Palstoilta saa usein lukea kauhutarinoita seksittömistä liitoista ja pihtaavista puolisoista. Itse vasta muutaman vuoden naimisissa olleena olen ainakin toistaiseksi onneni kukkuloilla hyvässä suhteessa ja ihanaa seksiä päivittäin saavana.
Kuitenkin pitkissä liitoissa elävät ystäväni valittavat jatkuvasti huonoksi muuttunutta seksielämäänsä. Samaa saa lukea täältä palstoilta. Nyt alkaa huolestuttaa, että onko se vain jokin luonnonlaki että puolisot kyllästyvät toisiinsa aikaa myöten? Loppuuko intohimo sitten väistämättä jossakin välissä? Vai onko vain niin, että ainoastaan ne tyytymättömät puhuvat asiasta ja tyytyväiset ovat hiljaa? Onko vanhoja aviopareja, jotka yhä jaksavat seksihurjastella keskenään? Olisi kiva kuulla lohdullisia tarinoita...
Kuitenkin pitkissä liitoissa elävät ystäväni valittavat jatkuvasti huonoksi muuttunutta seksielämäänsä. Samaa saa lukea täältä palstoilta. Nyt alkaa huolestuttaa, että onko se vain jokin luonnonlaki että puolisot kyllästyvät toisiinsa aikaa myöten? Loppuuko intohimo sitten väistämättä jossakin välissä? Vai onko vain niin, että ainoastaan ne tyytymättömät puhuvat asiasta ja tyytyväiset ovat hiljaa? Onko vanhoja aviopareja, jotka yhä jaksavat seksihurjastella keskenään? Olisi kiva kuulla lohdullisia tarinoita...
Vastaukset 18
Vanhimmat
Suhteellisia käsitteitä.
Hyvä seksi? Minusta se on hyvää kun se on molempia tyydyttävää ja molempien haluamaa.
Intohimo? Pahimmat paineeni purkautuivat levottomina poikamiesajan kiertolaisvuosinani vaihtelevien, lyhyiden ja "kertakäyttösuhteiden" kautta.
Välillä oli vuosia jolloin käytännön järjestelyt kuten 12-vuotta viikot pois kotoa sekä työperäinen stressi yms. häiriötekijät vaikuttivat aktiivisuuteeni rajaten seurustelun viikonloppuihin.
50 vaiheessa tapahtunut työelämästä vetäytyminen vapautti aikaa ja energiaa parisuhteeseen mutta muutamassa vuodessa kuningas alkoholi alkoi häiritsemään fyysisen lamauttamisen muodossa.
Ennen 6-kymppistä vaihdoin holin kuntoiluun ja energisyys palasi työvuosien tasolle.
Eihän seksi ole suoritusta eikä sen "hyvyyttä" voi mitata numeerisesti mutta tasapainoilu omien tarpeiden ja vaimon mielenkiinnonkesken on johtanut viime vuosien 1 - 2 sessiota / viikko frekvenssiin.
Poikkeuksena nykyinen suolisyövän leikkauksen jälkitiila josta kuvittelen elpyväni ennalleen.
Hyvä ja pitkä?
Olemme molemmat tyytyväisiä elämäämme ja 41:n vuoden varrelle on mahtunut vaihtelua elämäntilanteissa niiden koskaan uhkaamatta kanssakäymistämme.
Nytkin, nämä viimeiset, melkein selibaattin omaiset ajat ovat menneet kohtuullisesti vaikka minua tämä tuntuu häiritsevän enemmän.
Miksi puhut aina vaimosi puolesta?
Minunkin mieheni aina kyläreissulla puhuu tavallasi, että kuinka MINÄ olen muka tyytyväinen siihen ja siihen..
Olen vain hiljaisempi osapuoli, mies on suulas ja siksi jää aina se minun todellinen mielipiteeni kaiken alle.
Seksi ei todellakaan ole enää hyvää vanhan miehen kanssa, mutta sopeudun siihen, että pääsen nopeammin nukkumaan.
Kyllä se minullekkin kelpaisi sellainen nuorempi adodis, joka jaksaisi nuolla ja pussailla ja jonka päällä kuiljuen ratsastelisin, näen nyt kuitenkin vain unta sellaisesta ja tyydyn vanhan miehen työntöihin.
Kun hän kysyy, "saitko", valehtelen että sain, että hänellä tulee hyvä mieli.
Monessa muussakin asiassa toimin noin, että saan olla rauhassa mieheltäni.
Jokaisella oma totuutensa?
Ilman yhtä ihmettelemääni ja toista minulle uutta asiaa ei olisi ollut kommentoinnin arvoista.
Jotkut, tosin harvat miehet todella puhuvat kavereiden kesken intiimeistä asioistaan.
Olkoon kyse vaikka yhden yön suhteesta niin minusta se on äärimmäisen halveksittavaa ja halventavaa sitä kumppania kohtaan.
Puhumattakaan pitempiaikaisesta suhteesta.
En tunne muita kyseisen laatuisia kuin oma, vanhempi veljeni nuorena.
Näillä palstoilla periaatetason keskustelu on m ielestäni toinen asia.
Minulle täysin uusi asia on mainitsemasi orkun kysely!
Miksi? Mitä myönteistä siitä voisi seurata?
Mieleeni ei ole moinen juolahtanutkaan.
Sehän saattaisi johtaa vain kiusalliseen tilanteeseen.
Kyllä mies kysymättäkin aistii miten kumppani on session kokenut.
Mitä tulee vanhenemiseen niin siinäkin on yksilöllisiä eroja.
Mennessäni äärimmäisen intiimeihin yksityiskohtiin voin sanoa vaimoni olevan käytännössä aktiivisempi, aloitteellisempi osapuoli.
Minulla saattaisi riittää energiaa enempäänkin mutta jo vuosia olemme eläneet vaimon määrittämän rytmin mukaan.
Kaikkihan riippuu tässäkin kuten monessa muussakin asiassa "heikoimmasta" lenkistä.
Viimeinen lauseesi on huolestuneita ajatuksia her
Meillä sitä paratiisia kesti 15 vuotta, sitten lopahti lasten myötä.
Ei kaikilla varmaan lopahda mutta normaalia se on, eikä sitä pysty ennakoimaan eikä estämään parhaalla tahdollakaan.
Sitten on niitä, jotka löytävät jonkinlaisen laihan kompromissin, jossa toiselle osapuolelle henkilökohtaisesti seksi on jokseenkin yhdentekevä asia mutta osallistuu toimintaan puolison miellyttämiseksi.
Elämässä on vaiheita. Itse jaan sen lapsuuteen, parisuhteeseen, perheeseen ja vanhuuteen. Seksi kuuluu luonnostaan siihen parisuhdevaiheeseen.
Taitekohtana perheen lisäys?
Lasten hankintahan on yhteinen projekti eikä kummallekaan liene yllätys tenavan ( -ien) aiheuttama muutos arkiseen elämään.
Penkojen syhtymä aiheutti omat, lyhyehköt katkotkset intiimielämään ja tietenkin miehen täytyi ottaa huomioon lapsen tärkeys äidin elämässä.
Elämä vain rytmittyi penskojen tarpeiden mukaiseksi häiritsemättä oleellisesti kanssakäymistä.
Kun ne tulivat omasta kerroksestaan meidän tasolle juoksukykyiseen ikään asensin makuuhuoneemme oveen wc:n lukon selittäen punaisen merkityksen.
Tuota jaksotustasi en täysin hyväksy.
Ainoastaan numeeriset, yhteiskunnan ja työelämän toimintoihin liittyvät vuodet ovat jonkinlaisia virstanpylväitä.
Kyllä se taitaa olla niin, että niillä kenellä on valitettavaa, valittavat. Itselläni on 31 vuoden yhdessäolon jälkeen vielä intohimoinen seksielämä mieheni kanssa. Tietenkin kerrat ovat vähentyneet eikä niin usein halutakaan mutta seksielämää on ja se on antoisaa; itse asiassa tyydyttävämpää kuin nuorena- Samoin spontaanius on säilynyt.
Tiedän useita pareja ja myös olen lukenut monesta asiaa koskevasta artikkelista, että tyydyttävää seksielämää voi olla vielä 7-kymppisenäkin. Ihmisistä se on kiinni, ei iästä.
Näinpä, meilläkin oli suvantovaihe muutamia vuosia sitten, lähinnä vaimon sairaudesta johtue, mutta nyt kaikki sujuu taas paremmin kuin koskaan, ja yhteisiä vuosia on 21 takana ja toivottavasti ainakin saman verran edessä.
Meilläkin harrastetaan edelleen seksiä pari kertaa viikossa, vaikka ei niitä intohimoja niin olekkaan toista kohtaa enään.
Naiminen vain on aina maistunut ja vaikka alussa rakkauden siivittämä yhdyntä olikin parasta, kyllä tämä nykyinenkin kelpaa.
Miehet vain vanhetessaan valuvat koko ajan sinne alaspäin ja suutelut ja niskaanpussailut ovat historiaa, mikä on sääli, naiset nimittäin juuri noista kohti kiihoittuvat kaikkein parhaiten.
Mutta kun laittaa nussimisen enteillessä kunnon rasvat persuuksiin, saa kuitenkin vielä kunnon kyytiä ja kumpaankin reikään, mitä ei ennen harrastettu.
Asiat nyt vain menevät näin, kun vanhennutaan.
Seksitön liitto kauhutarinako?
Ei minusta. Mieheltä halut loppuivat ensin. Siinä vaiheessa vähän aikaa kärvistelin, kunnes halut loppuivat minultakin. Nyt kaikki on hyvin. Itseasiassa paljon paremmin kuin silloin, kun vielä sekstailtiin. On aikaa tehdä yhdessä vaikka mitä muuta, kun ei pidä varata aikaa seksiin.
Sinun liittosi tulee olemaan seksin täyteinen mutta ennen kaikkea onnellinen, jos pidätte molemmat huolen siitä, että täytätte toistenne tärkeimmät emotionaaliset tarpeet, vietätte aikaa yhdessä, ette anna työn ja huolten tulla väliinne. Rakkauspankkiin täytyy tulla talletuksia enemmän kuin ottoja.
Rakastelun vähentymiselle on monia syitä mutta usein syyt voidaan johtaa siihen että jokin muu osa suhteesta on jäänyt huomioimatta. Kommunikaation puutteesta tieto viasta ei välttämättä edes kulje puolisolta toiselle ja sitten ihmetellään, kun niin moni asia menee yhtäkkiä huonosti, vaikka ennen meni hyvin.
Liittoa on hoidettava. Ei mikään kaunis pysy kauniina hoitamattomana. Tämän tietää jokainen kampaaja, puutarhuri, eläintenhoitaja ja parisuhdeterapeutti.
Kyllä kyllästyminen on luonnon laki, jos "antaa asioiden mennä vaan omalla painollaan". Jokainen edes puolikkaalla aivolla varustettu ymmärtää, että jos kärryt pistää vyörymään liikkeelle omalla painollaan, ne pysähtyvät ensimmäiseen ylämäken. Se siitä "omasta painosta". Siitä huolimatta avioliitossa tämä tuntuu olevan useimpien elämänohje, mikä on kyllä täysin käsittämätöntä.
Suosittelen lukaisemaan avioliittokirjoja joissa tätä kyllästymistä tai sen välttämistä käsitellään. Ei todellakaan ole pakko kyllästyä. Avioliitto voi olla onnea vanhaksi asti - tai jos onnen kadottaa, sen voi löytää uudelleen saman puolison kanssa. Jokaisella on tai on joskus ollut avioliitossaan se kipinä. Pitää analysoida, mikä kipinän saa aikaan, mihin toisessa ihastuu.
Itselläni on myös nuori avioliitto, mutta seksielämässä silloin tällöin tulee ongelmia mutta ne menevät sitten aina pois heti kun asioista uskalletaan puhua ja vietetään aikaa yhdessä. Lähes aina taustalta paljastuu joku muu tyydyttymätön tarve tai lukko kommunikoinnissa. Mitä enemmän asioita kohta ja mitä aiemmin, sitä paremmin menee.
"Sinun liittosi tulee olemaan seksin täyteinen mutta ennen kaikkea onnellinen, jos pidätte molemmat huolen siitä, että täytätte toistenne tärkeimmät emotionaaliset tarpeet, vietätte aikaa yhdessä, ette anna työn ja huolten tulla väliinne.
[...]
Itselläni on myös nuori avioliitto"
Odotan jo, mikä ääni on kellossa 25 vuoden jälkeen.
Älä luule, että olet immuuni ihmisyyden haasteille.
miksi 25v naimisissa olevia hoitaneiden terapeuttien neuvot eivät pätisi juuri minun kohdalla 25v kuluttua? Mitä tarkoitat ihmisyyden haasteilla? Ja miten haasteeseen vastataan? Anna esimerkkejä! Ainahan voi tulla sairauksia ja muuta jolle ei voi mitään mutta tarkoitankin että jos saa elää normielämää.
Sinä muutut. Arvosi muuttuvat. Tunteesi muuttuvat. Ruumiisi muuttuu.
Miehesi muuttuu vastaavasti.
Tulee uusia tilanteita: lapsia, rahahuolia, työhuolia, uuvuttavaa/puuduttavaa arkea jne.
Mikään opaskirja ei pysty rokottamaan näitä vastaan.
noihinhan lääkkeet just löytyykin oppaista ja leireiltä. Ne kohdataan, ei tarvita immuniteettia. Miten noihin haasteisiin omasta mielestäsi vastataan? Omalla painollaan?
Suurin osa vaimoista tuntuu kylmentyvän. Näin ainakin noin 95% kaveri miehistäni on sanonut. Omakin vaimo on kieltämättä huomattavasti kolkkokiskoisempi nykyisin noin 6 vuoden jälkeen.
95pros miehistä unohtaa helliä vaimoa, olla romanttisia ja keskustella alkuhuuman jälkeen. Vaimo tarvitsee noita halujen ylläpitoon.
Eli kumpikin on puutteessa ja kumpikin pihtaa. Ymmärretty. Mitä tästä opimme?
että minulla miehenä on vastuu ja johtoasema liitossani. Se on palveluvirka. Minä olen vastuussa vaimoni huomioimisesta ja rakastamisesta. Jos en sitä tee, löytyy joku joka tekee. Vaimolla taas on oma vastuunsa minusta mutta minä olen se jonka on vastuussa noidankehistä ja se tarkoittaa myös uhrauksia.