Pelinainen

Korjaan yhden virheen:

Ei ole olemassa pelinaisia. Harvaa miestä harmittaa, jos nainen omatoimisesti tarjoaa seksiä.

Petollisia ja luonnevammaisia naisia kyllä on ja sitoutumiskyvyttömiä.

Kityork, mä mietin ihan samaa.. Olen myös ns. pelinainen. Myös minä olen ollut 2 kertaa parisuhteessa, toinen kesti vuoden ja toinen 4,5 vuotta. Molemmissa suhteissa petin. Miehiä on ollut n. 40 ja lisää tulee.. Toivon kuitenkin, että päätyisin vielä jonakin päivänä suhteeseen ja pystyisin rauhottumaan. Luottamus itseen on kuitenkin aika hatara, ja tunnen olevani hyvin itsekäs, kun pelkään että pettäisin..

Myös minä mietin, että voisinko muuttua.. Jos tapaisin miehen, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni, osaisinko ja haluaisinko muuttua.. No, nähtäväksi jää. Mutta tiedoksesi, että et olet ainut tämmöinen. :) Niin ja ikää mulla 26-v, eli ei mitään teinihöpinöitä nämä.

Itsehän sinä teet tai olet tekemättä, siis olet uskollinen tai petät. Se on sinun vapaa valintasi elämässä. Jos ymmärrät pitkän hyvän suhteen onnen, arvostat ja kunnioitat tätä nykyistä rakastasi, niin turha miettiä turhia. Narkomaani voi raitistua, alkoholisti samoin, murhaajasta voi tulla vielä yhteiskuntakelpoinen kansalainen.
Ei varmaan ole muusta kiinni kuin siitä, törmäätkö onnekkaasti yksilöön, josta tietää nyt että parempaa itselle et löydä. Siinähän vain itsellesi kiusaa teet, kun hukkaat lyhytnäköisyyttäsi ihanneaviomiehen elämästäsi. Kannattaisi varmaan käydä juttelemassa oman käyttäytymisesi taustoista vaikkapa pariterapeutin tai psykiatrin kanssa. Varmaan lapsuudestasi löytyy selittäviä tekijöitä käytöksellesi.

Jos pettää, se kynnys on niin sanotusti korkattu ja ylitetty. Ei sitä voi perua. Se tekee ihmiselle sen että hänen on helppo pettää ja pelata jatkossakin. Niinhän se on kaikessa. Kun mennään mukavuusalueen ulkopuolelle, sitä laajennetaan. Pettäjä ja peluri on mukavuusaluellaan. Sitä on vaikeampi tehdä tekemättömäksi. Mukavuusaluetta tulisi supistaa. Se vaatiikin enemmän töitä. Se vaatii tavoistaan vieroittautumista. Onnea valitsemallesi tielle. Voihan olla että rakastat toista ja välität hänestä niin aidosti että et tekisi mitää niin satuttavaa hänelle kun pettäminen. Vai voisiko sellainen olla mahdollista? Olla toiselle hyvä? Mieti sitä itseksesi. Ei muut tuohon voi vastata, että mikä on omatuntosi tila. Itselleni kaikki on päivänselvää. En ikinä petä. Ketään. En ystäviäni enkä tuttaviani. Enkä etenkään ihmistä ketä rakastan.

Mun mielestä kysymys on ensinnäkin siitä haluaako todella, eli mille pohjalle sen halunsa perustaa. Sille et oispa kiva kun ois parisuhde, ja sitten on kuitenkin epärealistiset odotukset sille, kuten tämä "ne kesytti mut" ja blaa, blaa... Ne täytti sun fantasian hetkeksi ja osoittautui sitten ihan vaan ihmisiksi. Sinä petyit ja palasit etsimään jotain mystistä "kesyttäjää". Sellaista ei ole. Ei ketään edes kiinnosta vuosikausia kesytellä ketään ja olla siis vastuussa tämän lupauksista ja elämän suunnasta. Itse sinä valintasi teet ja sitoudut, tai sitten et. Sellainen "kesyttäjän" etsiminen on saduissa seilaamista ja vastuun sysäämistä toiselle: et onnistunut joten minulla on oikeus pettää.

Sinähän sen määrittelet millainen olet. Ei kyse ole siitä siis, että olet tosi villi ja vapaa. Vaan siitä, että parisuhteessakaan et sitoudu, pystyt valehtelemaan ja pettämään ja perustelemaan sen oikeaksi.

Teet itsestäsi vielä sankarin "jätin heidät etten olisi enempää satuttanut" hevonkukkua. Jätit heidät ja sepitit itsellesi tarinan, koska sinulla on taipumus tarinoihisi uskoa. Uudelle miehellesikin muka olet mahdollisimman rehellinen ja haet jo itsellesi "en mahtanut itselleni mitään, kerroinhan tästä jo alussa" tekosyitä, muka-rehellisyydelläsi. Kuule: paska puhetta.
Petit koska et ollut sitoutunut, kyllästyit koska odotuksesi oli epärealistisia ja jätit kaksi hyvää miestä, koska pidät hyvää suhdetta itsellesi itsestään selvyytenä ja sinulla on varaa luopua ja valita ja hyviä miehiähän markkinoilla riittää... Ei voi tietää riittääkö enää. Kyllähän miehet sinua panee, aina löytyy joku joka panee. Mutta oliko nuo kaksi ne ainoat sinua oikeasti haluavat kaksi, jotka ihmisenä olivat halukkaita sinuun tutustumaan ja sitoutumaan ja rakastamaan... Voi hyvin olla. Voi olla että enää ei ole mitään niin hyvää tarjolla. Mutta kun oikein kauan valitsee, voi jäädä ilman.

Ehkä säikähdät sitoutumista juuri siksi, että siinä oppii toisen tuntemaan ja sinä pelkäät ettei sinulla ole mitään tarjota. Paitsi se pinta: jakis, pettäjä ja valehtelija. Pimpissä on syvin naiseutesi ja siihen se päättyy. Monella suhteeseen ei vaan riitä kantti. Sitoutuminen on sanahelinää siinä vaiheessa kun aletaan luonnetta mittaamaan.

Niin kauan kun näät itsesi epärealistisesti ja ihanteellisesti et voi muuttua. Niin kauan kun etsit sadunomaista "kesyttäjää" et löydä mitään. Miksi jonkun edes pitäisi nähdä vaivaa kesyttääkseen sinut, tuskin sinäkään ihmistä kummempi aarre olet. Oletko tullut miettineeksi, miksi he huolivat sinut, ja mitä sinun pitäisi tehdä heidän eteensä ihan yhtälailla.
Mutta. Vain aika näyttää. Joillain kestää kauan ja joillain liian kauan, jos perhettä ajattelee, tajutakseen tai muuttuakseen. Ihminen voi onneksi elää monella tavalla, ja jos et ole valmis muutokseen, niin mikäpä siinä. Ei ne aikaisemmatkaan miehet sinun menetykseesi kuolleet ole, ja tokihan jos tätäkin petät, hänkin ilman sinua selviää. Sinä voit jatkaa siis siinä mielessä, että he etsivät sitten vaan jonkun toisen, joka on jotain muuta kuin jakari, pettäjä ja valehtelija. Ja jotkut taas, oikein valitsemalla valitsevat sellaisen kumppanin, yleensä toivoen marttyyrikruunua kärsimyksistään tai parantamisen lahjaa. Mistä sitä tietää. Kai jotkut rakastavatkin ja hyväksyvät asian täysin. Mutta siihen pitäisi etsiä tyyppi joka suostuu avoimeen suhteeseen. Ei ihmistä joka haluaa uskollisen suhteen.

Niin kauan, kun et tiedä mitä etsit ja miksi, et löydä mitään todellista syytä muuttua. Sitoutuminen vaikeillakin hetkillä pohjautuu tahtoon, mikä tulee arvoista, mikä lähtee itsestä.