En tiedä edes mistä aloittaisin kun kaikkea on tapahtunut niin paljon. Tuntuu että olen koko ajan sisäisesti murentumassa pikkuhiljaa täysin palasiksi. Olen niin rikki että vain vauva ja koira saa minut pysymään järjissäni ja suhteessa. Tilanne on se että olen ollut avopuolisoni kanssa yhdessä kohta yhdeksän vuotta, saimme tänä vuonna vauvan. Olemme olleet onnellisia toistemme kanssa ja vauva oli ihana odotettu asia! Kuitenkin asiat ovat nyt menneet koko ajan päin persettä. Mies on pitkäaikaistyötön eli kotona vaan. Eikä töitä tunnu saavan millään. Kun vauva syntyi hän lupasi ettei ravaa enää samalla tavalla baareissa kuin ennen, mutta nyt hän menee milloin haluaa ja on niin kauan kuin haluaa reissussa. Lupaa minulle kaikkea mutta harvoin sitä pitää. Melkein joka viikko käy baarissa, ja tulee yöksi kotiin jos haluaa, on kavereiden luona yötä. Minä en voi lähteä minnekään, koska vauva on niin pieni vielä. Tai no saan päivässä aina omaa aikaa tunnin kaksi kun menen jumpalle, mutta siinä se. Miehelle tuntuu olevan myös hankalaa oma-aloitteisesti hoitaa vauvaan liittyvät hommat, esim. kun vaippa pitää vaihtaa, minä olen lähes aina se kuka vaihtaa mukisematta, mutta miehelle pitää aina sanoa voiko hän vaihtaa, oma-aloitteisesti ei sitä siis tee. Lapsen syöttämisen hoidan minä mukisematta myös, ja miehelle siitä pitää aina sanoa voiko hän syöttää. Ei koskaan ole melkein vuoden lapsen elon aikana syöttänyt omasta aloitteesta. Leikkii jos jaksaa, laittaa lattaialle, muttei mene lattian tasolle seuraksi, ellen pyydä. On hän ihana isä lapselle, mutta tuntuu että onko kaikki lapseen liittyvät työt pakkopullaa ja automaattisesti kuuluu äitille. Minä imetän ja myös aina nukutan lapsen. Teen kotona kaikki kotityöt, pyykit ja ripustaminen, tiskaus, astiakoneen täyttö ja tyhjennyt, siivoaminen, ruoanlaitto jne jne. Ja kaiken teen ku lapsi nukkuu tai leikkii. Minä nukun päikkärit lapsen kanssa mutten muuten. Mies nukkuu milloin haluaa ja niin kauan kuin haluaa, ja auta armias jos menet herättämään liian aikaisin, saattaa suuttua. Miehellä saattaa olla huonoja päiviä, mietin välillä onko masentunut, sanoo ettei ole, ja kun on huono päivä, purkaa minuun kaiken pahan olon. Tiuskii ja syyttää minua kaikesta, vaikken olisi tehnyt mitään todellakaan. Minä olen suhteessamme se joka aina tekee aloitteen kun on ollut riitaa ja joka sovittelee kaiken. Olen ehkä miehelle itsestäänselvyys joo.. Vastakin lähti taas baariin, lupasi tulla samana iltana kotiin omalla autolla ja ottaa vain yhden oluen. No, ei kuulunut ja tekstasin niin sanoi että tulee huomena kotiin. Oli kuulemma kaverin kaveri jättänyt tulematta baariin niin mieheni piti jäädä seuraksi. Sitten he menivät baariin ja lupasi tulla aamulla kotiin, kun minulla oli sovittu meno kaupunkiin ja hänen piti jäädä vauvan kanssa kotiin. No ei kuulunut, laitoin viestiä, niin mies laittoi että tulee kun tulee, ei ole ajokunnossa. Soitin sitten niin hän alkoi minulle tiuskimaan, että hommaa sä ajokortti ei hän mikään kuski aio olla aina mulle! Joo jos rahaa olis ku roskaa niin toki kortin itselleni olisin jo vuosia sitten hommannut.
Saako mies käyttäytyä kun haluaa?
henkisestiheikko
6230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
JATKUU... Huh, rakastan miestä mutta välillä tuntuu että onko tämä kaikki tän arvoista edes. Onko hän aina minulle tuollainen, muuttaisiko töiden saaminen hänen asennettaan kaikkeen? olisi omat rutiinit päiviin eikä kotona koko ajan. Ollaan puhuttu häistä, minun aloitteestani tosin paljon, ja olen alkanut miettimään että haluaako hän edes naimisiin. Lapsistakin ollaan puhuttu että haluamme lisää, mutta olen alkanut myös miettimään haluaako hän tosissaan lisää. Aina sanoo että haluaa naimisiin ja lisää lapsia, mutta nekin tulee välillä tiuskimalla, koska sanoo että onhan hän jo sanonut että niitä haluaa.. Voi juma, tuntuu että olen välillä henkisesti tosi rikki ja voisin vaan lähteä menemään. Mutten silti uskalla lähteä ja jättää puolisoani. Olemme olleet niin kauan yhdessä, etten tiedä osaisinko ja haluaisinko olla edes yksin. Ja ehkä se myös vaikuttaa etten halua erota koska pelottaa mitä kaikki muut siitä ajattelevat, meillä kun on pieni vauvakin tullut vasta. Meillä on tulevaisuuden varalle kaikkea suunniteltu, mutta omassa mielessäni yhteinen tulevaisuus romuttuu aina hetkellisesti kun mies tekee jotakin tällaista ja on todella välinpitämätön minua ja välillä vauvaa kohtaan. Yksikin päivä hän oli kiukkuinen jostakin. Minä imuroin ensin ja menin sitten suihkuun. Kuulin kun vauva alkoi lattialla itkeskelemääm hiukan. Tiesin ja mieheni tiesti, että lapsi oli nälkäinen, mutta hän vaan katsoi lasta joka itki ja varmasti halusi syliin, mutta mies vaan minulle siitä tokaisi kun suihkusta juoksin ottamaan vauvan syliin, että ei hän voi lasta nyt syöttää, hänen pitää mennä itsekin suihkuun (sarkastisesti sanoen minulle) eli välillä tuntuu että kohtelee vauvaakin huonosti kun haluaa sen minuun kohdistaa.. On vauvalle ihana isä kuitenkin yleensä aina! Sitä en edes aio enkä halua vähätellä kun en voi. Älkää väärin ymmärtäkö sitä :) huh, oli vaan pakko avautua jollekin, koska minulla ei ole ketään kenelle voisin tästä puhua. Mies ei kuuntele, vaan suuttuu heti kun haluan hänen käytöksestä puhua, ei halua kuunnella. Itselläni on kyllä helppo myöntää virheeni ja kertoa kun teen väärin, mutta mieheni tuntuu tyrannisoivan. Ehkä hänellä on minusta ote enkä osaa päästää irti, jos edes haluan päästää.. Tuntuu että olen hänelle itsestäänselvyys kaikkineen ja hän voi kohdella minua kun haluaa. Ainahan minä hänelle anteeksi kuitenkin annan huono käytöksen, joo tyhmää on minun osalta! Meillä on silti aivan ihania aikoja ja hetkiä kun kaikki on täydellisesti ja elämä on ihanaa ja teemme kaikkea yhdessä ja olemme kuijn vasta rakastuneet, MUTTA ainoastaan nämä huonot hetket tulee aina kun baariin hän menee ja sen jälkeiset olotilat. Onko edes ketään kuka voi minuun samaistua ja kertoa miten itse on selvinnyt....?
Mies voi olla ahdistunut ja masentunutkin, tuntee ehkä olevansa hieman tarpeetonkin kun ei edes töitä saa jolla elättäisi perhettään, äksyilee sitten suutuspäissään että sinäkin tuntisit itsesi riittämättömäksi eikä hän ainoastaan? tuntuu vähät piittaavan sinun tarpeistasi. Ehkä mies on vielä hieman vanhanaikainen, jossakin oli tutkimuskin että ihminen oppii omilta vanhemmiltaan alitajuisesti sen, millainen parisuhteessa on ok ja miten hoidetaan mm. lasten ja kodin hoito. Toimii sitten näkemänsä mallin mukaan alitajuisesti halusi tai ei, vaikka tietäisi että niin ei pitäisi tehdä.Hyvin mahdollista että hänen äitinsä on samalla tavalla joutunut olemaan suuremmassa vastuussa miehestäsi hänen ollessaan pieni. Joutunut seuraamaan parisuhteen huonoja aikoja.
katso vielä tuolta onko mies alkoholisti tai alkoholin suurkuluttaja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkoholismi
ei ole normaalia juoda noin paljoa kuitenkaan. Joillekin se ei vaan sovi taas ollenkaan.
Anteeksi pikkumaisuuteni, mutta tekstiä olisi ollut helpompi lukea, kun olisit laittanut ne muutamaan kappaleeseen.
Joka tapauksessa sinä olet tehnyt sen virheen, että olette kumpikin kuvitellut, että vauva on taikakeino, jonka jälkeen mies lopettaa juomisen ja ryhtyy aikuiseksi. Yksi suurimpia virheitä, mitä naiset tekevät, on se, että rakastutaan siihen mieheen, jollainen mies olisi, kun hän muuttuisi. Kun mies ei muutukaan, niin alkuhuuman jälkeen nainen suuttuu miehelle kun mitään ei tapahdu.
Jos sinä siivoat, hoidat lapsen, teet ruoan ja vähän motkotat, niiin ei mies sua tottele. Hän tietää, että kun vähän aikaa pidät hyvänä, niin olet taas antanut kaikki anteeksi. Moni mies heittäytyy tyhmäksi ja saamattomaksi, koska tietää, että kyllä se vaimo kuitenkin kaiken hoitaa.
Tässä asiassa on siis vähän oma vikasi, että et vaadi. Nämä asiat olisi pitänyt vaatia jo ennen vauvaa eikä vasta nyt, kun todella tarvitsisit apua. Tuollaisia miehesi kaltaisia velttoja työnvieroksuja-juoppoja on Suomessa valitettavasti paljon. Minusta tuntuu, että sinä haluat rakkautta ja rakastat miestä, vaikkei hän sitä ansaitsisi. Et uskalla olla yksin ja siksi takerrut ja annat anteeksi.
Oikeasti sinulle olisi parasta, että ottaisit eron, selvittäisit, että mihin tukiin olet yksinhuoltajana oikeutettu (saisit lapsilisään YH-korotuksen ja elatustuen Kelalta). Sen jälkeen voisit opetella seisomaan omilla jaloillasi tässä elämässä. Kun vauvan kanssa helpottaisit ja näkisit, että pärjäät, niin voisit etsiä itsellesi sellaisen miehen, joka on rakkautesi arvoinen. Haluatko sinä, että lapsesi oppii isäänsä katsomalla, että millaisia miehet ovat? Miesten ei tarvitse tehdä kotitöitä, mies saa tehdä mitä haluaa, mies on muiden yläpuolella...
Jotenkin tuosta sai sen kuvan, että olet unohtanut suhteessa TÄYSIN itsesi ja oman elämäsi/hyvinvointisi. Elätkö elämääsi enemmänkin miehellesi? Kannattaako suunnitella lapsia lisää, jos parisuhde on noin huonossa jamassa? Lapsien suunnittelu ja tekeminen ei ole ratkaisu asiaan. Kuka niistä lapsista joutuisi viime kädessä ottamaan kaiken vastuun? Uskon, että kaikki ns. ylimääräinen vie vain lisää voimiasi eikä se ole hyväksi sinulle tai lapsellesi.
Paha mennä sanomaan toisen tilanteeseen, mutta itse harkitsisin eroamista (jos mies ei ala muuttaa tapojaan!). Muista, että elät elämän vain kerran ja mieti, miten haluat sen elää ja millaisen ihmisen kanssa. Jos parisuhde vie voimia eikä päinvastoin tuo niitä lisää, itse aina siinä vaiheessa pysähdyn miettimään, onko syytä jatkaa. Päätökset ovat aina raskaita ja pelottavia, mutta usein monet suuret ratkaisut osoittautuvat myöhemmin oikeiksi.
Onko sinulla ystäviä? Kun nimittäin kerroit, että sinulla ei ole ketään, kelle avautua.
Kuvaamasi perusteella miehesi vaikuttaa todella itsekkäältä ja suorastaan välinpitämättömältä sinua kohtaan (ja osittain myös lastasi kohtaan). Jos hän rakastaisi sinua, hän ei käyttäytyisi noin paskamaisesti. Se on totuus! Rakkaalle ei tehdä tuollaisia temppuja! Hän ilmeisesti tekee noin, koska tietää, että suostut siihen. Tuo on vallankäyttöä! Onko hän ollut väkivaltainen? Jos, niin erotilanne voi laukaista sellaisen käytöksen uudelleen. Ja jos hän käyttää väkivaltaa, niin tilanne on vieläkin pahempi. Silloin olisi jo hyvä jutella jollekin ammatti-ihmiselle.
Sinuna pohtisin aivan tosissani suhteen jatkoa. Laita paperille hyvät ja huonot puolet suhteestanne ja esim. asioita, joita haluaisit itse elämässäsi tehdä. Ehkäpä se auttaa hahmottamaan paremmin tilannettasi. Jaksamista sinulle!
Mitä jos näyttäisit miehellesi tämän tekstin jonka tänne kirjoitit? Kerroit että miehesi on pitkäaikaistyötön. Tekemättömyys ei oikein sovi ihmiselle, tarvitsemme aktiviteetteja ja rutiineja. Muussa tapauksessa ihminen helposti turhautuu ja passivoituu. Nyt sun täytyisi saada heräteltyä miestäsi kuuntelemaan ja keskustelemaan, nyt hän välttelee tätä (aiheuttaa miehellesi ahdistusta).
Täällä saitilla ja miksei muuallakin ollaan ensimmäisenä tarjoamassa erovaihtoehtoa. Ehkä se selittääkin nykyistä eroamiskulttuuria ja miksi nykyisin jo yli 50 % avioliitoista päätyy eroon. Asiat on kuitenkin selvitettävissä, se riippuu nyt teistä. Tottakai jos ette saa solmujanne avattua, on mielestäni parempi erota.
Kenenkään ei tarvii olla kynnysmattona, ei miehen eikä naisen. Nyt olet selkeästi juuri sitä.
Mies menee ja tulee oman mielen mukaan, asettumatta hetkeäkään toisen saappaisiin. Minkä ikäisiä olette? Olisko miehellä meneillään joku kriisivaihe?
Joka tapauksessa, älkää nyt missään nimessä menkö naimisiin, avioliitto ei ratkaise ainuttakaan ongelmaa (puhun kokemuksesta)!!!!!
Kuten edellinenkin kirjoittaja opasti: Koittakaa puhua omista odotuksistanne suhteen ja perheenne tulevaisuudesta, työnjaosta ja vastuista. Jos keskustelu ei auta ja meno jatkuu samana, on syytä nostaa kytkintä.
Se ei riitä, että sinä rakastat, myös miehen pitää rakastaa=(
Voimia sinulle!