sinäkin ikäänkuin katkot kylkiluita ! Jälki käteen.... niin naisellista !
Kerropa sinä sitten miehekkäästi jälkevämpänä, miten tapahtuman referoisit.
Tilanteessa nainen menetti hermonsa ja heitti miehen takin ulos ja yritti häätää miehenkin. Sitten mies omien puheittensa mukaan hillitsi itsensä hienosti ja naiselta jopa murtui kylkiluu. Luun murtaminen vaatii jo aikalailla voimaa. Helv*tin hyvin hillitty hei!
Fiksu ihminen olisi pyynnöstä lähtenyt ovesta ulos.
Totta! Miehen olisi pitänyt lähteä rauhallisesti ulos.... toinen mahdollisuus on että hän jäi odottamaan takkiaan joka oli heitetty ulos.
Koskaan missään tilanteessa ei saa käydä käsiksi !!! Näinhän änkyrät huutavat kurkkusuorana. Tässä tapauksessa nainen kävi käsiksi (hän itse kertoo) hänellä flippasi;) Mies joutui hillitsemään itsensä, mutta myös päälle käyvää naista. Hillitsemis voima on aina kaksipuoleinen eli riippuu vastavoimasta, näin ollen miehen kiinnipito voima on vastavoima naisen rimpuiluvoimalle. Rimpuileva ihminen potkii räkii ja raapii, näin ollen ei voida osoittaa että mies olis murtanut kylkiluun, kylkiluun murti naisen oma rimpuiluvoima !!
"Eikö olekin fiksusti havainnoitu?" J a huomaa ketään ei moitittu ;)))
Sanoisin hyvin "jälkevää" :D
Koska mies kävi siniin kiinni sinun omassa kodissasi niin muista nostaa syyte myös kotirauhan rikkomisesta koksa se on vielä raskaampi rikos tyon pahoipitelyn lisäksi ja vähintää 150000 € vahingonkorvausvaatimuts niin saat 50000€ ja niin edelleen. Kun saat oikeuden määräämät korvaukset niin suomesskin on turvafirmoja jotka muiluttavat kunnolla tuollaiset naisten hakkaajat.
Jaha! Rahastajatäti vielä ilmoittautui innoaana lukematta edes aloittajan tekstiä tarkasti ;) Euro ja erohimossasi olet sokea neutraalille mielipiteelle.
Pölyääkö se?
Miehet kuvitelkaa ittenne tohon tilanteeseen. Tekisittekö ihan oikeasti niinkuin tuo mies teki? En oo mikään 100-kilonen salikorsto tai afroninja mustalla vyöllä mutta ei 45-kilonen nainen saa muhun vahinkoa jos ei iske arkoihin paikkoihin, ja ne ny voi aina suojata. On tietty eri asia jos on ADHD tms tauti jonka takia ihan vaistonvaraisesti tulee väkivaltaiseksi jos joku rupeaa lyömään, semmoisia on, ja nyt ei tainnu olla kyse siitä? Vaikka toinen kusisi sun päälle ja sanois laki ihan mitä tahansa niin se on silti oma vastuu siitä mitä tekee. Ei laki oo mikään jumala vaikka sitä tykätään käyttää lyömäaseena sopivissa tilanteissa.
Tää juttu kuulostaa siltä että miehelläkin napsahti päässä. Miksei vaan sano niin ja pyydä anteeks ja ota vastaan mitä tuleekin ku mies eikä koita kiemurrella?